Teollis- ja tekijänoikeuksien noudattaminen

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Direktiivi 2004/48/EY – teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta

Oikaisu

DIREKTIIVIN TARKOITUS

Tällä direktiivillä säädetään vähimmäistason toimenpiteistä, menettelyistä ja oikeussuojakeinoista teollis- ja tekijänoikeuksien tehokkaan yksityisoikeudellisen noudattamisen varmistamiseksi koko EU:n alueella siten, että taataan yhtenäinen suojelun taso koko sisämarkkinoilla.

Vuonna 2017 Euroopan komissio hyväksyi toimenpidepaketin, jolla edistetään entisestään teollis- ja tekijänoikeuksien soveltamista ja noudattamisen varmistamista sekä väärentämisen ja tavaroiden laittoman valmistamisen torjuntaa. Se julkaisi erityisesti ohjeita sisältävän tiedonannon, jossa selvennetään tässä direktiivissä vahvistettuja sääntöjä EU-maiden erilaisten tulkintojen varalta. Toimenpiteissä noudatetaan kymmenvaiheista toimintasuunnitelmaa komission vuonna 2014 määrittämien teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Tavoitteet

Direktiivin päätavoite on varmistaa, että samat välineet ovat keksijöiden ja innovoijien saatavilla koko EU:n alueella, jotta he voivat hyödyntää teollis- ja tekijänoikeuksiaan. Väärentämisen ja tavaroiden laittoman valmistamisen torjunnan lisäksi se auttaa kuitenkin myös saavuttamaan muita tavoitteita, joita ovat muun muassa:

Soveltamisala

Direktiiviä sovelletaan kaikkiin EU:n lainsäädännössä ja/tai kyseisen jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksiin.

Tämä direktiivi ei vaikuta:

Yleinen velvoite

Suojelun soveltaminen

Henkilöitä, joilla on oikeus hakea teollis- ja tekijänoikeuksien suojatoimenpiteiden ja menettelyjen soveltamista, ovat

Tiedonsaantioikeus

Tuomioistuin voi kantajan pyynnöstä määrätä, että sellaisten tavaroiden ja palvelujen alkuperästä, joiden epäillään loukkaavan teollis- ja tekijänoikeutta, sekä niiden jakeluverkosta, annetaan tietoja. Tiedonantovelvollinen on teollis- tai tekijänoikeuksia loukannut ja/tai kuka tahansa muu henkilö:

Säännöt todistusaineiston saannista ja säilyttämisestä

Tuomioistuin voi hakijan pyynnöstä määrätä, että vastapuolen on esitettävä vastapuolen hallussa oleva todistusaineisto, edellyttäen, että luottamuksellisten tietojen suoja taataan. Oikeus voi myös määrätä toimia väitettyyn loukkaamiseen liittyvän asiaankuuluvan todistusaineiston suojaamiseksi.

Turvaamis- ja säilyttämistoimenpiteet

Tuomioistuin voi hakijan pyynnöstä määrätä väliaikaisen kieltotuomion*, jonka tarkoituksena on

Oikeusviranomaiset voivat joissakin tapauksissa antaa luvan väitetyn oikeudenloukkaajan irtaimen ja kiinteän omaisuuden asettamiselle hukkaamiskieltoon sekä tämän pankkitilien ja muiden varojen jäädyttämiselle.

Tuomiosta johtuvat toimenpiteet

Tuomioistuin voi hakijan pyynnöstä määrätä korjaavia toimenpiteitä, joiden nojalla teollis- ja tekijänoikeuksia rikkovat tavarat voidaan vetää takaisin tai poistaa markkinoilta tai hävittää.

Tuomioistuin voi myös määrätä pysyvän kieltotuomion, jonka tarkoituksena on kieltää loukkauksen jatkaminen tai myöntää vahingonkorvauksia vahingon kärsineelle osapuolelle.

MISTÄ ALKAEN DIREKTIIVIÄ SOVELLETAAN?

Direktiiviä on sovellettu 20. toukokuuta 2004 alkaen, ja se oli saatettava osaksi EU-maiden lainsäädäntöä 29. huhtikuuta 2006 mennessä.

TAUSTAA

KESKEISET TERMIT

Väliaikainen kieltotuomio: nämä ovat väliaikaisia kieltomääräyksiä eli tuomioistuimen tilapäisiä määräyksiä, joiden nojalla osapuolta edellytetään olemaan tai estetään toteuttamasta määrättyjä toimenpiteitä, kunnes asiasta tehdään lopullinen päätös.

ASIAKIRJA

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/48/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta (EUVL L 157, 30.4.2004, s. 45–86) Teksti julkaistu uudelleen oikaisussa (EUVL L 195, 2.6.2004, s. 16–25)

Direktiiviin 2004/48/EY tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle – Ohjeita teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY tietyistä näkökohdista (COM(2017) 708 final, 29.11.2017)

Viimeisin päivitys: 11.06.2018