ISSN 1977-0812

Euroopan unionin

virallinen lehti

L 40

European flag  

Suomenkielinen laitos

Lainsäädäntö

58. vuosikerta
16. helmikuu 2015

Sisältö

II   Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

Sivu

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

*

Neuvoston päätös (EU) 2015/238, annettu 10 päivänä helmikuuta 2015, Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välisen, Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsyä EU:n lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten meriluonnonvaroihin koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta

1

*

Neuvoston päätös (EU) 2015/239, annettu 10 päivänä helmikuuta 2015, Euroopan unionin ja São Tomé ja Príncipen demokraattisen tasavallan välisessä alastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan unionin puolesta

4

ASETUKSET

*

Neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/240, annettu 9 päivänä helmikuuta 2015, Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 269/2014 täytäntöönpanosta

7

PÄÄTÖKSET

*

Neuvoston päätös (YUTP) 2015/241, annettu 9 päivänä helmikuuta 2015, rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta annetun päätöksen 2014/145/YUTP muuttamisesta

14

FI

Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu.

Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä.

II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

16.2.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 40/1

NEUVOSTON PÄÄTÖS (EU) 2015/238,

annettu 10 päivänä helmikuuta 2015,

Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välisen, Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsyä EU:n lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten meriluonnonvaroihin koskevan sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan ja 7 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Eurooppa-neuvosto hyväksyi 11 päivänä heinäkuuta 2012 päätöksen 2012/419/EU (1) Mayotten aseman muuttamisesta 1 päivästä tammikuuta 2014 Euroopan unioniin nähden. Kyseisestä päivämäärästä lukien Mayotte lakkasi olemasta merentakainen maa ja alue, ja siitä tuli Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 349 artiklassa tarkoitettu unionin syrjäisimpiin alueisiin kuuluva alue.

(2)

Neuvosto valtuutti komission neuvottelemaan unionin puolesta Seychellien tasavallan kanssa tehtävästä sopimuksesta, joka koskee Seychellien tasavallan lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsyä unionin vesille ja meriluonnonvaroihin Mayotten rannikon edustalla sijaitsevalla talousvyöhykkeellä.

(3)

Unionin ja Seychellien tasavallan välinen sopimus Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsystä Euroopan unionin lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten meriluonnonvaroihin, jäljempänä ’sopimus’, allekirjoitettiin neuvoston päätöksen 2014/331/EU (2) mukaisesti, ja sitä sovelletaan väliaikaisesti 20 päivästä toukokuuta 2014.

(4)

Sopimuksessa perustetaan sekakomitea valvomaan sen soveltamista. Sopimuksen mukaan sekakomitea voi myös hyväksyä tiettyjä sopimukseen tehtäviä muutoksia. Näiden muutosten hyväksymisen helpottamiseksi on aiheellista valtuuttaa komissio tietyin edellytyksin hyväksymään ne yksinkertaistettua menettelyä noudattaen.

(5)

Jotta Mayotten viranomaiset voivat panna täytäntöön yhteisen kalastuspolitiikan säännöt siitä päivästä alkaen, jona Mayotte saa syrjäisimmän alueen aseman, on tärkeää perustaa tarkoituksenmukaiset hallinnolliset puitteet, valvontatoimet ja fyysinen infrastruktuuri, sekä varmistaa toimintaedellytysten asianmukainen kehittäminen. Tällä edistetään myös unionin kansainvälisten raportointivelvollisuuksien täyttymistä.

(6)

Mayotten kalastusviranomaisille olisi sen vuoksi varmistettava tarvittava rahoitus laivanvarustajien Mayottelle suoraan maksamien maksujen kautta saatavien varojen välityksellä. Tällainen ratkaisu on sitäkin asianmukaisempi ottaen huomioon sen, että Seychellien laivaston ja Ranskan syrjäisimpiin alueisiin kuuluvan Mayotten paikallisyhteisön välille on muodostunut lujat siteet. Seychellien lipun alla purjehtiva kalastuslaivasto on harjoittanut toimintaa Mayotten vesillä usean vuoden ajan Mayotten ja laivanvarustajien välisen järjestelyn perusteella, ja järjestelyn mukaisesti laivanvarustajat maksavat Mayottelle lisenssimaksun pääsystä kalastamaan sen vesille. Kalastustoiminnan jatkumisen ja siitä Mayottelle aiheutuvien hyötyjen varmistamiseksi on tarkoituksenmukaista, että kaikki tämän sopimuksen mukaisiin lupiin ja saaliisiin liittyvät maksut käytetään suoraan Mayotten paikallisyhteisön hyödyksi.

