18.6.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 153/1

(1)

Kodinkoneiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin 22 päivänä syyskuuta 1992 annettua neuvoston direktiiviä 92/75/ETY (3) on muutettu huomattavilta osin (4). Koska siihen on tehtävä uusia muutoksia, se olisi selkeyden vuoksi laadittava uudelleen.

(2)

Direktiivin 92/75/ETY soveltamisala rajoittuu kodinkoneisiin. Komission 16 päivänä heinäkuuta 2008 antamassa tiedonannossa kestävää kulutusta ja tuotantoa sekä kestävää teollisuuspolitiikkaa koskevasta toimintaohjelmasta on osoitettu, että direktiivin 92/75/ETY soveltamisalan laajentaminen energiaan liittyviin tuotteisiin, joilla on merkittävää välitöntä tai välillistä vaikutusta käytönaikaiseen energiankulutukseen, voisi tehostaa olemassa olevan lainsäädännön yhteisvaikutusta, erityisesti energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista 21 päivänä lokakuuta 2009 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY (5) kanssa. Tällä direktiivillä ei saisi rajoittaa direktiivin 2009/125/EY soveltamista. Tämä direktiivi on yhdessä mainitun direktiivin ja muiden unionin välineiden kanssa osa laajempaa lainsäädäntökehystä ja tarjoaa kokonaisvaltaisen lähestymistavan puitteissa uusia mahdollisuuksia säästää energiaa ja ympäristöä.

(3)

Maaliskuun 8 ja 9 päivänä 2007 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmissä korostettiin tarvetta lisätä unionin energiatehokkuutta siten, että unionin energiankulutuksessa saavutetaan 20 prosentin säästötavoite vuoteen 2020 mennessä, asetettiin tavoitteet uusiutuvan energian EU:n laajuiselle kehittämiselle ja kasvihuonekaasujen vähentämiselle sekä kehotettiin perusteelliseen ja nopeaan täytäntöönpanoon avainalueilla, jotka yksilöidään komission 19 päivänä lokakuuta 2006 esittämässä tiedonannossa ”Energiatehokkuuden toimintasuunnitelma: Mahdollisuuksien toteuttaminen”. Toimintasuunnitelmassa korostettiin tuotesektorin valtavia energiansäästömahdollisuuksia.

(4)

Energiaan liittyvien tuotteiden energiatehokkuuden parantaminen kuluttajien perusteltujen valintojen avulla hyödyttää EU:n taloutta yleisesti.

(5)

Tarkan, olennaisen ja vertailukelpoisen tiedon tarjoamisen energiaan liittyvien tuotteiden ominaisenergiankulutuksesta pitäisi vaikuttaa loppukäyttäjien valintoihin sellaisten tuotteiden eduksi, jotka kuluttavat tai joiden ansiosta kuluu vähemmän energiaa ja muita olennaisia voimavaroja käytön aikana, ja kannustaa siten valmistajia toimenpiteisiin valmistamiensa tuotteiden energian ja muiden olennaisten voimavarojen kulutuksen vähentämiseksi. Tämän pitäisi kannustaa välillisesti myös tuotteiden tehokkaaseen käyttöön, jotta voidaan tukea Euroopan unionin tavoitetta lisätä energiatehokkuutta 20 prosentilla. Jos nämä tiedot puuttuvat, pelkkä markkinavoimien toiminta ei riitä edistämään energian ja muiden olennaisten voimavarojen järkevää käyttöä näiden tuotteiden osalta.

(6)

Muistutettakoon, että on olemassa unionin ja kansallista lainsäädäntöä, joka antaa kuluttajille tiettyjä oikeuksia jo ostettujen tuotteiden osalta, mukaan lukien korvaus tai tuotteen vaihto.

(7)

Komission olisi laadittava luettelo ensisijaisista energiaan liittyvistä tuotteista, jotka voisivat kuulua tämän direktiiviin perustuvan delegoidun säädöksen piiriin. Tällainen luettelo voitaisiin sisällyttää direktiivissä 2009/125/EY tarkoitettuun työsuunnitelmaan.

(8)

Tieto on markkinavoimien toiminnassa avainasemassa, ja siksi on välttämätöntä ottaa käyttöön yhdenmukainen merkintä kaikkien samantyyppisten tuotteiden osalta, antaa mahdollisille ostajille yhdenmukaista lisätietoa näiden tuotteiden kustannuksista energian ja muiden olennaisten voimavarojen kulutuksen osalta sekä toteuttaa toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että tämän tiedon saa myös mahdollinen loppukäyttäjä, joka ei näe tuotetta esillä ja jolla ei siten ole tilaisuutta nähdä merkintää. Jotta merkintä olisi tehokas ja saavuttaisi tarkoituksensa, sen olisi oltava loppukäyttäjien helposti tunnistettavissa, yksinkertainen ja ytimekäs. Tätä tarkoitusta varten merkin nykyinen ulkoasu olisi säilytettävä perustana, jota käytetään tiedotettaessa tuotteiden energiatehokkuudesta loppukäyttäjille. Tuotteiden energiankulutus ja muut tiedot olisi mitattava yhdenmukaistettujen standardien ja menetelmien mukaisesti.

(9)

Kuten tätä direktiiviä koskevaan ehdotukseen liitetyssä komission vaikutustenarvioinnissa todetaan, energiamerkintäjärjestelmää on käytetty mallina monissa maissa eri puolilla maailmaa.

(10)

Jäsenvaltioiden olisi säännöllisesti valvottava tämän direktiivin noudattamista ja sisällytettävä asiaankuuluvat tiedot kertomukseen, joka niiden on toimitettava tämän direktiivin mukaisesti komissiolle neljän vuoden välein, kiinnittämällä erityistä huomiota tavaran toimittajille ja jälleenmyyjille asetettuihin velvollisuuksiin.

(11)

Tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista 9 päivänä heinäkuuta 2008 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 765/2008 (6) sisältää tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää markkinavalvontaa koskevia yleisiä säännöksiä. Tässä direktiivissä annetaan sen tavoitteen saavuttamiseksi tältä osin yksityiskohtaisempia säännöksiä. Säännökset ovat johdonmukaisia asetuksen (EY) N:o 765/2008 kanssa.

(12)

Täysin vapaaehtoinen järjestelmä johtaisi vain joidenkin tuotteiden merkintään tai varustamiseen yhdenmukaisilla tuotetiedoilla, mikä saattaa aiheuttaa sekaannusta tiettyjen loppukäyttäjien keskuudessa tai johtaa jopa siihen, että nämä saavat virheellistä tietoa. Tällä nykyisellä järjestelmällä olisi siksi varmistettava, että kaikkien kyseisten tuotteiden energian ja muiden olennaisten voimavarojen kulutus osoitetaan merkinnöin ja yhdenmukaisin tuoteselostein.

(13)

Energiaan liittyvät tuotteet vaikuttavat välittömästi tai välillisesti käytönaikaiseen kulutukseen monissa eri energiamuodoissa, joista tärkeimmät ovat sähkö ja kaasu. Siksi tämän direktiivin olisi katettava kaikkien energiamuotojen käytönaikaiseen kulutukseen välittömästi tai välillisesti vaikuttavat energiaan liittyvät tuotteet.

(14)

Energiaan liittyvien tuotteiden, joilla on merkittävä välitön tai välillinen vaikutus energian tai mahdollisesti muiden olennaisten voimavarojen käytönaikaiseen kulutukseen ja jotka tarjoavat riittävät mahdollisuudet energiatehokkuuden parantamiseen, olisi oltava delegoidun säädöksen piirissä, kun tietojen antaminen merkinnöin saattaa kannustaa loppukäyttäjiä hankkimaan tehokkaampia tuotteita.

(15)

Yhteisön ilmastonmuutos- ja energiavarmuustavoitteiden saavuttamiseksi ja koska tuotteiden kokonaisenergiankulutuksen odotetaan kasvavan entisestään pitkällä aikavälillä, tähän direktiiviin perustuvissa delegoiduissa säädöksissä voitaisiin tarvittaessa myös korostaa, että merkinnässä on mainittava tuotteen korkea kokonaisenergiankulutus.

