Euroalue maailmantaloudessa: kolme ensimmäistä vuotta

Tällä tiedonannolla komissio laatii yleiskatsauksen talous- ja rahaliiton (EMUn) kolmesta ensimmäisestä vuodesta ja euroalueesta maailmantaloudessa.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto - Euroalue maailmantaloudessa: kolme ensimmäistä vuotta [KOM(2002) 332 lopullinen - ei julkaistu EYVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Talous- ja rahaliiton kolmas vaihe käynnistettiin 1. tammikuuta 1999. Kolme vuotta myöhemmin kolikot ja setelit on otettu käyttöön ja eurosta on tullut täyttä totta. EMUn loppuunsaattaminen on käänteentekevä tapahtuma, joka vaikuttaa merkittävästi euroalueen jäsenvaltioiden talouksiin.

TALOUSTILANNE

Talouskasvu. EMUn kahtena ensimmäisenä vuonna talouskasvu oli keskimäärin 3 prosenttia, mutta vuoden 2001 aikana euroalueen talouskasvu hidastui jyrkästi. Hidastuminen johtui useista tekijöistä, kuten öljyn hinnannoususta, osakemarkkinoiden kuplan puhkeamisesta sekä syyskuun 11. päivän tapahtumista.

Työmarkkinat. Työmarkkinatilanne on parantunut yhteisen rahan viimeisenä kolmena vuotena. Työpaikkoja on syntynyt noin kuusi miljoonaa, ja suuntaus jatkuu vielä laskusuhdanteenkin aikana. Vuonna 2001 euroalueen työttömyysaste laski 8,3 prosenttiin rakenneuudistusten, maltillisen palkkakehityksen ja talouskasvun ansiosta.

Inflaatio. Vuonna 1999 inflaatio oli vain 1,1 prosenttia, mutta vuonna 2001 kuluttajahintojen nousu oli jo 2,5 prosenttia. Tämä johtui öljyn hinnannoususta sekä euron heikkenemisestä suhteessa Yhdysvaltain dollariin. Lisäksi kehitykseen vaikutti BSE-kriisistä sekä suu- ja sorkkataudista aiheutunut elintarvikkeiden hinnannousu.

Valuuttakurssi. Euron 1. tammikuuta 1999 tapahtuneen käyttöönoton jälkeen yhtenäisvaluutta heikkeni yli 20 prosenttia suhteessa Yhdysvaltain dollariin, mutta on vahvistunut sen jälkeen noin 10 prosenttia. Euron katsotaan olevan aliarvostettu. Tämä on antanut euroalueen taloudelle hyvän kilpailuaseman suhteessa kilpailijoihin, mikä näkyy viennin kasvuna ja sen myönteisenä vaikutuksena bruttokansantuotteeseen (BKT).

Vaihtotase ja kilpailukyky. Euroalueen vaihtotase parani edelleen vuonna 2001, ja vuoden kokonaistase oli lievästi ylijäämäinen. Kilpailukyky on vaihdellut jäsenvaltioittain. EMUn kolmena ensimmäisenä vuonna Saksan, Kreikan ja Itävallan kilpailukyky parani. Finanssipolitiikka ja rakenneuudistus ovat ainoat käytössä olevat keinot, joilla voidaan estää kilpailukyvyn ja vaihtotaseen ongelmien kärjistyminen.

MAKROTALOUSPOLITIIKKA

Vakaus- ja kasvusopimus. Vakaus- ja kasvusopimuksessa tavoitteeksi vahvistetaan julkisen talouden tervehdyttäminen. Jäsenvaltiot ovat sitoutuneet tekemään talousarvioistaan ylijäämäisiä vuoteen 2004 mennessä. Vuodesta 1999 lähtien rahoitusasemien parantuminen on hidastunut, ja vuonna 2001 euroalueen talouden alijäämä kasvoi entisestään. Finanssipolitiikassa onkin edessä kaksi suurta haastetta: rahoitusasemien epätasapainon poistamiseksi toteutetun politiikan jatkaminen, jotta normaaleista suhdannevaihteluista pystytään selviytymään, sekä varautuminen väestön ikääntymiseen vähentämällä yritysten kokonaisvelkaantumista.

