7.9.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 244/1

(1)

Neuvosto otti asetuksella (EY) N:o 1470/2001 (2), jäljempänä ’alkuperäinen asetus’, käyttöön lopulliset 0–66,1 prosentin suuruiset polkumyyntitullit Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien integroitujen elektronisten pienloistelamppujen, jäljempänä ’pienloistelamput’, tuonnissa, jäljempänä ’alkuperäinen tutkimus’.

(2)

Perusasetuksen 13 artiklan mukaisen tutkimuksen jälkeen neuvosto laajensi asetuksella (EY) N:o 866/2005 (3) alkuperäisellä asetuksella asetetut lopulliset polkumyynnin vastaiset toimenpiteet koskemaan Vietnamin sosialistisesta tasavallasta, Pakistanin islamilaisesta tasavallasta ja Filippiinien tasavallasta lähetetyn saman tuotteen tuontia.

(3)

Komissio vastaanotti 3 päivänä elokuuta 2004 asetuksen (EY) N:o 384/96 11 artiklan 3 kohdan mukaisen tarkastelupyynnön, joka koskee vain tuotemääritelmää. Pyynnön esitti Steca Batterieladesysteme und Präzisionselektronik GmbH, jäljempänä ’pyynnön esittäjä’, joka tuo Kiinan kansantasavallassa valmistettuja pienloistelamppuja. Pyynnön esittäjä tuo tasavirralla toimivia pienloistelamppuja, jäljempänä ’tasavirtalamput’. Pyynnön esittäjä väitti, että tasavirtalamppujen tekniset ja fyysiset perusominaisuudet sekä käyttötarkoitukset ja sovellukset ovat erilaiset kuin vaihtovirralla toimivien pienloistelamppujen, jäljempänä ’vaihtovirtalamput’, vastaavat ominaisuudet ja käyttötarkoitukset. Lisäksi pyynnön esittäjä väitti, että voimassa olevia polkumyyntitulleja olisi sovellettava vain vaihtovirtalamppuihin, koska vain ne olivat alkuperäisen tutkimuksen kohteena. Pyynnön esittäjä väitti, että tämän vuoksi tasavirtalamput olisi jätettävä polkumyyntitullin soveltamisalan ulkopuolelle ja että alkuperäisessä asetuksessa esitettyä tarkasteltavana olevan tuotteen määritelmää olisi muutettava. Lisäksi pyynnön esittäjä pyysi, että tasavirtalamppujen jättämistä tuotemääritelmän ulkopuolelle olisi sovellettava takautuvasti.

(4)

Kuultuaan neuvoa-antavaa komiteaa komissio päätti, että oli olemassa riittävä todennäköisyysnäyttö osittaisen välivaiheen tarkastelun vireille panemiseksi, mistä syystä se julkaisi Euroopan unionin virallisessa lehdessä  (4) ilmoituksen tuotteen määritelmää koskevan osittaisen välivaiheen tarkastelun vireillepanosta perusasetuksen 11 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

(5)

Komissio ilmoitti tutkimuksen vireillepanosta virallisesti Kiinan kansantasavallan, jäljempänä ’Kiina’, viranomaisille, kiinalaisille tuottajille/viejille, yhteisön tuojille, joita asian tiedettiin koskevan, ja yhteisön tuottajille sekä tuottajien järjestöille. Asianomaisille osapuolille annettiin tilaisuus esittää kantansa kirjallisesti ja pyytää saada tulla kuulluiksi menettelyn vireillepanoa koskevassa ilmoituksessa esitetyssä määräajassa.

(6)

Komissio pyysi kaikkia osapuolia, joita asian tiedettiin koskevan, sekä kaikkia muita yrityksiä, jotka ilmoittautuivat vireillepanoa koskevassa ilmoituksessa asetetussa määräajassa, toimittamaan kokonaisliikevaihtoa, Euroopan yhteisöön tapahtuvan myynnin arvoa ja määrää, tuotantokapasiteettia, tuotantoa ja pienloistelamppujen kokonaistuonnin arvoa ja määrää sekä erityisesti tasavirtalamppujen tuonnin arvoa ja määrää koskevat tiedot. Komissio hankki ja tarkisti kaikki tarpeellisina pitämänsä tiedot, joiden perusteella voidaan arvioida, onko tarvetta muuttaa voimassa olevien toimenpiteiden soveltamisalaa.

(7)

Viisi kiinalaista tuottajaa/viejää, yksi yhteisön tuottaja, yksi kiinalaiseen viejään/tuottajaan etuyhteydessä oleva tuoja ja 11 etuyhteydetöntä yhteisön tuojaa toimivat tässä tutkimuksessa yhteistyössä ja toimittivat edellä 6 kappaleessa mainitut perustiedot.

(8)

Tutkimusajanjakso käsitti 1 päivän marraskuuta 2003 ja 31 päivän lokakuuta 2004 välisen ajan.

(9)

Kaikille osapuolille ilmoitettiin ne olennaiset tosiseikat ja huomiot, joiden perusteella asiaa koskevat päätelmät tehtiin. Perusasetuksen 20 artiklan 5 kohdan mukaisesti osapuolille asetettiin määräaika, jonka kuluessa ne voivat tehdä huomautuksia tämän ilmoituksen johdosta.

(10)

Osapuolten toimittamia suullisia ja kirjallisia huomautuksia tarkasteltiin, ja päätelmiä muutettiin tarvittaessa niiden mukaisesti.

(11)

Tarkasteltavana oleva tuote on alkuperäisen asetuksen 1 artiklan määritelmän mukaisesti pienloistelamput, jotka luokitellaan tällä hetkellä CN-koodiin ex 8539 31 90. Nämä lamput ovat integroituja elektronisia sähköpurkauspienloistelamppuja, joissa on yksi tai useampi lasiputki ja joissa kaikki valaistusosat ja elektroniset rakenneosat on kiinnitetty tai yhdistetty lampun kantaan. Kuten väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien integroitujen elektronisten pienloistelamppujen tuonnissa 7 päivänä helmikuuta 2001 annetun komission asetuksen (EY) N:o 255/2001 (5), jäljempänä ’väliaikaista tullia koskeva asetus’, johdanto-osan 11 kappaleessa todetaan ja alkuperäisen asetuksen lopullisissa päätelmissä vahvistetaan, tarkasteltavana oleva tuote on tarkoitettu korvaamaan tavalliset hehkulamput, mistä syystä ne sopivat samoihin lampunpitimiin kuin hehkulamput.

(12)

Alkuperäisessä tutkimuksessa todettiin, että tuotetta on useaa eri lajia riippuen muun muassa lampun käyttöiästä, wattimäärästä ja kuvusta. Siinä ei kuitenkaan tutkittu syöttöjännitettä, eikä kukaan asianomaisista osapuolista ottanut asiaa esille alkuperäisen tutkimuksen aikana.

(13)

Jotta voitaisiin arvioida, muodostavatko tasavirtalamput ja vaihtovirtalamput yhden tuotteen vai kaksi eri tuotetta, tutkittiin, onko tasavirta- ja vaihtovirtalampuilla samat fyysiset ja tekniset perusominaisuudet ja käyttötarkoitukset. Tässä yhteydessä arvioitiin myös tasavirta- ja vaihtovirtalamppujen keskinäinen vaihdettavuus ja kilpailu yhteisön markkinoilla.

(14)

Kaikki pienloistelamput koostuvat kahdesta pääosasta: yhdestä (tai useammasta) kaasupurkausputkesta ja yhdestä elektronisesta liitäntälaitteesta. Elektroninen liitäntälaite syöttää elektroneja kaasupurkausputkeen. Elektronit aktivoivat kaasun, joka tuottaa energiaa valon muodossa.

(15)

Vaihtovirta- ja tasavirtalamppujen syöttöjännitteet ovat kuitenkin erilaiset, eli vaihtovirtalamput toimivat vaihtosähköllä ja tasavirtalamput tasasähköllä. Tasavirtalampuissa käytettävien elektronisten liitäntälaitteiden osien on sen vuoksi oltava erilaisia kuin vaihtovirtalampuissa käytettävät liitäntälaitteiden osat, koska niiden tehtävänä on muuttaa tasasähkö vaihtosähköksi, jotta valon tuottaminen voidaan varmistaa.

(16)

Yhteisön tuotannonala väitti, että alkuperäisessä tutkimuksessa vertailumaassa (Meksikossa) tuotettu tuote katsottiin samankaltaiseksi tuotteeksi, vaikka kyseisessä maassa tuotetut pienloistelamput oli tarkoitettu käytettäväksi pienemmällä jännitteellä. Tämän vuoksi pienemmässä jänniteverkossa käytettävät vaihtovirtalamput olisi katsottava samaksi tuotteeksi kuin tasavirtalamput. Olisi kuitenkin huomattava, että vaikka Meksikon järjestelmän jännite on erilainen kuin yhteisössä, sekä Meksikossa että yhteisössä tuotetut pienloistelamput toimivat vaihtovirralla. Niiden tehtävät ovat samat eli ne korvaavat markkinoilla tavalliset hehkulamput.

(17)

Tämän tarkastelun kohteena olevat pienloistelamput eivät eroa toisistaan pelkästään jännitteen osalta kuten edellä mainitussa Meksikossa tuotettujen pienloistelamppujen tapauksessa, vaan myös tasavirtalamppujen ja vaihtovirtalamppujen virransyötön rakenteessa on eroja, mikä vaatii erilaisten osien käyttämistä ja siten vaikuttaa teknisten ominaisuuksien eroihin.

(18)

Kuten edellä (11) kappaleessa mainittiin, alkuperäisessä tutkimuksessa tarkasteltavana oleva tuote on tarkoitettu korvaamaan tavalliset hehkulamput.

(19)

Yhteisön tuotannonalan ja kiinalaisten vientiä harjoittavien tuottajien toimittaman tiedon perusteella tasavirtalamppujen kokonaiskulutus yhteisön markkinoilla on alle 2 prosenttia pienloistelamppujen kokonaiskulutuksesta. Näin ollen laajimmin tuotuja ja käytettyjä pienloistelamppuja yhteisön markkinoilla ovat vaihtovirtalamput, ja ne käsittävät lähes 100 prosenttia yhteisön kokonaistuonnista ja kokonaismyynnistä.

(20)

Edellä mainitun perusteella vaihtovirtalamput on tarkoitettu korvaamaan laajimmin käytetyt hehkulamput, ja ne sopivat samoihin lampunpitimiin kuin kyseiset hehkulamput. Koska tasavirtalampuissa ei käytetä samaa syöttöjännitettä, ne eivät tuota valoa, jos niitä käytetään tavallisten hehkulamppujen pitimissä. Jos taas vaihtovirtalamput ruuvataan pitimeen, johon syötetään tasavirtaa, nekään eivät tuota valoa. Tämän vuoksi valon tuottamiseen tasavirtalampulla tarvitaan tasavirtaa ja valon tuottamiseen vaihtovirtalampuilla tarvitaan vaihtovirtaa.

(21)

Lisäksi vaihtovirtalamppuja käyttävät väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 110 kappaleen perusteella yksityiset kotitaloudet, tuotannonala ja suuri määrä kaupallisia yrityksiä, kuten kauppoja, ravintoloita jne., kun taas kyseiset kuluttajat käyttävät tasavirtalamppuja vain harvoissa poikkeustapauksissa. Vaihtovirtalamppujen käyttäjät ovat yleensä liittyneet julkiseen sähköverkkoon, kun taas tasavirtalamppuja käytetään alueilla, joita ei ole kytketty julkiseen sähköverkkoon ja jotka siksi ovat riippuvaisia muista energialähteistä (akuista ja pattereista, aurinkosähköjärjestelmistä, aurinkopaneeleista). Tasavirtalamppuja käytetään eristyksissä olevilla alueilla ja maaseutualueilla kaivostoimintaan, väliaikaisten suojien valaisemiseen, retkeilyssä, aluksissa jne. Tällä perusteella katsottiin, että tasavirtalamput eivät voi korvata tavallisia hehkulamppuja ja sen vuoksi vaihtovirtalamput ja tasavirtalamput eivät ole keskenään vaihdettavissa.

(22)

Tämän vuoksi päätellään, että alkuperäisessä asetuksessa tarkoitetussa merkityksessä tavallisiksi hehkulampuiksi katsotaan lamput, jotka toimivat vaihtovirralla.

(23)

Yhteisön tuotannonala väitti, että edellä esitetystä poiketen vaihtovirtalampuilla ja tasavirtalampuilla on sama käyttötarkoitus eli valon tuottaminen. Niitä olisi tämän vuoksi pidettävä yhtenä ainoana tuotteena. Tässä yhteydessä yhteisön tuotannonala vertasi vaihtovirtalamppuja ja tasavirtalamppuja erityyppisiin autoihin, joissa on joko bensiinimoottori tai dieselmoottori. Yhteisön tuotannonala väitti, että molemman tyyppisillä autoilla on sama tehtävä eli henkilöiden moottoriavusteinen kuljettaminen teillä, ja sen vuoksi niiden katsotaan muodostavan yhden tuotteen.