(16)

Joissakin jäsenvaltioissa noudatetaan hankintapolitiikkaa, jonka mukaan julkisia hankintoja tekevien viranomaisten on hankittava energiatehokkaita tuotteita. Eräissä jäsenvaltioissa on otettu käyttöön myös erilaisia kannustimia energiatehokkaille tuotteille. Jäsenvaltioissa sovelletaan hyvin erilaisia perusteita sen osalta, mitkä tuotteet voidaan ottaa huomioon julkisissa hankinnoissa tai kannustinjärjestelmissä. Viittaaminen tehokkuusluokkiin tasoina, jotka yksittäisille tuotteille on asetettu tähän direktiiviin perustuvissa delegoiduissa säädöksissä, voi vähentää julkisten hankintojen ja kannustinjärjestelmien hajanaisuutta ja helpottaa myös tehokkaiden tuotteiden käytön yleistymistä.

(17)

Kannustimet, joita jäsenvaltiot myöntävät energiatehokkaiden tuotteiden edistämiseksi, saattavat olla valtiontukea. Tällä direktiivillä ei ole vaikutusta niiden johdosta mahdollisesti tulevaisuudessa aloitettavien Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisten valtiontukimenettelyjen tulokseen eikä verotuksen ja verotuskysymysten olisi kuuluttava sen piiriin. Jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää tällaisten kannustinten luonteesta.

(18)

Energiatehokkaiden tuotteiden edistäminen merkinnöin, julkisin hankinnoin ja kannustimin ei saisi heikentää tällaisten tuotteiden yleistä ympäristötehokkuutta eikä toimivuutta.

(19)

Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan nojalla säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä energiaan liittyvien tuotteiden energian ja muiden voimavarojen käytönaikaisen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla.

(20)

Komission olisi toimitettava säännöllisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin ja erikseen kunkin jäsenvaltion kattava yhteenveto jäsenvaltioiden tämän direktiivin mukaisesti toimittamista kertomuksista, jotka koskevat sen noudattamisen valvomiseksi toteutettuja toimia ja vaatimustenmukaisuuden noudattamisen tasoa.

(21)

Komission olisi vastattava merkintäluokitusten mukauttamisesta tarkoituksena varmistaa ennakoitavuus toimialojen kannalta ja asian ymmärtäminen kuluttajien keskuudessa.

(22)

Teknologian kehitys ja mahdollisuudet energian merkittäviin lisäsäästöihin voivat asianomaisesta tuotteesta riippuen edellyttää vaihtelevassa määrin perusteellisempaa tuotteiden erottelua ja olla perusteena luokituksen uudelleentarkastelulle. Tällaiseen uudelleentarkasteluun olisi sisällytettävä erityisesti mahdollisuus uudelleenluokitteluun (rescaling). Uudelleentarkastelu olisi suoritettava mahdollisimman nopeasti sellaisten tuotteiden osalta, jotka hyvin innovatiivisten ominaisuuksiensa ansiosta voivat myötävaikuttaa merkittävästi energiatehokkuuteen.

(23)

Tarkastellessaan vuonna 2012 kestävän kulutuksen ja tuotannon ja kestävän teollisuuspolitiikan toimintaohjelman täytäntöönpanossa saavutettua edistymistä ja laatiessaan kertomusta sen toteuttamisesta komissio analysoi erityisesti, tarvitaanko tuotteiden energia- ja ympäristötehokkuuden parantamiseksi lisätoimia, mukaan lukien muun muassa mahdollisuus antaa kuluttajille tietoa tuotteiden hiilijalanjäljistä tai tuotteiden elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista.

(24)

Velvollisuus saattaa tämä direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä olisi rajoitettava koskemaan ainoastaan niitä säännöksiä, joilla muutetaan direktiivin 92/75/ETY sisältöä. Velvollisuus saattaa sisällöltään muuttumattomat säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä perustuu direktiiviin 92/75/ETY.

(25)

Jäsenvaltioiden olisi pannessaan täytäntöön tämän direktiivin säännöksiä pyrittävä pidättäytymään toimenpiteistä, joista saattaa aiheutua tarpeettomia byrokraattisia ja raskaita velvoitteita asianomaisille markkinatoimijoille, erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille.

(26)

Tämä direktiivi ei saisi vaikuttaa jäsenvaltioita velvoittaviin määräaikoihin, joiden kuluessa niiden on saatettava direktiivi 92/75/ETY osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sovellettava niitä.

(27)

Paremmasta lainsäädännöstä tehdyn toimielinten välisen sopimuksen (7) 34 kohdan mukaisesti jäsenvaltioita kannustetaan laatimaan itseään varten ja yhteisön edun vuoksi omia taulukoitaan, joista ilmenee mahdollisuuksien mukaan tämän direktiivin ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamista koskevien toimenpiteiden välinen vastaavuus, ja julkaisemaan ne,

a)

käytettyihin tuotteisiin;

b)

liikennevälineisiin, jotka on tarkoitettu henkilöiden tai tavaroiden kuljetukseen;

c)

tuotteisiin turvallisuussyistä kiinnitettyyn arvokilpeen tai vastaavaan.

a)

”energiaan liittyvällä tuotteella” tai ”tuotteella”, hyödykettä, jolla on käyttönsä aikana vaikutusta energiankulutukseen ja joka saatetaan markkinoille ja/tai otetaan käyttöön unionin alueella, mukaan luettuina tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluviin energiaan liittyviin tuotteisiin liitettäväksi tarkoitetut osat, jotka saatetaan markkinoille ja/tai otetaan käyttöön erillisinä osina loppukäyttäjiä varten ja joiden ympäristötehokkuus voidaan arvioida itsenäisesti;

b)

”selosteella” tuotteeseen liittyvää vakiomuotoista tietotaulukkoa;

c)

”muilla olennaisilla voimavaroilla” vettä, kemikaaleja tai muita aineita, joita tuote kuluttaa tavanomaisessa käytössä;

d)

”lisätiedoilla” muita tuotteen suorituskykyä ja ominaisuuksia koskevia tietoja, jotka liittyvät sen energian tai muiden olennaisten voimavarojen käytön arviointiin tai helpottavat tätä arviointia ja jotka perustuvat mitattavissa oleviin tietoihin;

e)

”välittömällä vaikutuksella” niiden tuotteiden vaikutusta, jotka tosiasiallisesti kuluttavat energiaa käytön aikana;

f)

”välillisellä vaikutuksella” niiden tuotteiden vaikutusta, jotka eivät kuluta energiaa mutta myötävaikuttavat energiansäästöön käytön aikana;

g)

”jälleenmyyjällä” vähittäiskauppiasta tai muuta henkilöä, joka myy, vuokraa, myy osamaksulla tai esittelee tuotteita käyttäjille;

h)

”tavaran toimittajalla” valmistajaa tai tämän valtuutettua edustajaa unionissa tai maahantuojaa, joka saattaa tuotteen unionin markkinoille tai ottaa tuotteen käyttöön unionin markkinoilla. Näiden puuttuessa tavaran toimittajana pidetään luonnollista tai oikeushenkilöä, joka saattaa markkinoille tai ottaa käyttöön tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia tuotteita;

i)

”markkinoille saattamisella” tuotteen saattamista unionin markkinoille ensimmäistä kertaa jakeluun tai käyttöön unionissa joko korvausta vastaan tai maksutta ja riippumatta käytetystä myyntitavasta;

j)

”käyttöönotolla” tuotteen ensimmäistä käyttöä käyttötarkoitukseensa unionissa;

k)

”merkinnän luvattomalla käytöllä” muiden kuin jäsenvaltioiden viranomaisten tai Euroopan unionin toimielinten toimesta tapahtuvaa merkinnän käyttöä, joka tapahtuu muulla kuin tässä direktiivissä tai delegoiduissa säädöksissä säädetyin tavoin.

