Yhdentyminen Euroopan unioniin

Tavoitteena on lujittaa Euroopan unionin Kaakkois-Euroopan maita kohtaan noudattamaa vakautus- ja assosiaatiopolitiikkaa ja määritellä näiden maiden unioniin yhdentymistä koskeva ohjelma.

SÄÄDÖS

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille, annettu 21 päivänä toukokuuta 2003, "Länsi-Balkan ja Euroopan yhdentyminen" [KOM(2003) 285 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Länsi-Balkanin maiden yhdentymisestä Euroopan unioniin on tullut EU:n tärkeä tavoite. Tavoitteen saavuttamiseksi on lujitettava vakautus- ja assosiaatioprosessia Keski- ja Itä-Euroopan maihin laajentumisesta saatujen kokemusten perusteella. Asiantuntemuksen jakaminen Kaakkois-Euroopan maiden kanssa on erityisen tärkeää. Yhdentymisprosessin eteneminen riippuu pääasiassa kunkin maan sitoutumisesta ja valmiudesta.

Vakautus- ja assosiaatioprosessin lujittaminen

Tiedonannossa todetaan, että on harkittava yhdentymistä edistävien kumppanuusohjelmien luomista Länsi-Balkanin maille. Kumppanuusohjelmat tukevat maiden pyrkimyksiä lähentyä unioniin. Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä toteutettavat toimenpiteet toimivat tarkastuslistana kunkin maan edistyksen arvioinnissa. Ne ohjaavat myös CARDS-ohjelmasta annettavaa apua. Alueen maat puolestaan laativat toimintasuunnitelmia yhdentymiskumppanuuksille asetettujen painopisteiden toteuttamiseksi. Komissio seuraa edistystä säännöllisesti erityisesti vuosikertomuksissaan.

Kummitoiminta (virkamiesten tilapäinen siirto jäsenvaltioista neuvonantajiksi ehdokasmaiden instituutioihin) on osoittautunut hyödylliseksi Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Se edesauttaa ehdokasmaiden instituutioiden kehittämistä. Lokakuusta 2002 alkaen kummitoiminta on sisältynyt eräiden Länsi-Balkanin maiden CARDS-ohjelmaan. Instituutioiden kehittämiseksi komissio tukee niin ikään julkishallinnon uudistamiseen tähtäävän korkeakoulun perustamista.

Tiedonannossa painotetaan oikeus- ja sisäasioiden alan yhteistyön edistämistä. Tästä asiasta käynnistetään vuoropuhelu alueen maiden kanssa. Perinpohjaisia keskusteluja järjestetään Kaakkois-Euroopan maille tärkeistä aiheista, kuten unionin viisumi- ja maahanmuuttopolitiikasta. Alueen maiden tulisi laatia järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa koskevat suunnitelmat.

Komissio esittää, että Länsi-Balkanin maat osallistuvat eräisiin yhteisöohjelmiin. Tällä tavoin ne pystyisivät tutustumaan yhteisön politiikkoihin ja työskentelytapoihin.

Komissio tukee edelleen talouskehitystä, kauppaa ja siirtymistä toimivaan markkinatalouteen. Länsi-Balkanin maiden on käytettävä hyväkseen kaikkia kaupan toimenpiteiden ja unionin kanssa tehtyjen vapaakauppasopimusten tarjoamia mahdollisuuksia. Komissio toteuttaa toimenpiteitä parantaakseen kyseisten maiden kykyä hyötyä liberaaleista kaupan toimenpiteistä. Pienten ja keskisuurten yritysten kehittämismahdollisuuksia on parannettava. Tätä tarkoitusta palvelisi sitoutuminen pienyrityksiä koskevan eurooppalaisen peruskirjan periaatteisiin. Talouden alalla komissio ehdottaa vuoropuhelun käymistä näiden maiden kanssa ja energian sisämarkkinoiden mahdollista laajentamisesta.

CARDS-ohjelma on edelleen päärahoitusväline vakautus- ja assosiaatioprosessin tukemisessa, ja komissio ehdottaa sen budjetin kasvattamista. Komissio on myös valmis tarkastelemaan yhteistyössä kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa mahdollisuutta myöntää poikkeuksellisesti makrotaloudellista tukea alueen maille.

Tiedonannossa rohkaistaan alueellista yhteistyötä alueen maiden välillä ja rajat ylittävää yhteistyötä unionin jäsenvaltioiden kanssa.

Tiedonannossa kehotetaan parlamentaariseen yhteistyöhön vahvistamalla alueen maiden parlamentteja ja edistämällä niiden yhdentymistä alueelliseen ja kansainväliseen parlamenttien verkostoon.

Myös poliittista yhteistyötä suositellaan. Länsi-Balkanin maille olisi annettava mahdollisuus liittyä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaisiin unionin yhteisiin kantoihin ja julistuksiin. Alueen maiden ja unionin välistä poliittista vuoropuhelua olisi syvennettävä, ja siitä olisi tehtävä säännöllisempää.

Viimeisin päivitys 25.01.2011