Kidutusta ja muuta julmaa kohtelua koskevat EU:n suuntaviivat

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta koskevat suuntaviivat EU:n politiikalle suhteissa kolmansiin maihin

TIIVISTELMÄ

SUUNTAVIIVOJEN TARKOITUS

Ne muodostavat välineen, jota EU käyttää suhteissaan kolmansiin maihin torjuakseen kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua (esim. pahoinpitely pidätettynä ollessa).

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

EU torjuu kidutusta ja kaltoinkohtelua kansainvälisten asiakirjojen (esim. ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, Geneven sopimukset, kansainvälisen rikostuomioistuimen perussääntö jne.) avulla sekä yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa (YUTP) kuuluvilla toimilla, joihin kuuluu muun muassa kidutusvälineitä koskevan kaupan sääntely.

EU torjuu kidutusta ja kaltoinkohtelua suhteissaan kolmansiin maihin seuraavilla toimilla:

Näiden suuntaviivojen avulla EU kehottaa kolmansia maita ryhtymään seuraaviin toimiin:

TAUSTAA

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on yksi EU:n ulkosuhteiden ensisijaisista painopisteistä. Kidutuksen ja kaltoinkohtelun torjuminen on oleellinen osa tätä työtä huolimatta siitä, että lukuisat kansainväliset asiakirjat kieltävät tämäntyyppisen vakavan ihmisarvon loukkaamisen.

EU:n toimilla, joita kaikki EU-maat voimakkaasti tukevat, pyritään estämään ja poistamaan kidutus ja kaltoinkohtelu sekä torjumaan syyllisten rankaisematta jättämistä. Tämä työ täydentää EU:n toimia kuolemanrangaistuksen torjumiseksi.

SÄÄDÖS

Kidutusta ja muuta julmaa, epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua tai rangaistusta koskevat suuntaviivat EU:n politiikalle suhteissa kolmansiin maihin — Päivitetyt suuntaviivat 6129/1/12 REV1, 20. maaliskuuta 2012

Viimeisin päivitys: 08.03.2016