a)

kaikki niiden alueelle sijoittautuneet tavaran toimittajat ja jälleenmyyjät täyttävät 5 ja 6 artiklassa säädetyt velvollisuutensa;

b)

sellaisten muiden merkintöjen, merkkien, tunnusten tai tekstien esittäminen tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden yhteydessä, jotka eivät ole tämän direktiivin ja asianomaisten delegoitujen säädösten vaatimusten mukaisia, on kiellettyä, jos tällainen esittäminen todennäköisesti johtaa loppukäyttäjiä harhaan tai aiheuttaa sekaannusta energian tai mahdollisten muiden olennaisten voimavarojen käytönaikaisen kulutuksen suhteen;

c)

energiankulutusta tai energiansäästöä koskevan merkintä- ja selostejärjestelmän käyttöönottoon liitetään valistavia ja käyttöä edistäviä tiedotuskampanjoita, joilla pyritään edistämään energiatehokkuutta ja ohjaamaan loppukäyttäjiä energian vastuullisempaan käyttöön;

d)

toteutetaan asianmukaisia toimenpiteitä, joilla kannustetaan tämän direktiivin täytäntöönpanosta vastaavia asianomaisia kansallisia tai alueellisia viranomaisia yhteistyöhön sekä tietojen antamiseen toisilleen ja komissiolle tämän direktiivin soveltamisen tukemiseksi. Hallinnollisessa yhteistyössä ja tiedonvaihdossa on hyödynnettävä mahdollisimman tehokkaasti sähköisiä viestintävälineitä, toimittava kustannustehokkaasti, ja näitä toimia voidaan tukea asiaan liittyvillä unionin ohjelmilla. Tässä yhteistyössä on tarvittaessa taattava menettelyn aikana annettujen arkaluontoisten tietojen turvallinen ja luottamuksellinen käsittely ja suojaaminen. Komissio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet rohkaistakseen jäsenvaltioita tässä alakohdassa tarkoitettuun yhteistyöhön ja edistääkseen sitä.

a)

sähköenergian, muiden energiamuotojen ja mahdollisesti muiden olennaisten voimavarojen käytönaikaiseen kulutukseen liittyvät tiedot ja lisätiedot ilmoitetaan tähän direktiiviin perustuvien delegoitujen säädösten mukaisesti loppukäyttäjille sellaisiin tuotteisiin liittyvällä selosteella ja merkinnällä, joita tarjotaan myyntiin, vuokralle tai osamaksukauppaan tai esitellään loppukäyttäjille suoraan tai välillisesti mitä tahansa etämyyntitapaa, myös internetiä, käyttäen;

b)

edellä a alakohdassa tarkoitetut tiedot annetaan sisäänrakennetuista tai valmiiksi asennetuista tuotteista ainoastaan, mikäli asiaan sovellettavassa delegoidussa säädöksessä niin vaaditaan;

c)

sellaisten energiaan liittyvien tuotteiden, jotka kuuluvat tähän direktiiviin perustuvan delegoidun säädöksen piiriin, yksittäisten mallien kaikessa mainonnassa on energia- tai hintatietojen yhteydessä mainittava tuotteen energiatehokkuusluokka;

d)

kaikessa energiaan liittyvien tuotteiden teknisessä myynninedistämisaineistossa, jossa kuvataan tuotteen teknisiä ominaisuuksia, eli teknisissä käsikirjoissa ja valmistajan esitteissä riippumatta siitä, ovatko ne painettuja tai verkossa, annetaan loppukäyttäjille tarvittavat tiedot energiankulutuksesta tai niissä on mainittava tuotteen energiatehokkuusluokka.

a)

tavaran toimittajat, jotka saattavat markkinoille tai ottavat käyttöön delegoidun säädöksen piiriin kuuluvia tuotteita, toimittavat tämän direktiivin ja delegoidun säädöksen mukaisen merkinnän ja selosteen;

b)

tavaran toimittajat laativat tekniset tiedot, joiden avulla voidaan arvioida merkintään ja selosteeseen sisältyvien tietojen paikkansapitävyys. Teknisissä tiedoissa on oltava:

Tähän tarkoitukseen tavaran toimittaja voi käyttää merkityksellisen unionin lainsäädännön vaatimusten mukaisesti jo laadittuja tietoja;

c)

tavaran toimittajat pitävät tekniset tiedot saatavilla tarkastusta varten viiden vuoden ajan viimeisen asianomaisen tuotteen valmistamisesta.

Tavaran toimittajien on pyynnöstä esitettävä tekniset tiedot sähköisessä muodossa jäsenvaltioiden markkinavalvontaviranomaisille ja komissiolle 10 työpäivän kuluessa jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tai komission esittämän pyynnön vastaanottamisesta;

d)

tavaran toimittajat toimittavat tarvittavat merkinnät ja tuotetiedot maksutta jälleenmyyjille.

Tavaran toimittajat voivat vapaasti valita merkintöjen toimitusjärjestelmän, mutta jälleenmyyjien pyytämät merkinnät on toimitettava viipymättä;

e)

merkintöjen lisäksi tavaran toimittajat toimittavat selosteen;

f)

tavaran toimittajat sisällyttävät tuoteselosteen kaikkiin tuote-esitteisiin. Silloin, kun tavaran toimittaja ei toimita tuote-esitteitä, selosteiden on sisällyttävä tuotteen mukana toimitettavaan muuhun materiaaliin;

g)

tavaran toimittajat vastaavat toimittamiensa merkintöjen ja selosteiden paikkansapitävyydestä;

h)

tavaran toimittajien katsotaan antaneen suostumuksensa merkinnässä tai selosteessa esitetyn tiedon julkaisemiseen.

a)

jälleenmyyjät asettavat merkinnät esille näkyvästi ja luettavasti ja sisällyttävät selosteen tuote-esitteeseen tai muihin asiakirjoihin, jotka annetaan tuotteen mukana loppukäyttäjille;

b)

aina, kun delegoidun säädöksen soveltamisalaan kuuluva tuote on esillä, jälleenmyyjät kiinnittävät asianomaisella kielellä laaditun merkinnän sovellettavassa delegoidussa säädöksessä määriteltyyn selvästi näkyvään paikkaan.

a)

tuotteiden avulla voidaan uusimpien saatavilla olevien tietojen mukaan ja unionin markkinoille saatetut määrät huomioon ottaen säästää merkittäviä määriä energiaa ja mahdollisesti muita olennaisia voimavaroja;

b)

markkinoilla saatavissa olevien, toiminnoiltaan samankaltaisten tuotteiden suoritustasossa on suuria eroavaisuuksia;

c)

komissio ottaa huomioon asiaa koskevan unionin lainsäädännön ja itsesääntelyn, kuten vapaaehtoiset sopimukset, joilla toiminnan tavoitteet voidaan odottaa saavutettavan nopeammin tai pienemmin kustannuksin kuin pakottavilla vaatimuksilla.

a)

ottaa huomioon ne direktiivin 2009/125/EY liitteessä I olevassa 1 osassa vahvistetut ympäristöparametrit, jotka on katsottu merkittäviksi direktiivin 2009/125/EY nojalla hyväksytyssä täytäntöönpanotoimenpiteessä ja joilla on merkitystä loppukäyttäjälle tuotteen käytön aikana;

b)

arvioi säädöksen vaikutukset ympäristöön, loppukäyttäjiin ja valmistajiin, myös pieniin ja keskisuuriin yrityksiin (pk-yritykset), kilpailukyvyn – myös unionin ulkopuolisilla markkinoilla –, innovoinnin, markkinoille pääsyn sekä kustannus-hyötysuhteen näkökulmasta;

c)

kuulee sidosryhmiä riittävän laajasti;

d)

vahvistaa täytäntöönpanopäivän (-päivät) sekä mahdolliset vaiheittaiset tai siirtymätoimenpiteet tai -kaudet ottaen huomioon erityisesti mahdolliset vaikutukset pk-yrityksiin tai tiettyihin etupäässä pk-yritysten valmistamiin tuoteryhmiin.

a)

niiden soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden tyypin tarkka määritelmä;

b)

edellä 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tiedon saamiseen sovellettavat mittausstandardit ja -menetelmät;

c)

edellä 5 artiklan nojalla vaadittavien teknisten tietojen yksityiskohdat;

d)

edellä 4 artiklassa tarkoitetun merkinnän malli ja sisältö; merkintöjen on oltava malliltaan mahdollisimman yhdenmukaisia kaikissa tuoteryhmissä ja joka tapauksessa selvästi nähtävissä ja luettavissa. Merkinnän muodossa on käytettävä lähtökohtana kirjainluokitusta A–G; luokitusasteiden on vastattava loppukäyttäjän näkökulmasta syntyviä merkittäviä energia- ja kustannussäästöjä.

