Ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistäminen (vuoteen 2013 saakka)

Euroopan unioni (EU) määrittelee ympäristöä mahdollisesti voimakkaasti pilaavalle teollisuus- ja maataloustoiminnalle tietyt velvollisuudet, joita niiden on noudatettava. Se vahvistaa tällaista toimintaa koskevan lupamenettelyn ja asettaa kaikille luville vähimmäisvaatimukset erityisesti epäpuhtauspäästöjen osalta. Direktiivillä pyritään ehkäisemään tai minimoimaan yhteisön teollisuus- ja maatalouslaitosten päästöt ilmaan, veteen ja maaperään sekä tällaisista laitoksista peräisin olevien jätteiden syntyminen ympäristönsuojelun korkean tason saavuttamiseksi.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/1/EY, annettu 15 päivänä tammikuuta 2008, ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi.

TIIVISTELMÄ

Kyseisen direktiivin ("IPPC-direktiivi") mukaan ympäristöä mahdollisesti voimakkaasti pilaava teollisuus- ja maataloustoiminta edellyttää toimilupaa. Lupa voidaan myöntää vain, jos tietyt ympäristöä koskevat ehdot täyttyvät, mikä tarkoittaa, että yritysten on itse vastattava mahdollisesti aiheuttamansa pilaantumisen ehkäisemisestä ja vähentämisestä.

Pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistäminen koskee sellaista uutta tai jo olemassa olevaa teollisuus- ja maataloustoimintaa, joka mahdollisesti voi pilata ympäristöä voimakkaasti. Laitosluokat luetellaan direktiivin liitteessä I (energia-alan teollisuus, metallien tuotanto ja jalostus, mineraaliteollisuus, kemianteollisuus, jätehuolto ja karjankasvatus jne.).

Luvan saamisen ympäristöehdot

Luvan saamiseksi teollisuus- tai maatalouslaitoksen on noudatettava tiettyjä perusvelvollisuuksia. Näitä ovat erityisesti seuraavat

Luvan myöntämispäätökseen sisältyy lisäksi tiettyjä konkreettisia vaatimuksia, joita ovat erityisesti

Direktiivissä säädetyn lupamenettelyn ja päästökauppajärjestelmän koordinoimiseksi direktiivin mukaisesti annetussa luvassa ei saa asettaa kasvihuonekaasujen päästöille raja-arvoa, jos kasvihuonekaasut kuuluvat päästökauppajärjestelmään ja jollei ole kyse erityisestä paikallisesta pilaantumisesta. Lisäksi toimivaltaiset viranomaiset voivat päättää olla vahvistamatta energiatehokkuusvaatimuksia polttolaitoksille.

Lupahakemukset

Lupahakemukset on osoitettava asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, joka päättää luvan myöntämisestä. Hakemuksessa on oltava erityisesti seuraavat tiedot

Liike- ja teollisuussalaisuutta koskevia sääntöjä ja käytänteitä noudattaen edellä mainitut tiedot on välitettävä asianomaisille osapuolille, joita ovat

Määräaikojen tulee olla riittävät, jotta kaikki asianomaiset pystyvät esittämään huomionsa. Lausunnot on otettava huomioon lupamenettelyssä.

Hallinnolliset ja valvontaa koskevat toimenpiteet

Hankkeen toimiluvan myöntämistä tai epäämistä koskeva päätös, päätöksen perustelut sekä mahdolliset toimenpiteet hankkeen kielteisten vaikutusten vähentämiseksi on saatettava yleisön tietoon ja toimitettava muille asianomaisille jäsenvaltioille. Jäsenvaltioiden on asiaa koskevan lainsäädäntönsä mukaisesti säädettävä asianomaisten osapuolten mahdollisuudesta valittaa päätöksestä tuomioistuimeen.

Jäsenvaltiot vastaavat teollisuuslaitoksissa suoritettavista tarkastuksista ja vaatimusten noudattamisen valvonnasta. Komission, jäsenvaltioiden ja teollisuuslaitosten välille järjestetään säännöllistä tietojenvaihtoa parhaista käytettävissä olevista tekniikoista (perusta päästöjen raja‑arvojen asettamiselle). Direktiivin täytäntöönpanosta annetaan lisäksi kertomus joka kolmas vuosi.

Asetuksella (EY) N:o 166/2006, jolla perustetaan epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskeva eurooppalainen rekisteri (PRTR-rekisteri), yhdenmukaistetaan sääntöjä, jotka koskevat jäsenvaltioiden komissiolle säännöllisesti toimittamia tietoja epäpuhtauksista.

Taustaa

Teollisuuden päästöistä annettu direktiivi 2010/75/EU korvaa direktiivin 2008/1/EY. Sen säännöksiä sovelletaan kuitenkin 6. tammikuuta 2014 saakka.

Viitteet

Asiakirja

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Direktiivi 2008/1/EY

18.2.2008

-

EUVL L 24, 29.1.2008

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2008/1/EYtehdyt peräkkäiset muutokset ja korjaukset on sisällytetty perussäädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission kertomus neuvostolle ja Euroopan parlamentille, annettu 25 päivänä lokakuuta 2010, ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annetun direktiivin 2008/1/EY ja orgaanisten liuottimien käytöstä tietyissä toiminnoissa ja laitoksissa aiheutuvien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöjen rajoittamisesta annetun direktiivin 1999/13/EY täytäntöönpanosta [KOM(2010) 593 – Ei julkaistu EUVL:ssä].

Viimeisin päivitys 13.07.2011