(24)

Tämän tarkastelun kohteena ei ole määrittää, muodostavatko bensiinimoottorilla varustetut autot ja dieselmoottorilla varustetut autot yhden tuotteen, ja sen vuoksi edellä mainittua vertailua pidettiin epäasianmukaisena, koska siinä keskityttiin väärään muuttujaan (moottoriin). Tässä yhteydessä tarkastellaan sitä, onko tuotteella tarvittavat fyysiset ja tekniset ominaisuudet valon tuottamiseen silloin, kun käytetään samoja lampunpitimiä kuin hehkulampuissa.

(25)

Jotkin osapuolet väittivät, että hyvin pieni osa vaihtovirtalamppujen tietyistä malleista voi toimia sekä vaihto- että tasavirralla. Näiden lamppujen käyttötarkoitusten katsottiin olevan samat kuin sellaisten vaihtovirtalamppujen, jotka toimivat vain vaihtovirralla. Niiden katsotaan siksi olevan pienloistelamppuja, jotka toimivat vaihtovirralla.

(26)

Edellä mainitun perusteella vaihtovirtalamput ja tasavirtalamput eivät ole keskenään vaihdettavissa eikä niillä siksi ole samoja käyttötarkoituksia.

(27)

Kuten edellä mainittiin, vaihtovirtalamppuja ja tasavirtalamppuja ei käytetä samoilla sovellusaloilla eivätkä ne siksi ole keskenään vaihdettavissa vaan niitä toimitetaan eri markkinoille. Lisäksi tasavirtalamppuja voi ostaa niiden eriytyneiden käyttötarkoitusten vuoksi vain erikoiskaupoista tai suoraan tuottajilta. Sen sijaan vaihtovirtalamppuja voi ostaa useimmista alan kaupoista, jotka myyvät kuluttajille massajakeluun tarkoitettuja tuotteita.

(28)

Ainoa yhteistyössä toiminut yhteisön tuottaja väitti, että sellaisilla alueilla, joilla vaihtovirtaa on saatavilla, kuluttajat voivat asentaa aurinkosähköpaneelit tai aurinkopaneelit, jotka tuottavat tasavirtaa. Sen vuoksi väitettiin, että vaihtovirtalamppujen ja tasavirtalamppujen välillä olisi kilpailua. Todetaan, että valintaa kahden energialähteen välillä ei voida rinnastaa pienloistelampun käyttöön, koska tällöin tarvitaan suurempia investointeja ja valinta vaikuttaa kaikkiin talon sähkölaitteisiin. Siksi on erittäin epätodennäköistä, että investoiminen aurinkosähköpaneeleihin johtuisi vain vaihtovirtalamppujen ja tasavirtalamppujen välisestä kilpailusta. Lisäksi todetaan, että tasavirtalamput ovat kalliimpia kuin vaihtovirtalamput, ja sen vuoksi katsotaan, että tämä väite ei ole taloudellisen logiikan mukainen. Tästä syystä väite oli hylättävä.

(29)

Koska tasavirtalamppuja ja vaihtovirtalamppuja ei voida käyttää samantyyppisissä sähköverkoissa, päätellään, että näiden kahden tyypin välillä ei ole kilpailua.

(30)

Väitettiin, että tasavirtalamppuja ja vaihtovirtalamppuja ei voida selvästi erottaa toisistaan. Tässä yhteydessä todetaan, että vaikka sekä tasavirtalamput että vaihtovirtalamput kuuluvat samaan CN-koodiin ex 8539 31 90, ne voidaan helposti erottaa toisistaan. Tasavirtalamppujen ja vaihtovirtalamppujen erottamiseen voidaan soveltaa seuraavia perusteita: tasavirtalamput eivät tuota valoa, kun ne ruuvataan vaihtovirralla toimiviin pitimiin ja kytketään päälle.

(31)

Lisäksi tasavirtalamppuihin on selkeästi merkitty, että kyseinen tuote toimii pienellä syöttöjännitteellä, jotta kuluttajat eivät käytä niitä vaihtovirralla toimivissa pitimissä ja riko niitä sen vuoksi.

(32)

Tutkimus osoittaa, että tasavirtalampuilla ja vaihtovirtalampuilla ei ole samoja teknisiä ja fyysisiä perusominaisuuksia eikä käyttötarkoituksia. Ne eivät ole vaihdettavissa keskenään eivätkä ne kilpaile toistensa kanssa yhteisön markkinoilla. Tämän perusteella päätellään, että tasavirtalamput ja vaihtovirtalamput muodostavat kaksi eri tuotetta ja että Kiinasta peräisin olevien pienloistelamppujen tuontia koskevaa voimassa olevaa polkumyyntitullia ei pitäisi soveltaa tasavirtalamppujen tuontiin. Tämän perusteella tasavirtalamput eivät siis olleet alkuperäisen tutkimuksen kohteena, vaikka sitä ei alkuperäisessä asetuksessa erityisesti mainita.

(33)

Edellä mainitun perusteella olisi selvennettävä voimassa olevan toimenpiteen soveltamisalaa muuttamalla alkuperäistä asetusta.

(34)

Asetusta (EY) N:o 866/2005 olisi muutettava, koska sillä laajennettiin asetuksella (EY) N:o 1470/2001 käyttöön otettuja toimenpiteitä koskemaan Vietnamista, Pakistanista ja/tai Filippiineiltä lähetettyjen pienloistelamppujen tuontia riippumatta siitä, onko niiden alkuperämaaksi ilmoitettu Vietnam, Pakistan tai Filippiinit.

(35)

Kun otetaan huomioon edellä (32) ja (33) kappaleessa esitetyt päätelmät, joiden mukaan tasavirtalamput eivät kuuluneet alkuperäiseen tutkimukseen, jonka perusteella otettiin käyttöön Kiinasta tuotuja pienloistelamppuja koskevat polkumyynnin vastaiset toimenpiteet, tuotemääritelmän selvennyksellä olisi oltava takautuva vaikutus voimassa olevan lopullisen polkumyyntitullin käyttöönoton päivämäärästä alkaen.

(36)

Tämän vuoksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 1470/2001 nojalla maksetut lopulliset polkumyyntitullit pienloistelamppujen tuonnista yhteisöön olisi palautettava niiden tuontitapahtumien osalta, jotka koskivat tasavirtalamppuja. Palautusta on pyydettävä kansallisilta tulliviranomaisilta asiaan sovellettavien kansallisten tullisäännösten mukaisesti rajoittamatta kuitenkaan yhteisön omia varoja ja erityisesti yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728/EY, Euratom, soveltamisesta 22 päivänä toukokuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 (6) 7 artiklan 1 kohtaa.

1)

Korvataan 1 artiklan 1 kohta seuraavasti:

”1.   Otetaan käyttöön lopullinen polkumyyntitulli Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien, CN-koodiin ex 8539 31 90 (10 päivään syyskuuta 2004 saakka Taric-koodiin 85393190*91 ja 11 päivästä syyskuuta 2004 alkaen Taric-koodiin 85393190*95) kuuluvien vaihtovirralla toimivien elektronisten sähkönpurkauspienloistelamppujen (myös sekä vaihtovirralla että tasavirralla toimivien elektronisten sähkönpurkauspienloistelamppujen), joissa on yksi tai useampi lasiputki ja joissa kaikki valaistusosat ja elektroniset rakenneosat on kiinnitetty tai yhdistetty lampun kantaan, tuonnissa.”

2)

Korvataan 2 artiklan 1 kohta seuraavasti:

”1.   Asetuksen (EY) N:o 255/2001 mukaisesti väliaikaisten polkumyyntitullien vakuutena olevat määrät kannetaan lopullisesti vahvistetun tullin suuruisina Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien vaihtovirralla toimivien elektronisten sähkönpurkauspienloistelamppujen (myös sekä vaihtovirralla että tasavirralla toimivien elektronisten sähkönpurkauspienloistelamppujen), joissa on yksi tai useampi lasiputki ja joissa kaikki valaistusosat ja elektroniset rakenneosat on kiinnitetty tai yhdistetty lampun kantaan, tuonnissa. Asetuksen (EY) N:o 255/2001 mukaisesti väliaikaisten polkumyyntitullien vakuutena olevat määrät kannetaan Zhejiang Sunlight Group Co., Ltd. -yrityksen valmistamien tuotteiden tuonnissa Zhejiang Yankon Group Co., Ltd -yrityksen (Taric-lisäkoodi A241) valmistamien tuotteiden tuonnille lopullisesti vahvistetun tullin suuruisina.”

7.9.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 244/6

(1)

Asetuksessa (EY) N:o 3223/94 säädetään Uruguayn kierroksen monenvälisten kauppaneuvottelujen tulosten mukaisesti komission vahvistamista kolmansien maiden tuonnin kiinteiden arvojen perusteista liitteissä määriteltävien tuotteiden ja ajanjaksojen osalta.

(2)

Edellä mainittujen perusteiden mukaisesti tuonnin kiinteät arvot on vahvistettava tämän asetuksen liitteessä esitetylle tasolle,

7.9.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 244/8

(1)

Komissio päätti 13 päivänä toukokuuta 2003 tekemällään päätöksellä, josta ilmoitettiin Italialle samana päivänä päivätyllä kirjeellä, aloittaa perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn mainitusta tuesta ja kehotti Italiaa ja muita asianomaisia esittämään huomautuksensa (2).

(2)

Italia vastasi 23 päivänä heinäkuuta 2003.

(3)

ACEA SpA (jäljempänä ’ACEA’), joka on tuensaaja, vastasi 8 päivänä syyskuuta 2003. Tämä vastaus ja useita lisätietopyyntöjä lähetettiin Italialle 15 päivänä syyskuuta 2003 sen kommentoitavaksi. Pyynnöt koskivat seuraavia asiakirjoja tai tietoja:

(4)

Italia vastasi ensin 18 päivänä maaliskuuta 2004 ja sitten 29 päivänä huhtikuuta 2004.

(5)

Tuki koski alun perin kahta Lazion alueen rahoittamaa energiansäästöhanketta, joista toinen liittyi kaukolämpöverkkoon ja toinen tuulivoimalaan. Molemmat hankkeet todettiin yhteismarkkinoille soveltuviksi, mutta ensimmäisen hankkeen osalta päätettiin aloittaa 22 päivänä maaliskuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 6 artiklan mukainen menettely asiassa Deggendorf (3) annetun tuomion perusteella. Hanke koskee Rooman lähellä Torrino Mezzocaminossa toteutettavaa kaukolämpöverkkoa. Uuden asuinalueen lämpöverkon energia tuotetaan osittain kunnostetussa ja uusitussa sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksessa. Kaksi muuta Rooman lähellä sijaitsevaa asuinaluetta, Torrino Sud ja Mostacciano, on jo liitetty yhteistuotantolaitokseen kaukolämpöverkon avulla. Uudessa hankkeessa verkkoa aiotaan laajentaa jatkamalla putkistoa 14 kilometriä.

(6)

Hankkeen investointikustannukset ovat 9 500 000 euroa. Kyseiset kustannukset rajoittuvat lämmön jakelujärjestelmään tehtävään investointiin, jossa ei ole mukana kunnostettua turbiinia. Tuen määrä on 3 800 000 euroa.

(7)

Toimenpiteen oikeusperustan muodostaa Lazion aluehallituksen 6 päivänä elokuuta 1999 tekemä päätös nro 4556, jonka perusteella hiilidioksidiverolla rahoitettavat hankkeet on valittu. Toimenpide rahoitetaan 23 päivänä joulukuuta 1998 annetun talousarviolain nro 448/98 8 §:ssä säädetyn hiilidioksidiveron tuotoilla. Ympäristöministeriön 20 päivänä heinäkuuta 2000 antamalla asetuksella nro 337 hyväksyttiin kriteerit ja yksityiskohtaiset säännöt, joita alueen on noudatettava mainittuja verotuloja käyttäessään.

(8)

Tuensaajayritys oli ACEA, joka oli aikaisemmin Rooman kunnan omistama yleishyödyllinen laitos. Monien uudelleenjärjestelyjen jälkeen tuensaaja on nyt toinen yritys, AceaElectrabel Produzione (AEP). Uudelleenjärjestelyt koskivat myös useita muita yrityksiä, muun muassa Electrabeliä. Electrabel Italia omistaa AEP:stä 50 prosenttia ja Acea Electrabel 50 prosenttia. Electrabel Italia on belgialaisen Electrabelin kokonaan omistama yritys. AceaElectrabelin omistajat ovat Electrabel Italia (40,59 prosenttia) ja ACEA (59,41 prosenttia).

