Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus, EHTY:n perustamissopimus

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Pariisin sopimus Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamisesta (EHTY)

SOPIMUKSEN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Tavoitteet

Perustamissopimuksen tavoitteena oli edistää hiilen ja teräksen yhteismarkkinoiden toteuttamisella työllisyyden kasvua ja elintason nousua, kuten sen 2 artiklassa todetaan. Toimielinten olikin huolehdittava säännöllisistä hiilen ja teräksen toimituksista yhteismarkkinoille varmistamalla yhtäläinen pääsy tuotantolähteille, huolehtimalla mahdollisimman alhaisten hintojen toteuttamisesta ja edistämällä työntekijöiden olojen kohentamista. Tämän lisäksi oli edistettävä kansainvälisen kaupan kasvua ja tuotannon nykyaikaistamista.

Yhteismarkkinoiden luomiseksi perustamissopimuksessa määrättiin tuotteiden vapaasta liikkuvuudesta tulleitta ja ilman muita maksuja. Perustamissopimuksessa kiellettiin syrjivät toimenpiteet tai menettelyt, valtioiden avustukset, tuet tai erityismaksut sekä rajoittavat menettelyt.

Rakenne

Perustamissopimus on jaettu neljään osastoon

Siihen kuuluu myös

Toimielimet

Sopimuksessa perustettiin korkea viranomainen, edustajakokous, ministerineuvosto ja tuomioistuin. EHTY oli oikeushenkilö.

Korkea viranomainen teki päätöksiä sekä antoi suosituksia ja lausuntoja. Sitä avusti nykyisen Euroopan talous- ja sosiaalikomitean edeltäjä neuvoa-antava komitea, johon kuului edustajia tuottajista, työntekijöistä, käyttäjistä ja kaupan alalta.

Tehtävät

Rahoitus

Tuotanto

Tuotannon alalla EHTY toimi välillisesti tekemällä yhteistyötä hallitusten kanssa sekä puuttumalla hintoihin ja kauppapolitiikkaan. Jos kysyntä laskee tai joudutaan pulatilanteeseen, EHTY voi toteuttaa suoria toimenpiteitä ottamalla käyttöön kiintiöitä tuotannon rajoittamiseksi järjestäytyneellä tavalla tai pulatilanteessa päättämällä varojen ensisijaisesta käytöstä ja jakamisesta sekä viennistä tuotanto-ohjelmien puitteissa.

Hintojen sopiminen ja kilpailu

Korkea viranomainen voi peruuttaa sopimukset tai yritysten yhteenliittymät, jos ne estivät, rajoittivat tai vääristivät kilpailua suoraan tai välillisesti.

Työntekijöiden asema

Kauppapolitiikka

MISTÄ ALKAEN SOPIMUSTA SOVELLETTIIN?

Sopimusta sovellettiin vuodesta 1952 lähtien, se oli voimassa 50 vuotta ja sen voimassaoloaika päättyi vuonna 2002. Perustamissopimuksella luodut yhteismarkkinat avattiin 10. helmikuuta 1953 hiilelle, rautamalmille ja rautaromulle ja 1. toukokuuta 1953 teräkselle.

TAUSTAA

ASIAKIRJA

Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus

Viimeisin päivitys: 11.12.2017



(1) Yhdistynyt kuningaskunta eroaa Euroopan unionista, ja siitä tulee 1.2.2020 alkaen kolmas maa (EU:n ulkopuolinen maa).