Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti: työskentelyn, yrittäjyyden ja kaupankäynnin parantaminen

Vuoden 2012 lopussa tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun sisämarkkinat luotiin. Näiden kahden vuosikymmenen aikana sisämarkkinoiden perustaminen ja rajojen avaaminen on ollut yksi tärkeimmistä EU:n kasvua edistävistä voimista. Viimeaikainen globalisaatio ja teknologiset muutokset ovat kuitenkin asettaneet Euroopan unionille (EU) uusia haasteita. Näihin haasteisiin vastataan sisämarkkinoiden toimenpidepaketilla, jolla yritykset ja EU:n kansalaiset asetetaan sisämarkkinoiden keskiöön, jotta markkinoista muodostuisi luotettava kasvua vauhdittava voima.

SÄÄDÖS

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle, annettu 27 päivänä lokakuuta 2010, "Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti – Kohti kilpailukykyistä sosiaalista markkinataloutta – 50 ehdotusta työskentelyn, yrittäjyyden ja kaupankäynnin parantamiseksi" [KOM(2010) 608 lopullinen – Ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Tässä tiedonannossa Euroopan komissio ehdottaa erilaisia toimenpiteitä, joilla on tarkoitus elvyttää sisämarkkinoita, jotta ne alkaisivat jälleen vauhdittaa sosiaalisen markkinatalouden kasvua. Toimenpiteet koskevat yrityksiä, kansalaisia ja sisämarkkinoiden hallintoa. Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti on aloite, joka esitetään yhdessä Kansalaisuuskatsaus 2010:n kanssa.

Yrityksiä koskevat toimenpide-ehdotukset

Euroopan unionissa (EU) on 20 miljoonaa yritystä, jotka työllistävät 175 miljoonaa ihmistä ja tarjoavat tavaroita ja palveluja 500 miljoonalle kuluttajalle EU:ssa ja sen ulkopuolella.

Komissio haluaa edistää ja suojella yritysten luovaa liiketoimintakykyä torjumalla piratismia. Sen vuoksi komissio aikookin esittää vuonna 2010 toimintasuunnitelman väärentämisen ja piratismin ehkäisemisestä sekä vuonna 2011 puitedirektiivin tekijänoikeuksien hallinnoinnista.

Sisämarkkinoiden toimenpidepaketin tarkoituksena on esittää uusia toimintalinjoja kestävän kasvun edistämiseksi. Yksi niistä koskee palvelumarkkinoiden kehittämistä hyödyntämällä keskinäistä arviointiprosessia, josta säädetään palveludirektiivissä. Toimenpidepaketti sisältää myös aloitteita, joiden tarkoituksena on kehittää sähköistä kaupankäyntiä. Jotta talouskasvu olisi ”kestävää”, komissio ryhtyy vuonna 2011 tarkistamaan energian verotusta koskevaa direktiiviä. Komissio aikoo myös esittää vuonna 2011 energiatehokkuutta koskevan toimintasuunnitelman.

EU:n pienistä ja keskisuurista yrityksistä (pk-yrityksistä) kumpuaa merkittävä määrä innovaatioita, ja ne tarjoavat myös huomattavan määrän työpaikkoja. Pk-yritysten kasvumahdollisuuksien lisäämiseksi komissio aikoo hyväksyä vuonna 2011 toimintasuunnitelman, jolla parannetaan pk-yritysten mahdollisuuksia päästä pääomamarkkinoille. Sen tarkoituksena on myös liittää pienyrityksiä koskeva ” Small Business Act ” -hanke Eurooppa 2020 -strategiaan. Lisäksi komissio ehdottaa tilinpäätösdirektiivien (DE) (EN) (FR) tarkistamista pk-yritysten tilinpäätösraportointia koskevien velvollisuuksien yksinkertaistamiseksi.

Innovaatioiden ja pitkäaikaisten investointien rahoittamisen osalta komissio haluaa luoda yksityisiä obligaatiolainoja eurooppalaisten hankkeiden rahoittamiseksi. Lisäksi se aikoo poistaa rajojen yli harjoitettavaa toimintaa haittaavan verokohtelun ja sujuvoittaa julkisia hankintoja.

Sisämarkkinoiden toimenpidepaketilla luodaan perusta yritysten kannalta suotuisalle oikeudelliselle ympäristölle ja verojärjestelmälle. Tätä varten komissio aikoo esittää direktiiviehdotuksen, joka koskee vuonna 2011 käyttöön otettavaa yhteistä yhdistettyä yhtiöveropohjaa (CCCTB) (DE) (EN) (FR). Samana vuonna on määrä esittää uusi alv-strategia.

EU:n on vahvistettava kansainvälistä kilpailukykyään jatkamalla sääntely-yhteistyön kehittämistä tärkeimpien kauppakumppaneidensa kanssa. Ajatuksena on suunnitella väline, joka perustuu EU:n kansainvälisten sitoumusten täytäntöönpanoon.