(9)

Komissio katsoi, että tarkasteltavana oleva hanke on ympäristönsuojelua koskevien suuntaviivojen mukainen (4). Komissio esitti kuitenkin epäilyjä ja päätti aloittaa tutkintamenettelyn, koska se katsoi, että asiaan olisi sovellettava tuomioistuimen asiassa Deggendorf vahvistamia periaatteita ja kriteerejä.

(10)

Tutkinnassa ilmeni, että tuensaaja ACEA oli yksi energia-alan niin sanottuja aziende municipalizzate -laitoksia (paikallishallintoelinten omistamia yleishyödyllisiä laitoksia), jotka olivat hyötyneet tukiohjelmista, joita komissio oli tarkastellut 5 päivänä kesäkuuta 2002 tekemässään päätöksessä 2003/193/EY (5). Kyse oli valtiontuesta, jota Italia oli myöntänyt verovapautuksina ja halpakorkoisina lainoina yleishyödyllisille laitoksille, joissa enemmistöosakkuus on julkisella vallalla. Vaikka kyseinen päätös koskee pelkästään tukiohjelmia sinänsä eikä siinä käsitellä yksittäisten tuensaajien tilannetta, ainakin yksi kyseisistä ohjelmista oli tarkoitettu kaikille yrityksille, jotka täyttävät määrätyt edellytykset. ACEA täytti tuolloin nämä edellytykset.

(11)

Komissio totesi päätöksessään 2003/193/EY, että tällaiset ilmoittamattomat tukiohjelmat eivät sovellu yhteismarkkinoille ja ovat sääntöjenvastaisia. Tämän perusteella se määräsi 3 artiklassa, että Italian oli perittävä takaisin kaikki tuet, jotka oli myönnetty kyseisten ohjelmien puitteissa. ACEA on valittanut päätöksestä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen (6) ja todennut tuomioistuimessa hyötyneensä kyseisestä tukiohjelmasta. ACEAn tilinpäätöstiedoissa viitataan nimenomaisesti takaisinperinnän vaaraan, kuten esimerkiksi syyskuussa 2004 julkaistussa osavuosikatsauksessa (7).

(12)

Komissio lähetti Italian viranomaisille kaksi kirjettä, joissa se muistutti niiden velvollisuudesta periä takaisin kyseiset summat. Tämän johdosta Italian viranomaiset ilmoittivat komissiolle, että yli kaksi vuotta päätöksen 2003/193/EY tekemisen jälkeen ne eivät ole täyttäneet perintävelvollisuuttaan vaan aiheellisten hallinnollisten toimenpiteiden hyväksyminen ja täytäntöönpano oli edelleen kesken. Viranomaiset eivät ole myöskään selventäneet, onko ACEAlle maksetut summat jo peritty takaisin. Edellä esitettyjen tietojen perusteella olisi pääteltävä, että ACEA on saanut päätöksessä 2003/193/EY yhteismarkkinoille soveltumattomaksi todettujen tukiohjelmien puitteissa myönnettyä tukea mutta ei ole vielä maksanut sitä takaisin.

(13)

Komissio katsoi tämän perusteella, että se ei voi määrittää ACEAn jo saaman ja takaisinperittävän tuen määrää.

(14)

Komissio katsoi myös, että se ei voi arvioida ”vanhan” ja ”uuden” tuen kasautuvaa vaikutusta ja sen todennäköistä vääristävää vaikutusta yhteismarkkinoilla.

(15)

Italian viranomaisten väitteet esitellään johdanto-osan 16–27 kappaleessa.

(16)

Italia on ottanut esiin tuensaajan henkilöllisyyden, joka on vaihtunut sen jälkeen, kun komissio teki päätöksen menettelyn aloittamisesta. Italia itse asiassa huomauttaa, että tuensaaja oli vaihtunut jo ennen kyseistä ajankohtaa. Italia myöntää joka tapauksessa, että komissiolle ei ilmoitettu asiasta ennen menettelyn aloittamista koskevan päätöksen tekemistä. Italia katsoo, että koska tuensaaja on vaihtunut, Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä ei voisi soveltaa tukeen eikä nykyisellä menettelyllä olisi kohdetta.

(17)

Italia kiistää, että toimenpide olisi tukea, sillä kyseessä on paikallinen hanke, jolla ei ole vaikutusta kauppaan. Lisäksi Italia toteaa, että koska lämmityksellä ei voida käydä kauppaa eikä sillä voida korvata muita energialähteitä, kilpailu ei ole vääristynyt.

(18)

Italia vastustaa myös asiassa Deggendorf ilmenevän oikeuskäytännön soveltamista ja esittää väitteitä, joita selostetaan 19–23 kappaleessa.

(19)

Italia katsoo, että Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä ei voi soveltaa nyt tarkasteltavaan tukeen, koska lähtökohta on eri. Tarkasteltava tuki on aluetukea (sen myöntävä viranomainen on Lazion alue), kun taas yleishyödyllisiä laitoksia koskevassa asiassa oli kyse kansallisesta tuesta.

(20)

Italia toteaa, että tuensaajien henkilöllisyys ei ole täysin selvä. Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä olisi sovellettava ainoastaan yksittäisiin tukiin, ei tukiohjelmiin.

(21)

Italia väittää, että Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä olisi sovellettava ainoastaan lopullisiin päätöksiin, kun taas komission päätös ei ole lopullinen, sillä siitä on valitettu. Italia väittää, että komissio ei voi kohdistaa painostusta jäsenvaltioiden politiikkaan ennen kuin kaikkia perustamissopimuksessa määrättyjä oikeussuojakeinoja on käytetty.

(22)

Italian mukaan komissio soveltaa Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä liian laajasti, ja toteaa, että tämä saattaa johtaa siihen, että jäsenvaltiot eivät enää ilmoita tuesta.

(23)

Lisäksi Italia huomauttaa kahdesta hankkeen ominaisuudesta, jotka eivät puolla Deggendorf-tuomion mukaisen oikeuskäytännön soveltamista: a) hankkeen energiansäästötavoitteet ovat komission ja yhteisön politiikan mukaiset ja b) ACEAa rangaistaisiin muihin yleishyödyllisiin laitoksiin verrattuna, ja komissio painostaisi yksittäistä kohdetta lainvastaisin keinoin.

(24)

Vastauksena komission kysymyksiin Italia esittää 25–27 kappaleessa selostetut huomautukset.

(25)

Alustavasta osakassopimuksesta ilmenee, että sekä ACEA että Electrabel käyttävät määräysvaltaa AEP:ssä.

(26)

Yhteisyrityssopimuksessa ei ole otettu huomioon tarkasteltavana olevaa hanketta eikä takaisinperinnästä tehtyä päätöstä.

(27)

ACEAlla on monenlaisia toimintoja eikä ole mahdollista määrittää, mihin näistä toiminnoista tuen takaisinperintä vaikuttaa.

(28)

Tuensaaja ACEA on esittänyt monia huomautuksia, jotka ovat suurelta osin samoja kuin Italian esittämät huomautukset. ACEA on kuitenkin tehnyt kolme lisähuomautusta, jotka koskevat Deggendorf-tuomion mukaisen oikeuskäytännön soveltamista.

(29)

ACEAn ensimmäisessä lisähuomautuksessa todetaan, että toisin kuin asiassa Deggendorf, nyt tarkasteltavassa asiassa ei ole vakavia tai kiireellisiä tekijöitä, joiden takia olisi aloitettava perintä, eikä sääntöjenvastaisesta tuesta tehdyn päätöksen tekemisestä ole kulunut pitkää aikaa.

(30)

ACEAn toisessa väitteessä painotetaan, että toisin kuin asiassa Deggendorf, ACEAlla ei ole mitään takaisinperintään liittyvää velvollisuutta eikä se ole takaisinperintää vastaan, vaan päinvastoin se on valmis maksamaan tuen takaisin ja korostaa, että takaisinperinnän myöhästyminen ei johdu siitä.

(31)

ACEAn kolmannessa lisäväitteessä todetaan, että komissio ei sovella johdonmukaisesti Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä. ACEA muistuttaa Ranskan Société française de productionia (jäljempänä ’SFP’) koskevasta komission päätöksestä 1998/466/EY (8), jossa mainitaan samaa tuensaajaa koskeva aikaisempi kielteinen päätös soveltamatta Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä.

(32)

Tukea arvioidessaan komissio tarkastelee ennen kaikkea sitä, onko kyseinen toimenpide tukea ja voidaanko sen katsoa olevan perustamissopimuksen mukainen.

(33)

Toiseksi komissio määrittää tuensaajan henkilöllisyyden ja arvioi Deggendorf-tuomion mukaisen oikeuskäytännön soveltuvuutta.

(34)

Monet Italian ja ACEAn esittämät huomautukset koskevat komission näkemystä, jonka mukaan hanke on tukea.

(35)

Hanke rahoitetaan aluehallituksen talousarviosta varoilla, jotka saadaan vuoden 1999 talousarviolaissa säädetystä hiilidioksidiverosta. Tuen olemassaolon ensimmäinen edellytys täyttyy.

(36)

Toimenpide on valikoiva, sillä se hyödyttää vain yhtä yritystä, alun perin ACEAa ja nykyisin AEP:tä. Tuen olemassaolon toinen edellytys täyttyy.

(37)

Menettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen 3.1 kohdassa todetaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvista vaikutuksista, että lämpö ei ole kaupankäynnin kohde, mutta sillä voidaan korvata muita ensi- tai toissijaisia energiatuotteita, jotka ovat kaupankäynnin kohteena.

(38)

Tämän vahvistavat komission muut päätökset. Italian osalta voidaan mainita Piemonten aluetta koskeva päätös saastepäästöjen alentamiseen myönnetystä tuesta (N 614/02) (9). Päätöksessä todetaan, että kaukolämpöhankkeen avulla kotitaloudet voivat korvata lämmöllä muita ensi- tai toissijaisia energialähteitä, kuten öljyä tai sähköä, joilla käydään jäsenvaltioiden välistä kauppaa.

(39)

Kaukolämpöverkon tarkoituksena on korvata eräällä asuntoalueella sijaitsevien asuntojen yksittäiset lämmitysjärjestelmät. Toisin sanoen lämpövoimalan generaattorin tuottamalla lämmöllä korvataan muita energialähteitä, kuten öljyä, kaasua tai sähköä, käyttävien pienten lämpökattiloiden tuottama lämpö. Öljy, kaasu ja sähkö ovat jäsenvaltioiden välisen kaupan kohteena. Koska kyseessä on korvausvaikutus, tarkasteltava hanke vaikuttaa kauppaan. Joka tapauksessa sekä ACEA että Electrabel toimivat monilla aloilla, erityisesti energia-alalla ja sähkön tuotannossa, joiden osalta käydään yhteisön sisäistä kauppaa. Tuen olemassaolon kolmas edellytys täyttyy.

(40)

Lisäksi toimenpide vääristää kilpailua, koska se suosii yhtä yritystä, jonka asema voi vahvistua energian maailmanmarkkinoilla ja sen vuoksi markkinaedellytykset voivat muuttua. Tämän perusteella voidaan vahvistaa, että toimenpide vaikuttaa kauppaan ja vääristää kilpailua ja että nämä vaikutukset ovat komission muissa asioissa esittämien päätelmien mukaiset (10).

(41)

Näin ollen kaikki neljä valtiontuen olemassaoloa koskevaa edellytystä täyttyvät. Komissio päättelee, että tarkasteltava hanke on valtiontukea.

(42)

Komissio tarkasteli ensin, oliko tuki perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukainen, ja päätteli, että hankkeella pyrittiin saavuttamaan ympäristösuojelutavoitteita. Toiseksi komissio arvioi, onko toimenpide valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen yhteisön suuntaviivojen mukainen. Komissio tarkasteli erityisesti suuntaviivojen 30 ja 37 kohtaa.

(43)

Suuntaviivojen 30 kohdassa todetaan, että ”edellä 6 kohdassa määritellyt energiansäästöinvestoinnit rinnastetaan ympäristönsuojeluinvestointeihin. Tällaisilla investoinneilla on suuri merkitys, kun yhteisön ympäristönsuojelutavoitteet pyritään saavuttamaan taloudellisella tavalla. Näille investoinneille voidaan siten myöntää investointitukea, jonka perustaso on 40 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista.”

(44)

Tarkasteltavassa hankkeessa ainoastaan kaukolämpöinvestointi, johon kuuluvat lämmönjakeluverkko ja siihen liittyvät laitteet, on tukikelpoinen. Lazion alueviranomaiset ovat toimittaneet komissiolle teknisiä ja taloutta koskevia tietoja, joissa vahvistetaan, että ehdotettu kaukolämpöverkko olisi itse asiassa huomattava edistysaskel energiansäästössä verrattuna nykyiseen, investointia edeltävään tilanteeseen. Tämän vuoksi asiaan voidaan soveltaa suuntaviivojen 30 kohtaa.

