Ympäristö
JOHDANTO
Ympäristöpolitiikka on tänä päivänä tärkeimpiä yhteiskunnallisia haasteita julkiselle vallalle ja talouselämän toimijoille. Lisäksi ympäristökysymykset ovat erittäin tärkeitä suurelle yleisölle, sillä ne vaikuttavat suoraan ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen.
Huoli ympäristön tilasta on 70-luvulta lähtien johtanut useisiin yhteisön aloitteisiin. Euroopan unionin sisämarkkinoita on kuitenkin arvosteltu siitä, että ne suosivat taloudellisia näkökohtia ja kauppaa ympäristönsuojelun kustannuksella ja että ympäristönsuojelu nähdään pikemminkin kaupan mahdollisena esteenä kuin itseisarvona. Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa tähän arvosteluun on vastattu siten, että ympäristöstä on tehty yhteisön politiikan ala, kun aiemmin sen osalta toteutettiin pelkästään toimia.
Euroopan unionista tehtyä sopimusta on toisinaan moitittu heikkouksista, kuten siitä, ettei ympäristökysymyksissä sovellettavia päätöksentekomenettelyjä ole yksinkertaistettu. Lisäksi on toisinaan epäselvää, käytetäänkö oikeusperustana ympäristöasioissa sovellettavaa menettelyä (Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 175, ent. 130 s artiklaa) vai sisämarkkinalainsäädännön lähentämiskysymyksissä sovellettavaa menettelyä (saman sopimuksen 95, ent. 100 a artiklaa), mikä on vaikuttanut siihen, miten tiukasti jäsenvaltiot tulkitsevat säännöksiä ja panevat ne täytäntöön. Euroopan unionia on moitittu myös siitä, ettei se ole nimenomaisesti sisällyttänyt sopimukseen Euroopan unionista Rion kokouksessa 1992 allekirjoitettuja sitoumuksia kestävän kehityksen edistämiseksi ja että sopimuksessa ainoastaan lyhyesti viitataan ympäristön huomioon ottavaan kestävään kasvuun.
Nämä ongelmat on otettu huomioon Amsterdamin sopimuksessa. Unionin tehtäviin on kirjattu sekä kestävä kehitys että periaate, jonka mukaan ympäristökysymykset otetaan huomioon muilla politiikan aloilla. Lisäksi päätöksentekomenettelyjä selkeytetään ja tehostetaan.
TAUSTA
Euroopan yhdentymiskehityksen alkuvuosina ympäristökysymykset eivät olleet julkisen vallan ja talouselämän toimijoiden tärkeimpiä huolenaiheita.
Ympäristöongelmien ilmaantuminen ihmisten tietoisuuteen 70-luvulla johti yhteisön tasolla tätä alaa koskeviin aloitteisiin. Pariisin huippukokouksessa heinäkuussa 1972 valtioiden ja hallitusten päämiehet tunnustivat, että pyrittäessä taloudelliseen kasvuun ja elämän laadun parantumiseen ympäristöön on kiinnitettävä aivan erityistä huomiota.
Lähtölaukaus oli siten annettu, ja ensimmäinen toimintaohjelma, jossa vahvistettiin yhteisön ympäristöpolitiikan puitteet, käynnistettiin vuosiksi 1973-76. Sitä seurasivat muut samantyyppiset monivuotiset ohjelmat, joiden tuloksena annettiin joukko direktiivejä luonnonvarojen (ilma, vesi) suojelusta, meluntorjunnasta, luonnonsuojelusta ja jätehuollosta.
Yleisesti kuitenkin katsotaan, että Euroopan yhtenäisasiakirjan voimaantulo vuonna 1987 oli ympäristön kannalta ratkaiseva käännekohta. Yhtenäisasiakirjalla lisättiin erityinen osasto Euroopan yhteisön perustamissopimukseen. Siitä lähtien yhteisön toimilla on ollut ympäristöä koskeva nimenomainen oikeusperusta, jossa määritellään Euroopan yhteisön ympäristötoimien tavoitteet ja perusperiaatteet. Yhtenäisasiakirjassa säädettiin myös, että ympäristönsuojeluvaatimukset sisällytetään yhteisön muihin politiikkoihin.
