Rikosasioita koskevien lopullisten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen
Eurooppalaista rikosoikeutta ei ole varsinaisesti olemassa, sillä jäsenvaltioiden rikosoikeutta ei ole yhdenmukaistettu yhteisön tasolla. Kansalliset tuomioistuimet soveltavat kunkin jäsenvaltion rikoslakeja ja pohjaavat päätöksensä niihin. Rikosasiassa tehdyn lopullisen päätöksen täytäntöönpano muussa kuin päätöksen tehneessä jäsenvaltiossa kohtaa usein hallinnollisia esteitä, hidasta käsittelyä tai luottamuspulaa jäsenvaltioiden välillä. Siksi komissio tutkii mahdollisuuksia soveltaa vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta rikosasioita koskeviin lopullisiin päätöksiin.
SÄÄDÖS
Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille: Rikosasioita koskevien lopullisten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen [KOM(2000) 495 lopullinen - Ei julkaistu EYVL:ssä].
TIIVISTELMÄ
Perinteinen oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa perustuu useisiin kansainvälisiin sopimuksiin, joiden leimaa-antava piirre on "pyyntöihin perustuva" periaate. Tällä tarkoitetaan, että täysivaltainen valtio esittää pyynnön toiselle valtiolle, joka päättää, noudattaako se pyyntöä vai ei. Tämä perinteinen järjestelmä on kuitenkin paitsi hidas myös monimutkainen. Tampereella lokakuussa 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto totesikin, että vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen olisi oltava Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyön peruskivi sekä yksityisoikeudellisissa että rikosasioissa. Periaatteen lujittaminen näillä aloilla helpottaisi viranomaisten yhteistyötä ja yksilön oikeuksien oikeudellista suojaa. Eurooppa-neuvosto pyysi Euroopan unionin neuvostoa ja komissiota vahvistamaan joulukuuhun 2000 mennessä toimenpideohjelman edellä mainitun periaatteen täytäntöönpanemiseksi.
Komission tiedonannossa pohditaan, miten vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta voitaisiin soveltaa rikosasioita koskeviin lopullisiin päätöksiin, ja se vastaa siten osittain Eurooppa-neuvoston pyyntöön.
Vastavuoroinen tunnustaminen: vastaavuus ja luottamus valtioiden välillä
Komissio muistuttaa aluksi, että yleisesti katsoen vastavuoroisen tunnustamisen periaate perustuu vastaavuuteen ja luottamukseen. Tällä tavoin jonkin jäsenvaltion viranomaisen tekemä päätös voidaan hyväksyä sellaisenaan toisessa valtiossa. Vastavuoroiseen tunnustamiseen liittyy usein jonkinasteinen yhteisten normien käyttöönotto menettelytavoissa, mutta se voi myös tehdä yhdenmukaistamisen tarpeettomaksi.
Komissio määrittelee tiedonannossa tarkoitetut päätökset: kyse on rikosoikeudellisista päätöksistä (säännöt, joilla määrätään seuraamuksia tai yhteiskuntaan sopeuttamisen toimenpiteitä), jotka ovat luonteeltaan lopullisia (eli tuomioistuinten ja joidenkin hallintoviranomaisten päätökset, sovittelumenettelyjen tulokset sekä epäillyn ja syyttäjäviranomaisten väliset sopimukset).
Useisiin Euroopan neuvoston tai Euroopan unionin tasolla taikka Schengenin sopimuksen puitteissa hyväksyttyihin yleissopimuksiin sisältyy vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltaminen tiettyihin rikosasioita koskeviin päätöksiin, mutta yksikään näistä sopimuksista ei ole voimassa kaikissa jäsenvaltioissa. Mikään niistä ei myöskään tunnu olevan sisällöltään riittävä täyttämään vaatimuksia, jotka koskevat täysimääräisen vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmän perustamista. Periaatteen soveltamista on siis syytä pohtia lisää ja kattavasti.
Ennen kuin komissio analysoi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen osatekijöitä ja tapaa, jolla periaatetta voitaisiin soveltaa, se käsittelee kysymystä tiedottamisesta.
Jotta toisessa jäsenvaltiossa tehty päätös voitaisiin tunnustaa, on ensinnäkin saatava tieto tällaisen päätöksen olemassaolosta ja sen sisällöstä. EU:ssa ei ole nykyään yhteistä tähän tarkoitukseen soveltuvaa tuomiorekisteriä. Komission mielestä voitaisiin harkita kaksivaiheista lähestymistapaa. Ensimmäisessä vaiheessa kehitettäisiin yhteiset monikieliset lomakkeet, joiden avulla kunkin jäsenvaltion lakimiehet voisivat pyytää muiden jäsenvaltioiden viranomaisilta tietoja selvittääkseen, onko henkilöllä, jonka kanssa he ovat tekemisissä, rikosrekisteriä. Toisessa vaiheessa perustettaisiin sähköisesti käytettävä Euroopan yhteisön keskusrikosrekisteri, josta syyttäjäviranomaiset voisivat tarkista suoraan, onko tietyn henkilön osalta aloitettu jo oikeudellinen menettely. Useita käytännöllisiä ja oikeudellisia ongelmia on kuitenkin ratkaistava, ennen kuin tällainen rekisteri voidaan perustaa (vastuu rekisterimerkintöjen tekemisestä ja päivittämisestä, tietosuoja, käyttöoikeus, rikosrekistereitä koskevien kansallisten lakien erot, eri jäsenvaltioiden syöttämien tietojen yhdenmukaisuus jne.).