(7)

Sopimus olisi hyväksyttävä,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Hyväksytään unionin puolesta Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välinen sopimus Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsystä Euroopan unionin lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten meriluonnonvaroihin (3).

2 artikla

1.   Ranska valtuutetaan keräämään sen syrjäisimpiin alueisiin kuuluvan Mayotten puolesta lupiin ja saaliisiin liittyvät maksut ja muut maksut, jotka Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten käyttäjät suorittavat pääsystä unionin vesille ja meriluonnonvaroihin Mayotten rannikon edustalla sopimuksen liitteessä olevan III luvun 1 jakson 8 ja 9 kohdan sekä 2 jakson määräysten mukaisesti. Ranska käyttää nämä tulot tarkoituksenmukaisten hallinnollisten puitteiden, valvontatoimien ja fyysisen infrastruktuurin perustamiseen sekä tarvittavien toimintaedellytysten kehittämiseen, jotta Mayotten hallinto voi täyttää yhteisen kalastuspolitiikan vaatimukset.

2.   Ranska toimittaa komissiolle kyseisen pankkitilin tiedot.

3.   Ranska toimittaa sopimuksen kunkin täytäntöönpanovuoden lopussa komissiolle yksityiskohtaisen kertomuksen kalastusluvan saaneiden alusten suorittamista maksuista ja niiden käytöstä.

3 artikla

Neuvoston puheenjohtaja antaa unionin puolesta sopimuksen 19 artiklassa määrätyn ilmoituksen (4).

4 artikla

Valtuutetaan Euroopan komissio hyväksymään sekakomiteassa sopimukseen tehtävät muutokset, jollei liitteessä vahvistetuista määräyksistä ja edellytyksistä muuta johdu.

5 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä 10 päivänä helmikuuta 2015.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

E. RINKĒVIČS

(1)  Eurooppa-neuvoston päätös 2012/419/EU, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2012, Mayotten aseman muuttamisesta Euroopan unioniin nähden (EUVL L 204, 31.7.2012, s. 131).

(2)  Neuvoston päätös 2014/331/EU, annettu 14 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välisen, Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsyä Euroopan unionin lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten meriluonnonvaroihin koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sopimuksen väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 167, 6.6.2014, s. 1).

(3)  Sopimus on julkaistu EUVL L 167, 6.6.2014, s. 4, yhdessä sen allekirjoittamista koskevan päätöksen kanssa.

(4)  Neuvoston pääsihteeristö julkaisee sopimuksen voimaantulopäivän Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

LIITE

Sekakomiteassa esitettävää unionin kantaa koskevan valtuutuksen kattavuus ja kannan esittämisessä sovellettava menettely

1.

Komissio valtuutetaan neuvottelemaan Seychellien tasavallan kanssa ja sopimaan, edellyttäen että se on tarpeen ja että noudatetaan tämän liitteen 3 kohtaa, sopimukseen tehtävistä muutoksista, jotka koskevat seuraavia kysymyksiä:

a)

kalastusmahdollisuuksien tarkistamisen uudelleenarviointi sopimuksen 9 artiklan mukaisesti;

b)

sopimuksen ja liitteen teknisten määräysten uudelleentarkastelu, mukaan lukien VMS-järjestelmää koskevien teknisten sääntöjen uudelleentarkastelu sopimuksen liitteessä olevassa lisäyksessä 6 olevan 10 kohdan mukaisesti.

2.

Sopimuksen 8 artiklalla perustetussa sekakomiteassa komissio

a)

pyrkii saavuttamaan yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa asetetut unionin tavoitteet;

b)

noudattaa yhteisen kalastuspolitiikan ulkoista ulottuvuutta koskevasta komission tiedonannosta 19 päivänä maaliskuuta 2012 annettuja neuvoston päätelmiä;

c)

edistää kantoja, jotka ovat sopusoinnussa alueellisten kalastusjärjestöjen hyväksymien asiaankuuluvien sääntöjen kanssa.