(45)

Suuntaviivojen 37 kohdassa todetaan, että ”tukikelpoiset kustannukset on rajattava tarkoin ympäristötavoitteiden saavuttamisesta aiheutuviin lisäkustannuksiin”.

(46)

Viiteinvestointi on olematon, sillä vaihtoehtona on asuntojen yksittäinen lämmittäminen. Verkon laajentamisesta ei myöskään aiheudu kustannussäästöjä. Näin ollen komissio katsoo, että investoinnin kaikki kustannukset ovat tukikelpoisia. Myönnetyn tuen enimmäisintensiteetti on 40 prosenttia brutto.

(47)

Tukikelpoisten investointikustannusten ja tuki-intensiteetin perusteella kaukolämpöhanke näyttää olevan erikseen tarkasteltuna suuntaviivojen 30 ja 37 kohdan mukainen.

(48)

Tämän analyysin perusteella komissio voisi todeta, että hanke on erikseen tarkasteltuna valtiontukisuuntaviivojen mukainen. Tätä päätöstä tehdessään komissio on vaatimusten mukaisesti punninnut ympäristötekijöitä ja kilpailupolitiikan näkökohtia. Kuten valtiontuesta ympäristösuojelulle annettujen suuntaviivojen 4 kohdassa todetaan, ”ympäristötarpeiden huomioon ottaminen pitkällä aikavälillä ei kuitenkaan merkitse sitä, että kaikenmuotoinen tuki on hyväksyttävä”.

(49)

Jos komissio hyväksyisi Italian näkemyksen, jonka mukaan komission olisi pitänyt hyväksyä hanke sen ympäristötavoitteiden vuoksi, jätettäisiin huomiotta se, että kilpailusääntöjen kannalta tärkeintä on tapa, jolla tavoitteet saavutetaan. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissio antaessaan suuntaviivoja yksityiskohtaisista säännöistä, joita se noudattaa valtiontuki-ilmoitusten tarkastelussa, ilmoittaa jäsenvaltioille, kuinka ympäristötavoitteet voidaan saavuttaa mahdollisimman vähäisin kilpailuvaikutuksin. Tuen ympäristötavoite ei kuitenkaan ole peruste valtiontukitoimenpiteitä koskevista yleisistä säännöistä ja periaatteista poikkeamiselle, oli tavoite mikä hyvänsä.

(50)

Tuensaajan henkilöllisyys on määritettävä.

(51)

Useat Italian esittämät huomautukset (11) koskevat tuensaajan vaihtumista, hankkeen toteuttavan yrityksen osan luovutusta koskevia ehtoja sekä ACEAn ja Electrabelin välistä alustavaa osakassopimusta.

(52)

Komissiolle ei ilmoitettu, että tuen saaja oli ennen menettelyn aloittamista koskevaa päätöstä vaihtunut AEP:ksi. Italian viranomaiset ilmoittivat asiasta vasta tämän menettelyn ollessa käynnissä.

(53)

Kuten edellä tuensaajaa kuvaavassa kappaleessa todettiin, AEP ja ACEA ovat toisistaan erilliset. AEP on erillinen yritys, jossa määräysvaltaa käyttävät ACEA ja Electrabel. Komission on kuitenkin valtiontukia arvioidessaan otettava huomioon muitakin seikkoja kuin pelkästään yritysten muodollinen erillisyys. Kuten yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vastikään vahvisti sekä oman että yhteisöjen tuomioistuimen laajan oikeuskäytännön perusteella: (12).

(54)

”On huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan, kun oikeudellisesti itsenäiset luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt muodostavat taloudellisen kokonaisuuden, niitä on kohdeltava yhtenä ainoana yrityksenä sovellettaessa yhteisön kilpailusääntöjä (ks. vastaavasti asia 170/83, Hydrotherm, tuomio 12.7.1984, Kok. 1984, s. 2999, 11 kohta, ja analogisesti asia T-234/95, DSG v. komissio, tuomio 29.6.2000, Kok. 2000, s. II-2603, 124 kohta). Valtiontukien alalla taloudellisen kokonaisuuden olemassaoloa koskeva kysymys nousee esille varsinkin silloin, kun on yksilöitävä tuensaaja (ks. vastaavasti asia 323/82, Intermills v. komissio, tuomio 14.11.1984, Kok. 1984, s. 3809, Kok. Ep. VII, s. 667, 11 ja 12 kohta). Tältä osin on todettu, että komissiolla on laaja harkintavalta päättää, onko ryhmittymään kuuluvia yhtiöitä pidettävä taloudellisena kokonaisuutena vai oikeudellisesti ja taloudellisesti itsenäisinä valtiontukia koskevan järjestelmän soveltamiseksi (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T-371/94 ja T-394/94, British Airways ym. v. komissio, tuomio 25.6.1998, Kok. 1998, s. II-2405, 313 ja 314 kohta, ja analogisesti em. asia DSG v. komissio, tuomion 124 kohta).”

(55)

Komission on arvioitava, onko ACEA ja ACEA-konserniin kuuluva yritys katsottava yhdeksi taloudelliseksi yksiköksi. AEP:n tilanteen analyysi vahvistaa näin olevan.

(56)

ACEA toteaa käyttävänsä määräysvaltaa AEP:ssä yhdessä Electrabelin kanssa. ACEA vahvistaa tämän nimenomaisesti yhdessä vastauksessaan (13). Tämä vahvistetaan myös ACEAn tilinpäätöstiedoissa, joissa AEP mainitaan yhtenä konsolidoiduista yrityksistä. Sillä, että ACEA käyttää määräysvaltaa AEP:ssä yhdessä Electrabelin kanssa eikä yksin, ei ole merkitystä.

(57)

AEP on mainittu ACEAn raporteissa. Vuoden 2004 ensimmäisen osavuosikatsauksen sivulla 35 todetaan, että ”asetuksen 127/91 37 §:ssä myönnetyn mahdollisuuden mukaisesti seuraavat yritykset, joissa emoyhtiö käyttää määräysvaltaa yhdessä muiden osakkaiden kanssa niiden kanssa tehtyjen sopimusten perusteella, on myös konsolidoitu”. Luettelossa mainitaan AEP.

(58)

ACEAn ja Electrabelin välisessä alustavassa osakassopimuksessa, joka koskee yrityksen osan siirtämistä ACEAsta AEP:hen, ei mainita kyseistä hanketta. On kuitenkin selvää, että AEP peri hankkeen ja siitä tuli tarkoituksella tuensaaja ACEA-konsernin sisäisen uudelleenjärjestelyn seurauksena ja että se harjoittaa joitain aikaisemmin ACEAlle kuuluneita toimintoja. Lisäksi yritysosan siirtämisestä AEP:lle (tuolloinen Gen.Co) tehdyn sopimuksen 4 artiklan mukaan yritysosaan mahdollisesti liittyvät riita-asiat jäävät sopimuksen ulkopuolelle eikä vastaanottava yritys vastaa 1 päivän joulukuuta 2002 (sopimuksen päivämäärä) jälkeen ilmenevistä riita-asioista, jos sen perusteena on tätä ajankohtaa edeltävä tapahtuma.

(59)

Kahden sopimuspuolen välinen sopimus ei voi johtaa poikkeukseen velvollisuudesta maksaa takaisin sääntöjenvastainen ja yhteismarkkinoille soveltumaton tuki. Jos tällainen sopimus hyväksyttäisiin, useammat yritykset kiertäisivät järjestelmällisesti velvollisuutensa maksaa takaisin sääntöjenvastaiset ja yhteismarkkinoille soveltumattomat tuet. Lisäksi on huomattava, että siirtosopimuksen voimaantulohetkellä päätös oli jo tehty ja ACEA oli hakenut siihen muutosta. ACEAlle asetetut velvollisuudet olivat näin ollen hyvin tiedossa, joten ei ole mahdotonta, että tarkoituksena oli kiertää tuen takaisinperintää koskeva velvollisuus.

(60)

ACEA ja AEP on tämän perusteella katsottava yhdeksi taloudelliseksi yksiköksi, ja sisäisestä uudelleenjärjestelystä huolimatta kyseinen konserni, ACEA mukaan luettuna, on katsottava tuensaajaksi. Muu lähestymistapa saattaisi tehdä mahdolliseksi kiertää valtiontukisääntöjä.

(61)

Yli kaksi vuotta päätöksen 2003/193/EY tekemisen jälkeen Italia ei ole määrittänyt summia, jotka yleishyödyllisten laitosten on maksettava takaisin eikä se ole myöskään perinyt takaisin sääntöjenvastaiseksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomaksi katsottua tukea. Tilanne ei ole sen vuoksi muuttunut sen jälkeen kun menettely aloitettiin vuonna 2003. Lisäksi komissio on päättänyt panna asian vireille yhteisöjen tuomioistuimessa, koska Italia ei ole noudattanut päätöstä 2003/193/EY (14). Viimeisin kehitysvaihe on ollut vuoden 2004 legge comunitariaan lisätty säädös, jota parlamentti ei ole vielä hyväksynyt, mutta johon sisältyvät tärkeimmät perintäohjeet, kuten paikallishallintoviranomaisten velvollisuus ilmoittaa mahdolliset tuensaajat ja tuensaajien velvollisuus ilmoittaa itse saamansa tukimäärät.

(62)

Komissio katsoo, että tilanne on samanlainen kuin menettelyä aloitettaessa. Komissio vahvistaa, että se ei voi vielä määrittää sen tuen tarkkaa määrää, joka myönnettiin ACEAlle ennen nyt tarkasteltavana olevaa tukea. Italian hallitus tai ACEA eivät ole myöskään toimittaneet tietoja, joista ilmenisi, että ACEAn yhteismarkkinoille soveltumattomasta tukiohjelmasta saamaa hyötyä ei pitäisi katsoa tueksi tai että se pitäisi katsoa voimassa olevaksi tueksi tai yhteismarkkinoille soveltuvaksi tueksi tuensaajan erityispiirteiden vuoksi. Kun otetaan huomioon ACEAn saaman hyödyn suuruus ja ACEAn tuen myöntämisaikana eri markkinoilla harjoittamien toimintojen (mm. energian ja sähkön tuotanto ja jakelu) luonne, ACEAlle myönnetyn hyödyn on katsottava vaikuttavan yhteisön sisäiseen kauppaan ja vääristävän kilpailua. Hyöty on huomattava, sillä se vastaa yhteisöveron määrää kolmelta vuodelta. Tämän vuoksi ACEA-konserni, AEP mukaan luettuna, saa edelleen sääntöjenvastaista ja yhteismarkkinoille soveltumatonta tukea, joka edelleen vääristää kilpailua ja joka on maksettava takaisin.

(63)

Vaikka ensimmäisen tuen tarkka määrä ei ole tiedossa, ilmoitettu tuki ei näin ollen sovellu yhteismarkkinoille ACEAlle myönnetyn kahden tuen kasautuvan vaikutuksen ja kilpailua yhteismarkkinoilla vääristävän vaikutuksen vuoksi.

(64)

Italia ja ACEA ovat esittäneet lukuisia väitteitä Deggendorf-tuomion mukaisen oikeuskäytännön soveltamisesta nyt tarkasteltavana olevaan asiaan.

(65)

On muistettava, että yhteisöjen tuomioistuimen Deggendorf-tuomion (15) mukaan komission on tuen soveltuvuutta tarkastellessaan otettava huomioon kaikki merkitykselliset seikat ja erityisesti uuden tuen ja yhteismarkkinoille soveltumattomaksi katsotun mutta vielä takaisinmaksamattoman tuen kasautuva vaikutus. Tuomiossa annetaan mahdollisuus lykätä yhteismarkkinoille soveltuvan tuen myöntämistä niin kauan kun edellistä sääntöjenvastaista ja yhteismarkkinoille soveltumatonta tukea ei ole maksettu takaisin.

(66)

On aiheellista toistaa edellä 51–60 kappaleessa tuensaajan henkilöllisyydestä esitetty näkemys. Esitettyjen väitteiden perusteella komissio katsoo, että AEP kuuluu ACEA-konserniin ja että tässä asiassa tuensaaja on periaatteessa sama.

(67)

Sillä ei ole merkitystä, että tämä asia koskee aluetukea ja että yleishyödyllisille laitoksille myönnetty tuki oli kansallista tukea (16). Komissiolle kaikki tuki on kansallista, koska kansalliset viranomaiset ovat ainoita viranomaisia, jotka ovat suoraan yhteydessä yhteisön toimielimiin. Tämän osoittaa sekin, että Italia ilmoitti toimenpiteestä ja Italia on tämän päätöksen vastaanottaja EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan mukaisesti. Lisäksi tukeen liittyvät resurssit ovat kansalliset riippumatta siitä, jakaako ne keskushallinto tai alueviranomainen. Tämän vuoksi Italian viranomaisten esittämä väite on hylättävä.