Vastavuoroisen tunnustamisen osatekijät
Päätöksen tunnustamisella tarkoitetaan ennen muuta sitä, että päätöksen sisältö pannaan täytäntöön. Toisen jäsenvaltion tekemä päätös voidaan panna täytäntöön välittömästi (päätöksen täydellinen ja välitön täytäntöönpano koko unionin alueella) tai välillisesti (ulkomainen päätös muunnetaan kansalliseksi päätökseksi). Komission mielestä Tampereen päätelmissä suosittiin päätösten suoraa täytäntöönpanoa.
Tuomion tunnustamisella tarkoitetaan lisäksi tuomion huomioon ottamista. Toisessa jäsenvaltiossa tehdyllä päätöksellä voi olla erilaisia vaikutuksia, jotka liittyvät "ne bis in idem" -periaatteeseen tai rikoksen uusinnan käsitteeseen.
"Ne bis in idem" -periaate tarkoittaa, että sen jälkeen kun on tehty tiettyjä henkilöitä koskeva päätös asiaa koskevien tosiseikkojen ja siihen sovellettavien oikeussääntöjen perusteella, samoja henkilöitä koskevaa uutta päätöstä ei saisi enää tehdä samassa asiassa. "Ne bis in idem" -periaatteeseen liittyy kuitenkin useita tulkintakysymyksiä, sillä sitä ei määritellä samalla tavalla kaikissa asiaankuuluvissa kansainvälisissä sopimuksissa. Komissio katsoo kuitenkin, että periaatteen merkitys vähenisi, jos vireillä olevista rikosasioista ja rikosasioita koskevista päätöksistä pidettäisiin Euroopan yhteisön rekisteriä ja jos unionissa olisi yhteisönlaajuinen tuomiovaltaa koskeva järjestelmä.
Toisessa jäsenvaltiossa rikosasiassa tehdyn päätöksen tunnustaminen voisi myös vaikuttaa tuomion ankaruuteen. Se, että rikoksen tehnyt henkilö on jo tuomittu samanlaisesta rikoksesta toisessa jäsenvaltiossa, voisi olla ankaramman tuomion oikeuttava raskauttava seikka. Aiempia tuomioita ei tulisi kuitenkaan ottaa huomioon pelkästään rikoksentekijän vahingoksi. Useiden valtioiden kansallinen rikosoikeus sisältää järjestelmiä, joiden avulla varmistetaan, ettei toistuvista rikoksista määrättyihin rangaistuksiin sovelleta ankaraa sanktiokumulaatiota.
Vastavuoroisen tunnustamisen soveltamisala teon ja tekijän osalta
Alaikäisten ja mielisairaiden rikosoikeudellisessa kohtelussa on paljon eroja jäsenvaltioiden kesken, joten näitä henkilöitä koskevat päätökset voitaisiin ainakin aluksi jättää vastavuoroisen tunnustamisen soveltamisalan ulkopuolelle. Alaikäisyyden määrittäminen taas voitaisiin jättää jäsenvaltioiden harkintavaltaan. Alaikäraja voisi kuitenkin olla tarpeen ottaa käyttöön.
Vastavuoroisen tunnustamisen soveltamisalaan kuuluvista teoista komissio katsoo, että sekä kaksoisrangaistavuuden periaatteen (jonka mukaan voidaan tunnustaa vain päätös, joka koskee molempien jäsenvaltioiden lainsäädännössä rikolliseksi katsottua tekoa) noudattaminen että siitä luopuminen aiheuttaisi menettelyongelmia. Nämäkin ongelmat voitaisiin ratkaista perustamalla yhteisönlaajuinen tuomiovaltaa koskeva järjestelmä.
Komission mielestä vastavuoroista tunnustamista ei pitäisi rajoittaa vain vakavimpiin rikoksiin.
Vastavuoroisen tunnustamisen soveltaminen rangaistuksiin
Rangaistusten osalta komissio korostaa, että on otettava huomioon kahden osapuolen etu: tuomion antaneen jäsenvaltion tarve panna tuomio täytäntöön ja tuomitun etu siten, että hänellä on realistiset mahdollisuudet sopeutua uudelleen yhteiskuntaan.Luottamuksen pitäisi olla molemminpuolista: tuomion täytäntöönpanevan jäsenvaltion on voitava luottaa tuomion antaneen jäsenvaltion päätökseen, ja jälkimmäisen on voitava luottaa tapaan, jolla toinen jäsenvaltio panee tuomion täytäntöön.
Komissio tarkastelee tämän jälkeen mahdollisuuksia soveltaa vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta erilaisiin rangaistuksiin (sakkorangaistuksiin, menettämisseuraamuksiin, vaihtoehtoisiin rangaistuksiin ja kieltoihin), joista jokaiseen liittyy erilaisia kysymyksiä.