3.

Kun sekakomitean kokouksessa on määrä hyväksyä 1 kohdassa tarkoitettuja sopimukseen tehtäviä muutoksia koskeva päätös, on toteutettava tarvittavat toimet, jotta unionin puolesta esitettävässä kannassa otetaan huomioon viimeisimmät tilastolliset, biologiset ja muut asiaankuuluvat komissiolle toimitetut tiedot.

Tätä varten ja näiden tietojen pohjalta komission yksiköt toimittavat neuvostolle tai sen valmisteluelimille käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi riittävän ajoissa ennen sekakomitean asianomaista kokousta valmistelevan asiakirjan, jossa esitetään suunnitellun unionin kannan yksityiskohdat.

Jos seuraavissa kokouksissa, mukaan luettuina paikalla pidettävät kokoukset, ei päästä yksimielisyyteen uusien seikkojen ottamisesta huomioon unionin kannassa, asia saatetaan neuvoston tai sen valmisteluelinten käsiteltäväksi.

Komissiota kehotetaan toteuttamaan hyvissä ajoin kaikki sekakomitean päätöksen noudattamisen edellyttämät toimet, mukaan lukien tarvittaessa asianomaisen päätöksen julkaiseminen Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja päätöksen täytäntöönpanon mahdollisesti edellyttämien ehdotusten toimittaminen.

16.2.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 40/4

NEUVOSTON PÄÄTÖS (EU) 2015/239,

annettu 10 päivänä helmikuuta 2015,

Euroopan unionin ja São Tomé ja Príncipen demokraattisen tasavallan välisessä alastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan unionin puolesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan ja 218 artiklan 7 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto hyväksyi 23 päivänä heinäkuuta 2007 São Tomé ja Príncipen demokraattisen tasavallan ja Euroopan yhteisön välisen kalastuskumppanuussopimuksen, jäljempänä ’kalastuskumppanuussopimus’, hyväksymällä asetuksen (EY) N:o 894/2007 (1).

(2)

Kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn viimeisimmän pöytäkirjan (2) soveltaminen päättyi 12 päivänä toukokuuta 2014.

(3)

Unioni on neuvotellut São Tomé ja Príncipen kanssa uuden pöytäkirjan, joka on voimassa neljä vuotta ja jossa unionin aluksille myönnetään kalastusmahdollisuuksia São Tomé ja Príncipen demokraattisen tasavallan suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kalastuksen osalta kuuluvilla vesillä.

(4)

Uusi pöytäkirja allekirjoitettiin päätöksen 2014/334/EU (3) mukaisesti, ja sitä sovelletaan väliaikaisesti sen allekirjoituspäivästä.

(5)

Uusi pöytäkirja olisi hyväksyttävä.

(6)

Kalastuskumppanuussopimuksella perustetaan sekakomitea, jonka tehtävänä on valvoa kyseisen sopimuksen soveltamista. Pöytäkirjan mukaisesti sekakomitea voi lisäksi hyväksyä tiettyjä pöytäkirjaan tehtäviä muutoksia. Näiden muutosten hyväksymisen helpottamiseksi on aiheellista valtuuttaa komissio tietyin edellytyksin hyväksymään ne noudattaen yksinkertaistettua menettelyä,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Hyväksytään Euroopan unionin ja São Tomé ja Príncipen demokraattisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehty pöytäkirja, jäljempänä ’pöytäkirja’, unionin puolesta (4).

2 artikla

Neuvoston puheenjohtaja antaa unionin puolesta pöytäkirjan 15 artiklassa määrätyn ilmoituksen (5).

3 artikla

Jollei liitteessä esitetyistä määräyksistä ja edellytyksistä muuta johdu, komissio valtuutetaan hyväksymään unionin puolesta muutokset, jotka sekakomiteassa tehdään pöytäkirjaan.

