Johtaminen ja kehitys

Tässä tiedonannossa Euroopan unioni (EU) ehdottaa käytännönläheistä tapaa kehittää johtamisvalmiuksia kehitysmaissa. Lähinnä tiedonannossa keskitytään valmiuksien kehittämiseen ja johtamisesta käytävään vuoropuheluun erilaisissa tilanteissa. Tähän ei esitetä mitään yhtenäistä ratkaisua, vaan suositellaan vaihtoehtoisia lähestymistapoja, joita on tarkoitus soveltaa maakohtaisesti.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille sekä Euroopan talous-ja sosiaalikomitealle, 20 päivänä lokakuuta 2003 - "Johtaminen ja kehitys", [KOM(2003) 615 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Tiedonannossa pyritään määrittelemään eri tilanteisiin tapoja, joilla julkishallinnolliset laitokset voivat

Tiedonannossa korostetaan, ettei kehitysmaiden vaihteleviin tilanteisiin ole olemassa mitään vakioratkaisua. Siksi kehitysmaiden johtamisvalmiuksien kehittämiseen suositellaan vaihtoehtoisia lähestymistapoja, joita on tarkoitus soveltaa maakohtaisesti. Tiedonannossa erotetaan kolme erityyppisistä tilannetta, joita kehitysyhteistyössä voi esiintyä: toimiva kumppanuus, ongelmallinen kumppanuus ja konfliktinjälkeinen tilanne. Kehitysyhteistyön poliittisia linjauksia on siis lähestyttävä eri maissa eri näkökulmista, kussakin maassa vallitsevasta tilanteesta käsin.

Toimivat kumppanuudet

Kuten suurin osa avunantajista, komissio jakaa kehitysavun niin, että menestyvät maat asetetaan etusijalle, sillä näin voidaan lisätä tuen tehokkuutta. Toimiva kumppanuus on sellainen, jossa hallitus on tiukasti sitoutunut kansainvälisesti määriteltyihin kehitys- ja johtamistavoitteisiin. Vaikka maan institutionaaliset valmiudet ovat heikot, sillä on vahva poliittinen tahto viedä uudistusprosessia eteenpäin.

Tässä maaryhmässä ensisijaisia tavoitteita ovat yleensä seuraavat:

Tästä maaryhmästä tiedonannossa mainitaan esimerkkeinä Välimeren alueen maat, tietyt Afrikan maat sekä Itä-Euroopan ja Keski-Aasian maat.

Ongelmalliset kumppanuudet

Komissio katsoo, etteivät avunantajat voi kokonaan hylätä sellaisia ongelmallisia kumppanuuksia, joissa maan hallitus ei ole sitoutunut köyhyyden vähentämiseen, kestävään kehitykseen ja hyvään johtamistapaan. Tällaisissa tilanteissa kehitysyhteistyö on keskeytetty ainakin osittain. Maan heikoimpien väestönosien ei kuitenkaan pitäisi joutua kärsimään hallituksensa vääristä menettelytavoista. Maan eristäminen on vaarallista, sillä se on otollinen kasvualusta äärimmäisyysliikkeille ja terrorismille. Vaarana on myös konfliktin leviäminen maan rajojen ulkopuolelle. Maan jättämisestä pitkäksi aikaa oman onnensa nojaan voi aiheutua suuria kustannuksia, ja uudistusprosessin käynnistäminen on sen jälkeen entistä vaikeampaa. Kaikki nämä syyt puhuvat sen puolesta, ettei avunantajien pidä vetäytyä kokonaan näistä maista. Niiden onkin etsittävä yhteistyölle sellaisia lähtökohtia ja malleja, joilla päästään suoraan ongelman ytimeen. Perimmäiset syyt liittyvät usein maan köyhyydestä johtuvaan huonoon hallintotapaan.

Tässä maaryhmässä ensisijaisia tavoitteita ovat yleensä seuraavat:

Tästä maaryhmästä tiedonannossa mainitaan esimerkkeinä Pohjois-Korea, Angola ja Bangladesh.

Konfliktinjälkeiset tilanteet

Konfliktin jäljiltä valtiolliset elimet eivät useinkaan toimi tai niitä ei ole ollenkaan. Selkkauksesta toipuvassa maassa väkivaltaisuudet puhkeavat helposti uudelleen. Arvioiden mukaan noin 50 prosenttia näistä maista on täydessä sotatilassa. Näissä tilanteissa avunantajien nopea ryhtyminen toimiin on tarpeellista.

Tässä maaryhmässä ensisijaisia tavoitteita ovat yleensä seuraavat:

Tästä maaryhmästä tiedonannossa mainitaan esimerkkeinä Guatemala ja Ruanda.

Johtamistavoista käytävä vuoropuhelu: perusedellytykset

Hyvän johtamistavan edistäminen on tähdellistä köyhyyden poistamisen ja kestävän kehityksen kannalta, ja siihen on käytettävissä monia eri keinoja: humanitaarinen apu, institutionaalisen kehityksen tukeminen liikenteen, terveydenhoidon ja koulutuksen kaltaisilla aloilla, hallinnolliset uudistukset ja korruption estäminen, maiden omavastuu uudistusohjelmista, rauhan rakentaminen ja turvallisuus, ihmisoikeuksien edistäminen, kansalaisyhteiskunnan osallistumisen edistäminen, kaupankäynnin edistäminen sekä budjettituki.

Neuvoston ja parlamentin kanssa käytävän keskustelun pohjalta komissio laatii edellä mainitut poliittiset periaatteet käytännön suuntaviivoiksi ja käsikirjaksi, joiden tarkoituksena on auttaa lähetystöjä hallinnoimaan johtamiseen liittyviä EU:n kehitysyhteistyöohjelmia johdonmukaisella tavalla.

Yleiset puitteet

Johtamisvalmiuksien tukemisesta on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana tullut yksi kehitysyhteistyön keskeisistä toiminta-aloista. Se on myös osa komission kehitysyhteistyöohjelmaa.

Hyvä johtaminen on monitahoinen käsite, eikä sille ole olemassa mitään selkeää määritelmää. Yleensä sillä tarkoitetaan niitä sääntöjä, prosesseja ja menettelytapoja, joilla yhteiskunnassa järjestellään etuja, hallitaan resursseja ja käytetään valtaa. Johtamisen laatua mitataankin usein valtion kyvystä tarjota kansalaisilleen peruspalveluja, joilla voidaan vähentää köyhyyttä ja vauhdittaa kehitystä.

Cotonoun sopimus sisältää sitoumuksen hyvään johtamistapaan ja toimii esimerkkinä muille sopimuksille, jotka EU tekee kolmansien maiden kanssa. Säännöllinen vuoropuhelu ja valtiosta riippumattomien toimijoiden osallistuminen ovat olennainen osa tätä prosessia.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle - Kehityspolitiikkaa koskeva eurooppalainen konsensus ja hallintotapa: kohti yhdenmukaista lähestymistapaa Euroopan unionissa [KOM(2006)421 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssa].

Viimeisin päivitys 14.12.2007