Euroopan komissio tiedottaa kansalaisille heidän perusoikeuksistaan vapaan liikkuvuuden alalla. Komission tavoitteena on antaa kansalaisille valmiudet käyttää näitä oikeuksia tehokkaasti. Lisäksi tavoitteena on luoda eurooppalaiset työmarkkinat.

Komission tiedonanto "Työntekijöiden vapaan liikkuvuuden mukanaan tuomat edut ja mahdollisuudet", 11. joulukuuta 2002 [KOM(2002) 694 lopullinen - Ei julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä].

Kun kansalaiset käyttävät Euroopan unionin alueella työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevaa oikeuttaan *, joka on yhteisön oikeuden takaama perusvapaus, he ovat osaltaan luomassa todellisia eurooppalaisia työmarkkinoita.

Vapaaseen liikkuvuuteen kohdistuu kuitenkin edelleen hallinnollisia, lainsäädännöllisiä tai käytännön esteitä, joiden vuoksi työntekijät eivät voi kaikilta osin hyödyntää alueellisen liikkuvuuden tarjoamia etuja ja mahdollisuuksia.

Komissio esittää tiedonannossa katsauksen työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevaan yhteisön voimassa olevaan lainsäädäntöön. Tarkoituksena on esitellä teknistä ja monimutkaista lainsäädäntöä ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen laajaa oikeuskäytäntöä helppolukuisesti. Tiedonannossa tuodaan esiin ongelmia, joita ilmenee toistuvasti neljällä eri alalla, jotka kuitenkin liittyvät toisiinsa.

Jokaisella EU:n jäsenvaltion kansalaisella on oikeus työskennellä toisessa jäsenvaltiossa.

Työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevaa yhteisön lainsäädäntöä sovelletaan EU:n jäsenvaltioiden kansalaisiin, jotka käyttävät oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen. Tämä koskee myös tilanteita, joissa henkilöt ovat kyseistä oikeutta käytettyään palanneet lähtöjäsenvaltioon.

EU:n jäsenvaltion kansalaisuutta olevan siirtotyöläisen perheenjäsenillä * on oikeus asettua siirtotyöläisen kanssa toiseen jäsenvaltioon kansalaisuudesta riippumatta - toisin sanoen vaikka perheenjäsenet olisivat kolmansien maiden kansalaisia. Siirtotyöläisten lapsilla on kansalaisuudesta riippumatta myös oikeus koulutukseen vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

Oleskeluoikeus liittyy erottamattomasti työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen. Yhteisön voimassa olevan lainsäädännön mukaan jäsenvaltioiden on myönnettävä siirtotyöläisille oleskeluoikeuden osoittava oleskelulupa. Luvan saamiseen riittää henkilötodistuksen tai passin ja työpaikkatodistuksen esittäminen. Oleskeluluvan saanti ei saa missään tapauksessa olla ehtona työhön pääsylle, kun kyse on EU:n jäsenvaltion kansalaisesta.

Kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltämisen perusperiaate kuuluu yhteisön oikeuteen. Periaate tarkoittaa, että siirtotyöläistä ei saa kansalaisuutensa vuoksi saattaa kotimaisiin työntekijöihin verrattuna eriarvoiseen asemaan kysymyksissä, jotka koskevat työnsaantia, työsuhteen ehtoja sekä sosiaalisia ja verotukseen liittyviä etuja.

Joskus työnsaannin edellytykseksi voidaan asettaa kielitaitovaatimuksia, kunhan ne ovat kohtuullisia ja tarkoituksenmukaisia. Korkea kielitaitovaatimus on perusteltu joissakin työtehtävissä, mutta äidinkieltä koskeva vaatimus on kohtuuton.

Ammatillisen pätevyyden tunnustamisjärjestelmän perusteella EU:n jäsenvaltion kansalainen, jolla on kotimaassaan pätevyys harjoittaa säänneltyä ammattia *, voi harjoittaa kyseistä ammattia toisessa jäsenvaltiossa. Ammatista ja koulutuksesta riippuen ammattipätevyys voidaan tunnustaa automaattisesti tai sitä varten saatetaan edellyttää tietynpituisen sopeutumisajan tai kelpoisuuskokeen suorittamista.

Jotta vapaata liikkuvuutta koskevaa oikeutta olisi helppo käyttää, on tärkeää estää yhteisön alueella liikkuvien yhteisön kansalaisten sosiaaliturvaa koskevien oikeuksien heikennykset.

Asetuksessa (ETY) N:o 1408/71 säädetään sosiaaliturva-alan yhteensovittamisjärjestelmästä. Asetuksessa säädetään tietyistä yhteisistä säännöistä sen takaamiseksi, etteivät kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien erot vaikuttaisi haitallisesti henkilöihin, jotka käyttävät vapaata liikkumisoikeuttaan. Yhteisön lainsäädännön tarkoituksena ei ole yhdenmukaistaa sosiaaliturva-alaa; jäsenvaltioilla on toisin sanoen toimivalta säätää omista sosiaaliturvajärjestelmistään.