Luokitukseen voidaan lisätä kolme ylimääräistä luokkaa, mikäli teknologinen kehitys tätä edellyttää. Ylimääräiset luokat ovat kasvavassa tehokkuusjärjestyksessä A+, A++ ja A+++. Periaatteessa luokkien kokonaismääräksi rajataan seitsemän, jollei ole tarvetta käyttää useampia luokkia.

Värivalikoimassa saa käyttää enintään seitsemää eri väriä tummanvihreästä punaiseen. Ainoastaan parhaan luokan värikoodina on aina käytettävä tummanvihreää. Mikäli luokkia on enemmän kuin seitsemän, vain punaista väriä saa käyttää toistuvasti.

Luokittelua on tarkistettava erityisesti silloin, kun merkittävä osuus sisämarkkinoilla olevista tuotteista sijoittuu kahteen parhaaseen energiatehokkuusluokkaan ja kun lisäsäästöjä voidaan aikaansaada erottelemalla tuotteita entisestään.

Tuotteiden mahdollista uudelleenluokittelua koskevat yksityiskohtaiset perusteet on tarvittaessa määritettävä tapauskohtaisesti asiaankuuluvassa delegoidussa säädöksessä;

e)

paikka, johon merkintä kiinnitetään esillä olevassa tuotteessa, ja tapa, jolla merkintä ja/tai tiedot annetaan, mikäli kyseessä on 7 artiklassa tarkoitettu myyntiin tarjoamisen tapa. Delegoidussa säädöksessä voidaan tarvittaessa säätää merkinnän kiinnittämisestä tuotteeseen tai painamisesta pakkaukseen taikka yksityiskohtaisista merkintävaatimuksista kuvastoihin painamista, etämyyntiä ja internetmyyntiä varten;

f)

edellä 4 artiklassa ja 5 artiklan c alakohdassa tarkoitetun selosteen tai lisätietojen sisältö ja tarvittaessa muoto ja tarkemmat yksityiskohdat. Merkinnässä olevat tiedot on sisällytettävä myös selosteeseen;

g)

myynti-ilmoituksissa käytettävän merkinnän erityissisältö, kuten tarvittaessa tuotteen energialuokka ja muut asiaankuuluvat suoritustasot selvästi luettavassa ja nähtävässä muodossa;

h)

merkinnän mukaisen luokituksen tai luokitusten ajallinen kesto tarvittaessa d alakohdan mukaisesti;

i)

merkinnän ja selosteen tietojen paikkansapitävyys;

j)

delegoidun säädöksen arvioinnin ja mahdollisen tarkistamisen ajankohta, kun otetaan huomioon teknologian kehitysvauhti.

a)

edellä olevan 4 artiklan c alakohdan vaikutusta tämän direktiivin tavoitteen saavuttamiseen;

b)

edellä olevan 9 artiklan 1 kohdan tehokkuutta;

c)

tarvetta 10 artiklan 4 kohdan d alakohdan muuttamiseen, ottaen huomioon teknologian kehityksen ja merkinnän ulkonäön ymmärrettävyyden kuluttajien keskuudessa.

18.6.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 153/13

(1)

Rakennusten energiatehokkuudesta 16 päivänä joulukuuta 2002 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2002/91/EY (4) on muutettu (5). Koska siihen on tehtävä uusia asiasisältöä koskevia muutoksia, se olisi selkeyden vuoksi laadittava uudelleen.

(2)

Energian tehokasta, harkittua, järkevää ja kestävää käyttöä sovelletaan muun muassa öljytuotteisiin, maakaasuun ja kiinteisiin polttoaineisiin, jotka ovat keskeisiä energialähteitä, mutta myös suurimpia hiilidioksidipäästöjen lähteitä.

(3)

Rakennukset aiheuttavat 40 prosenttia unionin kokonaisenergiankulutuksesta. Tämä ala laajenee, mikä nostaa väistämättä sen energiankulutusta. Energiankulutuksen vähentäminen ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttö rakennusalalla ovat näin ollen tärkeitä toimenpiteitä, joita tarvitaan unionin energiariippuvuuden ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Yhdessä uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian lisääntyvän käytön kanssa energiankulutuksen vähentämistoimet unionissa mahdollistavat, että unioni noudattaa ilmastonmuutosta koskevaan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimukseen (UNFCCC) liitettyä Kioton pöytäkirjaa ja sekä pitkän aikavälin sitoumustaan säilyttää maailmanlaajuinen lämpötilan nousu alle 2 °C:ssa että sitoumustaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärää vuoteen 2020 mennessä vähintään 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta ja 30 prosenttia, jos saadaan aikaan kansainvälinen sopimus. Pienemmällä energiankulutuksella ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian lisääntyvällä käytöllä on myös tärkeä merkitys energian toimitusvarmuuden ja teknologian kehityksen edistämisessä sekä työllistymis- ja aluekehitysmahdollisuuksien luomisessa varsinkin maaseudulla.

(4)

Energian kysynnän hallinta on tärkeä väline, jonka avulla unioni voi vaikuttaa maailmanlaajuisiin energiamarkkinoihin ja siten energian toimitusvarmuuteen keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

(5)

Maaliskuussa 2007 kokoontunut Eurooppa-neuvosto korosti, että energiatehokkuutta on parannettava unionissa, jotta voitaisiin saavuttaa unionin energiankulutukselle asetettu 20 prosentin vähennystavoite vuoteen 2020 mennessä, ja vaati komission tiedonannossa ”Energiatehokkuuden toimintasuunnitelma: Mahdollisuuksien toteuttaminen” määriteltyjen ensisijaisten toimien perusteellista ja nopeaa täytäntöönpanoa. Toimintasuunnitelmassa todetaan, että rakennusalalla on mahdollista saavuttaa merkittäviä kustannustehokkaita energiansäästöjä. Euroopan parlamentti kehotti 31 päivänä tammikuuta 2008 antamassaan päätöslauselmassa tiukentamaan direktiivin 2002/91/EY säännöksiä, ja se on useaan otteeseen, viimeksi toisesta strategisesta energiakatsauksesta 3 päivänä helmikuuta 2009 antamassaan päätöslauselmassa, kehottanut, että 20 prosentin energiatehokkuustavoitteesta vuoteen 2020 mennessä tehdään sitova. Lisäksi jäsenvaltioiden pyrkimyksistä vähentää kasvihuonekaasupäästöjään yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissitoumusten täyttämiseksi vuoteen 2020 mennessä 23 päivänä huhtikuuta 2009 tehdyssä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä N:o 406/2009/EY (6) asetetaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi sitovia kansallisia tavoitteita, joiden osalta rakennusalan energiatehokkuus on ratkaisevan tärkeää, ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä 23 päivänä huhtikuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/28/EY (7) säädetään energiatehokkuuden lisäämisestä, mihin liittyy sitovana tavoitteena se, että uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus unionin koko energiankulutuksesta on 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

(6)

Maaliskuussa 2007 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti unionin sitoutumisen unionin laajuiseen uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian kehittämiseen kannattamalla pakollista tavoitetta, jonka mukaan uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus on 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Direktiivissä 2009/28/EY vahvistetaan yhteinen kehys uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian edistämiseksi.

(7)

On tarpeen säätää nykyistä konkreettisemmista toimista merkittävien mutta vielä toteuttamattomien energian säästömahdollisuuksien saavuttamiseksi rakennuksissa ja jäsenvaltioiden tulosten välillä tällä alalla vallitsevien suurten erojen kaventamiseksi.

(8)

Rakennusten energiatehokkuuden parantamista koskevissa lisätoimenpiteissä olisi otettava huomioon ilmasto-olosuhteet ja paikalliset olosuhteet samoin kuin sisäilmasto-olosuhteet ja kustannustehokkuus. Nämä toimenpiteet eivät saisi vaikuttaa muihin rakennuksia koskeviin vaatimuksiin kuten rakennukseen pääsyyn, turvallisuuteen ja rakennuksen suunniteltuun käyttötarkoitukseen.