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen voimaantulo marraskuussa 1993 oli uusi edistysaskel monessa mielessä. Sen myötä lisättiin ensinnäkin ympäristön huomioon ottavan kestävän kehityksen periaate Euroopan yhteisön periaatteisiin sekä ennalta varautumisen periaate ympäristöpolitiikan perustan muodostavaan artiklaan (Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 174, ent. 130 r artikla). Lisäksi sopimuksessa tehtiin ympäristöstä oma politiikan alansa ja mahdollistettiin määräenemmistön yleinen käyttö neuvostossa lukuun ottamatta sellaisia aloja kuin ympäristövero tai aluesuunnittelu, joilla edellytetään vielä yksimielistä päätöksentekoa. Yhteispäätösmenettely oli kuitenkin edelleen rajoitettu sisämarkkinoihin liittyviin kysymyksiin.
Euroopan yhdentymiskehityksen myötä on siis vähitellen voitu antaa säännöksiä, joilla on voitu vastata ympäristökysymysten aiheuttamiin haasteisiin. Tällaisesta vähittäisestä etenemisestä on kuitenkin aiheutunut tiettyjä ongelmia, kuten oikeusperustojen epäyhtenäisyys tai päätöksentekomenettelyjen moninaisuus. Amsterdamin sopimuksen avulla olisi voitava ratkaista nämä ongelmat sekä selkeytettävä ja tehostettava ympäristöpolitiikkaa.
KESTÄVÄ KEHITYS JA YMPÄRISTÖN HUOMIOON OTTAMINEN KAIKILLA POLITIIKAN ALOILLA
Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa sanotaan, että ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset "on sisällytettävä yhteisön muun politiikan määrittelyyn ja toteuttamiseen". Ympäristökysymysten huomioon ottaminen on välttämätön edellytys ympäristöä kunnioittavalle kestävälle kasvulle.
Amsterdamin sopimuksessa pyritään lujittamaan yhtenäisasiakirjassa ja Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa annettuja takuita sisällyttämällä Euroopan yhteisön perustamissopimukseen kestävän kehityksen periaate ja lisäämällä uusi luku.
Kestävän kehityksen periaate
Johdanto-osaan samoin kuin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen tavoitteisiin on lisätty kestävän kehityksen periaate. Se mainitaan myös Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 2 artiklassa, jossa vahvistetaan Euroopan yhteisön tehtävät.
Euroopan yhteisön perustamissopimuksen uusi 6 artikla
Sopimuksen alussa uudessa 6 artiklassa on lauseke, jossa määrätään ympäristönsuojelua koskevien vaatimusten sisällyttämisestä yhteisön muiden politiikkojen määrittelyyn ja toteuttamiseen. Tämä periaate on jo 174 (ent. 130 r) artiklassa. Siinä mainitaan myös, että ympäristövaatimusten sisällyttäminen muihin politiikkoihin on eräs kestävän kehityksen edistämisen keino.
Uusi artikla liittyy ympäristövaikutusten arviointia koskevaan julistukseen, joka on Amsterdamin sopimuksen laatineen hallitusten välisen konferenssin loppuasiakirjan liitteenä. Konferenssi toteaa, että komissio sitoutuu suorittamaan ympäristövaikutusten arviointia tehdessään ehdotuksia, joilla voi olla ympäristön kannalta merkittäviä vaikutuksia.
YMPÄRISTÖ JA SISÄMARKKINALAINSÄÄDÄNNÖN LÄHENTÄMINEN
Yhtenäisasiakirja helpotti sisämarkkinoiden toteutumista, sillä siinä määrättiin, että jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen lähentämisestä päätetään neuvostossa määräenemmistöllä. Vapaata liikkuvuutta koskevissa asioissa taas on otettava huomioon olennaisia yhteiskunnallisia näkökohtia kuten ympäristönsuojelu, terveys tai kuluttajansuoja (Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95, ent.100 a artiklan 3 kohta). Näitä velvoitteita vahvistetaan Amsterdamin sopimuksessa.
