EU:n, Afrikan ja Kiinan välinen yhteistyö ja vuoropuhelu

Euroopan unionin (EU), Afrikan ja Kiinan kolmenvälisellä kumppanuudella edistetään maailmanlaajuisten kehityshaasteiden ratkaisemista ja mukautetaan yhteistyöstrategioita paremmin Afrikan tarpeisiin.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle, annettu 17 päivänä lokakuuta 2008 – EU, Afrikka ja Kiina: kohti kolmenvälistä vuoropuhelua ja yhteistyötä[KOM(2008) 654 lopullinen – Ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Komissio esittää uutta kolmikantajärjestelyä Euroopan unionin (EU), Afrikan ja Kiinan välisen yhteistyön ja vuoropuhelun tiivistämiseksi. Komissio myöntää, että on yhteisen edun mukaista täydentää nykyisiä kahdenvälisiä kumppanuuksia vakaan ja kestävän kehityksen edistämiseksi Afrikassa.

EU:n, Afrikan ja Kiinan yhteistyön olisi perustuttava vaiheittain määriteltyihin yhteisiin tavoitteisiin, jotka ovat johdonmukaisia kansallisten ja alueellisten kehittämisstrategioiden kanssa.

Uuden lähestymistavan ansiosta on mahdollista käsitellä kehitykseen liittyviä kysymyksiä yhdessä ja parantaa avun tuloksellisuutta. Tämän tavoitteen yhteydessä olisi vaihdettava etenkin rahoitusvälineitä, virallista kehitysapua ja suoria ulkomaisia investointeja koskevia kokemuksia ja hyviä käytänteitä.

Ensimmäisessä vaiheessa kumppanuus voisi keskittyä viiteen päätavoitteeseen:

Kolmenvälinen kumppanuus on jatkoa Afrikan unionin (AU), EU:n ja Kiinan kahdenvälisille poliittisille vuoropuheluille sekä EU:n ja Kiinan väliselle vuoropuhelulle. Kumppanuus perustuu säännöllisesti järjestettäviin strategisiin vuoropuheluihin sekä erityiskeskusteluihin.

Komissio ehdottaa toimivaltaisten kansallisten viranomaisten ja alueviranomaisten välisen tietojenvaihtoverkon perustamista. Vuosittain järjestettävällä kehitysyhteistyökumppaneiden koordinointikokouksella olisi edistettävä yhteistyön painopistealojen arviointia ottamalla huomioon kansainvälisten järjestöjen, avunantajien ja kansalaisyhteiskunnan aloitteet.

Taustaa

Lissabonissa vuonna 2007 pidetyssä huippukokouksessa EU:n ja Afrikan valtioiden ja hallitusten päämiehet sopivat uudesta yhteisestä strategisesta kumppanuudesta. Strategia tarjoaa yleiset puitteet EU:n ja Afrikan välisten suhteiden tiivistämiselle ja vuosia 2008–2010 koskevalle toimintaohjelmalle. EU antaa eniten virallista kehitysapua ja on Afrikan tärkein kauppakumppani. Kumppanuuden tavoitteena on myös saada aikaan yhteisvaikutuksia muiden kumppaneiden ja kansainvälisten avunantajien kanssa.

Kiinan ja Afrikan välinen yhteistyö suuntautuu pääasiassa kauppaan, investointeihin, infrastruktuurihankkeisiin sekä sosiaali- ja koulutusalan tukeen. Kumppanuutta on tiivistetty uudella strategialla, joka hyväksyttiin Kiinan ja Afrikan yhteistyöfoorumilla (FOCAC) vuonna 2006.

Kummatkin maat edistävät yhteistyövälineillään kehityskumppanuuden tavoitteiden (vuosituhannen kehitystavoitteet) toteuttamista ja Afrikan integroitumista maailmantalouteen.

See also

Lisätietoa saa seuraavilta Internet-sivustoilta:

- Afrikan unioni (UA) (EN)

- Kiinan ja Afrikan yhteistyöfoorumi (FOCAC) (EN)

- Kiinan ja EU:n kymmenennessä huippukokouksessa Beijingissä 28. marraskuuta 2007 annettu yhteinen julistus (PDF) (EN)

Viimeisin päivitys 20.02.2009