4 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä 10 päivänä helmikuuta 2015.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

E. RINKĒVIČS

(1)  Neuvoston asetus (EY) N:o 894/2007, tehty 23 päivänä heinäkuuta 2007, São Tomé ja Príncipen demokraattisen tasavallan ja Euroopan yhteisön välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä (EUVL L 205, 7.8.2007, s. 35).

(2)  Pöytäkirja Euroopan unionin ja São Tomé ja Príncipen demokraattisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta (EUVL L 136, 24.5.2011, s. 5).

(3)  Neuvoston päätös 2014/334/EU, annettu 19 päivänä toukokuuta 2014, Euroopan unionin ja São Tomé ja Príncipen demokraattisen tasavallan välisessä kumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 168, 7.6.2014, s. 1).

(4)  Pöytäkirja on julkaistu virallisessa lehdessä EUVL L 168, 7.6.2014, s. 3 yhdessä sen allekirjoittamista koskevan päätöksen kanssa.

(5)  Neuvoston pääsihteeristö julkaisee pöytäkirjan voimaantulopäivän Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

LIITE

Unionin kannan esittämistä sekakomiteassa koskevan valtuutuksen soveltamisala ja siihen sovellettava menettely

1.

Komissio valtuutetaan neuvottelemaan São Tomé ja Príncipen demokraattisen tasavallan kanssa ja, edellyttäen että se on tarpeen ja että se noudattaa tämän liitteen 3 kohtaa, sopimaan pöytäkirjaan tehtävistä muutoksista, jotka koskevat seuraavia kysymyksiä:

a)

päätös pöytäkirjan 3 artiklan mukaisen alakohtaisen tuen yksityiskohtaisista säännöistä;

b)

kalastuksen harjoittamisedellytyksiin liittyvien määräysten sekä pöytäkirjan ja liitteiden soveltamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen mukauttaminen pöytäkirjan 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

2.

Kumppanuussopimuksella perustetussa sekakomiteassa unioni:

a)

pyrkii saavuttamaan yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa asetetut unionin tavoitteet;

b)

noudattaa yhteisen kalastuspolitiikan ulkoista ulottuvuutta koskevasta tiedonannosta 19 päivänä maaliskuuta 2012 annettuja neuvoston päätelmiä;

c)

edistää kantoja, jotka ovat sopusoinnussa alueellisten kalastusjärjestöjen hyväksymien asiaankuuluvien sääntöjen kanssa.

3.

Kun sekakomitean kokouksessa on määrä hyväksyä 1 kohdassa tarkoitettuja pöytäkirjaan tehtäviä muutoksia koskeva päätös, on toteutettava tarvittavat toimet, jotta unionin puolesta esitettävässä kannassa otetaan huomioon viimeisimmät tilastolliset, biologiset ja muut asiaankuuluvat komissiolle toimitetut tiedot.

Tätä varten ja näiden tietojen pohjalta komission yksiköt toimittavat neuvostolle tai sen valmisteluelimille käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi riittävän ajoissa ennen sekakomitean asianomaista kokousta valmistelevan asiakirjan, jossa esitetään suunnitellun unionin kannan yksityiskohdat.

Valmistelevassa asiakirjassa suunniteltu unionin kanta katsotaan hyväksytyksi, jollei jäsenvaltioiden määrävähemmistö vastusta sitä neuvoston valmisteluelimen kokouksessa tai 20 päivän kuluessa valmistelevan asiakirjan vastaanottamisesta sen mukaan, kumpi näistä tapahtuu aikaisemmin. Jos tällainen vastustaminen esitetään, asia saatetaan neuvoston käsiteltäväksi.

Jos myöhempien kokousten kuluessa, mukaan lukien paikalla järjestettävät kokoukset, on mahdotonta päästä yhteisymmärrykseen siitä, että unionin kannassa otetaan huomioon uusia seikkoja, asia siirretään neuvoston tai sen valmisteluelinten käsiteltäväksi.

Komissiota kehotetaan toteuttamaan hyvissä ajoin kaikki sekakomitean päätöksen noudattamisen edellyttämät toimet, mukaan lukien tarvittaessa asianomaisen päätöksen julkaiseminen Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja tämän päätöksen täytäntöönpanon mahdollisesti edellyttämien ehdotusten toimittaminen.