Rahapolitiikka. Rahapolitiikan toteuttaminen on annettu vastedes Euroopan keskuspankin (EKP) tehtäväksi. EKP:n ensisijaiseksi tavoitteeksi on perustamissopimuksessa vahvistettu hintatason vakaus. EKP:n mukaan vakaus saavutetaan, kun inflaatio pysyy alle kahdessa prosentissa. Rahapolitiikka perustuu kahteen "pilariin". Ensimmäinen pilari koskee rahan määrän (M3) kasvua, jonka viitearvoksi EKP on vahvistanut 4,5 prosenttia. Toinen pilari koostuu useista talouden osoittimista, kuten kustannus- ja hintaindekseistä, valuuttakursseista sekä reaalitalouden indikaattoreista.

Korkotaso. EKP nosti korkoja vuosina 2000 ja 2001 useaan otteeseen inflaatiopaineiden vuoksi, jotka aiheutuivat öljyn hinnannoususta ja euron heikkenemisestä suhteessa dollariin. Maailmantalouden vuoden 2001 kehityksen sekä syyskuun 11. päivän tapahtumien seurauksena EKP kuitenkin alensi nopeasti korkojaan.

Talouspolitiikan yhteensovittaminen. Keskeinen osa yhteensovittamista on ministerineuvoston vuosittain jäsenvaltioille osoittamat talouspolitiikan laajat suuntaviivat. Talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa annetaan opastusta makrotalouden alalla sekä rakennepolitiikan suosituksia. Tavoitteena on lisätä talouskasvun ja tuottavuuden potentiaalia Euroopan unionissa.

Euroryhmä. Euroalueelle on perustettu toinenkin yhteensovittamisen foorumi, euroryhmä. Euroryhmässä kokoontuvat euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden talous- ja valtiovarainministerit. Euroryhmän epäviralliset kokoukset pidetään ennen talous- ja valtiovarainministerien neuvoston (Ecofin-neuvoston) kokoontumista, ja niissä voidaan keskustella vapaasti EMUun liittyvistä kysymyksistä.

PALKKAKEHITYS

EMUn ansiosta palkka- ja työllisyyskehityksen välinen yhteys tulee yhä ilmeisemmäksi. Kilpailukyky heikkenee väistämättä, kun sopeuttaminen valuuttakurssien avulla ei enää ole mahdollista. Euroalueen yksittäisen valtion palkkakehitys vaikuttaa koko alueeseen, etenkin inflaatioriskiin. Yhteinen raha lisää hintojen avoimuutta ja helpottaa palkkavertailua, mikä saattaa johtaa palkkajäljittelyyn.

Kokonaispalkkakehitys. Euroopassa toteutettu inflaation torjunta on vaikuttanut palkkoihin, koska palkkojen nousu on sidoksissa hintojen inflaatioon. Myös palkkojen kasvun hajonta maiden välillä on selvästi pienentynyt viime vuosikymmenen aikana. Hajonta on kuitenkin edelleen merkittävää tuottavuuseroista johtuen.

Työttömyysaste. Vaikka työttömyys on vähentynyt selvästi viime vuosina, toistaiseksi on saatu vain vähän merkkejä euroalueen työkustannusten kasvun merkittävästä kiihtymisestä. Reaalipalkkakehitys on ollut maltillista melkein kaikissa euroalueen maissa. Palkkamaltti on tuottanut tulosta ja edistänyt dynaamista työpaikkojen luomista. Työttömyysaste on laskenut 11,5 prosentista 8,5 prosenttiin. Eniten laskua aiheutti rakennetyöttömyyden väheneminen. On kuitenkin syytä huomata, että kaikissa EMUn merkittävissä talouksissa vallitsee edelleen suhteellisen korkea rakennetyöttömyys.