(68)

Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä sovelletaan kaikkiin asioihin, joissa tuensaaja ei ole maksanut takaisin komission päätöksessä määritettyä tukea, riippumatta siitä, onko kyseessä yksittäinen tuki vai tukiohjelma (17). Komissio katsoo, että ACEA oli yksi yleishyödyllisille laitoksille myönnetyn tuen saajista, sillä ainakin osa tuesta annettiin kaikille tähän ryhmään kuuluville yrityksille, näin ollen myös ACEAlle.

(69)

Lisäksi ACEA esitti menettelyn kuluessa huomautuksia kolmantena osapuolena ja tuki näkemystä ohjelmien soveltuvuudesta yhteismarkkinoille. Komissio totesi päätöksessään, että tällaiset ilmoittamattomat tukiohjelmat eivät sovellu yhteismarkkinoille ja ovat sääntöjenvastaisia. Tämän perusteella se määräsi, että Italian valtion oli perittävä takaisin kaikki tuet, jotka oli myönnetty kyseisten ohjelmien puitteissa (18). ACEA on valittanut päätöksestä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen (19) ja todennut tuomioistuimessa hyötyneensä kyseisestä tukiohjelmasta. Kuten edellä todettiin, Italian hallitus ja ACEA eivät ole esittäneet mitään erityistä syytä, joka voisi estää takaisinperinnän tai rajoittaa sitä tässä asiassa.

(70)

ACEAn tilinpäätöstiedoissa viitataan komission päätökseen ja taloudellisiin riskeihin, joita niistä voisi aiheutua konsernille. Niissä jopa määritetään todennäköinen tuen määrä, jonka Italian on perittävä takaisin ACEAlta ainakin vuosilta 1998–1999, koska ACEA oli kirjannut vuodelta 1997 tappion (eikä ollut sen vuoksi saanut veronalennuksia). ACEA mainitsee todennäköiset luvut vuodeksi 1998 (28 miljoonaa euroa) ja vuodeksi 1999 (290 miljoonaa euroa, joidenkin toimintojen irrottamisesta aiheutuvien erityistoimenpiteiden vuoksi).

(71)

On väitetty, että Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä olisi sovellettava ainoastaan silloin, kun komission päätös on lopullinen (esimerkiksi silloin, kun se on vahvistettu yhteisöjen tuomioistuimen tuomiolla (20), Komissio muistuttaa kuitenkin, että sen päätökset tulevat heti voimaan, kuten Italia on sitä paitsi myöntänyt (21). Tämä on myös perustamissopimuksen 242 artiklan määräyksen mukaista. Artiklassa määrätään, että yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltävänä olevalla kanteella ei ole lykkäävää vaikutusta. On myös muistettava, että nyt tarkasteltavassa asiassa ei ole pyydetty välitoimia.

(72)

Italia katsoo, että Deggendorf-tuomion mukaisen oikeuskäytännön soveltaminen on poikkeuksellinen tapa edetä, ja että siihen pitäisi turvautua ainoastaan viimeisenä keinona. Komissio on eri mieltä ja katsoo, että valtiontukien tehokas valvonta edellyttää, että Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä sovelletaan johdonmukaisesti ja välittömästi järjestelmän tehokkuuden varmistamiseksi. Järjestelmän tarkoituksena on ottaa huomioon kaikki tuensaajan käytettävissä olevat valtiontuet ja vähentää niin kilpailun vääristymistä sekä varmistaa komission päätösten tehokas täytäntöönpano.

(73)

Komissio on eri mieltä kuin Italia, jonka mukaan jäsenvaltioiden tekemien tuki-ilmoitusten määrä vähenisi Deggendorf-tuomion mukaisen oikeuskäytännön soveltamisen vuoksi (22). Komissio katsoo perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdan perusteella, että ilmoitus ei ole vapaa-ehtoinen vaan pakollinen. Ilmoittamattomat tuet ovat sääntöjenvastaisia, vaikka ne voivat soveltua yhteismarkkinoille.

(74)

Italia on väittänyt komission käyttävän erityistä painostusta (23), ja komissio katsoo tämän osalta, että nyt tarkasteltavassa asiassa on pelkästään kyse voimassaolevan oikeuskäytännön soveltamisesta. ACEAa rangaistaan ainoastaan, jos se saa muuta tukea.

(75)

On korostettava, että ACEAa ei missään tapauksessa erityisemmin rangaista. Komissio on hyväksynyt monia Piemonten alueen hankkeita (38 kappaleessa mainittu päätös tuesta N 614/02). Hyväksytyistä hankkeista kaksi oli sellaisia, joista toisen toteuttaja oli Torinon yleishyödyllinen laitos AEM, ja toisen Settimo Torinesen yleishyödyllinen laitos ASM. AEM:n tapauksessa tarkasteltiin, olisiko siinä sovellettava Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä. Vähämerkityksistä tukea koskevien sääntöjen perusteella katsottiin, että näin ei ole, koska tuen määrä oli vain 17 240 euroa. Paikallisviranomaiset sitoutuivat tarkistamaan, että tuki ei kasautuisi muun vähämerkityksisen tuen kanssa kolmen vuoden aikana niin, että yhteismäärä ylittäisi 100 000 euroa. Siinä tapauksessa olisi kyse valtiontuesta, jota ei Deggendorf-tuomion mukaisen oikeuskäytännön mukaisesti olisi saanut myöntää.

(76)

ASM:n tapauksessa tukea N 614/02 koskevassa päätöksessä (joka mainitaan edellä 38 ja 75 kappaleessa) todetaan seuraavaa:

”Italian viranomaiset ovat asiaan Deggendorf (24), liittyvän oikeuskäytännön huomioon ottaen sitoutuneet tarkistamaan, ovatko Azienda Sviluppo Multiservizi SpA ja muut tuensaajat todella käyttäneet hyväkseen kyseisiä tukia ja jos näin on, viranomaiset ovat sitoutuneet olemaan myöntämättä kyseistä valtiontukea ennen kuin aikaisemmin myönnetyt sääntöjenvastaiset ja yhteismarkkinoille soveltumattomat tuet on maksettu takaisin edellä mainitun päätöksen mukaisesti.”

(77)

Sillä, että ACEAlla on monenlaisia toimintoja eikä se pysty määrittämään, mihin näistä toiminnoista tuen takaisinperintä vaikuttaa (25), ei ole merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa. Yrityksen olisi liian helppoa välttää takaisinperintää koskevan päätöksen täytäntöönpano yksinkertaisesti siten, että se ei ilmoittaisi, mihin osaan toiminnoistaan tai mihin yrityksen osaan takaisinperintä kohdistuisi.

(78)

Voidaan väittää, että koska sääntöjenvastaiseksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomaksi todetun tuen osa katsottiin verotoimenpiteeksi, kaikki ACEAn toimialat olivat hyötyneet tuesta. Verotuki, joka on toimintatukea, ei sinällään liity yrityksen tiettyyn toimintaan. Sääntöjenvastainen ja yhteismarkkinoille soveltumaton tuki liittyi näin ollen ACEAn kaikkeen liiketoimintaan, sittemmin AEP:lle siirretty toimiala mukaan luettuna. Tämän johdosta voidaan katsoa, että osa takaisinperimättömästä tuesta on tullut myös AEP:n hyväksi.

(79)

Toisin kuin ACEA väittää (26), takaisinperintää koskevan päätöksen tekemisestä on todellakin kulunut pitkä aika ilman, että Italian viranomaiset olisivat ryhtyneet todellisiin toimenpiteisiin tuen takaisinperimiseksi. Tammikuun 2005 loppuun mennessä Italia ei ollut vielä hyväksynyt takaisinperintämenettelyä. Asetuksen (EY) N:o 659/1999 (27) 14 artiklan 3 kohdassa säädetään selvästi, että takaisinperintä on toteutettava viipymättä. Kuten edellä todettiin, mitään selviä takaisinperintäkäytäntöjä ei ole tähän mennessä määritelty eikä takaisinperintämenettelyä myöskään aloitettu.

(80)

ACEAn hyvä tahto (28) ei muuta tilannetta, toisin sanoen sitä, että tukea ei ole vielä peritty takaisin. Tarkasteltava asia eli sääntöjenvastaiseksi todetun tuen takaisinperintä on tosiasia eikä siihen vaikuta osapuolten asenne. Yleisen hyvän tahdon ilmaisemisen lisäksi ACEA olisi voinut pyrkiä nopeuttamaan takaisinperintää esimerkiksi ilmoittamalla kyseiset tukimäärät ja ennen kaikkea varaamalla kyseiset määrät suljetulle pankkitilille.

(81)

Mitä tulee komission väitettyyn epäjohdonmukaisuuteen Deggendorf-tuomion mukaisen oikeuskäytännön soveltamisessa, josta esimerkkinä olisi päätös 1998/466/EY (29), on huomattava, että kyseinen päätös (30) perustui Ranskan sitoumukseen maksaa takaisin aikaisempi tuki, josta oli tehty kielteinen päätös ja johon Deggendorf-tuomion mukainen oikeuskäytäntö ei ollut sovellettavissa. Päätöksessä 1998/466/EY todettiin myös, että lisätukea voidaan myöntää ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Komissio teki vuonna 2002 päätöksen, joka koski Ranskan viranomaisten SFP:n hyväksi myöntämää uutta toimenpidettä, mutta katsoi, että kyseinen toimenpide ei ollut tukea. Tämän vuoksi ei ollut syytä soveltaa Deggendorf-tuomion mukaista oikeuskäytäntöä.

(82)

Edellä esitetyn perusteella komissio päättelee, että AEP:lle myönnettävä 3,8 miljoonan euron tuki Rooman lähellä toteutettavaan kaukolämpöhankkeeseen on erikseen tarkasteltuna perustamissopimuksen mukainen.

(83)

AEP:lle myönnetyn tuen maksamista on kuitenkin lykättävä Deggendorf-tuomion mukaisen oikeuskäytännön mukaisesti siihen asti, kunnes Italia osoittaa, että päätöksessä 2003/193/EY sääntöjenvastaiseksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomaksi todettu tuki on peritty ACEAlta takaisin,

7.9.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 244/17

(1)

Komissio hyväksyi 26 päivänä marraskuuta 1998 alusrahoituksen takausrahaston, joka oli perustettu 31 päivänä heinäkuuta 1997 annetun lain nro 2615 §:llä, ja arvioi, että ohjelman tuki-intensiteetti oli 1 prosentti.

(2)

Heinäkuun 31 päivänä 1997 annetun lain nro 2615 §:ä muutettiin 30 päivänä marraskuuta 1998 annetulla lailla nro 413. Italian viranomaiset antoivat 16 päivänä toukokuuta 2001 komissiolle tiedoksi valtiovarainministeriön 14 päivänä joulukuuta 2000 hyväksymän asetuksen, jolla takausohjelmaa täydennetään. Italian viranomaiset väittivät, että näillä asiakirjoilla toteutettujen muutosten seurauksena tukiohjelman ei voida katsoa sisältävän valtiontukea. Tämä päätös koskee juuri kyseistä tiedoksiantoa.

(3)

Tiedoksiantamisen jälkeen komissio kävi Italian viranomaisten kanssa kirjeenvaihtoa saadakseen näiltä lisätietoja. Kyseiset viranomaiset sekä näiden käyttämä ulkopuolinen konsultti ovat myös useamman kerran ottaneet komissioon yhteyttä epävirallisesti, ja komissio on tavannut konsultin kahdesti.

(4)

Komissio ilmoitti Italian viranomaisille 30 päivänä huhtikuuta 2003 päivätyllä kirjeellä päätöksestään aloittaa ilmoitettua tukijärjestelmää koskeva, EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely.

(5)

Komission päätös menettelyn aloittamisesta on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä  (1). Komissio on kehottanut asianomaisia esittämään huomautuksensa tästä tuesta.

(6)

Komissio ei ole saanut huomautuksia asianomaisilta.

(7)

Italian viranomaiset ovat esittäneet huomautuksiaan komission 30 päivänä huhtikuuta 2003 tekemästä päätöksestä kirjeissä, jotka on päivätty 4 päivänä kesäkuuta 2003, 22 päivänä heinäkuuta 2003 ja 3 päivänä kesäkuuta 2004. Italian viranomaisten ja komission välinen kokous järjestettiin 27 päivänä tammikuuta 2004.

(8)

Italian viranomaiset pyysivät 3 päivänä marraskuuta 2004 päivätyllä kirjeellä komissiota määrittelemään kantansa kyseiseen tapaukseen. Komissio vastasi 22 päivänä joulukuuta 2004 päivätyllä kirjeellä, minkä jälkeen Italian viranomaiset eivät ole ottaneet siihen yhteyttä.