ASETUKSET

16.2.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 40/7

NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/240,

annettu 9 päivänä helmikuuta 2015,

Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 269/2014 täytäntöönpanosta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä 17 päivänä maaliskuuta 2014 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 269/2014 (1) ja erityisesti sen 14 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto hyväksyi 17 päivänä maaliskuuta 2014 asetuksen (EU) N:o 269/2014.

(2)

Koska tilanne Ukrainassa jatkuu edelleen vakavana, neuvosto katsoo, että uusia henkilöitä ja yhteisöjä olisi lisättävä asetuksen (EU) N:o 269/2014 liitteessä I olevaan luetteloon luonnollisista henkilöistä, oikeushenkilöistä, yhteisöistä ja elimistä, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä.

(3)

Asetuksen (EU) N:o 269/2014 liite I olisi sen vuoksi muutettava,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Lisätään tämän asetuksen liitteessä luetellut henkilöt ja yhteisöt asetuksen (EU) N:o 269/2014 liitteessä I olevaan luetteloon.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan 16 päivänä helmikuuta 2015.

Se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 9 päivänä helmikuuta 2015.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

F. MOGHERINI

(1)  EUVL L 78, 17.3.2014, s. 6.

LIITE

Luettelo 1 artiklassa tarkoitetuista henkilöistä ja yhteisöistä

I   Henkilöt

Nimi

Tunnistustiedot

Perusteet

Luetteloon merkitsemisen päivämäärä

133.

Pavel DREMOV alias Batya

Павел ДРЁМОВ

Synt. 1976, Stahanov

Komentaja ”Ensimmäisessä kasakkarykmentissä”, joka on Itä-Ukrainan taisteluihin osallistunut aseistautunut separatistiryhmä.

Tässä tehtävässään hän on tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta.

16.2.2015

134.

Alexey MILCHAKOV alias Fritz, Serbian

Алексей МИЛЬЧАКОВ

Synt. 1991, Pietari

Komentaja ”Rusich”-yksikössä, joka on Itä-Ukrainan taisteluihin osallistunut aseistautunut separatistiryhmä.

135.

Arseny PAVLOV alias Motorola

Арсéний Сергéевич ПÁВЛОВ (alias Моторóла)

Synt. 2.2.1983, Uhta, Komi

Komentaja ”Sparta-pataljoonassa”, joka on Itä-Ukrainan taisteluihin osallistunut aseistautunut separatistiryhmä.

136.

Mikhail TOLSTYKH alias Givi

Михаил Толстых

Synt. 1980, Ilovaisk

Komentaja ”Somali-pataljoonassa”, joka on Itä-Ukrainan taisteluihin osallistunut aseistautunut separatistiryhmä.

Tässä tehtävässään hän on tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta.

16.2.2015

137.

Eduard BASURIN

Image

”Donetskin kansantasavallan” puolustusministeriön ”apulaiskomentaja”.

Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta.

16.2.2015

138.

Alexandr SHUBIN

Александр Васильевич ШУБИН

Laittoman ”Luhanskin kansantasavallan””oikeusministeri”.

139.

Sergey LITVIN

Сергей Анатольевич ЛИТВИН

”Luhanskin kansantasavallan” ministerineuvoston ”varapuheenjohtaja”.

140.

Sergey IGNATOV

Сергей Юрьевич ИГНАТОВ

”Luhanskin kansantasavallan” Kansanmiliisin ”pääkomentaja”.

141.

Ekaterina FILIPPOVA

Екатерина Владимировна ФИЛИППОВА

Synt. 20.11.1988, Krasnoarmeisk

”Donetskin kansantasavallan””oikeusministeri”.

142.

Aleksandr TIMOFEEV

Александр ТИМОФЕЕВ

Synt. 27.1.1974

”Donetskin kansantasavallan””budjettiministeri”.

143.

Evgeny MANUILOV

Евгений Владимирович МАНУЙЛОВ

”Luhanskin kansantasavallan””budjettiministeri”.

144.