Työmarkkinasopimukset. Useissa maissa työmarkkinasopimuksilla, joilla vahvistetaan valtion ja työmarkkinaosapuolten väliset neuvottelut, on edistetty suotuisaa ilmapiiriä ja helpotettu palkkamaltin säilyttämistä. Konfliktien vaara yritysten ja työntekijöiden välillä onkin vähentynyt suuresti. Palkkajouston merkitys EMUn moitteettomassa toiminnassa on kasvanut. Joustavuutta ovat lisänneet eriytetyt tulokset ja jonkinasteinen hajauttaminen esimerkiksi avauslausekkeilla, jotka sallivat mukauttamisen alueellisiin, yritystason tai alakohtaisiin ehtoihin.

INVESTOINNIT

Investointipotentiaali. Euro on selvästi lisännyt investointipotentiaalia euroalueella. Euro on ensinnäkin poistanut valuuttakurssiriskin kahdentoista valtion markkinoiden väliltä ja lisännyt kilpailua näillä yhtenäismarkkinoilla. Lisäksi rahoitusmarkkinoiden yhtenäistymisen nopeutuminen on parantanut yritysten rahoitusoloja. EMUn odotetaan myös pystyvän edistämään rakenneuudistusten alullepanoa jäsenvaltioissa ja etenkin työmarkkinoilla. EMU vaikuttaa myönteisesti myös korkoihin julkistalouden tervehdyttämispolitiikan kautta.

Julkiset ja yksityiset investoinnit. Julkisten investointien osuus BKT:sta laski jatkuvasti 1990-luvulla tehtyjen yksityistämisten takia. Yritysinvestoinnit etenkin tieto- ja viestintätekniikkaan ovat sen sijaan lisääntyneet viime vuosina. Investointien määrän maakohtainen vaihtelu väheni tuntuvasti viime vuosikymmenen aikana, mikä viittaa euroalueen valtioiden olojen lähentymiseen. Vuoden 1999 jälkeen yritysinvestointien määrän hajonnassa on kuitenkin havaittu hienoista nousua, joka johtuu osittain aiemmin jäljessä olleiden maiden dynaamisuudesta.

Suorat ulkomaiset sijoitukset. Suoria ulkomaisia sijoituksia helpotettiin 1990-luvulla, kun Euroopan yhdentymisprosessin yhteydessä niiltä poistettiin useita esteitä. Suuntaus aiheutui euron käyttöönotosta, joka poisti valuuttakurssien vaihtelut ja riskit. Euroalueelta peräisin olevien suorien ulkomaisten sijoitusten virrat ovat kasvaneet merkittävästi. Tämä johtuu suurelta osin yritysten maailmanlaajuisesta laajentumisesta sekä siihen liittyvistä fuusioista ja yrityskaupoista.

EMUn vaikutukset. Valuuttakurssien heilahtelu ei enää ole mahdollista. Tervehdyttävän finanssipolitiikan ansiosta lyhyet ja pitkät korot ovat laskeneet. Rahoitus-, työ- ja hyödykemarkkinat olisi saatava edelleen joustavammiksi, jotta euroalueen investointiympäristö paranisi. Tiukka sääntely on yhteydessä alhaisempaan investointien määrään. Euroalueella voitaisiinkin näin ollen hyödyntää täysipainoisesti EMUn tarjoamia mahdollisuuksia. Investointien kasvu johtaa euroalueen kasvumahdollisuuksien lisääntymiseen. Tämä on erityisen tärkeää ajatellen pitkällä aikavälillä kasvuun kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia, kuten väestömäärän ennustettavaa vähenemistä.