(9)

Alusrahoituksen takausrahasto (jäljempänä ’rahasto’) on perustettu 31 päivänä heinäkuuta 1997 annetun lain nro 2615 §:n nojalla. Rahaston taloudellinen, hallinnollinen ja tekninen toteutus on annettu tarjouskilpailun perusteella Mediocredito Centrale SpA -nimiselle yritykselle (jäljempänä ’Mediocredito’). Rahastosta on tarkoitus kattaa luottotappioriskejä, jotka liittyvät laivanrakennusta ja laivakonversiota varten myönnettyihin lainoihin. Takaus voidaan myöntää lainoille, joita pankit myöntävät sekä italialaisille että ulkomaisille varustamoille italialaisilla telakoilla tehtäviä töitä varten. Rahastosta voidaan myöntää varustamoille tällaiseen tarkoitukseen toissijaisia loppurahoitustakauksia. Italian viranomaiset ovat vahvistaneet, että rahaston toiminta ei ole vielä alkanut, minkä vuoksi takauksia ei ole toistaiseksi myönnetty.

(10)

Rahoitusluotto voidaan myöntää enintään 12 vuodeksi ja se saa olla enintään 80 prosenttia aluksen sopimushinnasta. Koron on oltava vähintään sama kuin taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) neuvoston 3 päivänä elokuuta 1981 antamassa päätöslauselmassa ja siihen myöhemmin tehdyissä muutoksissa määritelty korkoprosentti tai markkinakorko siinä tapauksessa, että rahoitusluoton lisäksi ei ole myönnetty muuta julkista tukea korkorasitusten vähentämistä varten. Lisäksi luoton takauksena on ensisijainen kiinnitys rahoitettavaan alukseen.

(11)

Tukiohjelman mukaan varustamoille voidaan myöntää takaus sen jälkeen kun Mediocredito on asetuksessa määriteltyjen kriteerien nojalla todennut, että niiden talous ja rahoitus on terveellä pohjalla.

(12)

Takaus voi olla enintään 40 prosenttia lainan määrästä ja se voi näissä rajoissa kattaa enintään 90 prosenttia niistä lopullisista tappioista, joita pankeille aiheutuu pääoman, sopimuksen mukaisen koron ja viivästyskoron menettämisestä, sekä niiden maksamista kustannuksista, kuten tuomioistuinkäsittelyn ja tuomioistuinten ulkopuolella tapahtuvan käsittelyn kustannuksista. Sovellettava viivästyskorko saa olla enintään sama kuin viitekorko, joka on voimassa lainan takaisinperintää koskevan oikeudellisen menettelyn aloittamispäivänä.

(13)

Rahaston tuensaajat maksavat kiinteän kertapalkkion, jonka määrä oli alun perin 1,6 prosenttia taatusta lainasummasta laina-ajan pituudesta riippumatta. Italian viranomaiset ovat sittemmin ilmoittaneet komissiolle aikovansa määrittää kertapalkkion uudelleen siten, että se olisi enintään 2,3 prosenttia taatusta summasta 12 vuoden lainojen osalta (ja pienenisi suhteellisesti, kun laina-aika on lyhyempi). Tällainen 2,3 prosentin kertapalkkio vastaa 0,5 prosentin vuosipalkkiota takauksen kohteena olevan 12 vuoden lainan jäljellä olevasta osasta.

(14)

Italian viranomaiset ovat suunnitelleet ottavansa käyttöön järjestelmän, jonka mukaan riskit eriytetään siten, että takauksista peritään erisuuruinen palkkio hankkeeseen liittyvän riskin mukaan. Järjestelmä on kuitenkin kuvattu vain ylimalkaisesti eikä komissiolle ole toimitettu yksityiskohtaisia tietoja sen toiminnasta.

(15)

Menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään komissio epäili, että Italian alusrahoituksen takausrahasto ei täytä kaikkia niitä edellytyksiä, jotka mainitaan EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina 11 päivänä maaliskuuta 2000 annetun tiedonannon (jäljempänä ’takauksia koskeva tiedonanto’) (2) 4.3 kohdassa ja joiden perusteella voitaisiin sulkea pois se mahdollisuus, että tukijärjestelmään sisältyy valtiontukea.

(16)

Komissio pohti myös, miten todennäköistä on, että valtion perustama takausrahasto, joka veloittaa kaikilta järjestelmän käyttäjiltä saman palkkion rahoitettavaan hankkeeseen liittyvistä riskeistä riippumatta ja toimii alalla, jolla on tällaisten takausten myöntämiseen valmiit markkinat, kykenee itse rahoittamaan takauksista aiheutuvat kulut.

(17)

Lisäksi komissio epäili, että tuensaajilta perittävät palkkiot eivät olisi markkinahintojen mukaisia tai että ne eivät ainakaan riittäisi kattamaan kaikkia järjestelmän kustannuksia.

(18)

Komissio ei myöskään voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että ainoastaan 10 prosentin osuus riskialtteimmasta lainaosuudesta voi osoittautua riittämättömäksi varmistamaan, että lainanantaja arvioi asianmukaisesti lainanottajan luottokelpoisuuden ja minimoi toimenpiteeseen liittyvät riskit.

(19)

Italian viranomaisten mukaan rahasto ei sisällä valtiontukea seuraavista syistä:

(20)

Myöhemmin Italian viranomaiset ilmoittivat 3 päivänä kesäkuuta 2004 päivätyllä kirjeellä olevansa valmiit ottamaan käyttöön järjestelmän, jossa palkkioiden suuruus vaihtelee rahoitettaviin hankkeisiin liittyvien riskien mukaan. Lähtökohtana on alkuperäinen 0,5 prosentin vuosipalkkio. Pääpiirteissään palkkiot vaihtelisivat rahoituksen keston ja rahoitettaviin hankkeisiin liittyvien riskien mukaan. Luotot on tarkoitus jakaa kolmeen luokkaan. Kun luotto on myönnetty 12 vuodeksi, tuensaajilta perittäisiin kiinteänä palkkiona alhaisimmassa riskiluokassa 2,065 prosenttia, keskimmäisessä riskiluokassa 2,603 prosenttia ja korkeimmassa riskiluokassa 3,142 prosenttia. Tämän mukaan vuotuinen korko olisi vähemmän riskialttiilla hankkeilla 0,4563 prosenttia takauksen kohteena olevasta määrästä ja riskialttiimmilla hankkeilla 0,6562 prosenttia.

(21)

Viranomaisten on tarkoitus jakaa uudet hakijat eri luokkiin kuuden taloutta ja rahoitusta koskevan kriteerin nojalla. Hakijat sijoitetaan johonkin kolmesta riskiluokasta sen mukaan, miten ne kaiken kaikkiaan täyttävät nämä kriteerit. Järjestelmää ei kuitenkaan ole viimeistelty eivätkä Italian viranomaiset ole toimittaneet tarkempia tietoja sen käytännön toiminnasta.

(22)

Perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(23)

Arvioinnin kohteena on takausrahasto, josta on tarkoitus myöntää takauksia lainoille, joita pankit myöntävät varustamoille italialaisilla telakoilla tehtäviä laivanrakennukseen ja laivakonversioon liittyviä töitä varten. Komissio on ilmoittanut kantansa tällaisiin toimenpiteisiin tiedonannossa EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina (jäljempänä ’takauksia koskeva tiedonanto’) (3).

(24)

Takauksia koskevassa tiedonannossa selitetään, millä perusteella valtion myöntämää takausta voidaan pitää valtiontukena: ”Valtiontakauksella lainanottaja saa lainalleen rahoitusmarkkinoilla yleisesti saatavilla olevia edullisemmat ehdot. Valtiontuella lainanottaja saa alhaisemman koron ja/tai antaa vähemmän vakuuksia. Joissain tapauksissa lainanottaja ei ilman valtion takausta löytäisi rahoituslaitosta, joka olisi valmis antamaan sille lainaa millään ehdoilla. (…) Valtiontakauksesta saatava hyöty on se, että valtio kantaa takaukseen liittyvän riskin. Tällaisesta valtion ottamasta riskistä peritään tavallisesti asianmukainen maksu. Jos valtio luopuu tällaisesta maksusta, yritys hyötyy ja samalla kulutetaan valtion varoja. Siten kyseessä voi olla 87 artiklan 1 kohdan mukainen valtiontuki, vaikka valtio ei joutuisi maksamaan takaamaansa määrää” (4).

(25)

Tutkittavana olevassa tapauksessa on ensisijaisesti selvitettävä, vastaavatko takauksesta perittävät palkkiot asianmukaista markkinahintaa. Valtiontukien valvontaa koskevista perusperiaatteista ja edellä mainituista määräyksistä voidaan johtaa takauksia koskevassa tiedonannossa vahvistettu periaate, jonka mukaan markkinat muodostavat viitekehyksen, jonka perusteella arvioidaan, sisältyykö takaukseen valtiontukea vai ei. Jos valtio saa takauksesta yhtä suuren korvauksen kuin yksityinen toimija saisi vastaavilta tuensaajilta, tuensaaja ei saa mitään ylimääräistä etua, vaan valtio toimii samoin kuin rahoitusmarkkinoilla toimiva yksityinen sijoittaja tai luotonantaja. Jos sen sijaan tuensaajan maksama korvaus ja takaukseen sovellettavat ehdot ovat edullisemmat kuin markkinahinta ja -ehdot, tuensaaja saa selvää taloudellista etua ja (jos myös muut edellytykset täyttyvät) kyseessä on perustamissopimuksessa tarkoitettu valtiontuki.

(26)

Takauksia koskevan tiedonannon 4.3 kohdassa määritellään kuusi perustetta, joiden avulla komissio voi määrittää, sisältääkö valtiontakausjärjestelmä valtiontukea. Tämän vuoksi komission on ensisijaisesti arvioitava, täyttääkö ilmoitettu järjestelmä nämä ehdot, sillä näin voidaan välittömästi sulkea pois valtiontuen mahdollisuus.

(27)

Tiedonannon 4.3 kohdan perusteella valtiontakausjärjestelmä ei muodosta 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

(28)

Komissio katsoo, että tutkittavana olevassa tapauksessa a, b, c ja e kohdassa mainitut edellytykset täyttyvät, kun taas d ja f kohdan edellytykset eivät täyty, sillä valtion ottamasta riskistä ei peritä asianmukaista maksua.

(29)

Tiedonannon 4.3 kohdan d ja f alakohdan mukaan järjestelmän ehtojen on perustuttava realistiseen riskien arviointiin, jonka mukaan järjestelmä todennäköisesti pystyy itse kattamaan takauksista aiheutuvat kulut ja takausmaksut kattavat sekä takauksen myöntämiseen liittyvät tavanomaiset riskit että järjestelmän hallintomenot (ja silloin kun valtio antaa alkupääoman takausjärjestelmän perustamiseen, myös tavanomaisen tuoton tälle pääomalle). Italian viranomaiset eivät ole pystyneet osoittamaan komissiolle, että järjestelmän mukaisten palkkioiden avulla voitaisiin taata järjestelmän rahoitus ja kattaa kaikki hallintomenot.

(30)

Rahoitusmarkkinoilla toimivat luottolaitokset vaatisivat tämäntyyppisestä takauksesta korkeamman palkkion, sillä 2,3 prosentin kertapalkkio ei todennäköisesti riittäisi kattamaan kaikkia mahdollisista maksulaiminlyönneistä aiheutuvia menoja ja vielä lisäksi hallintomenoja. Sama pätee niihin palkkioihin, joiden suuruudeksi on 3 päivänä kesäkuuta 2004 päivätyssä kirjeessä määritelty 2,065–2,603 prosenttia.

(31)

Italiassa ei aiemmin ole ollut vastaavia valtiontakausjärjestelmiä, minkä vuoksi Italian viranomaisilla ei ole esittää aiempiin kokemuksiin perustuvia luotettavia tietoja (maksulaiminlyöntien osuus kyseisellä alalla, järjestelmän tuotto ja sen hallinnoinnista aiheutuvat todelliset kulut), joiden avulla ne voisivat osoittaa järjestelmän pystyvän rahoittamaan toimintansa itse.

(32)

Italian viranomaisten mukaan ehdotettu palkkio perustuu muilla vastaavilla markkinoilla käytettyyn viitearvoon, minkä vuoksi sitä on pidettävä asianmukaisena. Komission käytössä olevat tiedot eivät kuitenkaan tue tätä väitettä.

(33)

Ennen muuta Italian viranomaiset ovat itse todenneet 7 päivänä lokakuuta 1998 päivätyssä kirjeessään, että takauksesta perittävä keskimääräinen markkinahintainen maksu on 0,915 prosenttia vuodessa. Tämä on huomattavasti enemmän kuin Italian viranomaisten alun perin ilmoittamaa kertapalkkiota tai 3 päivänä kesäkuuta 2004 päivätyssä kirjeessä ilmoitettuja palkkioita vastaavat vuotuiset kustannukset.