Lainsäädännön lähentämistä koskevien säännösten muuttaminen
Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa määrätään nykyisin, että komission kaikissa ehdotuksissa on otettava huomioon ympäristönsuojelun korkea taso. Ennen jäsenvaltio saattoi kuitenkin antaa tärkeistä ympäristön suojelua koskevista syistä erilaisia kansallisia säännöksiä tai määräyksiä sen jälkeen, kun neuvosto oli antanut yhdenmukaistamissäännöksen. Jäsenvaltio antoi nämä säännökset ja määräykset tiedoksi komissiolle, joka vahvisti ne todettuaan, etteivät ne ole keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen.
Järjestelmää on täydennetty siten, että erotetaan kahdenlaisia tapauksia (95, ent. 100 a artikla): Yhteisön yhdenmukaistamissäännöksen antamisen jälkeen jäsenvaltio voi
Ensimmäisessä tapauksessa jäsenvaltion on annettava asia tiedoksi komissiolle. Jäsenvaltio ilmoittaa syyt kyseisten kansallisten säännösten soveltamisen jatkamiseen.
Myös toisessa tapauksessa jäsenvaltio on velvoitettu antamaan asia tiedoksi komissiolle ja selittämään uusien kansallisten säännösten antamisen syyt. Kyseisten kansallisten määräysten on lisäksi perustuttava uuteen tutkimustietoon, ja ne on annettava sellaisten kyseiselle jäsenvaltiolle aiheutuvien erityisongelmien vuoksi, jotka ovat ilmaantuneet yhteisön yhdenmukaistamissäännöksen antamisen jälkeen.
Kummassakin tapauksessa komissio tarkastaa, ovatko kyseiset kansalliset määräykset keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen tai muodostavatko ne estettä sisämarkkinoiden toiminnalle.
Komissio hyväksyy tai hylkää kyseiset kansalliset säännökset tai määräykset kuuden kuukauden kuluessa. Määräaikaa voidaan tietyillä edellytyksillä pidentää kuudella kuukaudella. Jos komissio ei tee päätöstä määräajan kuluessa, kyseisiä kansallisia säännöksiä tai määräyksiä pidetään hyväksyttyinä.
YMPÄRISTÖ JA YHTEISÖN PÄÄTÖKSENTEKO
Euroopan unionista tehty sopimus ja päätöksentekomenettelyt
Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa tehostettiin ympäristöpolitiikassa käytettävää päätöksentekomenettelyä neuvostossa korvaamalla yleensä yksimielinen päätöksenteko määräenemmistöpäätöksillä. Järjestelmä oli kuitenkin edelleenkin monimutkainen, koska samanaikaisesti oli käytettävissä useita menettelyjä.
Ympäristöpolitiikassa sovelletaan nykyisin (ennen Amsterdamin sopimuksen voimaantuloa) suunnitellusta toimenpiteestä riippuen kolmea päätöksentekomenettelyä:
Lisäksi joskus oli epäselvyyttä siitä, kuuluuko asia ympäristöpolitiikan alaan (175, ent. 130 s artiklaa) vai sisämarkkinalainsäädännön lähentämisen alaan (95, ent. 100 a artikla). Lainsäädännön lähentäminen kuuluu yhteispäätösmenettelyn piiriin, ja saattoi esiintyä epäselvyyttä oikeusperustan suhteen 100 a artiklan ja 130 s artiklan välillä, kun suunnitteilla oli ympäristöön liittyvä toimi.
Amsterdamin sopimus ja päätöksentekomenettelyn yksinkertaistaminen
Amsterdamin sopimuksen voimaantulon jälkeen tilanne on yksinkertaistunut, koska yhteistoimintamenettely on korvattu yhteispäätösmenettelyllä. Uudelleen järjestelyllä menettelytavat vähenevät kahteen; jäsenvaltiot halusivat säilyttää yksimielisen päätöksenteon edellä mainituilla aloilla. Uusi järjestelmä selkeyttää sopimusta ja pienentää vaaraa oikeusperustan epäselvyydestä.
Katso myös