(9)

Rakennusten energiatehokkuutta laskettaessa perustana olisi käytettävä menetelmää, joka voi vaihdella kansallisella ja alueellisella tasolla. Menetelmässä otetaan huomioon lämpöominaisuuksien lisäksi muut yhä merkittävämmiksi käyvät tekijät, kuten lämmitys- ja ilmastointijärjestelmät, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttö, passiiviset lämmitys- ja jäähdytyselementit, varjostaminen, sisäilman laatu, riittävä luonnonvalo ja rakennuksen suunnittelu. Energiatehokkuuden laskentamenetelmän ei olisi perustuttava ainoastaan siihen vuodenaikaan, jona tarvitaan lämmitystä, vaan sen olisi katettava rakennuksen vuotuinen energiatehokkuus. Menetelmässä olisi otettava huomioon nykyiset eurooppalaiset standardit.

(10)

On yksin jäsenvaltioiden velvollisuus vahvistaa vähimmäisvaatimukset rakennusten ja rakennusosien energiatehokkuudelle. Nämä vaatimukset olisi asetettava ottaen huomioon pyrkimys saavuttaa kustannusoptimaalinen tasapaino tarvittavien investointien ja rakennuksen elinkaaren aikana säästettyjen energiakustannusten välillä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioiden oikeutta asettaa vähimmäisvaatimuksia, jotka ovat energiatehokkaampia kuin kustannusoptimaaliset energiatehokkuustasot. Olisi säädettävä jäsenvaltioiden mahdollisuudesta tarkistaa säännöllisesti rakennusten energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksiaan tekniikan kehityksen perusteella.

(11)

Jäsenvaltiot voivat tietyissä olosuhteissa, esimerkiksi ilmastoerojen perusteella, käyttää energiatehokkuustasojen kustannustehokkuutta tai kustannusoptimaalisuutta koskevaa tavoitetta perusteena asettaessaan rakennusosille sellaisia kustannustehokkuus- tai kustannusoptimaalisuusvaatimuksia, jotka käytännössä rajoittaisivat unionin lainsäädännössä asetettujen standardien mukaisten rakennustuotteiden asentamista, edellyttäen, että tällaiset vaatimukset eivät muodosta perusteetonta markkinaestettä.

(12)

Asettaessaan energiatehokkuutta koskevia vaatimuksia rakennuksen teknisille järjestelmille jäsenvaltioiden olisi käytettävä, silloin kun se on mahdollista ja aiheellista, yhdenmukaistettuja välineitä, erityisesti energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista 21 päivänä lokakuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY (8) ja energiaan liittyvien tuotteiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin 19 päivänä toukokuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU (9) täytäntöönpanotoimina kehitettyjä testaus- ja laskentamenetelmiä sekä energiatehokkuusluokkia, jotta varmistetaan johdonmukaisuus muiden asiaan liittyvien aloitteiden kanssa ja minimoidaan mahdollisimman suuressa määrin markkinoiden mahdollinen pirstoutuminen.

(13)

Tämä direktiivi ei vaikuta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamiseen. Tästä syystä tässä direktiivissä käytettyä ilmaisua ”kannustin” ei olisi tulkittava valtiontueksi.

(14)

Komission olisi määriteltävä vertailumenetelmäkehys energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentaa varten. Jäsenvaltioiden olisi käytettävä tätä kehystä verratakseen siitä saatuja tuloksia itse vahvistamiinsa energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksiin. Jos energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten laskettujen kustannusoptimaalisten tasojen ja voimassa olevien energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten välillä on merkittäviä eli yli 15 prosentin eroavuuksia, jäsenvaltioiden olisi perusteltava ero tai suunniteltava asianmukaisia toimia eroavuuden pienentämiseksi. Jäsenvaltioiden olisi määritettävä rakennuksen tai rakennusosan taloudellinen elinkaari ottaen tällöin huomioon nykyiset käytännöt ja kokemukset tyypillisten taloudellisten elinkaarien määrittelyssä. Vertailun tulokset ja niiden saamisessa käytetyt tiedot olisi toimitettava säännöllisesti komissiolle. Komission olisi toimitettujen tietojen avulla voitava arvioida jäsenvaltioiden edistymistä energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen saavuttamisessa ja laatia asiasta kertomus.

(15)

Rakennukset vaikuttavat energiankulutukseen pitkällä aikavälillä. Koska olemassa olevien rakennusten korjausten välinen aika on pitkä, uusien rakennusten ja laajamittaiseen korjaukseen joutuvien olemassa olevien rakennusten olisi tästä syystä täytettävä energiatehokkuutta koskevat, paikallisen ilmaston mukaan asetetut vähimmäisvaatimukset. Koska kaikkia vaihtoehtoisten energiahuoltojärjestelmien tarjoamia mahdollisuuksia ei yleensä täysin tutkita, vaihtoehtoisia energiahuoltojärjestelmiä olisi tarkasteltava uusien rakennusten osalta näiden koosta riippumatta sen periaatteen mukaisesti, että ensin varmistetaan lämmitykseen ja jäähdytykseen tarvittavan energian vähentäminen kustannusoptimaaliselle vähimmäistasolle.

(16)

Olemassa olevien rakennusten laajamittaiset korjaukset tarjoavat rakennuksen koosta riippumatta mahdollisuuden toteuttaa kustannustehokkaita toimenpiteitä energiatehokkuuden parantamiseksi. Kustannustehokkuuden takia energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten soveltaminen olisi voitava rajoittaa niihin korjattuihin osiin, joilla on suurin merkitys rakennuksen energiatehokkuuden kannalta. Jäsenvaltioiden olisi voitava halutessaan määritellä ”laajamittainen korjaus” käyttäen perusteena joko prosenttiosuutta rakennuksen vaipan pinta-alasta tai rakennuksen arvoa. Jos jäsenvaltio päättää määritellä laajamittaisen korjauksen käyttäen perusteena rakennuksen arvoa, voitaisiin käyttää esimerkiksi vakuutusmatemaattista arvoa tai jälleenrakentamiskustannuksiin perustuvaa käypää arvoa, pois lukien rakennusmaan arvo.

(17)

Tarvitaan toimenpiteitä sellaisten rakennusten lukumäärän kasvattamiseksi, jotka eivät ainoastaan täytä nykyisiä energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia vaan ovat myös tätäkin energiatehokkaampia, jolloin vähennetään sekä energiankulutusta että hiilidioksidipäästöjä. Tätä varten jäsenvaltioiden olisi laadittava kansalliset suunnitelmat lähes nollaenergiarakennusten lukumäärän kasvattamiseksi ja raportoitava suunnitelmistaan säännöllisesti komissiolle.

(18)

Energiatehokkuuteen liittyvien toimenpiteiden lisäämiseksi otetaan käyttöön tai mukautetaan unionin rahoitusvälineitä ja muita toimenpiteitä. Tällaisiin unionin tason rahoitusvälineisiin kuuluvat muun muassa Euroopan aluekehitysrahastosta 5 päivänä heinäkuuta 2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1080/2006 (10), jota on muutettu asuntokannan energiatehokkuuteen tehtävien investointien lisäämiseksi; julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus energiatehokkaita rakennuksia koskevan eurooppalaisen aloitteen osalta vihreiden teknologioiden sekä energiatehokkaiden järjestelmien ja materiaalien kehittämisen edistämiseksi uusia ja korjattavia rakennuksia varten; EY:n ja Euroopan investointipankin, jäljempänä ’EIP’, aloite ”EU:n kestävää energiaa koskeva rahoitusaloite”, jolla pyritään mahdollistamaan muun muassa investoinnit energiatehokkuuteen, ja EIP-johtoinen Marguerite-rahasto: vuoden 2020 Euroopan energia-, ilmastonmuutos- ja infrastruktuurirahasto; direktiivin 2006/112/EY muuttamisesta alennettujen arvonlisäverokantojen osalta 5 päivänä toukokuuta 2009 annettu neuvoston direktiivi 2009/47/EY (11); rakenne- ja koheesiorahastojen väline Jeremie (Euroopan yhteiset resurssit mikro- ja pk-yritysten tukemiseksi); energiatehokkuuden rahoitusväline; kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelma, mukaan lukien ”Älykäs energiahuolto Euroopassa II” -ohjelma, joka koskee erityisesti energiatehokkuuteen ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevaan energiaan liittyvien markkinaesteiden poistamista esimerkiksi teknisen avun välineen (ELENA, European Local Energy Assistance) avulla; Covenant of Mayors -sopimus; yrittäjyys- ja innovointiohjelma; tieto- ja viestintätekniikkapolitiikan tukiohjelma 2010 sekä seitsemäs tutkimuksen puiteohjelma. Myös Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki tarjoaa rahoitusta energiatehokkuuteen liittyvien toimenpiteiden lisäämiseksi.

