Yhtenäinen eurooppalainen ilmatila II

Ilmaliikenteen eurooppalaisen hallintajärjestelmän uudistuksen myötä vastataan liikennemäärien voimakkaaseen kasvuun tulevina vuosina. Uudistuksella pyritään myös parantamaan turvallisuutta, alentamaan kustannuksia, vähentämään viivästyksiä sekä lieventämään liikennemuodon ympäristövaikutusta.

SÄÄDÖS

Euroopan komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, tehty 25. kesäkuuta 2008: "Yhtenäinen eurooppalainen ilmatila II: kohti kestävämpää ja suorituskykyisempää ilmailua" [COM(2008) 389 final – Ei julkaistu virallisessa lehdessä].

TIIVISTELMÄ

Komission ehdottama yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan uudistus perustuu neljään pilariin: suorituskykyyn, yhtenäiseen turvallisuuskehykseen, uuteen teknologiaan ja kapasiteetin hallintaan maassa.

Ensimmäinen pilari: suorituskyvyn sääntely

Komissio ehdottaa kolmea toimenpidettä tällä alalla:

Toinen pilari: yksi yhtenäinen turvallisuuskehys

Komissio korostaa, että kapasiteetin rajoitukset ja ilmatilan ja lentopaikkojen ruuhkautuminen, jotka ovat seurausta ilmaliikenteen määrän jatkuvasta kasvusta Euroopassa, sekä uuden teknologian asteittainen käyttöönotto ovat tekijöitä, jotka edellyttävät yhteistä eurooppalaista lähestymistapaa turvallisuusmääräysten yhdenmukaistettuun kehittämiseen sekä näiden määräysten täytäntöönpanoon siten, että voidaan säilyttää toiminnan turvallisuuden taso tai jopa parantaa sitä. Tätä silmällä pitäen komissio esittää, että Euroopan lentoturvallisuusviraston (ASEA) toimivaltuuksia laajennetaan jäljellä oleville turvallisuuden avainaloille eli lentopaikkoihin sekä ilmaliikenteen hallintaan ja lennonvarmistuspalveluihin.

Kolmas pilari: uuden teknologian käyttöönotto

Komissio panee merkille, että nykyinen lennonjohtojärjestelmä lähestyy rajojaan. Teknologia on vanhentunutta ja järjestelmää vaivaa jakautuneisuus. Euroopan on näin ollen nopeutettava järjestelmän kehittämistä muun muassa ottamalla käyttöön SESAR-järjestelmä, jolla parannetaan turvallisuustasoa ja liikenteen säätelykykyä.

Neljäs pilari: kapasiteetin hallinta maassa

Komissio korostaa investointien merkitystä, jotta lentoasemien kapasiteetti vastaa jatkossakin ilmaliikenteen hallinnan kapasiteettia ja jotta taataan koko verkon yleinen tehokkuus. Komissio muistuttaa toimintasuunnitelman toimenpiteistä, joilla vahvistetaan Euroopan lentoasemien kapasiteettia, tehokkuutta ja turvallisuutta.

Lentoasemien kapasiteetin seurantaryhmä

Komissio perustaa seurantaryhmän, joka muodostuu jäsenvaltioista, viranomaisista ja sidosryhmistä ja joka seuraa tietoja lentoasemien kokonaiskapasiteetista. Se voi antaa komission tueksi lausuntoja yhteisön liikennepolitiikan kehittämisestä ja täytäntöönpanosta.

Eurocontrol

Lisäksi Eurocontrolin sisäisessä uudistuksessa hallintorakenteet pitäisi yhdenmukaistaa yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan kanssa. Jos uudistus toteutetaan, komissio aikoo lisätä politiikkansa toteuttamiseen liittyvää yhteistyötä Eurocontrolin kanssa.

Taustaa

Komissio toteaa, että vuonna 2004 perustettu yhtenäinen eurooppalainen ilmatila ei ole johtanut odotettuihin tuloksiin tärkeillä aloilla, joita ovat toiminnallisten ilmatilan lohkojen perustaminen, lennonjohtojärjestelmä ja Euroopan ilmaliikenneverkon kannattavuus ja tehokkuus. Tehottomuus aiheuttaa ilma-alusten käyttäjille ja lentomatkustajille turhia kustannuksia ajan, polttoaineen ja rahan hukkana.

Komissio katsoo näin ollen, että on syytä tarkistaa neljää asetusta (549/2004, 550/2004, 551/2004 ja 552/2004), jotka koskevat yhtenäistä ilmatilaa, jotta parannetaan ilmailualan suorituskykyä, mukautetaan lainsäädäntöä viime vuosina tapahtuneisiin muutoksiin ja luodaan saumaton ilmatila eli aidosti "yhtenäinen" ilmatila.

See also

Lisätietoja on saatavilla yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa II käsittelevältä komission Internet-sivustolta (EN).

Viimeisin päivitys 10.09.2008