(34)

Toiseksi suunnitellun palkkion epäasianmukaisuus käy ilmi myös tuoreemmista tiedoista, jotka nekin ovat Italian viranomaisten toimittamia. Vuonna 2003 Italian viranomaiset laativat otostutkimuksen, jonka tarkoituksena oli arvioida luottolaitosten vastaavista takauksista perimä keskimääräinen markkinahinta. Komissiolle toimitetuista Italian pankkien kirjeistä käy ilmi, että kaikki tutkimuksessa mukana olleet luottolaitokset perisivät tällaisesta takauksesta yli 0,5 prosentin vuotuisen palkkion tai soveltaisivat palkkioita, jotka ovat korkeampia kuin ne, joita Italian viranomaiset ehdottavat 3 päivänä kesäkuuta 2004 päivätyssä kirjeessään. Pankit ehdottivat seuraavia palkkioita:

(35)

Kolmanneksi ehdotetun palkkion epäasianmukaisuuden vahvistaa komission pitkäaikainen kokemus Saksan alusrahoituksen takausjärjestelmien tutkimisesta, sillä toisin kuin Italiassa, Saksassa tällaisia järjestelmiä on ollut jo useita vuosia. Joulukuussa 2003 komissio hyväksyi Saksan osavaltioiden takausjärjestelmät (valtiontuki N 512/03 (5)), koska ilmoitetut toimenpiteet eivät sisältäneet perustamissopimuksessa tarkoitettua valtiontukea.

(36)

Saksan tapaus osoitti, että palkkioiden on oltava korkeampia, jotta luottotappioriski (ja hallintomenot) pystytään varmasti kattamaan: Saksan järjestelmien mukaiset vuosipalkkiot olivat tuensaajan luottokelpoisuuden mukaan 0,8–1,5 prosenttia.

(37)

Olettaen, että Saksan ja Italian järjestelmät ovat olennaisilta osiltaan samantapaiset ja että niihin liittyy samantyyppisiä ongelmia, komissio on kehottanut Italian viranomaisia tutkimaan huolellisesti Saksan osavaltioiden järjestelmiä koskevat päätökset ennen muuta siksi, että kuten edellä on todettu, Saksan osavaltioissa on jo aiemmin ollut käytössä erilaisia alusrahoituksen valtiontakausjärjestelmiä. Italian viranomaiset eivät ole pystyneet esittämään mitään todisteita siitä, että järjestelmä voisi todennäköisesti rahoittaa toimintansa itse, kun taas Saksan viranomaiset ovat esittäneet arvioidensa tueksi huomattavan määrän kokemuksiin perustuvia luotettavia tietoja (6).

(38)

Tämän vuoksi komissio onkin lähettänyt Italian viranomaisille Saksan osavaltioiden järjestelmiä koskevasta päätöksestä version, josta luottamukselliset tiedot on poistettu. Italian viranomaisten pyydettyä komissiolta täydellisempiä ja yksityiskohtaisempia tietoja, jotka olisivat peräisin mahdollisesti suoraan Saksan viranomaisilta, komissio toimitti Italian viranomaisille ja niiden käyttämälle ulkopuoliselle asiantuntijalle Saksan toimivaltaisten viranomaisten ja näiden käyttämän asiantuntijan yhteystiedot.

(39)

Komissio katsoo myös, että rahasto ei perustu realistiseen riskiarvioon ja että tämän vuoksi ei ole varmaa, että se pystyy rahoittamaan toimintansa.

(40)

Komission käytössä olevat tiedot osoittavat, että alusrahoituksen alalla on mahdollista arvioida yksittäiset riskit ja laskea niiden kustannukset ja että on olemassa asianmukaisesti toimivat markkinat, jotka myöntävät loppurahoitustakauksia alusrahoitusta varten. Tämän vuoksi alusrahoituksen takausjärjestelmä, jossa kaikilta tuensaajilta peritään samansuuruinen palkkio, vaikka järjestelmän oletetaan toimivan samoin edellytyksin ja rajoituksin kuin muut kyseisten markkinoiden toimijat, tuskin kykenee rahoittamaan toimintansa itse. Ne tuensaajat, joiden riskit ovat keskimääräistä pienemmät, pystyvät aina löytämään takaajan, joka on valmis kattamaan sen riskit keskimääräistä palkkiota edullisemmin. Lukuun ottamatta tilannetta, jossa julkisten viranomaisten tarjoama takausjärjestelmä on pakollinen, siitä katetaan ainoastaan keskimääräistä suuremmat riskit, minkä vuoksi se tuskin kykenee rahoittamaan toimintaansa asianmukaisella tavalla.

(41)

Komissiolle toimitetut tiedot osoittavat, että Italian perustamassa alusrahoituksen takausjärjestelmässä sovelletaan ennalta määriteltyä palkkiota ja että järjestelmä ei ole pakollinen. Toisaalta Italian viranomaisten toimittamat tiedot osoittavat, että yksittäiset riskit on mahdollista arvioida (ja että on olemassa markkinat, jotka myöntävät tällaisia takauksia). Tämän perusteella ei voida katsoa, että tarkasteltavana oleva takausjärjestelmä, jossa sovelletaan kertapalkkiota, voisi ”erittäin todennäköisesti” rahoittaa toimintansa itse.

(42)

Kuten edellä on todettu, Italian viranomaiset ilmoittivat 3 päivänä kesäkuuta 2004 päivätyssä kirjeessä olevansa valmiit ottamaan käyttöön järjestelmän, jossa erityyppisiltä hankkeilta, joilla on erilaiset riskit, peritään erisuuruinen palkkio. Ne eivät kuitenkaan ole toimittaneet mitään konkreettista ehdotusta tällaisesta järjestelmästä. Uutta järjestelmää kuvataan kyseisessä kirjeessä vain ylimalkaisesti, mutta sen jälkeen ei ole toimitettu muita yksityiskohtia eikä tarkempia tietoja järjestelmän toiminnasta, vaikka Italian viranomaiset tietävät, että tämä näkökohta on komission päätöksenteon kannalta olennaisen tärkeä.

(43)

Vaikka katsottaisiin, että riskit voidaan tällaisen järjestelmän avulla arvioida realistisesti, ehdotettujen palkkioiden pienuus (ks. edellä) riittää joka tapauksessa osoittamaan, että toimenpide voisi tuottaa tuensaajina oleville varustamoille taloudellista etua.

(44)

Italian viranomaiset eivät ole toimittaneet komissiolle luotettavia, yksityiskohtaisia arvioita kaikista rahaston suunnitteluun, perustamiseen ja hallinnointiin liittyvistä hallintomenoista, eivätkä ne ole missään vaiheessa yrittäneet korjata tätä puutetta, vaikka se on todettu jo menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä.

(45)

Komissio toteaa myös, että kun perittävät maksut eivät välttämättä riitä kattamaan maksulaiminlyönneistä aiheutuvia tappioita, sitä suuremmalla syyllä ne eivät riitä kattamaan näiden tappioiden lisäksi myös hallintomenoja.

(46)

Italian viranomaiset ovat myös ilmoittaneet komissiolle, että laissa on osoitettu ja valtio on varannut talousarviossa rahaston toimintaan 258 228 449,54 euroa (500 miljardia liiraa), mutta pääoman tuotosta ei säädetä mitään.

(47)

Edellä esitetyn perusteella voidaan päätellä, että Italian viranomaisten esittämä palkkio tai palkkiot eivät riitä takaamaan, että järjestelmä pystyisi rahoittamaan toimintansa itse, eivätkä kattamaan siitä aiheutuvia hallintomenoja. Lisäksi näyttää siltä, että järjestelmän säännöt eivät perustu realistiseen riskien arviointiin. Etenkään markkinoilla toimivan yksityisen sijoittajan periaatetta ei ole noudatettu.

(48)

Tällä perusteella komissio katsoo, että ehdotettu toimenpide voi tuoda rahaston tuensaajille taloudellista etua.

(49)

Tutkittavana olevassa takausjärjestelmässä on selkeästi kyse valtion varojen käytöstä, sillä sen mukaan tuensaajille myönnetään julkinen takaus, johon tarvittavat rahoitusvarat ovat peräisin valtion talousarviosta. Valtion myöntämä takaus saattaa johtaa siihen, että valtio, joka ottaa rahoitusriskin ja luopuu perimästä tuensaajilta asianmukaista maksua, menettää kyseiset varat.

(50)

On myös selvää, että toimenpide on valikoiva, sillä valtion takauksen voivat saada ainoastaan ne varustamot, jotka aikovat toteuttaa laivanrakennukseen ja laivakonversioon liittyviä töitä italialaisilla telakoilla (ja jotka täyttävät Italian lainsäädännössä määritellyt edellytykset).

(51)

Rahastosta tietyille yrityksille myönnettävä taloudellinen etu voi jo itsessään vääristää kilpailua, koska valtion myöntämä takaus voi antaa näille yrityksille mahdollisuuden harjoittaa toimintaa, joka ei muutoin olisi mahdollista. Valtiontakauksen myöntäminen ilman, että tuensaajilta peritään asianmukainen maksu, voi antaa tuensaajille ja Italian laivanrakennusteollisuudelle kilpailuedun suhteessa Euroopassa ja sen ulkopuolella toimiviin kilpailijoihin, jotka eivät voi hyötyä vastaavista toimenpiteistä.

(52)

Laivanrakennusteollisuuden maailmanlaajuisilla markkinoilla käydään vilkasta kauppaa yhteisön jäsenvaltioiden välillä. Tarkasteltavana oleva toimenpide voi näin ollen vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(53)

Koska kaikki perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa mainitut edellytykset täyttyvät, voidaan päätellä, että ehdotettu järjestelmä on perustamissopimuksessa tarkoitettua valtiontukea.

(54)

Perustamissopimuksen 87 artiklan 2 ja 3 kohdassa määritellään edellytykset, joiden täyttyessä tietty tuki soveltuu tai sen voidaan katsoa soveltuvan yhteismarkkinoille. Perustamissopimuksen 89 artiklassa määrätään, että neuvosto voi määräenemmistöllä komission ehdotuksesta määritellä ne tukimuodot, joita voidaan pitää yhteismarkkinoille soveltuvina.

(55)

Italian ilmoittaessa takausjärjestelmästä laivanrakennusalan tukia säänneltiin laivanrakennusteollisuudelle myönnettävän tuen uusien sääntöjen vahvistamisesta 29 päivänä kesäkuuta 1998 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1540/98 (7). Asetuksen mukaan tällaiset tuet voidaan hyväksyä ainoastaan asetuksessa säädetyin edellytyksin ja siinä määriteltyjä tarkoituksia varten. Lisäksi laivanrakennusteollisuuden toimintatukea ei enää hyväksytä sellaisten sopimusten osalta, jotka on tehty 31 päivän joulukuuta 2000 jälkeen.

(56)

Vuoden 2004 alusta on sovellettu laivanrakennusteollisuuden valtiontukea koskevia uusia sääntöjä (8) (”laivanrakennusteollisuuden valtiontukea koskevat puitteet”), joissa vahvistetaan, että kaikenlaisen toimintatuen myöntäminen tällä alalla on kielletty. Tämän vuoksi yhteismarkkinoille soveltuviksi voidaan katsoa ainoastaan näissä puitteissa esitettyjen vaatimusten ja tarkoitusten mukaiset tuet.

(57)

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön (9) mukaan ja ellei siirtymäsäännöksissä muuta säädetä, ilmoitetut valtiontuet on tutkittava niiden sääntöjen mukaan, jotka ovat voimassa silloin kun päätös tukien soveltuvuudesta yhteismarkkinoille tehdään. Tutkittavana olevassa tapauksessa tukea on sen vuoksi tutkittava laivanrakennusteollisuuden valtiontukea koskevien puitteiden nojalla.

(58)

Kun päätös menettelyn aloittamisesta tehtiin, asetus (EY) N:o 1540/98 oli jo tullut voimaan, ja se muodostaa näin ollen päätöksen oikeusperustan. Uutta menettelyä ei kuitenkaan tarvitse aloittaa, jos kahden toisiaan seuraavan säädöksen asiaa koskevat säännökset eivät olennaisesti poikkea toisistaan. Tämä edellytys täyttyy tässä tapauksessa selkeästi (10).

(59)

Laivanrakennusteollisuuden valtiontukea koskevien puitteiden ja asetuksen (EY) N:o 1540/98 mukaisesti tuella tarkoitetaan tässä kaikkea telakoille, varustamoille tai kolmansille osapuolille laivanrakennukseen tai laivakonversioon suoraan tai välillisesti myönnettävää tukea ja erityisesti luottoja, takauksia ja veroetuja (11).

(60)

Tarkasteltaessa tuen soveltuvuutta yhteismarkkinoille on todettava, että päätös menettelyn aloittamisesta perustuu siihen, että kyseessä on toimintatuki, joka neuvoston asetuksen (EY) N:o 1540/98 (12) mukaan ei sovellu yhteismarkkinoille 1 päivästä tammikuuta 2001 alkaen. Tämä sääntö on edelleen voimassa, sillä laivanrakennusteollisuuden valtiontukea koskevissa puitteissa kielletään toimintatuen myöntäminen.