(19)

Unionin rahoitusvälineitä olisi käytettävä tämän direktiivin tavoitteiden konkretisoimiseksi ilman, että ne kuitenkaan korvaavat kansallisia toimenpiteitä. Niitä olisi erityisesti käytettävä soveliaina ja innovatiivisina rahoituskeinoina, joilla vauhditetaan investointia energiatehokkuutta koskeviin toimenpiteisiin. Ne voisivat olla tärkeässä asemassa kehitettäessä kansallisia, alueellisia ja paikallisia energiatehokkuusrahastoja, -välineitä tai -järjestelyjä, jotka tarjoavat tällaisia rahoitusmahdollisuuksia yksityisille kiinteistönomistajille, pienille ja keskisuurille yrityksille sekä energiatehokkuuspalveluyhtiöille.

(20)

Jotta komissio saisi riittävästi tietoja, jäsenvaltioiden olisi laadittava luetteloita voimassa olevista ja ehdotetuista, muista kuin tässä direktiivissä edellytetyistä toimenpiteistä, myös luonteeltaan rahoituksellisista toimenpiteistä, jotka edistävät tämän direktiivin tavoitteita. Jäsenvaltioiden luetteloimiin voimassa oleviin ja ehdotettuihin toimenpiteisiin voivat kuulua erityisesti toimenpiteet, joilla pyritään vähentämään olemassa olevia oikeudellisia esteitä ja markkinaesteitä ja rohkaisemaan investointia ja/tai muita toimia uusien ja olemassa olevien rakennusten energiatehokkuuden lisäämiseksi, millä saatetaan myötävaikuttaa energiaköyhyyden vähenemiseen. Tällaisiin toimenpiteisiin voisivat kuulua muun muassa ilmainen tai tuettu tekninen apu ja neuvonta, suorat tuet, tuetut lainajärjestelmät tai halpakorkoiset lainat, avustusjärjestelmät ja lainatakuujärjestelmät. Viranomaiset ja muut näitä luonteeltaan rahoituksellisia toimenpiteitä tarjoavat laitokset voisivat kytkeä tällaisten toimenpiteiden soveltamisen ilmoitettuun energiatehokkuuteen ja energiatehokkuustodistusten sisältämiin suosituksiin.

(21)

Jäsenvaltioiden raportointirasitteen keventämiseksi tässä direktiivissä vaaditut raportit olisi voitava sisällyttää energian loppukäytön tehokkuudesta ja energiapalveluista 5 päivänä huhtikuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/32/EY (12) 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin energiatehokkuutta koskeviin toimintasuunnitelmiin. Kunkin jäsenvaltion julkisen sektorin olisi toimittava edelläkävijänä rakennusten energiatehokkuuden alalla, ja tästä syystä kansallisissa suunnitelmissa olisi asetettava kunnianhimoisemmat tavoitteet viranomaisten käytössä oleville rakennuksille.

(22)

Rakennuksen tai rakennuksen osan mahdolliselle ostajalle tai vuokralaiselle olisi annettava energiatehokkuustodistuksessa paikkansa pitävää tietoa rakennuksen energiatehokkuudesta ja käytännön ohjeita tämän tehokkuuden parantamiseksi. Tiedotuskampanjoista voi olla hyötyä rohkaistaessa edelleen omistajia ja vuokralaisia parantamaan rakennuksensa tai rakennuksensa osan energiatehokkuutta. Myös liikerakennusten omistajia ja vuokralaisia olisi rohkaistava vaihtamaan tietoja tosiasiallisesta energiankulutuksesta, jotta varmistetaan, että kaikki tiedot ovat saatavilla tarvittavia parannuksia koskevien tietoon perustuvien päätösten tekemiseksi. Energiatehokkuustodistuksessa olisi annettava tietoja myös lämmityksen ja jäähdytyksen tosiasiallisesta vaikutuksesta rakennuksen energiatarpeeseen, sen primäärienergian kulutukseen ja sen hiilidioksidipäästöihin.

(23)

Viranomaisten olisi näytettävä esimerkkiä ja pyrittävä panemaan täytäntöön energiatehokkuustodistukseen sisältyvät suositukset. Jäsenvaltioiden olisi sisällytettävä kansallisiin suunnitelmiinsa toimenpiteitä viranomaisten tukemiseksi, jotta nämä toteuttaisivat varhaisessa vaiheessa energiatehokkuuden parannuksia ja panisivat täytäntöön energiatehokkuustodistukseen sisältyvät suositukset niin pian kuin mahdollista.

(24)

Viranomaisten käytössä olevien rakennusten ja niiden rakennusten, joissa käy paljon yleisöä, olisi näytettävä esimerkkiä osoittamalla, että ympäristö- ja energianäkökohdat otetaan huomioon, ja tästä syystä näille rakennuksille olisi suoritettava energiasertifiointi säännöllisin väliajoin. Energiatehokkuutta koskevien tietojen levittämistä kansalaisille olisi tehostettava asettamalla rakennusten energiatehokkuustodistukset selvästi näkyville, erityisesti tietynkokoisissa rakennuksissa, jotka ovat viranomaisten käytössä tai joissa käy paljon yleisöä, kuten kaupoissa ja kauppakeskuksissa, valintamyymälöissä, ravintoloissa, teattereissa, pankeissa ja hotelleissa.

(25)

Viime vuosina on ollut havaittavissa ilmastointilaitteiden käytön voimakas lisääntyminen Euroopan maissa. Tämä aiheuttaa vakavia huippukuormitukseen liittyviä ongelmia, mikä nostaa sähköenergian kustannuksia ja rasittaa energiatasetta. Etusijalle olisi asetettava strategiat, joilla tehostetaan rakennusten lämpökäyttäytymistä kesäaikana. Tätä varten olisi painotettava ylikuumenemista estäviä toimenpiteitä, kuten varjostamista ja riittävää lämpökapasiteettia talonrakennustuotannossa, sekä kehitettävä edelleen ja sovellettava passiivisia jäähdytystekniikoita, ensisijaisesti sellaisia tekniikoita, joilla parannetaan sisäilmasto-olosuhteita ja rakennuksia ympäröivää mikroilmastoa.

(26)

Pätevän henkilöstön suorittamalla lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien säännöllisellä huollolla ja tarkastuksella vaikutetaan osaltaan siihen, että järjestelmät on säädetty oikein tuotemääritelmien mukaisesti, ja siten varmistetaan, että ne toimivat ympäristön, turvallisuuden ja energian kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Koko lämmitys- ja ilmastointijärjestelmästä olisi tehtävä riippumaton arviointi säännöllisin väliajoin järjestelmän elinkaaren aikana, erityisesti ennen järjestelmän vaihtamista tai parantamista. Rakennusten omistajien ja vuokralaisten hallinnollisen rasitteen minimoimiseksi jäsenvaltioiden olisi pyrittävä yhdistämään tarkastukset ja sertifioinnit siinä määrin kuin se on mahdollista.

