Kuluttajapolitiikkaa koskeva yhteisön toimintaohjelma (2007-2013)

Euroopan unioni on vahvistanut 156,8 miljoonan euron rahoituskehyksen kuluttajapolitiikan tueksi 31. joulukuuta 2006 alkavaksi ja 31. joulukuuta 2013 päättyväksi kaudeksi. Kehyksestä rahoitetaan 11:tä toimea, joiden tarkoituksena on taata kuluttajansuojan korkea taso ja kuluttajansuojaa koskevien sääntöjen tehokas täytäntöönpano.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 1926/2006/EY, tehty 18 päivänä joulukuuta 2006, kuluttajapolitiikkaa koskevasta yhteisön toimintaohjelmasta (2007-2013).

TIIVISTELMÄ

Päätöksellä vahvistetaan kuluttajapolitiikkaa koskeva yhteisön toimintaohjelma (2007-2013) ja sitä koskeva rahoituskehys, joka on suuruudeltaan 156,8 miljoonaa euroa EU:n 27:ää jäsenvaltiota varten.

Vuosien 2007-2013 toimintaohjelma korvaa edellisen, vuosien 2004-2007 ohjelman.

Ohjelman päämääränä on täydentää, tukea ja seurata jäsenvaltioiden politiikkaa, edistää osaltaan kuluttajien terveyden, turvallisuuden sekä taloudellisten ja oikeudellisten etujen suojaamista sekä parantaa kuluttajien oikeuksia tiedonsaantiin ja valistukseen sekä oikeutta järjestäytyä etujensa valvomiseksi.

Tähän päämäärään pyritään seuraavien kahden tavoitteen kautta:

Näiden kahden tavoitteen saavuttamiseksi on määritelty yksitoista toimea, joissa pyrkimyksenä on tavoitteen 1 mukaisesti tietojen kerääminen, vaihtaminen ja tutkiminen sekä arviointivälineiden kehittäminen; oikeudellinen ja tekninen asiantuntemus sekä tutkimus, seminaarit ja konferenssit; rahoituksen antaminen eurooppalaisten kuluttajajärjestöjen toimintaan.

Tavoitteen 2 mukaisesti toimien pyrkimyksenä on yhteisön lainsäädännön tehokas soveltaminen seurantatoimien yhteensovittamisen ja toimivaltaisten viranomaisten yhteistyön avulla; muiden tuotteiden kuin elintarvikkeiden sekä palvelujen turvallisuuden seuranta ja arviointi; tiedotusta, neuvontaa ja oikeusturvaa koskevat toimet; kuluttajavalistustoimet.

Rahoitusosuudet

Rahoitustukea voivat saada sellaiset jäsenvaltioiden julkiset tai voittoa tavoittelemattomat elimet, jotka asianomaisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on nimennyt avoimessa menettelyssä.

Päätöksen 1926/2006/EY [EUVL L 404, 30. joulukuuta 2006] 4 artiklassa esitettyjen määritelmien mukaisesti rahoitustuen saajina voi olla korkea-asteen koulutuslaitoksia, opiskelijoita ja opettajia, kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanoon osallistuvaa henkilöstöä sekä eurooppalaisia kuluttajajärjestöjä.

Vuotuinen työohjelma

Vuosien 2007-2013 ohjelmaa kehitetään vuotuisen työohjelman pohjalta, jonka komissio laatii ja jonka jäsenvaltiot vahvistavat kuluttajapolitiikkaa koskevan ohjelman rahoituskomiteassa päätöksen 10 artiklan mukaisesti. Kaikki 27 jäsenvaltiota ovat mainitun komitean jäseniä. Efta/ETA-maat (Islanti, Norja ja Liechtenstein) osallistuvat ohjelman rahoitukseen ja komitean kokouksiin, mutta eivät osallistu vuotuista ohjelmaa koskevaan äänestykseen.

Komissio huolehtii ohjelman arvioimisesta kolmen vuoden kuluttua sen aloittamisesta eli vuoden 2010 alussa ja sen päätyttyä eli vuonna 2013.

Lisätietoja kuluttajapolitiikkaa koskevasta yhteisön toimintaohjelmasta vuosiksi 2007-2013 saa terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosaston verkkosivustolta (EN) (FR).

Viitteet

Asiakirja

Voimaantulo - Voimassaolon päättymispäivä

Määräaika täytäntöönpanolle jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Päätös N:o 1926/2006/EY

31.12.200631.12.2013

-

EUVL L 404, 30.12.2006

Viimeisin päivitys 28.03.2007