Toimintasuunnitelma: kehitysavun määrän lisääminen, laadun parantaminen ja täytäntöönpanon nopeuttaminen

Tämä tiedonanto pyrkii lisäämään yhteisön kehitysavun tuloksellisuutta, yhtenäisyyttä ja vaikutusta. Tiedonanto täsmentää EU:n vuodeksi 2005 antamia sitoumuksia, jotka koskevat kehitysavun lisäämistä, avun vaikutuksen vahvistamista ja sen käyttöönoton nopeuttamista, jotta vuosituhannen kehitystavoitteisiin voitaisiin päästä vuoteen 2015 mennessä.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto, annettu 2. maaliskuuta 2006: "EU:n kehitysavun määrän lisääminen, laadun parantaminen ja täytäntöönpanon nopeuttaminen" [KOM(2006) 87 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Tässä tiedonannossa esitetty toimintasuunnitelma käsittää yhdeksän ajallisesti rajattua tointa, jotka komissio ja jäsenvaltiot toteuttavat yhdessä. Osa toimista voidaan aloittaa heti, kuten yhteisön avun alueellinen kartoitus EU Donor Atlas -julkaisun avulla, paikallisen koordinoinnin tukeminen ja avun yhteisen monivuotisen ohjelmakehyksen laatiminen. Eräät toimista, esimerkiksi ehdotus yhteisrahoitukseen suunnattuja yhteisön varoja koskevasta järjestelmästä, voidaan toteuttaa neljän tulevan vuoden aikana.

Toimintasuunnitelma jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä osassa esitellään ne yhdeksän tointa, joihin EU:n on tarkoitus ryhtyä ryhmänä, sekä niiden aikataulu. Toisessa osassa esitellään neljä ensimmäistä valmiiksi suunniteltua tointa, jotka voidaan ottaa käyttöön ja toteuttaa välittömästi tietyissä kumppanimaissa. Kolmannessa osassa kuvaillaan viittä jäljelle jäävää tointa, jotka on tarkoitus suunnitella valmiiksi vuonna 2006 ja toteuttaa vuoteen 2010 mennessä.

Kehitysavun tuloksellisuuteen liittyvät EU:n sitoumukset voidaan jakaa kolmeen toisiinsa liittyvään toimintalinjaan, joiden tavoitteet ovat:

Osa 1: Sitoumusten seuranta

EU Donor Atlas -julkaisua on tarkistettava työn organisoinnin ja työnjaon tehostamiseksi. Sen ensimmäisestä versiosta kävi ilmi, että apu keskittyi muita "houkuttelevampina" pidettyihin maihin ja aloille samalla, kun osa maista ja aloista jäi ilman apua. Koska toiminta lisäksi oli hajanaista, yksittäisten toimijoiden ja pienhankkeiden määrä oli tarpeettoman suuri.

On syytä luoda yleiskatsaus EU:n kehitysapua koskevaan sääntelyyn laatimalla tiivistelmiä jäsenvaltioissa voimassa olevista säännöistä kaikkien toimijoiden työn helpottamiseksi. Toisena yhtä tärkeänä tavoitteena on toteuttaa yhteistä ohjelmasuunnittelua pitkällä aikavälillä. Yhteisen monivuotisen ohjelmakehyksen tavoitteena onkin luoda järjestelmä, jonka avulla voidaan paikantaa jäsenvaltioiden järjestelmien päällekkäisyydet ja siten vähentää maksutapahtumista aiheutuvia kustannuksia.

Vuonna 2005 hyväksytyissä kehityspoliittisessa julistuksessa (eurooppalainen konsensus) ja EU:n Afrikka-strategiassa korostetaan työnjaon parantamista avunantajien keskinäisen täydentävyyden ja avun tuloksellisuuden lisäämiseksi, yhteisten toimien lisäämistä käyttämällä entistä enemmän yhteisrahoitusta ja EU:n panoksen ja toimien vaikuttavuuden tehostamista.

Osa 2: Viipymättä toteutettavat toimet

Vuodesta 2006 alkaen toteutettavissa olevat neljä tavoitetta koskevat EU Donor Atlas -julkaisua, EU:n ja taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) kehitysapukomitean (DAC) yhteistoiminnan seurantaa, kehitysavun etenemissuunnitelmaa ja yhteistä monivuotista ohjelmakehystä.