(27)

Omaksumalla yhteinen lähestymistapa rakennusten energiatehokkuuden sertifiointiin ja lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien tarkastamiseen ja teettämällä ne pätevillä ja/tai valtuutetuilla asiantuntijoilla, joiden riippumattomuus taataan objektiivisin perustein, edistetään yhtäläisen toimintakentän luomista jäsenvaltioiden energiansäästöpyrkimyksille rakennusalalla ja parannetaan unionin kiinteistömarkkinoiden avoimuutta, kun rakennusten tulevat omistajat tai käyttäjät saisivat energiatehokkuutta koskevia tietoja. Jotta voitaisiin varmistaa energiatehokkuustodistusten ja lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien tarkastusten laatu kaikkialla unionissa, kussakin jäsenvaltiossa olisi perustettava riippumaton valvontajärjestely.

(28)

Koska paikalliset ja alueelliset viranomaiset ovat keskeisessä asemassa tämän direktiivin onnistuneen täytäntöönpanon kannalta, niitä olisi sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti tarvittaessa kuultava suunnitteluasioissa, tiedotusohjelmien kehittämisessä, koulutuksen ja tietoisuuden lisäämisen alalla sekä tämän direktiivin täytäntöönpanon osalta kansallisella ja alueellisella tasolla, ja ne olisi osallistettava näihin toimiin. Näitä kuulemisia voidaan käyttää myös asianmukaisen ohjauksen antamiseen paikallisille suunnittelijoille ja rakennustarkastajille tarpeellisten tehtävien suorittamiseksi. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi annettava arkkitehdeille ja suunnittelijoille mahdollisuus harkita asianmukaisesti ja rohkaistava heitä käyttämään energiatehokkuuden parannusten, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön sekä kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen käytön optimaalista yhdistelmää kaavoitettaessa, suunniteltaessa, rakennettaessa ja kunnostettaessa teollisuus- tai asuinalueita.

(29)

Asentajat ja rakentajat ovat keskeisessä asemassa tämän direktiivin onnistuneen täytäntöönpanon kannalta. Sen vuoksi riittävällä määrällä asentajia ja rakentajia olisi koulutuksen ja muiden toimenpiteiden avulla oltava asianmukainen pätevyystaso tarvittavan energiatehokkaan ja uusiutuvia energialähteitä käyttävän teknologian asentamiseksi ja soveltamiseksi.

(30)

Jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon ammattipätevyyden tunnustamisesta 7 päivänä syyskuuta 2005 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/36/EY (13) niiden ammatillisten asiantuntijoiden vastavuoroisen tunnustamisen osalta, joita tarkoitetaan tässä direktiivissä, ja komission olisi jatkettava ”Älykäs energiahuolto Euroopassa” -ohjelman mukaisia toimiaan ohjeiden ja suositusten laatimiseksi tällaisten ammatillisten asiantuntijoiden koulutuksessa sovellettavien standardien osalta.

(31)

Energiatehokkuuden avoimuuden tehostamiseksi unionin muiden kuin asuinkiinteistöjen markkinoilla olisi vahvistettava yhdenmukaiset ehdot muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuutta koskevalle vapaaehtoiselle, yhteiselle sertifiointijärjestelmälle. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 291 artiklan mukaan ne yleiset säännöt ja periaatteet, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, vahvistetaan etukäteen tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetulla asetuksella. Kunnes uusi asetus hyväksytään, sovelletaan edelleen menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehtyä neuvoston päätöstä 1999/468/EY (14), poikkeuksena valvonnan käsittävä sääntelymenettely, jota ei sovelleta.

(32)

Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti mukautettaessa liitteessä I vahvistetun yleisen kehyksen eräitä osia tekniikan kehitykseen ja määriteltäessä menetelmäkehystä energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentaa varten. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla.

(33)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta, joka on rakennusten energiatehokkuuden parantaminen, koska rakennusala on monitahoinen eivätkä kansalliset asuntomarkkinat voi riittävällä tavalla vastata energiatehokkuuden asettamiin haasteisiin, vaan se voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla, joten unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen.

(34)

Velvollisuus saattaa tämä direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä olisi rajoitettava koskemaan ainoastaan niitä säännöksiä, joilla muutetaan direktiivin 2002/91/EY sisältöä. Velvollisuus saattaa sisällöltään muuttumattomat säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä perustuu mainittuun direktiiviin.

(35)

Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioita velvoittaviin määräaikoihin, joiden kuluessa jäsenvaltioiden on saatettava direktiivi 2002/91/EY osaksi kansallista lainsäädäntöä ja alettava soveltaa sitä.

(36)

Paremmasta lainsäädännöstä tehdyn toimielinten välisen sopimuksen (15) 34 kohdan mukaisesti jäsenvaltiota kannustetaan laatimaan itseään varten ja unionin edun vuoksi omia taulukoitaan, joista ilmenee mahdollisuuksien mukaan tämän direktiivin ja sen kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen edellyttämien toimenpiteiden välinen vastaavuus, ja julkaisemaan ne,

a)

rakennusten ja rakennuksen osien kokonaisenergiatehokkuuden laskentamenetelmän yleistä yhteistä kehystä;

b)

vähimmäisvaatimusten soveltamista uusien rakennusten ja uusien rakennuksen osien energiatehokkuuteen;

c)

vähimmäisvaatimusten soveltamista energiatehokkuuteen, kun kyse on:

d)

kansallisia suunnitelmia lähes nollaenergiarakennusten lukumäärän kasvattamiseksi;

e)

rakennusten tai rakennuksen osien energiasertifiointia;

f)

rakennusten lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien säännöllisiä tarkastuksia; ja

g)

energiatehokkuustodistusten ja tarkastusraporttien riippumattomia valvontajärjestelmiä.

1)

”rakennuksella” tarkoitetaan katettua seinällistä rakennetta, jonka sisäilmaston ylläpitämiseen käytetään energiaa;

2)

”lähes nollaenergiarakennuksella” tarkoitetaan rakennusta, jolla on erittäin korkea energiatehokkuus, sellaisena kuin se on määritettynä liitteen I mukaisesti. Tarvittava lähes olematon tai erittäin vähäinen energian määrä olisi hyvin laajalti katettava uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla, mukaan lukien paikan päällä tai rakennuksen lähellä tuotettava uusiutuvista lähteistä peräisin oleva energia;

3)

”rakennuksen teknisillä järjestelmillä” tarkoitetaan teknisiä laitteita, joita käytetään rakennuksen tai rakennuksen osan lämmitykseen, jäähdytykseen, ilmanvaihtoon, veden lämmitykseen, rakennuksen valaistukseen tai näiden yhdistelmään;

4)

”rakennuksen energiatehokkuudella” tarkoitetaan laskettua tai mitattua energiamäärää, joka tarvitaan rakennuksen tyypilliseen käyttöön liittyvän energiatarpeen täyttämiseen ja johon sisältyy muun muassa lämmitykseen, jäähdytykseen, ilmanvaihtoon, veden lämmitykseen ja valaistukseen käytetty energia;

5)

”primäärienergialla” tarkoitetaan uusiutuvista tai uusiutumattomista lähteistä peräisin olevaa energiaa, jota ei ole muunnettu millään prosessilla;

6)

”uusiutuvista lähteistä peräisin olevalla energialla” tarkoitetaan uusiutuvista, muista kuin fossiilisista lähteistä peräisin olevaa energiaa eli tuuli- ja aurinkoenergiaa, ilmalämpöenergiaa, geotermistä energiaa, hydrotermistä energiaa ja valtamerienergiaa, vesivoimaa, biomassaa, kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamossa syntyvää kaasua ja biokaasua;

7)

”rakennuksen vaipalla” tarkoitetaan toisiinsa liitettyjä rakennusosia, jotka erottavat rakennuksen sisätilat ulkoympäristöstä;

8)

”rakennuksen osalla” tarkoitetaan rakennuksessa olevaa osa-aluetta, kerrosta tai huoneistoa, joka on suunniteltu tai muunnettu käytettäväksi erillisenä;

9)

”rakennusosalla” tarkoitetaan rakennuksen teknistä järjestelmää tai rakennuksen vaipan osaa;

10)

”laajamittaisella korjauksella” tarkoitetaan rakennuksen korjausta, jossa

Jäsenvaltiot voivat valita vaihtoehdon a tai b soveltamisen;

11)

”eurooppalaisella standardilla” tarkoitetaan Euroopan standardointikomitean, Euroopan sähkötekniikan standardointikomitean tai Euroopan telealan standardointilaitoksen hyväksymää, julkiseen käyttöön saatettua standardia;

