Cotonoun sopimus

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten sekä EU:n välinen kumppanuussopimus 2000/483/EY

KUMPPANUUSSOPIMUKSEN TARKOITUS

Cotonoun sopimus on Euroopan unionin (EU), EU:n jäsenvaltioiden sekä 79 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtion (AKT-valtiot) yhteistyön perusta.

Sen tavoitteena on poistaa köyhyyttä, tukea kumppanimaiden kestävää taloudellista, kulttuurista ja yhteiskunnallista kehitystä sekä edistää kumppanimaiden talouden asteittaista integroitumista maailmantalouteen.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Pääperiaatteet

Cotonoun sopimus on tiivis kumppanuus, joka perustuu moniin periaatteisiin.

Organisaatio

Yhteiset elimet tukevat Cotonoun sopimuksen täytäntöönpanoa.

Poliittinen ulottuvuus

Cotonoun sopimuksen poliittinen ulottuvuus on tärkeä, ja siihen kuuluvat seuraavat toimet:

Toimet

Sopimus kattaa yhteistyötoimet, joilla edistetään

Näitä toimia rahoitetaan Euroopan kehitysrahastosta ja vuodesta 2021 lähtien naapuruus-, kehitys- ja kansainvälisen yhteistyön välineestä.

Sopimus on yhdenmukainen Maailman kauppajärjestön sääntöjen kanssa, ja sen ansiosta AKT-maat voivat osallistua täysipainoisesti kansainväliseen kauppaan.

Sopimuksen tarkistaminen

Sopimus allekirjoitettiin vuonna 2000.

Sitä tarkistettiin viimeksi vuonna 2017 (päätös (EU) 2017/435). Vuonna 2010 sopimusta mukautettiin kohdentamalla huomio muun muassa seuraaviin asioihin:

Uutta sopimusta koskevat neuvottelut käynnistettiin syyskuussa 2018.

Vuonna 2016 hyväksyttiin tiedonanto kumppanuuden jatkumisesta vuoden 2020 jälkeen. Tiedonanto

VOIMAANTULO

Sopimus tuli voimaan 1. huhtikuuta 2003, ja soveltamisen oli alun perin määrä päättyä 29. helmikuuta 2020.

Päätöksellä N:o 1/2022 jatketaan sopimuksen soveltamista 30. kesäkuuta 2023 asti tai uuden 2000/483/EY korvaavan kumppanuussopimuksen voimaantuloon (tai väliaikaiseen soveltamiseen) asti.

TAUSTAA

Uudesta sopimuksesta EU:n ja AKT-maiden välillä aloitettiin neuvottelut vuonna 2018, ja se korvaa sopimuksen 2000/483/EY.

Lisätietoja:

ASIAKIRJA

Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välinen Cotonoussa 23 päivänä kesäkuuta 2000 allekirjoitettu kumppanuussopimus 2000/483/EY – Pöytäkirjat – Päätösasiakirja – Julistukset (EYVL L 317, 15.12.2000, s. 3–353)

Kumppanuussopimukseen 2000/483/EY tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen sopimukseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

AKT–EU-suurlähettiläskomitean päätös N:o 1/2022, annettu 21 päivänä kesäkuuta 2022, AKT–EU-kumppanuussopimuksen 95 artiklan 4 kohdan mukaisten siirtymävaiheen toimenpiteiden hyväksymisestä annetun AKT–EU-suurlähettiläskomitean päätöksen N:o 3/2019 muuttamisesta [2022/1102] (EUVL L 176, 1.7.2022, s. 88–89)

Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden järjestön jäsenten välisen kumppanuussopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta (COM(2021) 312 final, 11.6.2021)

Neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien, Euroopan parlamentin ja Euroopan komission yhteinen julkilausuma (EUVL C 210, 30.6.2017, s. 1–24)

Neuvoston päätös (EU) 2017/435, annettu 28 päivänä helmikuuta 2017, Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä Cotonoussa 23 päivänä kesäkuuta 2000 allekirjoitetun ja ensimmäisen kerran Luxemburgissa 25 päivänä kesäkuuta 2005 muutetun kumppanuussopimuksen muuttamista toisen kerran koskevan sopimuksen tekemisestä (EUVL L 67, 14.3.2017, s. 31–32)

Yhteinen tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: Uudistettu kumppanuus Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden kanssa (JOIN(2016) 52 final, 22.11.2016)

Viimeisin päivitys: 30.08.2022