Työturvallisuus — käsin tapahtuva taakkojen käsittely

Direktiivillä pyritään varmistamaan, että Euroopan unionin työntekijöitä suojellaan käsin tapahtuvaan taakkojen käsittelyyn* liittyviltä riskeiltä.

SÄÄDÖS

Neuvoston direktiivi 90/269/ETY, annettu 29 päivänä toukokuuta 1990, terveyttä ja turvallisuutta varten asetettavista vähimmäisvaatimuksista sellaisessa käsin tapahtuvassa taakkojen käsittelyssä, johon liittyy erityisesti työntekijän selän vahingoittumisen vaara (neljäs direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi)

TIIVISTELMÄ

Direktiivillä pyritään varmistamaan, että Euroopan unionin työntekijöitä suojellaan käsin tapahtuvaan taakkojen käsittelyyn* liittyviltä riskeiltä.

DIREKTIIVIN TARKOITUS

Direktiivissä asetetaan terveyttä ja turvallisuutta koskevat vähimmäisvaatimukset sellaisessa käsin tapahtuvassa taakkojen käsittelyssä, jossa vaarana on erityisesti työntekijän selän vahingoittuminen.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Työnantajien on varmistettava kaikin tavoin, ettei työntekijöiden tarvitsisi käsitellä taakkoja käsin.

Kun käsin tapahtuvaa käsittelyä ei voida välttää, työntekijän on muutettava työjärjestelyjä tai hankittava työntekijöille sellaiset välineet, jotta vaaraa voidaan vähentää seuraavin keinoin:

Selän vahingoittumisen vaara on olemassa, jos taakka on

Fyysiseen ponnistukseen voi liittyä vahingoittumisen vaara, jos ponnistus

Työympäristö voi lisätä vahingoittumisen vaaraa, jos

Toiminnasta voi aiheutua vahingoittumisen vaara, jos siihen liittyy joku tai joitakin seuraavista tekijöistä:

Työntekijä voi olla vaarassa, jos hän

KESKEINEN TERMI

* Taakkojen käsittely käsin: tässä direktiivissä termillä tarkoitetaan taakan kuljettamista tai kannattelua, joka käsittää taakan sellaisen nostamisen, laskemisen, työntämisen, vetämisen, kantamisen tai siirtämisen, johon liittyy erityisesti työntekijän selän vahingoittumisen vaara.

MILLOIN DIREKTIIVIÄ SOVELLETAAN?

Direktiivi tuli voimaan 12. kesäkuuta 1990.

VIITTEET

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Direktiivi 90/269/ETY

12.6.1990

31.12.1992

EYVL L 156, 21.6.1990, s. 9-13

Muutossäädökset

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Direktiivi 2007/30/EY

28.6.2007

31.12.2012

EUVL L 165, 27.6.2007, s. 21-24

Viimeisin päivitys: 24.09.2015