RAHOITUSJÄRJESTELMÄ

Yleinen kehitys.Rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen on kiihtynyt selvästi maailmanlaajuistumisen mutta myös yhteisen sääntelyjärjestelmän luomisen ja euron käyttöönoton vuoksi. Rahoitusalalla on meneillään nopea rakennemuutos, ja yhdentymiseen liittyy alan yleinen laajentuminen sekä kilpailun kiristyminen. Valuuttariski sekä pirstoutuneen järjestelmän aiheuttamat kustannukset ovat poistuneet. Markkinoiden vapauttamisen ja euron käyttöönoton odotetaankin edistävän pääomamarkkinoiden kehittymistä suhteessa pankkirahoitukseen.

Rahamarkkinat. Yhdentymisaste vaihtelee jonkin verran eri markkinalohkoilla. Pankkien välisten vakuudettomien talletusten markkinoilla sekä johdannaismarkkinoilla yhdentymisaste on korkea. Sitä vastoin vakuudellisten rahamarkkinoiden lohkoilla (esim. yksityiset takaisinostosopimukset, valtion velkasitoumukset, yritystodistukset ja sijoitustodistukset, joihin kuuluu likviditeetin vaihto vakuuteen) yhdentyminen on edelleenkin vähäisempää. Tilanne johtuu pääasiassa jäsenvaltioiden lainsäädännöissä edelleen esiintyvistä eroista. Vakuusdirektiivin pitäisi parantaa tilannetta.

Joukkolainamarkkinat. Euron käyttöönoton jälkeen kansalliset joukkolainamarkkinat ovat yhdentyneet euromääräisiksi joukkolainamarkkinoiksi, jotka ovat selvästi entistä homogeenisemmat. Suuren likviditeetin ansiosta liikkeeseenlaskujen määrät ovat kasvaneet. Valtioiden säästötoimenpiteistä johtuen yksityisen sektorin osuus on noussut jyrkästi suhteessa julkisen talouden liikkeeseenlaskuun. Tämän rahoitusmarkkinalohkon kasvua ovat edistäneet yleistyvät fuusiot ja yrityskaupat sekä UMTS-huutokaupat (es de en fr), joita rahoitetaan usein joukkolainaemissioilla.

Valtion joukkolainat. Valtioiden osuus joukkolainojen kokonaismäärästä on edelleen noin 40 prosenttia. Jäsenvaltioiden tuotot ovat lähentyneet voimakkaasti. Tämän markkinalohkon likviditeetti on kuitenkin edelleen rajallista, koska joukkolainoja laskee liikkeeseen 12 erillistä laitosta, joilla on erilaiset liikkeeseenlaskustrategiat, menettelyt ja instrumentit. Kaiken kaikkiaan eurosta on tullut kansainvälisissä joukkolainojen emissioissa toiseksi tärkein valuutta Yhdysvaltain dollarin jälkeen.

Osakemarkkinat. Euron käyttöönotto on kiihdyttänyt rajatylittävien osakesijoitusten kysyntää. Sijoitustoiminnan painopiste näyttää siirtyvän täysin kansallisesta sijoittamisesta yhä enemmän EU:n laajuiseen alakohtaiseen sijoittamiseen. Lisäksi euro on kiihdyttänyt toimintaa EU:n uuden talouden osakemarkkinoilla. Euroopan pörssien reaktio Euroopan yhdentymiseen on ollut yhdistyminen.

Riskipääoma. Riskipääomalla on usein keskeinen sija yrityksen elinkaaren alkuvaiheissa. Unioni on toteuttanut toimia, joilla helpotetaan yritysten riskipääomarahoituksen saantia, kuten riskipääomaa koskevan toimintasuunnitelman. Euroopan riskipääomamarkkinat ovat edelleen pirstoutuneet, ja suurin osa sijoituksista tehdään yhä kotimaassa. Tämä selittyy osittain Euroopan unionin jäsenvaltioiden sääntely-, verotus- ja oikeusinfrastruktuureissa edelleen esiintyvillä eroilla. Teknologiayritysten pörssimarkkinoiden kuplan puhjettua riskipääomasijoitukset vähenivät jyrkästi.