(61)

Menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä pohdittiin myös, voitaisiinko tuen soveltuvuutta yhteismarkkinoille arvioida alusten rakentamiseen tai rakenteen muuttamiseen myönnettäviä luottoja koskevien OECD:n sääntöjen (13) perusteella. Tältä osin kuitenkin todettiin, että vaikka OECD:n vientiluottokonsensuksessa ja alakohtaisessa laivaluottosopimuksessa vahvistetaan takauksia koskevat säännöt, vientiluottokonsensuksen vähimmäisviitepalkkioita koskevia sääntöjä ei voida soveltaa ennen kuin alakohtaisen laivaluottosopimuksen osapuolet ovat tarkastelleet niitä uudelleen (14). Sama tilanne vallitsee edelleen.

(62)

Sen sijaan ei ole katsottu tarpeelliseksi tarkastella tukea muiden neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1540/98 säädettyjen, yhteismarkkinoille soveltuvuutta koskevien sääntöjen nojalla, koska on ilmeistä, että tukea ei ole tarkoitettu telakoiden sulkemiseen eikä niiden pelastamiseen tai rakenneuudistukseen eikä myöskään innovaatioiden tukemista koskeviin investointeihin, tutkimus- ja kehitystyöhön eikä ympäristönsuojeluun. On niin ikään selvää, että tukea ei ole tarkoitettu helpottamaan kyseisten tavoitteiden toteuttamista myöskään laivanrakennusteollisuuden valtiontukea koskevissa puitteissa hieman eri muodossa vahvistettujen sääntöjen nojalla. Tuen tarkoituksena ei selvästi ole myöskään muiden horisontaalisten tavoitteiden toteuttaminen (koulutus, työllisyys, pk-yritysten tukeminen), vaikka näihin tavoitteisiin voidaan nykyään myöntää tukea kyseisten puitteiden nojalla.

(63)

On myös syytä korostaa, että Italian viranomaiset eivät missään vaiheessa ole väittäneet, että tukea olisi pidettävä yhteismarkkinoille soveltuvana. Tämän vuoksi ne eivät ole toimittaneet komissiolle tietoja, joiden perusteella voitaisiin arvioida, olisiko perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa määrättyyn yleiseen kieltoon mahdollista soveltaa jotakin poikkeusta.

(64)

Edellä esitetyn perusteella komissio katsoo, että tutkittavana olevassa tapauksessa ei voida soveltaa mitään poikkeusta kieltoon myöntää valtiontukea laivanrakennusteollisuuden alalla ja että kyseinen toimenpide, joka täyttää valtiontuen tunnusmerkit, ei sovellu yhteismarkkinoille.

(65)

Edellä esitetyn perusteella komissio katsoo, että alusrahoituksen takausrahastoa koskeva järjestelmä on valtiontukea, joka ei sovellu yhteismarkkinoille,

7.9.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 244/24

(1)

Direktiivissä 89/106/ETY säädetään, että rakennuskohteiden turvallisuuden tasossa kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla esiintyvien erojen huomioon ottamiseksi voi olla tarpeen vahvistaa perusasiakirjoissa luokat tuotteiden käyttäytymistasoille kunkin olennaisen vaatimuksen osalta. Nämä asiakirjat on julkaistu komission tiedonantona direktiivin 89/106/ETY perusasiakirjoista (2).

(2)

Paloturvallisuuden olennaisen vaatimuksen osalta perusasiakirjassa N:o 2 luetellaan toisiinsa liittyviä toimenpiteitä, jotka yhdessä asettavat puitteet jäsenvaltioissa eri tavoin määriteltävälle paloturvallisuusstrategialle.

(3)

Perusasiakirjassa N:o 2 yksilöidään eräs näistä toimenpiteistä, joka perustuu palon syttymisen ja savun muodostumisen sekä näiden leviämisen rajoittamiseen tietylle alueelle rajoittamalla rakennustuotteiden alttiutta edesauttaa täyden palon syttymistä.

(4)

Rajoittamistaso voidaan ilmaista ainoastaan tuotteiden paloteknisen käyttäytymisen tasoeroilla niiden lopullisessa käyttösovelluksessa.

(5)

Asiassa tehtiin yhdenmukaistettu ratkaisu ottamalla käyttöön luokitusjärjestelmä, josta säädetään neuvoston direktiivin 89/106/ETY täytäntöönpanosta kattojen ja katteiden ulkopuolisessa palossa käyttäytymistä koskevan luokituksen osalta 21 päivänä elokuuta 2001 tehdyssä komission päätöksessä 2001/671/EY (3).

(6)

Tiettyjen rakennustuotteiden osalta on tarpeen käyttää päätöksellä 2001/671/EY vahvistettua luokitusta.

(7)

Joidenkin päätöksessä 2001/671/EY säädettyyn luokitukseen sisältyvien kattojen ja katteiden ulkopuolisessa palossa käyttäytyminen on tarkkaan määritelty ja riittävän hyvin jäsenvaltioiden paloturvallisuussääntelystä vastaavien viranomaisten tiedossa niin, että tämän ominaisuuden testaamista ei vaadita.

(8)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän rakennusalan komitean lausunnon mukaiset,

7.9.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 244/27

(1)

Muuntogeenisistä elintarvikkeista ja rehuista 22 päivänä syyskuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1829/2003 4 artiklan 2 kohdan ja 16 artiklan 2 kohdan mukaan muuntogeenisiä elintarvikkeita ja rehuja (2) ei saa saattaa yhteisön markkinoille, ellei niille ole myönnetty lupaa kyseisen asetuksen mukaisesti. Saman asetuksen 4 artiklan 3 kohdan ja 16 artiklan 3 kohdan mukaan muuntogeenisille elintarvikkeille ja rehuille ei saa myöntää lupaa, ellei ole sopivalla ja riittävällä tavalla osoitettu, että ne eivät vaikuta haitallisesti ihmisten terveyteen, eläinten terveyteen tai ympäristöön, että ne eivät johda kuluttajaa tai käyttäjää harhaan ja että ne eivät siinä määrin poikkea elintarvikkeista tai rehuista, jotka niillä on tarkoitus korvata, että niiden tavanomainen käyttö aiheuttaisi ravitsemuksellista haittaa ihmisille tai eläimille.

(2)

Amerikan yhdysvaltain viranomaiset tiedottivat 18 päivänä elokuuta 2006 komissiolle, että muuntogeenisellä riisillä ”LL RICE 601” saastuneita riisituotteita (”saastuneet tuotteet”), joiden markkinoille saattamiselle yhteisössä ei ole myönnetty lupaa, oli löydetty riisinäytteistä, jotka oli otettu Yhdysvaltain markkinoilla kauppalaadun pitkäjyväisestä riisistä, joka oli peräisin vuoden 2005 sadosta. Tuotteiden saastumisesta raportoi Yhdysvaltain viranomaisille 31 päivänä heinäkuuta 2006 Bayer Crop Science, joka on yritys, joka kehitti muuntogeenisen riisin ”LL RICE 601”. Yhdysvaltain viranomaiset ilmoittivat komissiolle myöhemmin, ettei edelleenkään tiedetä, missä määrin toimitusketju on saastunut, ja että tietoa yhteisöön suuntautuvan viennin mahdollisesta saastumisesta ei voida tällä hetkellä antaa. Lisäksi viranomaiset tiedottivat komissiolle, että kyseisille tuotteille ei ollut myönnetty lupaa markkinoille saattamiseen myöskään Yhdysvalloissa.

(3)

Rajoittamatta jäsenvaltioiden valvontavelvollisuuksia olisi saastuneiden tuotteiden todennäköisen tuonnin johdosta hyväksyttävien toimenpiteiden muodostettava johdonmukainen ja yhtenäinen lähestymistapa, jonka avulla voidaan toimia nopeasti ja tehokkaasti ja välttää eroavuudet tilanteen käsittelyssä eri jäsenvaltioiden välillä.

(4)

Asetuksen (EY) N:o 178/200253 artiklassa säädetään mahdollisuudesta toteuttaa asianmukaiset yhteisön kiireelliset toimenpiteet kolmannesta maasta tuotujen elintarvikkeiden ja rehujen osalta ihmisten terveyden, eläinten terveyden tai ympäristön suojelemiseksi, kun tällaista riskiä ei voida tyydyttävällä tavalla hallita kyseisten jäsenvaltioiden toteuttamilla toimenpiteillä.

(5)

Koska muuntogeeniselle riisille ”LL RICE 601” ei ole myönnetty lupaa yhteisön lainsäädännön nojalla, ja ottaen huomioon sellaisten tuotteiden riskiolettama, joille ei ole myönnetty lupaa asetuksen (EY) N:o 1829/2003 mukaisesti, jossa otetaan huomioon asetuksen (EY) N:o 178/2002 7 artiklassa säädetty ennalta varautumisen periaate, on aiheellista toteuttaa kiireelliset toimenpiteet saastuneiden tuotteiden markkinoille saattamisen estämiseksi yhteisössä.

(6)

Asetuksessa (EY) N:o 178/2002 säädettyjen yleisten vaatimusten mukaisesti elintarvikealan ja rehualan toimijoilla on ensisijainen oikeudellinen vastuu sen varmistamisesta, että niiden valvonnassa olevien yritysten elintarvikkeet tai rehut täyttävät elintarvikelainsäädännön vaatimukset, sekä kyseisten vaatimusten täyttymisen tarkistamisesta. Sen vuoksi elintarvikkeiden ja rehujen ensimmäisestä markkinoille saattamisesta vastuullisilla toimijoilla olisi oltava velvollisuus todistaa, että ne eivät sisällä saastuneita tuotteita. Tätä varten tässä päätöksessä säädetyissä toimenpiteissä olisi edellytettävä, että Yhdysvalloista peräisin olevat tiettyjen tuotteiden lähetyserät voidaan saattaa markkinoille ainoastaan, jos toimitetaan analyysiraportti, joka osoittaa, että tuotteet eivät ole saastuneet ”LL RICE 601”:llä. Hyväksytyn laboratorion olisi annettava analyysiraportti kansainvälisesti tunnustettujen standardien mukaisesti.

(7)

Tarkastusten helpottamiseksi olisi kaikkiin markkinoille saatettaviin muuntogeenisiin elintarvikkeisiin ja rehuihin sovellettava validoitua havaitsemismenetelmää. Bayer Crop Sciencea on pyydetty toimittamaan menetelmät ”LL RICE 601”:n havaitsemista varten sekä valvontanäytteitä. Se on antanut saataville kaksi menetelmää, jotka Yhdysvaltain maatalousministeriön viranomainen Grain Inspection, Packers and Stockyards Administration (GIPSA) on validoinut yhteistyössä asetuksen (EY) N:o 1829/2003 32 artiklassa tarkoitetun yhteisön vertailulaboratorion kanssa.

(8)

Tässä päätöksessä säädettyjen toimenpiteiden on oltava oikeasuhteisia eivätkä ne saa rajoittaa kauppaa enemmän kuin on tarpeen, ja niiden olisi sen vuoksi koskettava ainoastaan tuotteita, joiden katsotaan todennäköisesti saastuneen ”LL RICE 601”:llä ja joita saatujen tietojen mukaan tuodaan Yhdysvalloista yhteisöön.

(9)

Komission pyynnöistä huolimatta Yhdysvaltain viranomaiset eivät ole kyenneet antamaan takeita siitä, että Yhdysvalloista tuotavat riisituotteet eivät sisällä ”LL RICE 601”:tä.

(10)

Mitä tulee rehutuotteisiin tai muihin elintarvikkeisiin, jotka eivät kuulu tässä päätöksessä säädettyjen toimenpiteiden soveltamisalaan, jäsenvaltioiden olisi tarkkailtava, ovatko tällaiset tuotteet saastuneet ”LL RICE 601”:llä. Jäsenvaltioiden toimittamien tietojen perusteella komissio harkitsee tarvetta ryhtyä asianmukaisiin lisätoimenpiteisiin.

(11)

Kiireellisistä toimenpiteistä, jotka koskevat ei-luvallista muuntogeenistä organismia LL RICE 601 riisituotteissa, 23 päivänä elokuuta 2006 tehty komission päätös 2006/578/EY (3) hyväksyttiin saastuneiden tuotteiden markkinoille saattamisen kieltämiseksi väliaikaisesti.

(12)

Kyseiset väliaikaiset toimenpiteet olisi vahvistettava.

(13)

Sen vuoksi on aiheellista kumota ja korvata päätös 2006/578/EY.

(14)

Tässä päätöksessä säädettyjä toimenpiteitä olisi tarkasteltava uudelleen kuuden kuukauden kuluttua sen arvioimiseksi, ovatko ne edelleen tarpeellisia.

(15)

Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,