Viktor YATSENKO

Виктор ЯЦЕНКО

Synt. 22.4.1985, Herson

”Donetskin kansantasavallan””viestintäministeri”.

145.

Olga BESEDINA

Ольга Игорева БЕСЕДИНА

”Luhanskin kansantasavallan””talouskehitys- ja kauppaministeri”.

146.

Zaur ISMAILOV

Заур Исмаилов

Synt. 1975, Krasnyi Luh, Vorošilovgrad, Luhansk

”Luhanskin kansantasavallan””johtava syyttäjäviranomainen”.

147.

Anatoly Ivanovich ANTONOV

Анатолий Иванович Антонов

Synt. 15.5.1955, Omsk

Apulaispuolustusministeri. Tässä tehtävässään on ollut tukemassa venäläisten joukkojen sijoittamista Ukrainaan.

Venäjän puolustusministeriön nykyisen rakenteen perusteella hän osallistuu tässä tehtävässään Venäjän hallituksen politiikan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon. Nämä politiikat uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä.

16.2.2015

148.

Arkady Viktorovich BAKHIN

Аркадий Викторович Бахин

Synt. 8.5.1956, Kaunas, Liettua

Ensimmäinen varapuolustusministeri. Tässä tehtävässään on ollut tukemassa venäläisten joukkojen sijoittamista Ukrainaan.

149.

Andrei Valeryevich KARTAPOLOV

Андрей Валерьевич Картaполов

Synt. 9.11.1963, DDR

Venäjän federaation asevoimien pääesikunnan pääoperaatio-osaston johtaja ja pääesikunnan apulaispäällikkö. Molemmissa tehtävissään hän osallistuu aktiivisesti venäläisten joukkojen Ukrainassa harjoittaman sotilaallisen toiminnan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon.

Pääesikunnan vahvistetun toiminnan perusteella hän valvoo operatiivisesti asevoimia ja siten osallistuu aktiivisesti Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä uhkaavan Venäjän hallituksen politiikan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon.

16.2.2015

150.

Iosif (Joseph) Davydovich KOBZON

Иосиф Дaвыдович Кобзон

Synt. 11.9.1937, Tšasov Jar, Ukraina

Valtionduuman jäsen.

Hän vieraili ”Donetskin kansantasavallassa” ja antoi vierailullaan separatisteja tukevia lausuntoja. Hänet nimitettiin myös ”Donetskin kansantasavallan” kunniakonsuliksi Venäjän federaatiossa.

20.3.2014 hän äänesti Liittovaltion perustuslakiluonnoksen puolesta, joka koskee ”Krimin tasavallan hyväksymistä Venäjän federaatioon sekä Krimin tasavallan ja Sevastopolin federaatiokaupungin muodostamien uusien federaatiosubjektien luomista Venäjän federaatioon”.

16.2.2015

151.

Valery Fedorovich RASHKIN

Валерий Фёдорович Рашкин

Synt. 14.3.1955, Kaliningradin alue, SNTL.

Kansallisuuskysymyksiä käsittelevän valtionduuman valiokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Hän on perustanut kansalaisliikkeen ”Krasnaja Moskva – Punaisen Moskovan isänmaallinen rintama-apu”, joka on järjestänyt separatisteja tukevia julkisia mielenosoituksia, ja tukenut siten Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä toimia.

II   Yhteisöt

Nimi

Tunnistustiedot

Perusteet

Luetteloon merkitsemisen päivämäärä

29.

Kansallinen kasakkakaarti

Казачья Национальная Гвардия

Aseistautunut separatistiryhmä, joka on tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta.

Luetteloon merkityn henkilön Nikolai KOZITSYNin komentama ja siten häntä lähellä oleva ryhmä.

16.2.2015

30.

Sparta-pataljoona

Батальон ”Спарта”

Luetteloon merkityn henkilön Arseni PAVLOVin komentama ja siten häntä lähellä oleva ryhmä.

16.2.2015

31.

Somali-pataljoona

Батальон ”Сомали”

Luetteloon merkityn henkilön Mihail TOLSTYHin alias Givin komentama ja siten häntä lähellä oleva ryhmä.

16.2.2015

32.