Yleissääntönä on, että sosiaaliturvaetuudet on maksettava siinä jäsenvaltiossa, jossa edunsaaja asuu. Tämä sääntö ei kuitenkaan koske maksuihin perustumattomia erityisetuuksia. Ne maksetaan vain siinä jäsenvaltiossa, joka niitä myöntää, eikä edunsaaja voi viedä niitä mukanaan toiseen jäsenvaltioon. Unionin kansalainen, joka muuttaa toiseen jäsenvaltioon, on kuitenkin oikeutettu tämän valtion maksuihin perustumattomiin erityisetuuksiin. Etuuden on oltava luonteeltaan erityinen ja maksuihin perustumaton, jotta se täyttäisi maastavientikiellon ehdot. EY:n tuomioistuimen mukaan etuutta voidaan pitää erityisetuutena vain, jos se liittyy läheisesti sosiaaliseen ympäristöön kyseisessä jäsenvaltiossa (köyhyyden ehkäisemiseen ja vammaisten suojeluun tarkoitetut etuudet).

Asetuksessa (ETY) N:o 1408/71 määritellään ne olosuhteet, joiden vallitessa henkilöillä on oikeus saada sairaanhoitoa liikkuessaan Euroopan unionin alueella. Yhteisön kansalainen, joka oleskelee muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hänet on vakuutettu sairautta vastaan, on - asemansa ja/tai oleskelunsa luonteen mukaan - oikeutettu välittömästi tarpeelliseen hoitoon, tarpeelliseksi tulevaan hoitoon tai kaikkiin sairausvakuutuksen luontoisetuuksiin; etuudet annetaan ikään kuin henkilö olisi vakuutettu oleskeluvaltiossa, ja niiden kustannuksista vastaa vakuutuksen myöntänyt laitos. Jos henkilö haluaa mennä toiseen jäsenvaltioon erityisesti saamaan hoitoa, jäsenvaltio, jossa henkilö on vakuutettu, korvaa hoidon kustannukset asetuksen (ETY) N:o 1408/71 perusteella vain siinä tapauksessa, että henkilölle on myönnetty tarvittava ennakkolupa. Tuomioistuin on kuitenkin viitannut muihin perusvapauksiin, kuten tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen ja palveluiden tarjoamisvapauteen, ja todennut, että perusteeton ennakkolupa voi olla esteenä kyseisille perusvapauksille. Toisin sanoen potilaat voivat tietyin edellytyksin hakea korvausta toisessa jäsenvaltiossa saadusta sairaanhoidosta jopa ilman ennakkolupaa.

Määritettäessä henkilöön sovellettavaa sosiaaliturvalainsäädäntöä käytetään lähtökohtana kahta perusperiaatetta: samaan henkilöön sovelletaan vain yhden jäsenvaltion lainsäädäntöä kerrallaan, ja henkilöön sovelletaan tavanomaisesti sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, missä hän harjoittaa ammattia.

Asetus (ETY) N:o 1408/71 on monimutkainen ja vaikeakäyttöinen. Siksi sitä ollaan tarkistamassa.

Kahden jäsenvaltion välillä toimivilla rajatyöntekijöillä * on usein käytännön ongelmia, jotka koskevat sosiaaliturvaa ja sosiaalietuja samoin kuin tuloverotusta ja eläkkeelle jäämistä. Rajatyöntekijöillä on periaatteessa oikeus kaikkiin etuuksiin, joita työskentelyvaltio myöntää siirtotyöläisille, mutta jotkin jäsenvaltiot asettavat vielä asuinpaikkaedellytyksiä sosiaaliturvaetuuksien saamisen ehdoksi. Rajatyöntekijät ovat kuitenkin oikeutettuja työttömyysetuuksiin asuinvaltiossaan eivätkä työskentelyvaltiossaan. He voivat valita kummassa jäsenvaltiossa he saavat sairaanhoitoa, mutta eläkkeelle jäämisen jälkeen tämä työskentely- ja asuinvaltion välinen valintaoikeus poistuu.

Työntekijöiden vapaan liikkuvuuden perustana olevat säädökset ovat peräisin 1960-luvulta. Niitä on täydennetty useasti unionin toimielinten toimenpitein ja varsinkin EY:n tuomioistuimen merkittävällä oikeuskäytännöllä.

Keskeiset termit

Työntekijä: Henkilö, joka harjoittaa toisen johdolla tuottavaa ja tuloksellista toimintaa ja saa tästä toiminnastaan tuloa.
Perheenjäsenet: Työntekijän perheenjäseniä ovat hänen aviopuolisonsa, heidän jälkeläisensä, jotka ovat alle 21-vuotiaita tai huollettavia, sekä työntekijän tai hänen aviopuolisonsa sukulainen ylenevässä polvessa, jos hän on huollettava. Termillä "puoliso" tarkoitetaan aviopuolisoa eikä asuinkumppania.
Säännelty ammatti: Ammatti, jonka harjoittaminen edellyttää tietynlaista tutkintotodistusta.
Rajatyöntekijät: Henkilöt, jotka asuvat yhdessä jäsenvaltiossa ja työskentelevät toisessa.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY, annettu 29. huhtikuuta 2004, Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta [EUVL L 158, 30.4.2004].

Tämä direktiivi vastaa osaltaan edellä esiin nousseisiin kysymyksiin. Direktiivissä kootaan yhteen säädökseen useiden eri direktiivien säännökset, mikä helpottaa ymmärtämään työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevaa teknistä ja monimutkaista lainsäädäntöä. Niin ikään direktiivissä määritellään tarkemmin Euroopan unionin kansalaisten perheenjäsenten asema ja yksinkertaistetaan oleskeluoikeuden harjoittamisen muodollisuuksia.