Julkiset osakeyhtiöt - osakkeenomistajien ja velkojien suojelu

EU:n direktiivi 2012/30 yhdenmukaistaa kaikkien EU-maiden säännöt julkisten osakeyhtiöiden perustamisesta ja johtamisesta.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/30/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012 , niiden takeiden yhteensovittamisesta samanveroisiksi, joita jäsenvaltioissa vaaditaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 54 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetuilta yhtiöiltä niiden jäsenten sekä ulkopuolisten etujen suojaamiseksi osakeyhtiöitä perustettaessa sekä niiden pääomaa säilytettäessä ja muutettaessa (aikaisempi yhtiöistä annettu toinen direktiivi).

TIIVISTELMÄ

Direktiivi tähtää julkisten osakeyhtiöidenosakkeenomistajien ja velkojien suojaamiseen yhdenmukaistamalla kansalliset säännöt, jotka koskevat yhtiöiden perustamista ja johtamista sekä niiden pääoman korottamista ja alentamista.

Direktiivissä määritellään ensiksi ne yhtiömuodot, joihin direktiiviä sovelletaan - niiden nimet vaihtelevat maittain.

Direktiiviin sovellettavat poikkeukset

Kansalliset hallitukset voivat vapauttaa velvoitteesta erilaisia pääomia omaavia sijoitusyhtiöitä sekä tietyntyyppisiä osuuskuntia.

Direktiivinmukaisetperussäännöt

Julkisen osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen tai perustamiskirjan täytyy sisältää seuraavat tiedot:

Lisätietoja, joiden on käytävä ilmi yhtiöjärjestyksestä, perustamiskirjasta tai erillisestä asiakirjasta, ovat esimerkiksi:

Tällä direktiivillä rajoitetaan myös julkisen osakeyhtiön mahdollisuutta ostaa omia osakkeitaan.

Tällä direktiivillä kumotaan ja laaditaan uudelleen yhtiöistä annettu toinen direktiivi (direktiivi 77/91/ETY), jota on muutettu huomattavilta osin vuoden 1979 jälkeen.

VIITTEET

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Direktiivi 2012/30/EU

4.12.2012

-

EUVL L 315, 14.11.2012

Viimeisin päivitys: 21.03.2014