Asetus (EY) N:o 2201/2003, joka tunnetaan nimellä ”Bryssel II a -asetus”, on yksi säädös, jolla kansainvälisiä pareja autetaan ratkaisemaan avioeroa ja lasten huoltoa koskevia riitoja, joissa on mukana useampi kuin yksi maa.
Asetuksessa määritellään
Se ei koske aineelliseen perheoikeuteen liittyviä asioita, jotka ovat jokaisen yksittäisen jäsenvaltion vastuulla.
Asetusta sovelletaan siviilioikeudellisiin tapauksiin, joissa on mukana useampi kuin yksi maa ja jotka koskevat seuraavia asioita:
Yksi asetuksen tärkeimpiä tavoitteita on suojella lasten oikeutta pitää yhteyttä molempiin vanhempiinsa, vaikka nämä olisivat eronneet ja asuisivat eri EU-maissa.
Asetusta ei sovelleta tapauksiin, jotka koskevat seuraavia asioita:
Avioliittoa koskevat asiat
Tuomioistuimien toimivallasta avioliittoa koskevissa asioissa ei ole mitään yleissääntöä. Asetuksessa määritellään seitsemän vaihtoehtoista puolisoiden kansalaisuuteen tai kotipaikkaan perustuvaa toimivaltaperustetta, jotka auttavat määrittelemään, minkä jäsenvaltion tuomioistuimet ovat asiassa toimivaltaisia.
Vanhempainvastuu
Vanhempainvastuu koskee seuraavia asioita:
Näissä asioissa toimivaltaisia ovat yleensä sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen asuinpaikka on. Jos lapsen asuinpaikkaa on mahdoton määritellä (esim. pakolaiset), toimivalta on automaattisesti sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsi on fyysisesti.
Lapsikaappaus
Asetuksessa määritellään säännöt myös niille tapauksille, joissa lapset on luvatta viety pois maasta tai jätetty palauttamatta.
Toimivalta säilyy sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, kunnes lapsen pääasiallinen asuinmaa vaihtuu.
Tunnustaminen
Asetuksen mukaisesti jäsenvaltion on automaattisesti tunnustettava toisessa jäsenvaltiossa annetut avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevat tuomiot. Tuomio voidaan jättää tunnustamatta, jos esimerkiksi
Vanhempainvastuuta koskevaa tuomiota ei tunnusteta
Täytäntöönpano
Vanhempainvastuusta annettu tuomio, joka on kyseisessä jäsenvaltiossa täytäntöönpanokelpoinen, pannaan täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa, kun se asiaan osallisen hakemuksesta on siellä julistettu täytäntöönpanokelpoiseksi. Hakemusta ei kuitenkaan tarvita tuomioissa, joissa myönnetään tapaamisoikeus tai edellytetään palauttamaan lapsi ja joista alkuperäinen tuomari on antanut asetuksen mukaisen todistuksen.
Keskusviranomaisten välinen yhteistyö vanhempainvastuuta koskevissa asioissa
Kukin jäsenvaltio nimittää yhden (tai useamman) keskusviranomaisen, jonka tehtävänä on muun muassa
Siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston jäseninä keskusviranomaiset tapaavat säännöllisesti.
Nykyiset sopimukset
Yleissääntö on, että asetus korvaa olemassa olevat, samaa asiaa käsittelevät yleissopimukset, joissa on mukana kaksi tai useampia jäsenvaltiota. Jäsenvaltioiden välisissä suhteissa tällä asetuksella on etusija suhteessa tiettyihin monenkeskisiin yleissopimuksiin:
Vanhempainvastuusta ja lastensuojelusta 19 päivänä lokakuuta 1996 tehdyn Haagin yleissopimuksen (ks. tiivistelmä) osalta tätä asetusta sovelletaan, kun lapsen asuinpaikka on EU-maan alueella.
Poikkeukset ja erityissäännöt
Tanska ei ole mukana tässä asetuksessa, eikä asetus siten sido sitä.
Erityissääntöjä sovelletaan
Kumoaminen
Bryssel II a -asetusta on muutettu asetuksella (EU) 2019/1111 (uudelleenlaadittu Bryssel II a -asetus), jota aletaan soveltaa 1. elokuuta 2022 alkaen (ks. tiivistelmä).
Asetusta on sovellettu 1. maaliskuuta 2005 alkaen.
Lisätietoja:
Neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003, annettu 27 päivänä marraskuuta 2003, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta (EUVL L 338, 23.12.2003, s. 1–29)
Asetukseen (EY) N:o 2201/2003 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.
Neuvoston päätös 2010/405/EU, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2010, luvan antamisesta tiiviimmälle yhteistyölle avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla (EUVL L 189, 22.7.2010, s. 12–13)
Neuvoston asetus (EU) N:o 1259/2010, annettu 20 päivänä joulukuuta 2010, tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla (EUVL L 343, 29.12.2010, s. 10–16)
Komission päätös 2012/714/EU, annettu 21 päivänä marraskuuta 2012, Liettuan osallistumisen vahvistamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla toteutettavaan tiiviimpään yhteistyöhön (EUVL L 323, 22.11.2012, s. 18–19)
Komission päätös 2014/39/EU, annettu 27 päivänä tammikuuta 2014, Kreikan osallistumisen vahvistamisesta avio- ja asumuseroon sovellettavan lain alalla toteutettavaan tiiviimpään yhteistyöhön (EUVL L 23, 28.1.2014, s. 41–42)
Viimeisin päivitys: 03.09.2021