Takuurahaston perustaminen ulkosuhteisiin liittyville hankkeille

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Asetus (EY, Euratom) N:o 480/2009 takuurahaston perustamisesta ulkosuhteisiin liittyville hankkeille

ASETUKSEN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Tehtävä

Ulkosuhteisiin liittyviä hankkeita varten perustetun rahaston tehtävä on maksaa EU:n velkojille silloin, kun lainansaaja on laiminlyönyt

Lisäksi rahasto voi taata ainoastaan lainananto- ja takaustoimia, jotka toteutetaan EU:n ulkopuolisen maan hyväksi tai jotka on tarkoitettu EU:n ulkopuolisessa maassa toteutettavien hankkeiden rahoitukseen.

Varainhoito ja rahoitusmäärä

Euroopan komissio antaa rahaston varainhoidon EIP:n hoidettavaksi EU:n puolesta annetulla valtuutuksella. Rahastoa rahoitetaan

Asetusta muutettiin asetuksella (EU) 2018/409, jolla lisättiin neljäs rahoituslähde: riskipreemiotulot*, jotka syntyvät sellaisten Euroopan investointipankin rahoitustoimien myötä, joille unioni myöntää takuun, josta maksetaan korvausta.

Tavoitesumma ja vuosittainen varojen siirto

Raportointi

Komission velvoitteet:

MISTÄ ALKAEN ASETUSTA SOVELLETAAN?

Asetusta (EY,) N:o 480/2009 on sovellettu 30. kesäkuuta 2009 alkaen.

Muutosasetusta (EU) 2018/409 on sovellettu 8. huhtikuuta 2018 alkaen.

TAUSTAA

Lisätietoja:

KESKEISET TERMIT

Riskipreemiotulot: riskipreemio on sijoittajan saama tuotto, joka ylittää arvioidun riskittömän koron (ts. teoreettisesti riskittömän sijoituksen, kuten valtion joukkovelkakirjalainan, tuottoaste). Jos esimerkiksi sijoituksen arvioitu tuotto on 12 prosenttia ja riskitön korko 2 prosenttia, riskipreemio on 10 prosenttia.
Pääomasitoumukset: pääoma, joka on lainattu, mutta jota ei ole maksettu takaisin.
Rahoitettava määrä: määrä, joka on varattu kattamaan tulevat sitoumukset.

ASIAKIRJA

Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 480/2009, annettu 25 päivänä toukokuuta 2009, takuurahaston perustamisesta ulkosuhteisiin liittyville hankkeille (kodifioitu toisinto) (EUVL L 145, 10.6.2009, s. 10–14)

Asetukseen (EC) N:o 480/2009 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle: ulkosuhteisiin liittyvien hankkeiden takuurahasto ja sen hallinnointi vuonna 2015 (COM(2016) 439 final, 5.7.2016)

Viimeisin päivitys: 25.10.2019