Korkea-asteen koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöohjelma Yhdysvaltojen kanssa

Ohjelman päätavoitteena on yhteistyön jatkaminen korkea-asteen koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen alalla Euroopan yhteisön ja Amerikan Yhdysvaltojen välillä.

SÄÄDÖS

Neuvoston päätös 2006/910/EY, tehty 4 päivänä joulukuuta 2006 , Euroopan yhteisön ja Amerikan yhdysvaltojen välisen korkea-asteen koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöohjelman uusimista koskevan sopimuksen tekemisestä.

TIIVISTELMÄ

Sopimus liittyy yhtäältä korkea-asteen koulutusta edistävään Euroopan unionin (EU) toimintaan sekä toisaalta EU:n ja Yhdysvaltojen suhteisiin. EU pyrkii toimimaan siten, että unionin korkea-asteen koulutuksesta tulisi tarkoituksenmukaisuutensa ja laatunsa puolesta valioluokkaa maailmassa; myös kahdenväliset suhteet edellyttävät koulutusalan yhteistyön laajentamista.

Yhteistyöohjelman pohjalta tuetaan arviolta 274 hanketta kahdeksan vuoden aikana. Suunniteltuun henkilövaihtoon osallistuu ohjelman aikana noin 6 000 EU:ssa tai Yhdysvalloissa asuvaa.

OHJELMAN TAVOITTEET

Korkea-asteen koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöohjelmalla pyritään useisiin eri tavoitteisiin.

Ohejlman yleistavoitteina on molempien osapuolten keskinäisen ymmärryksen edistäminen muun muassa kielten, kulttuurien ja instituutioiden avulla sekä henkilöresurssien entistä laadukkaampi käyttö, jotta voidaan vastata osaamiselle rakentuvan maailmantalouden haasteisiin.

Ohjelman erityistavoitteina on

Ohjelman toiminnallisina tavoitteina on

TOIMET

Ohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi sopimuksessa kaavaillaan viittä tointa.

Toimi 1 "Yhteenliittymien hankkeet"

Yhteenliittymien hankkeita koskevien toimien kohderyhmänä ovat korkea-asteen ja ammatilliset oppilaitokset ja organisaatiot sekä niiden henkilökunta ja opiskelijat.

Yhteenliittymien hankkeiden on pääsääntöisesti sisällettävä transatlanttista opiskelijavaihtoa yhteisten opinto-ohjelmien puitteissa, tavoitteena tasavertainen vaihto kumpaankin suuntaan, sekä sen edellyttämää kieli- ja kulttuurivalmennusta.

Tämäntyyppisillä hankkeilla tuetaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa toimivien korkea-asteen oppilaitosten monenkeskisten yhteenliittymien toteuttamia ja hallinnoimia yhteisiä tai kaksoistutkintoja sekä opiskelijoille, opettajille ja hallintohenkilöstölle tarkoitettuja stipendejä.

Toimi 2 "Valioluokan henkilövaihto"

Ohjelmasta myönnetään rahoitustukea opiskelijavaihtoon lähinnä erityistä laadukkuutta osoittaneiden korkea-asteen ja ammatillisten oppilaitosten yhteenliittymähankkeissa silloinkin, kun kyseisiä oppilaitoksia on rahoitettu aiempien sopimusten perusteella.

Toimi 3 "Politiikan tarpeita palvelevat toimenpiteet"

Toimen kohderyhmänä ovat korkea-asteen ja ammatillisen koulutuksen parissa toimivat organisaatiot. Tämän otsakkeen alla voidaan toteuttaa mm. tutkimuksia, konferensseja, seminaareja, työryhmätyötä ja vertailuanalyysejä.

Toimi 4 "Schuman-Fulbright-henkilövaihtoapurahat"

Tämä toimi on suunnattu alan ammattilaisille, myös opiskelijoille, jotka haluavat suorittaa opintoja tai harjoittelujakson EU:n ja Yhdysvaltojen suhteiden kannalta erityisen merkittävillä aloilla. Tärkeimpiä kohderyhmiä ovat päättäjät, työmarkkinaosapuolten edustajat ja toimittajat.