Yksilön oikeuksien suojaaminen
Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltaminen ei saisi komission mielestä heikentää yksilön oikeuksien suojaa (kuten epäiltyjen kohtelua tai puolustautumisoikeuksia). Suojatoimia pitäisi päinvastoin vahvistaa prosessin aikana.
Vaikka vuoden 1950 ihmisoikeussopimuksessa määrätäänkin jo joitakin takeita tällä alalla, tietyistä prosessioikeudellisista yksityiskohdista, esimerkiksi oikeusavun ja tulkkauspalvelujen saannin edellytyksistä, voitaisiin antaa tarkempia määräyksiä.
Prosessioikeuden osa-alueet, joita koskevat vähimmäisvaatimukset katsotaan tarpeellisiksi
Joissakin tapauksissa voi olla tarpeen vahvistaa yhteisiä vähimmäisvaatimuksia, jotta helpotettaisiin vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista. Tämä koskee etenkin syytetyn oikeuksien suojaamista puolustautumisoikeuksien osalta ja rikoksen uhrin oikeuksien suojaamista siltä osin kuin hänellä on oikeus tulla kuulluksi.
Vahvistusmenettely
Vaikka yhdessä jäsenvaltiossa tehdyn päätöksen vahvistamisen ei teoriassa pitäisi olla tarpeellista, vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen välitön ja automaattinen soveltaminen vaikuttaa olevan mahdotonta useimmissa tapauksissa. Jäsenvaltion, joka haluaa panna täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa tehdyn päätöksen, on vähintäänkin käännettävä päätös ja tarkistettava, onko sen antanut viranomainen, jolla on toimivalta tehdä tällaisia päätöksiä.
Jäsenvaltioiden välisten tuomiovaltaristiriitojen ehkäiseminen
Komissio mainitsee kaksi välinettä, joilla voitaisiin ratkaista jäsenvaltioiden väliset tuomiovaltaristiriidat: koordinaatio (yhteisöjen tuomioistuimen tai Eurojustin kaltainen jo perustettu tai varta vasten perustettava toimielin, joka päättäisi tapauskohtaisesti, mikä jäsenvaltio on toimivaltainen ennalta vahvistettujen kriteerien perusteella) ja yksinomaista tuomiovaltaa koskevat EU:n säännöt.
Jälkimmäisen ratkaisun etuna olisi, että sillä voitaisiin estää paitsi positiiviset toimivaltaristiriidat (joissa kaksi jäsenvaltiota tai useampi jäsenvaltio haluaa käsitellä tietyn asian) myös negatiiviset toimivaltaristiriidat (joissa mikään jäsenvaltio ei halua käsitellä asiaa).
Joissakin tapauksissa (mm. kansallisten etujen vahingoittaminen tai kansallista turvallisuutta koskevan lainsäädännön rikkominen) jäsenvaltiot eivät mielellään luopuisi toimivallastaan riippumatta siitä, missä rikokset on tehty. Näissä tapauksissa toimivaltaa on vaikea antaa yhdelle jäsenvaltiolle, joten voitaisiin harkita niiden jättämistä vastavuoroisen tunnustamisen ulkopuolelle.
ASIAAN LIITTYVÄT SÄÄDÖKSET
Toimenpideohjelma rikosoikeudellisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen täytäntöönpanemiseksi [EYVL C 12, 15.1.2001]. Rikosoikeudellisten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen edellyttää jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta toistensa rikosoikeuden järjestelmiin. Ohjelman tavoitteena on luoda tärkeysjärjestys todellisen Euroopan oikeusalueen toteutumista varten. Vastavuoroiseen tunnustamiseen on pyrittävä rikosprosessin kaikissa vaiheissa. Tehokkaan toiminnan varmistamiseksi ohjelmassa määritellään sarja parametreja, jotka jäsenvaltioiden on otettava huomioon, kun ne panevat täytäntöön Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmät. Neuvoston ja etenkin Yhdistyneen kuningaskunnan valtuuskunnan yksilöimät parametrit ovat seuraavat:
Eri parametrien huomioon ottaminen voi määritellä sen, kuinka perusteellisesti vastavuoroisen tunnustamisen periaate rikosasioissa halutaan panna täytäntöön. Ohjelman ei ole tarkoitus olla lopullinen, vaan siinä pyritään ottamaan huomioon Marseillessa 28. ja 29. heinäkuuta 2000 pidetyssä oikeus- ja sisäasioiden ministerien epävirallisessa neuvostossa sovitut suuntaviivat.
Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen täytäntöönpano edellyttää tiettyjen kysymysten huomioon ottamista:
Toimille on vaikea vahvistaa täsmällistä aikataulua, joten ohjelmassa tyydytään määrittelemään tärkeysasteita. Ohjelmassa kuitenkin kehotetaan neuvostoa tarkastelemaan saavutettua edistystä ennen vuoden 2002 loppua.
Lisätietoja saa seuraavilta verkkosivuilta:
Viimeisin päivitys 13.09.2005