Sisämarkkinoiden ongelmanratkaisujärjestelmä (SOLVIT-verkko)

SOLVIT-verkon avulla voidaan ratkaista ongelmia, jotka johtuvat viranomaisten väärästä sisämarkkinasääntöjen tulkinnasta. Kansalaiset ja yritykset voivat saada nopean, maksuttoman ja tehokkaan ratkaisun ongelmiinsa ilman tuomioistuinmenettelyä.

SÄÄDÖS

Komission suositus, annettu 7 päivänä joulukuuta 2001, periaatteista "SOLVIT" ongelmaratkaisun käytössä - sisämarkkinoiden ongelmanratkaisuverkko [Euroopan yhteisöjen virallinen lehti nro L 331, 15.12.2001].

TIIVISTELMÄ

SOLVIT on online-verkosto, jonka avulla on mahdollista löytää (vapaamuotoinen) ratkaisu viranomaisten puutteelliseen sisämarkkinalainsäädännön soveltamiseen perustuviin kuluttajien ja yritysten valituksiin ilman oikeudenkäyntiä.

Verkoston avulla voidaan löytää ratkaisu Euroopan unionin (EU) rajat ylittäviin ongelmiin, jotka koskevat esimerkiksi työskentelyä, yliopistotutkintojen hyväksymistä, auton rekisteröintiä, yrityksen perustamista taikka tavaroiden tai palvelujen ostamista. Tämä koskee kaikkia EU:n jäsenvaltioita sekä Norjaa, Islantia ja Liechtensteinia.

SOLVIT-verkon toiminta

EU:n laajennuttua 1 päivänä toukokuuta 2004 SOLVIT-verkkoon kuuluu nykyään 28 keskusta. SOLVIT-keskukset toimivat osana niiden sijoittautumisvaltioiden viranomaisia. SOLVIT-keskukset on liitetty keskenään hyvin avoimen tietokannan kautta, jonka avulla on mahdollista seurata verkon toimintaa ja tuloksia. Vuodesta 2003 lähtien kuluttajia tai yrityksiä edustavilla järjestöillä on ollut mahdollisuus esittää asiansa verkossa.

Kyseinen maksuton ongelmanratkaisuverkko on epämuodollinen ja asiakasläheinen. Kun yksi SOLVIT-keskuksista katsoo kuluttajan tai yrityksen valituksen perustelluksi, se lähettää valituksen sen maan SOLVIT-keskukseen, jossa ongelma on ilmennyt. Asiaan voidaan saada ratkaisu kymmenessä viikossa.

Ehdotetut ratkaisut eivät ole pakollisia. Jos asiakas ei pidä ehdotusta hyväksyttävänä, hän voi joka tapauksessa pyytää oikeudenkäynnin aloittamista riidan ratkaisemiseksi. Kyseessä oleva jäsenvaltio on vastuussa siitä, että ongelma ratkaistaan. Jollei jäsenvaltio reagoi, komissio varaa oikeuden nostaa kanne.

SOLVIT-verkon laatu

Saatujen kokemusten perusteella ja verkon hyvän laadun varmistamiseksi komissio ja SOLVIT-keskukset ovat kehittäneet yhteiset laatustandardit. Niiden tavoitteena on:

Komissio järjestää säännöllisesti arviointikäyntejä keskuksiin niiden tuottamien ratkaisujen ja verkon toiminnan laadun varmistamiseksi.

Muut vapaamuotoiset ongelmanratkaisujärjestelmät (kuluttajien ja yritysten välillä)

Muut tuomioistuimen ulkopuoliset rajatylittävien ongelmien ratkaisujärjestelmät kuluttajien ja yritysten välillä ovat seuraavat:

Komissio on myös osallistunut kuluttajariitojen ratkaisemiseen tarkoitetun sähköisen ECODIR-järjestelmän perustamiseen.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission valmisteluasiakirja, annettu 27 päivänä syyskuuta 2005, sisämarkkinoiden ongelmanratkaisujärjestelmästä (SOLVIT-verkko) [SEK(2005) 543 - Ei julkaistu EUVL:ssä].

Komissio pyrkii parantamaan SOLVIT-palveluja laajentumisen yhteydessä ja verkon käytön kasvaessa. Vuonna 2004 SOLVIT-verkossa käsiteltyjen tapausten määrä kasvoi 73 prosenttia vuoteen 2003 verrattuna. Tämä tapausten määrän kasvu on yleisesti parantanut suorituksia. Lisäksi asiakirjojen hyväksymiseen tai hylkäämiseen kuluva aika on lyhentynyt alle viikkoon. Asioiden selvittämisaste on noussut 80 prosenttiin.

Lisäksi verkon tavanomaisen soveltamisalan ulkopuolella toimiva SOLVIT Plus -palvelu on tukenut asianomaisia ministeriöitä niiden tehdessä muutoksia lainsäädäntöön.

Neuvoston päätelmät SOLVIT-verkosta. Sisämarkkinaneuvosto - 1 päivänä maaliskuuta 2002 [ei julkaistu EYVL:ssä]

Neuvosto vahvisti päätelmissään komission 7 päivänä joulukuuta 2001 antamat periaatteet SOLVIT-ongelmanratkaisuverkon käytössä.

See also

Lisätietoja saa sisämarkkinoiden pääosaston kotisivujen SOLVIT-verkkoa koskevilta sivuilta, joilla on myös jokaisen kansallisen keskuksen osoite.

Viimeisin päivitys 21.06.2007