12)

”energiatehokkuustodistuksella” tarkoitetaan jäsenvaltion tai sen nimeämän oikeushenkilön tunnustamaa todistusta, jossa ilmoitetaan 3 artiklan mukaisesti hyväksytyllä menetelmällä laskettu rakennuksen tai rakennuksen osan energiatehokkuus;

13)

”yhteistuotannolla” tarkoitetaan lämpöenergian sekä sähköenergian ja/tai mekaanisen energian samanaikaista tuottamista samassa prosessissa;

14)

”kustannusoptimaalisella tasolla” tarkoitetaan energiatehokkuuden tasoa, joka johtaa alimpiin kustannuksiin arvioidun taloudellisen elinkaaren aikana, jolloin:

Kustannusoptimaalisen tason on oltava niiden tehokkuustasojen puitteissa, joilla arvioidulle taloudelliselle elinkaarelle laskettu kustannus-hyötyanalyysi on positiivinen;

15)

”ilmastointijärjestelmällä” tarkoitetaan sisäilman käsittelyn edellyttämien osatekijöiden yhdistelmää, jolla lämpötilaa säädellään tai voidaan alentaa;

16)

”lämmityskattilalla” tarkoitetaan lämmityskattilan rungosta ja polttimesta muodostuvaa yksikköä, joka on suunniteltu siirtämään palamisessa vapautuva lämpö nesteisiin;

17)

”nimellisteholla” tarkoitetaan valmistajan vahvistamaa ja takaamaa suurinta mahdollista kilowatteina ilmaistua lämpötehoa, joka voidaan jatkuvassa käytössä tuottaa valmistajan ilmoittamalla hyötysuhteella;

18)

”lämpöpumpulla” tarkoitetaan konetta, laitetta tai järjestelmää, joka siirtää lämpöä luonnonympäristöstä, kuten ilmasta, vedestä tai maaperästä, rakennuksiin tai teollisuussovelluksiin kääntämällä lämmön luonnollisen virtauksen siten, että se virtaa alhaisemmasta lämpötilasta korkeampaan. Vaihtosuuntaiset lämpöpumput voivat myös siirtää lämpöä rakennuksesta luonnonympäristöön;

19)

”kaukolämmityksellä” tai ”kaukojäähdytyksellä” tarkoitetaan termisen energian jakelua höyryn, kuuman veden tai jäähdytetyn nesteen muodossa keskitetystä tuotantolähteestä verkoston välityksellä useisiin rakennuksiin tai kohteisiin käytettäväksi lämmitykseen tai jäähdytykseen sisätiloissa tai prosesseissa.

a)

rakennukset, joita suojellaan virallisesti osana määrättyä ympäristöä tai niiden erityisten arkkitehtonisten tai historiallisten ansioiden vuoksi, siltä osin kuin niiden luonne tai ulkonäkö muuttuisi tiettyjen energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten noudattamisen vuoksi tavalla, jota ei voida hyväksyä;

b)

rakennukset, joita käytetään hartauden harjoittamiseen ja uskonnolliseen toimintaan;

c)

väliaikaiset rakennukset, joiden käyttöaika on enintään kaksi vuotta, teollisuuslaitokset, korjaamot ja muut kuin asuinkäyttöön tarkoitetut maatilarakennukset, joissa energian tarve on alhainen, sekä muut kuin asuinkäyttöön tarkoitetut maatilarakennukset, joita käytetään alalla, jota koskee kansallinen alakohtainen energiatehokkuussopimus;

d)

asuinrakennukset, joita käytetään tai jotka on tarkoitettu käytettäväksi joko vähemmän kuin neljän kuukauden ajan vuodessa tai vaihtoehtoisesti rajoitetun ajan vuodessa ja joiden arvioitu energiankulutus on vähemmän kuin 25 prosenttia ympärivuotisen käytön kulutuksesta;

e)

yksittäiset rakennukset, joiden hyötypinta-ala on yhteensä alle 50 m2.

a)

uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttöön perustuvat hajautetut energiahuoltojärjestelmät;

b)

yhteistuotanto;

c)

kauko- tai aluelämmitys- tai -jäähdytysjärjestelmät, erityisesti jos ne perustuvat kokonaan tai osittain uusiutuvista lähteistä peräisin olevaan energiaan;

d)

lämpöpumput.

a)

lämmitysjärjestelmät;

b)

lämminvesijärjestelmät;

c)

ilmastointijärjestelmät;

d)

suuret ilmanvaihtojärjestelmät;

a)

31 päivään joulukuuta 2020 mennessä kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia; ja

b)

31 päivän joulukuuta 2018 jälkeen uudet rakennukset, jotka ovat viranomaisten käytössä ja omistuksessa, ovat lähes nollaenergiarakennuksia.

a)

yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten jäsenvaltio käytännössä soveltaa lähes nollaenergiarakennusten määritelmää niiden kansalliset, alueelliset ja paikalliset olosuhteet huomioon ottaen; tähän kuvaukseen sisältyy numeroarvoinen indikaattori primäärienergian käytöstä ilmaistuna arvolla kWh/m2 vuotta kohti. Primäärienergian käytön määrittämisessä käytetyt primäärienergiatekijät voivat perustua kansallisiin tai alueellisiin vuosittaisiin keskiarvoihin, ja niissä voidaan ottaa huomioon asiaankuuluvat eurooppalaiset standardit;

b)

välitavoitteet uusien rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi vuoteen 2015 mennessä 1 kohdan täytäntöönpanon valmistelemiseksi;

c)

tiedot 1 ja 2 kohdan mukaisesti hyväksytyistä toimintatavoista ja rahoitus- tai muista toimenpiteistä lähes nollaenergiarakennusten edistämiseksi, mukaan lukien yksityiskohdat kansallisista vaatimuksista ja toimenpiteistä, jotka koskevat uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttöä uusissa rakennuksissa ja olemassa olevissa rakennuksissa, joihin tehdään laajamittaisia korjauksia, direktiivin 2009/28/EY 13 artiklan 4 kohdan ja tämän direktiivin 6 ja 7 artiklan mukaisesti.

a)

rakennusten, erityisesti asuinrakennusten, energiatehokkuuden lisäämiseen käytettyjen rakennerahastojen ja puiteohjelmien tehokkuus, niiden tason asianmukaisuus ja tosiasiallisesti käytetty määrä;

b)

EIP:sta ja muista julkisista rahoituslaitoksista saatujen varojen käytön vaikuttavuus;

c)

unionin ja kansallisen rahoituksen koordinointi sellaisten muiden tuen muotojen kanssa, jotka voivat vaikuttaa energiatehokkuuteen tehtäviä investointeja edistävästi, sekä tällaisten varojen riittävyys unionin tavoitteiden saavuttamiseksi.

a)

rakennuksen vaipan taikka rakennuksen teknisen järjestelmän tai teknisten järjestelmien laajamittaisen korjauksen yhteydessä toteutettavat toimenpiteet; ja

b)

yksittäisiä rakennusosia koskevat toimenpiteet, jotka eivät liity rakennuksen vaipan taikka rakennuksen teknisen järjestelmän tai teknisten järjestelmien laajamittaiseen korjaukseen.

a)

koko rakennuksen yhteissertifiointiin; tai

b)

jonkin toisen samaan rakennukseen kuuluvan ja sen osalta edustavan, samat energian kannalta merkitykselliset ominaisuudet omaavan rakennuksen osan arviointiin.

a)

rakennettaville, myytäville tai uudelle vuokralaiselle vuokrattaville rakennuksille tai rakennuksen osille; ja

b)

rakennuksille, joiden kokonaishyötypinta-alasta yli 500 m2 on viranomaisten käytössä ja yleisön toistuvien käyntien kohteena. Tämä 500 m2:n vähimmäismäärä alennetaan 250 m2:iin 9 päivänä heinäkuuta 2015.

—

rakennuksia, joilla on energiatehokkuustodistus,

—

rakennuksen osia rakennuksessa, jolla on energiatehokkuustodistus, ja

—

rakennuksen osia, joilla on energiatehokkuustodistus,