Kansalaisia koskevat toimenpide-ehdotukset

Julkisia palveluja ja keskeisiä infrastruktuureita on parannettava. Tätä varten komissio aikoo esittää tiedonannon ja sitä täydentävän toimenpidepaketin yleishyödyllisistä palveluista. Komissio haluaa myös tarkistaa Euroopan laajuisen liikenneverkon kehittämistä koskevia suuntaviivoja. Komissio aikoo lisäksi asettaa energiainfrastruktuurien painopistealueet vuoteen 2020–2030 ulottuvalla jaksolla.

On myös ensiarvoisen tärkeää lisätä yhtenäismarkkinoiden solidaarisuutta. Komission onkin laadittava aina ennakkoarvio lainsäädäntöehdotusten yhteiskunnallisista vaikutuksista. Se aikoo myös ottaa uudelleen tarkasteltavaksi työeläkelaitosten toimintaa ja vakauden valvontaa koskevan direktiivin vuonna 2011, ja aloittaa työmarkkinaosapuolten kuulemisen laatiakseen teollisuuden rakennemuutoksia koskevan eurooppalaisen kehyksen.

Yksi sisämarkkinoiden toimenpidepaketin tavoitteista on taata mahdollisuus työntekoon ja elinikäiseen oppimiseen. Siksi ammatillisten tutkintotodistusten tunnustamista koskeva järjestelmä on uudistettava käyttämällä lähtökohtana tähänastisten tulosten arviointia, joka aiotaan laatia vuonna 2011. Myös nuorten liikkuvuutta on kannustettava ottamalla käyttöön niin kutsuttu Nuoret liikkeellä -kortti (EN).

Lisäksi on kehitettävä uusia tapoja edistää sosiaalista markkinataloutta. Tätä varten on ensinnäkin parannettava yhteisötalouteen liittyvien nykyisten oikeudellisten rakenteiden (säätiöiden, osuuskuntien, keskinäisten yhtiöiden jne.) laatua. Komissio aikoo lisäksi käynnistää julkisen kuulemisen yritysten hallinnointi- ja ohjausjärjestelmistä ja laatia vuonna 2011 ehdotuksen sosiaalista yrittäjyyttä koskevasta aloitteesta.

Myös kuluttajat ovat sisämarkkinoiden toimenpidepaketin keskiössä. Komissio aikookin ryhtyä arvioimaan hintavertailusivustojen nykykäytäntöjä ja laatia niitä koskevat suuntaviivat jäsenvaltioiden parhaiden käytäntöjen perusteella. Se aikoo lisäksi laatia vuonna 2011 Euroopan markkinavalvonnan kehittämistä koskevan monivuotisen toimintasuunnitelman. Veroesteiden yksilöiminen ja poistaminen on niin ikään yksi komission ensisijaisista tavoitteista.

Sisämarkkinoiden hyvää hallintotapaa koskevat toimenpide-ehdotukset

Komission tehtävänä on varmistaa sisämarkkinasääntöjen noudattaminen. Jäsenvaltioita kehotetaankin tehostamaan sisämarkkinadirektiivien saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöään ja ilmoittamaan toimenpiteistä, joilla ne ovat tämän toteuttaneet.

Sisämarkkinoiden hyvän hallintotavan on perustuttava todelliseen eurooppalaisten viranomaisten verkkoon. Komissio aikookin esitellä vuonna 2011 strategian, jolla laajennetaan sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmää.

Riitojen ratkaisemisessa on parantamisen varaa. EU:n kuluttajille aiheutuu nimittäin joka vuosi viallisten tavaroiden tai heikkotasoisten palvelujen vuoksi tappioita, jotka vastaavat 0,3 prosentin osuutta Euroopan BKT:stä. Näiden ongelmien lieventämiseksi komissio aikoo luoda aloitteen vaihtoehtoisten riitojenratkaisutapojen käytöstä EU:ssa sekä antaa suosituksen rahoituspalveluihin liittyvien vaihtoehtoisten riitojenratkaisujärjestelmien verkostosta.

Jotta kansalaiset ja yritykset saisivat tarkkaa tietoa sisämarkkinoista, komissio haluaa perustaa portaalin nimeltä ”Sinun Eurooppasi” ja koordinoida sitä Europe direct -portaalin kanssa. Myös SOLVIT-verkkoa on vahvistettava.

Komissio aikoo vielä lujittaa kansalaisyhteiskunnan kanssa käytävää vuoropuhelua (jota käydään kuluttajien, valtioista riippumattomien järjestöjen, ammattiyhdistysten, yritysten, säästäjien ja alueellisten yhteisöjen kanssa).

Kuuleminen

Komissio kehottaa asianomaisia esittämään näkemyksiään sisämarkkinoiden elvytyksestä 28. helmikuuta 2011 mennessä.

See also

Viimeisin päivitys 13.12.2010