Yhdennettyä meripolitiikkaa koskeva toimintasuunnitelma

Komissio aikoo meriluonnonvarojen säilyttämistä varten ottaa käyttöön horisontaalisen ja monialaisen yhdennetyn meripolitiikan, joka kattaa kaikki meriin ja valtameriin liittyvät näkökohdat. Tässä Lissabonin ja Göteborgin strategioihin perustuvassa tiedonannossa tarkastellaan komission ehdottamia hallintopuitteita, tavoitteita ja välineitä.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, annettu 10 päivänä lokakuuta 2007 – Euroopan unionin yhdennetty meripolitiikka [KOM(2007) 575 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Yhdennetyn meripolitiikan luominen edellyttää tarkoin määriteltyjä hallintopuitteita. Komissio on perustanut meripolitiikka-toiminnon, jonka tehtävänä on analysoida alakohtaisten politiikkojen välistä vuorovaikutusta ja varmistaa niiden yhteensovittaminen. Lisäksi se on pyytänyt uusien politiikkojen suunnitteluapua meriasioiden kanssa tekemisissä olevilta Euroopan unionin (EU) erillisvirastoilta. Uusien meripolitiikkojen kehittäminen edellyttää myös kansalaisyhteiskunnan ja kaikkien sidosryhmien kuulemista sekä kokonaisvaikutusten arviointia.

Tavoitteet

EU:n yhdennetyn meripolitiikan ensisijainen tavoite on merten ja valtamerten kestävän käytön maksimointi siten, että meritalouden ja rannikkoalueiden talouskasvu on mahdollista. Alan kilpailukyvyn ja turvallisuuden varmistamiseksi komissio sitoutuu

Toinen tärkeä tavoite on meripolitiikan osaamis- ja innovaatiokannan perustaminen. Meritieteen, -teknologian ja -tutkimuksen avulla on mahdollista analysoida, miten ihmisen toiminta vaikuttaa merten järjestelmiin, ja löytää ratkaisuja ympäristön pilaantumisen ja ilmastonmuutosvaikutusten lieventämiseksi. Euroopan komissio aikoo

Yhdennetyn politiikan tavoitteena on niin ikään mahdollisimman hyvän elämänlaadun turvaaminen rannikkoalueilla ja syrjäisimmillä alueilla taloudellisen kehityksen ja ympäristönsuojelun hengessä. Komissio haluaa erityisesti

Tämän lisäksi EU aikoo vahvistaa johtavaa asemaansa kansainvälisissä meriasioissa. Yhdennetyn politiikan avulla on mahdollista tehostaa kansainvälistä meriasioiden hallintoa ja EU:n ensisijaisten tavoitteiden saavuttamista tällä alalla. Tämä on erityisen tärkeää, koska merialaan liittyvät ongelmat ovat maailmanlaajuisia. Komissio kannustaa sen vuoksi erityisesti

Yhdennetyn meripolitiikan viimeisenä tavoitteena on lisätä EU:n merialan näkyvyyttä ja parantaa mielikuvaa merellä tapahtuvasta toiminnasta ja merenkulkuammateista. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi komissio ehdottaa esimerkiksi seuraavia konkreettisia toimia ja välineitä:

Välineet

Seuraavat kolme välinettä ovat erityisen tärkeitä meripolitiikan yhteisen kehittämisen kannalta:

Taustaa

Tiedonanto perustuu kuulemiseen, joka käynnistettiin meripolitiikkaa käsittelevässä vihreässä kirjassa, jolla kesäkuussa kokoontunut Eurooppa‑neuvosto pyytää komissiota kehittämään toimintasuunnitelman.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi, annettu 29 päivänä lokakuuta 2010, yhdennetyn meripolitiikan edelleenkehittämistä koskevasta tukiohjelmasta [KOM(2010) 494 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä]. Tällä ehdotuksella perustetaan ohjelma, josta tuetaan yhdennetyn meripolitiikan edelleenkehittämistä ja täytäntöönpanoa edistäviä toimenpiteitä. Se on jatkoa valmistelutoimille ja pilottihankkeille, joita toteutetaan tammikuusta 2001 joulukuuhun 2013. Ohjelmasta myönnetään rahoitusta toimintasuunnitelmassa asetettujen, vuonna 2007 hyväksyttyjen tavoitteiden ja painopistealojen saavuttamiseksi.

Yhteispäätösmenettely (COD/2010/0257)

Komission tiedonanto, annettu 8 päivänä lokakuuta 2010, "Meriosaaminen 2020: meritiedolla ja seurannalla älykkääseen ja kestävään kasvuun" [KOM(2010) 461 – ei julkaistu EUVL:ssä]. Tiedonannossa kuvaillaan toimintasuunnitelmaa, joka on yksi EU:n yhdennetyn meripolitiikan kolmesta monialaisesta välineestä. Toimintasuunnitelma on jaettu kolmeen osaan, ja sen tavoitteena on lisätä merialan tietojen luotettavuutta, tehdä niiden käytöstä yksinkertaisempaa ja halvempaa ja lisätä merialan tietojen käyttäjien välistä kilpailua.

Komission tiedonanto, annettu 15 päivänä lokakuuta 2009, "Merivalvonnan yhdentäminen: EU:n merialalle yhteinen tietojenvaihtoympäristö" [KOM(2009) 538 – ei julkaistu EUVL:ssä]. Tämä tiedonanto on EU:n yhdennetyssä meripolitiikassa säädetty toinen monialainen väline. Siinä esitetään merialan yhteisen tietojenvaihtoympäristön kehittämisen pääperiaatteet ja käynnistetään menettely sen perustamiseksi. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää tehostettua koordinointia ja yhdenmukaistamista Euroopan komission, EU:n jäsenvaltioiden ja neuvottelukumppaneiden välillä.

Komission tiedonanto, annettu 25 päivänä marraskuuta 2008, "Merten aluesuunnittelua koskeva toimintasuunnitelma yhteisten periaatteiden saavuttamiseksi EU:ssa" [KOM(2008) 791 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä]. Merten aluesuunnittelu on yhdennetyn meripolitiikan väline, jolla pyritään varmistamaan sidosryhmien toimien tiiviimpi yhteensovittaminen sekä merialueiden optimaalinen käyttö. Tiedonannossa määritellään keskeiset periaatteet sekä käytännön että voimassa olevan lainsäädännön pohjalta. Näiden periaatteiden nojalla käydään neuvotteluja merten aluesuunnittelua koskevan yhteisen lähestymistavan laatimisesta.

Komission kertomus, annettu 15 päivänä lokakuuta 2009, "Kertomus EU:n yhdennetyn meripolitiikan edistymisestä" [KOM(2009) 540 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä]. Komissio tarkastelee yhdennetyn meripolitiikan edistymistä vuonna 2007 annetun tiedonannon jälkeen ja määrittelee tulevaisuutta varten kuusi strategista suuntaviivaa:

Komissio julkaisee edellä mainittujen kuuden strategisen suuntaviivan täytäntöönpanosta asiakirjan vuoden 2010 kuluessa.

Viimeisin päivitys 03.12.2010