Zarja-pataljoona

Батальон ”Заря”

33.

Prizrak-prikaati

Бригада ”Призрак”

Luetteloon merkityn henkilön Oleksii MOZGOVYn komentama ja siten häntä lähellä oleva ryhmä.

16.2.2015

34.

Oplot-pataljoona

Батальон ”Оплот”

Sosiaalinen media:

http://vk.com/oplot_info

35.

Kalmius-pataljoona

Батальон ”Кальмиус”

36.

Kuolema-pataljoona

Батальон ”Смерть”

37.

Kansanliike ”NOVOROSSIJA”

Движение Новороссия

Kansanliike ”Novorossija”/”Uusi Venäjä” perustettiin marraskuussa 2014 Venäjällä. Sitä johtaa venäläinen upseeri Igor Strelkov (tunnistettu Venäjän federaation asevoimien pääesikunnan päätiedusteluosaston (GRU) henkilöstön jäseneksi).

Vahvistettujen tavoitteidensa mukaisesti liikkeen tarkoituksena on tukea kaikilta osin ja tehokkaasti ”Uutta Venäjää”, mm. auttamalla sotilaita taisteluissa Itä-Ukrainassa. Siten se tukee Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä toimia.

Lähellä henkilöä, joka on merkitty luetteloon Ukrainan alueellisen koskemattomuuden heikentämisen vuoksi.

16.2.2015

PÄÄTÖKSET

16.2.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 40/14

NEUVOSTON PÄÄTÖS (YUTP) 2015/241,

annettu 9 päivänä helmikuuta 2015,

rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta annetun päätöksen 2014/145/YUTP muuttamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 29 artiklan,

ottaa huomioon rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta 17 päivänä maaliskuuta 2014 annetun neuvoston päätöksen 2014/145/YUTP (1) ja erityisesti sen 3 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto hyväksyi 17 päivänä maaliskuuta 2014 päätöksen 2014/145/YUTP.

(2)

Ukrainan tilanteen jatkuva vakavuus huomioiden neuvosto katsoo, että uusia henkilöitä ja yhteisöjä olisi lisättävä päätöksen 2014/145/YUTP liitteessä olevaan luetteloon henkilöistä, yhteisöistä ja elimistä, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä.

(3)

Päätöksen 2014/145/YUTP liite olisi sen vuoksi muutettava,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Lisätään tämän päätöksen liitteessä luetellut henkilöt ja yhteisöt päätöksen 2014/145/YUTP liitteessä olevaan luetteloon.

2 artikla

Tämä päätös tulee voimaan 16 päivänä helmikuuta 2015.

Se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä 9 päivänä helmikuuta 2015.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

F. MOGHERINI

(1)  EUVL L 78, 17.3.2014, s. 16.

LIITE

Luettelo 1 artiklassa tarkoitetuista henkilöistä ja yhteisöistä

I   Henkilöt

Nimi

Tunnistustiedot

Perusteet

Luetteloon merkitsemisen päivämäärä

133.

Pavel DREMOV alias Batya

Павел ДРЁМОВ

Synt. 1976, Stahanov

Komentaja ”Ensimmäisessä kasakkarykmentissä”, joka on Itä-Ukrainan taisteluihin osallistunut aseistautunut separatistiryhmä.

Tässä tehtävässään hän on tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta.

16.2.2015

134.

Alexey MILCHAKOV alias Fritz, Serbian

Алексей МИЛЬЧАКОВ

Synt. 1991, Pietari

Komentaja ”Rusich”-yksikössä, joka on Itä-Ukrainan taisteluihin osallistunut aseistautunut separatistiryhmä.

Tässä tehtävässään hän on tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta.

16.2.2015

135.

Arseny PAVLOV alias Motorola

Арсéний Сергéевич ПÁВЛОВ (alias Моторóла)

Synt. 2.2.1983, Uhta, Komi

Komentaja ”Sparta-pataljoonassa”, joka on Itä-Ukrainan taisteluihin osallistunut aseistautunut separatistiryhmä.

Tässä tehtävässään hän on tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta.

16.2.2015

136.

Mikhail TOLSTYKH

alias Givi Михаил Толстых