Toimi 5 "Entisten opiskelijoiden yhdistykset"

Tämän toimen kautta ohjelma suunnataan entisten opiskelijoiden yhdistyksille, joita siitä avustetaan ja joihin kuuluu ohjelmasta tuettuun henkilövaihtoon osallistuneita opiskelijoita.

OHJELMAN HALLINNOINTI

Perustetaan sekakomitea. Se muodostuu yhtä monesta edustajasta kummaltakin sopimuspuolelta. Komitean päätökset tehdään yhteisymmärryksessä. Sekakomitean tehtävät ovat seuraavat:

Ohjelman perusteella käynnistetyt toimet rahoitetaan pariteettipohjalta. Ehdotetusta ohjelmasta aiheutuu kustannuksia enintään 46 miljoonaa euroa ajanjaksona 2006-2013 edellyttäen, että Yhdysvallat myöntää vastaavan rahoituksen.

TAUSTAA

Toukokuun 18. päivänä 2005 komissio hyväksyi EU:n ja Yhdysvaltojen kumppanuuden lujittamista koskevan tiedonannon, jossa Lissabonin strategian mukaisesti mainittiin koulutusalan yhteistyö tärkeänä keinona vauhdittaa osaamisen ja innovoinnin dynamiikkaa sekä kehotettiin uudistamaan voimassa oleva korkea-asteen koulutusta ja ammatillista koulutusta koskeva sopimus sekä lujittamaan sitä.

Kyseisellä sopimuksella uudistetaan Euroopan yhteisön ja Amerikan Yhdysvaltojen välillä alun perin vuonna 1995 tehtyyn sopimukseen perustunut vuosien 2000-2005 yhteistyöohjelma.

Viitteet

Asiakirja

Voimaantulo

Määräaika täytäntöönpanolle jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Päätös 2006/910/EY

Ilmoittamista seuraavan kuukauden ensimmäinen päivä

-

EUVL L 346, 9.12.2006.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan yhteisön ja Amerikan yhdysvaltojen välinen sopimus korkea-asteen koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöohjelman uusimisesta [EUVL L 346, 9.12.2006].

Komission tiedonanto, 27. kesäkuuta 2005, Euroopan yhteisön ja Amerikan yhdysvaltojen välisen korkea-asteen koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöohjelman sekä Euroopan yhteisön ja Kanadan välisen korkea-asteen koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöohjelman arvioinnista [KOM(2005) 274 - ei julkaistu EUVL:ssä].

Komissio tekee selkoa Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen yhteistyöohjelman täytäntöönpanon välivaiheesta. Komissio täsmentää myönteisten ulkoisten arviointien perusteella, että ohjelmasta on ollut suurta apua luotaessa pitkäaikaisia Atlantin ylittäviä kumppanuuksia korkea-asteen koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen alalla. Lähes kaikissa hankkeissa on onnistuttu toteuttamaan oppilasvaihtoja jaettujen tai yhteisesti laadittujen opinto-ohjelmien puitteissa. Selonteosta käy ilmi, että ohjelmissa on saavutettu koulutusjärjestelmien laadun parantamiselle asetetut tavoitteet.

Komissio esittää asiantuntijoiden tekemät ehdotukset ohjelman tiettyjen näkökohtien parantamiseksi mutta täsmentää, että suuria puutteita ei ole. Komissio toteaa niin ikään, että riittämättömien budjettivarojen takia on käyttämättä tiettyä potentiaalia.

Komission tiedonanto, 18. toukokuuta 2005, neuvostolle, Euroopan parlamentille sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle: EU:n ja Yhdysvaltojen kumppanuuden lujittaminen ja nykyistä avoimemmat markkinat 2000-lukua varten (KOM(2005) 196 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä).

See also

Viimeisin päivitys 15.12.2006