Osa-aikatyö

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Direktiivi 97/81/EY Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE), julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) tekemästä osa-aikatyötä koskevasta puitesopimuksesta (ammattijärjestöt)

DIREKTIIVIN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Ketä direktiivi koskee?

Puitesopimusta sovelletaan osa-aikatyöntekijöihin, joilla on kussakin EU-maassa määritelty työsopimustai työsuhde . Ne, jotka työskentelevät ainoastaan tilapäisessä työssä, voidaan asiallisista syistä jättää kokonaan tai osittain sopimuksen ulkopuolelle kyseisen EU-maan ja sen työmarkkinaosapuolten päätöksellä.

Syrjimättömyysperiaate

Osa-aikatyöntekijöitä ei saa kohdella ilman asiallista perustelua epäsuotuisammin kuin kokoaikaisia työntekijöitä pelkästään sillä perusteella, että he työskentelevät osa-aikaisesti. EU-maiden ja työmarkkinaosapuolten kuulemisen kautta on mahdollista asettaa erityisten työehtojen piiriin pääsyn edellytykseksi palvelusaika, työtuntien määrä tai tietty palkkaluokka.

Osa-aikatyöhön siirtyminen

EU-maiden ja työmarkkinaosapuolten tulee etsiä, arvioida ja tarpeen vaatiessa poistaa kaikki lailliset tai hallinnolliset esteet, jotka vähentävät mahdollisuuksia osa-aikatyöhön. Työntekijän kieltäytyminen siirtymästä kokoaikaisesta työstä osa-aikatyöhön tai päinvastoin ei ole pätevä peruste työsuhteen päättämiselle.

Työnantajan rooli

Työnantajien on otettava huomioon:

Täytäntöönpano

EU-maat tai työmarkkinaosapuolet voivat ottaa käyttöön tässä sopimuksessa asetettuja määräyksiä edullisempia määräyksiä. Sopimuksen täytäntöönpano ei kuitenkaan ole pätevä syy alentaa osa-aikatyöntekijöiden suojan yleistä tasoa.

MISTÄ ALKAEN DIREKTIIVIÄ SOVELLETAAN?

Sitä on sovellettu 20. tammikuuta 1998 alkaen. EU-maiden oli saatettava se osaksi kansallista lainsäädäntöä 20. tammikuuta 2000 mennessä.

TAUSTAA

Lisätietoja löytyy työoloja ja osa-aikatyötä käsittelevältä Euroopan komission verkkosivustolta.

ASIAKIRJA

Neuvoston direktiivi 97/81/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta 1997, Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE), julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) tekemästä osa-aikatyötä koskevasta puitesopimuksesta - Liite: Osa-aikatyötä koskeva puitesopimus (EYVL L 14, 20.1.1998, s. 9–14)

Direktiiviin 97/81/EY tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Kansalliset täytäntöönpanotoimet

Komission yksiköiden kertomus työnantajain keskusjärjestön (UNICE), julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) tekemästä osa-aikatyötä koskevasta puitesopimuksesta 17 päivänä joulukuuta 1997 annetun neuvoston direktiivin 97/81/EY täytäntöönpanosta, 21.1.2003

Kertomusta on täydennetty kahdella tutkimuksella:

Komission kertomus – Työnantajain keskusjärjestön (UNICE), julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) ja Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) tekemästä osa-aikatyötä koskevasta puitesopimuksesta annetun direktiivin 97/81/EY täytäntöönpanosta (Tšekki, Viro, Kypros, Latvia, Liettua, Unkari, Malta, Puola, Slovenia, Slovakia) (2007)

Kertomukset (tiivistelmät) direktiivin 1997/81/EY täytäntöönpanosta Bulgariassa ja Romaniassa (2009)

Viimeisin päivitys: 04.12.2016