Järjestelmä kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi

Euroopan unioni on perustanut uuden järjestelmän kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi ja ilmoittamiseksi. Järjestelmän avulla voidaan arvioida täsmällisemmin ja säännöllisemmin edistymistä päästöjen vähentämisessä ja siten ilmastonmuutosta koskevaan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimukseen (UNFCCC) ja Kioton pöytäkirjaan perustuvien unionin velvoitteiden täyttämisessä.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 280/2004/EY, tehty 11 päivänä helmikuuta 2004, järjestelmästä yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi ja Kioton pöytäkirjan täytäntöönpanemiseksi.

TIIVISTELMÄ

Päätöksellä perustetaan järjestelmä, jolla

Kansalliset inventaariot ja unionin inventaario

EU‑maat ja unioni perustavat kansalliset inventaariojärjestelmät, joiden avulla ne voivat arvioida kasvihuonekaasujen päästöjä ja poistumia alueillaan.

EU‑maiden on ilmoitettava komissiolle (15. tammikuuta mennessä) kunakin vuonna muita kasvihuonekaasupäästöihin liittyviä tietoja. Komissio puolestaan laatii unionin kasvihuonekaasuinventaarion ja kasvihuonekaasuinventaariota koskevan raportin. Se toimittaa raportin 28. helmikuuta mennessä jäsenvaltioille ja 15. huhtikuuta mennessä UNFCCC:n sihteeristölle. Nämä raportit mahdollistavat edistymisen arvioinnin UNFCCC:n ja Kioton pöytäkirjan perusteella.

Kansalliset ohjelmat ja yhteisön ohjelma

EU-maiden on laadittava, julkaistava ja pantava täytäntöön kansallisia ohjelmia ja EU:n puolestaan unionin ohjelma, jolla rajoitetaan tai vähennetään kaikkien niiden kasvihuonekaasujen lähteistä syntyviä ihmisen toiminnasta aiheutuvia päästöjä, joita ei valvota Montrealin pöytäkirjalla. Lisäksi pyritään tehostamaan nielujen aikaansaamia poistumia.

Kansalliset rekisterit ja yhteisön rekisteri

Unioni ja EU‑maat perustavat rekistereitä, joilla tilitetään yksiköiden myöntäminen, hallinta, siirtäminen, mitätöiminen ja peruuttaminen ja joihin sisällytetään yhteisön kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän mukaisesti perustetut rekisterit.

Edistymisen arviointi

Komissio arvioi vuosittain koko yhteisössä tapahtunutta edistystä sen määrittämiseksi, onko yhteisö edistynyt riittävästi UNFCCC:hen ja Kioton pöytäkirjaan perustuvien kansainvälisten velvoitteiden täyttämisessä.

Komissio toimittaa vuosittain neuvostolle ja Euroopan parlamentille edistymisen arviointia käsittelevän raportin. Raporttiin sisällytetään tiedot ennakoiduista päästöistä ja poistumista sekä alalla toteutetuista politiikoista ja toimenpiteistä.

Sallitut päästömäärät

EU‑maat ja unioni toimittivat 31. joulukuuta 2006 UNFCCC:n sihteeristölle tiedot päästömääristä, jotka sallitaan kullekin Kioton pöytäkirjan ja Kioton pöytäkirjan hyväksymisestä sekä sen velvoitteiden täyttämisestä yhteisesti tehdyn päätöksen 2002/358/EY nojalla (päätös 2010/778/EU).

Viitteet

Asiakirja

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Päätös N:o 280/2004/EY

10.3.2004

-

EUVL L 49, 19.2.2004

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle, annettu 7 päivänä lokakuuta 2011, ”Edistyminen Kioton tavoitteiden saavuttamisessa” [KOM(2011) 624 lopullinen – Ei julkaistu EUVL:ssä].

Viimeisin päivitys 31.10.2011