EU Donor Atlas -julkaisun niteen II tarkistaminen vahvistaa alueellista ulottuvuutta, ja apu on tarkoitus kartoittaa maakohtaisesti siten, että otetaan huomioon kaikki yksittäisessä maassatoimivat avunantajat. Seurannan on käsitettävä Pariisissa hyväksytyt kansainväliset tavoitteet ja EU:n konkreettiset toimintatavoitteet, joiden toteutumista seurataan vuodesta 2006 eteenpäin Monterreyn kokouksessa laadittavien vuotuisten seurantakertomusten avulla.

Etenemissuunnitelmien laatimista on tehostettava ja seurantavastuuta on lisättävä ja jaettava osallistujien kesken. Etenemissuunnitelmat on saatava valmiiksi vuoteen 2006 mennessä, ja kaikki tavoitteet olisi pantava täytäntöön viimeistään vuonna 2010. Yhteinen monivuotinen ohjelmakehys on hyväksyttävä vuoden 2006 puoliväliin mennessä, ja se on pantava täytäntöön käytännönläheisesti, asteittain ja realistisesti. Se on otettava käyttöön maissa, joissa jo sovelletaan avunantajien yhteistä kehitysapustrategiaa, kuten Sambiassa, Tansaniassa ja Ugandassa, ja lisäksi vuoteen 2010 mennessä kaikissa muissa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maissa (AKT -maat) sekä Pariisin julistuksen allekirjoittajamaissa.

Osa 3: Ohjelman toteuttaminen

Vuoden 2006 loppuun mennessä toteutettavat viisi tavoitetta koskevat kehitysaputoimien keskinäistä täydentävyyttä, yhteisten toimien edistämistä EY:n yhteisrahoituksen turvin, EU:n kehitysyhteistyövision selkeyttämistä, yhteisiä paikallisia järjestelyitä sekä tiivistelmien laatimista EU:n kehitysapua koskevista säännöistä.

Työnjaon tehostamista koskevat käytännön toimintaperiaatteet olisi hyväksyttävä vuoden 2006 loppuun mennessä. Niitä voidaan alkaa soveltaa kentällä sitä mukaa kun EU Donor Atlas -julkaisuun laaditaan uusia aluekohtaisia osia. Yhteisrahoitusta koskevat yhteisön säännöt on myös tarkistettava, jotta EY:n rahoitusta varten saadaan luotua selkeä yhteisrahoitusjärjestelmä vuoteen 2008 mennessä.

EU:n vision selkeyttämiseksi on suunniteltava monenlaisia toimia: on esimerkiksi luotava kehitysmaatutkimuskeskukset yhdistävä verkosto, perustettava EU:n kehitysyhteistyöpäivät ja laadittava eurooppalainen "koulutuskartta", joka käsittää kaikki kehitysyhteistyötoimiin osallistuvalle henkilöstölle suunnatut koulutusohjelmat. Lisäksi vuoden 2006 loppuun mennessä laaditaan tiivistelmät EU:n ohjelmasuunnittelun säännöistä, julkisia hankintoja koskevista EU:n säännöistä sekä EU:ssa sovellettavista kansalaisjärjestöjä ja unionin tukia koskevista säännöistä ja periaatteista. Sääntöjä tarkistetaan vuonna 2008, jolloin otetaan huomioon niiden siihen mennessä tapahtunut mahdollinen yhdenmukaistaminen.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille, annettu 2. maaliskuuta 2006: "Kehitysyhteistyön rahoitus ja avun tuloksellisuus - EU:n avun lisäämisen haasteet 2006-2010" [KOM (2006) 85 () lopullinen - EUVL C 130, 3.6.2006].

Komission tiedonanto Neuvostolle ja Euroopan parlamentille, annettu 2. maaliskuuta 2006: "EU:n kehitysavun vaikutuksen vahvistaminen: maakohtaisten strategia-asiakirjojen ja yhteisen monivuotisen ohjelmatyön yhteinen kehys" [KOM (2006) 88 lopullinen - EUVL C 130, 3. kesäkuuta 2006].

Viimeisin päivitys 11.09.2007