Rahoituspalvelut. Euroopan yritysrahoituspalvelujen markkinat ovat yhä avoimempia maailmanlaajuiselle kilpailulle. Pankit ovat reagoineet tekemällä uudelleenjärjestelyjä ja suuntaamalla toimintaansa perinteisestä "sijoituspankkityyppiseen" toimintaan, joka koostuu uusien rahoitustuotteiden luomisesta ja myymisestä sekä asiakkaiden neuvonnasta ja fuusioihin ja yrityskauppoihin liittyvästä toiminnasta. Rahoituksen välittäjät yhdistyvät etenkin kansallisella tasolla, jolloin ala keskittyy. Oikeusjärjestelmien erojen takia Euroopan laajuisen tuotevalikoiman kehittäminen ei vielä ole mahdollista.

Tulevaisuuden haasteet. Euro on ollut tärkeä tekijä yhdentymisen nopeuttamisessa. Rahoitusmarkkinoiden yhdentymistä ei ole vielä saatettu loppuun, ja sitä onkin jatkettava, jotta yhdentymisen tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet voitaisiin hyödyntää paremmin. Niin säästäjät kuin sijoittajatkin hyötyvät laajemmasta valikoimasta ja transaktiokustannusten alenemisesta. Tämä näkyy tuottavuuden kasvuna ja näin ollen myös talouskasvun lisääntymisenä. Tämän vuoksi Eurooppa-neuvoston kokouksissa rahoitusmarkkinoiden yhdentyminen onkin asetettu yhdeksi talousuudistuksen painopistealueeksi. Rahoituspalveluja koskeva toimintasuunnitelma, 42 aloitteesta koostuva paketti, on pantava täytäntöön vuoteen 2005 mennessä. Riskipääomaa koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanon määräajaksi on vahvistettu vuosi 2003.

EURO KANSAINVÄLISENÄ VALUUTTANA

Yhdysvaltain dollari on edelleen johtava kansainvälinen valuutta, mutta eurosta on tullut maailman toiseksi tärkein valuutta. Tämä selittyy euroalueen talouden painoarvolla sekä vakaudella, joka kertoo terveistä talouden perustekijöistä.

Kansainvälinen käyttö. Ennen euroseteleiden ja -kolikoiden käyttöönottoa vuonna 2002 euron osuudeksi kansainvälisten transaktioiden laskutuksesta arvioitiin 15-17 prosenttia. Yhdysvaltain dollari on edelleen alan johtava valuutta. Euron asema etenkin alueellisena laskutusvaluuttana tulee todennäköisesti laajenemaan. Yhtenäisvaluutan käyttö kansainvälisenä maksuvälineenä on lisääntynyt kolmena ensimmäisenä vuonna ja lisääntynee edelleen nyt seteleiden ja kolikkojen käyttöönoton jälkeen. Eurosta on tullut maailman toiseksi yleisin rahoitus- tai sijoitusvaluutta. Yhtenäisvaluutalla tehdään lähes 34 prosenttia alan transaktioista, mikä johtuu myös euroalueen perinteisesti alhaisesta korkotasosta.

Ankkurivaluutta. Yli 50 maata on sitonut valuuttansa euroon, esimerkiksi ohjatun kellunnan järjestelmässä tai valuuttakatejärjestelmissä. Kyse on lähinnä Euroopassa ja Afrikassa sijaitsevista maista, joiden vaikuttimena ovat kauppa- ja taloussiteet tai EU-jäsenyysprosessi. Euroa käytetään myös interventiovaluuttana. Tällainen euron käyttö liittyy läheisesti euron asemaan ankkurivaluuttana. Interventioita tapahtuu eniten uudessa valuuttakurssimekanismissa (ERM 2). Uudessa valuuttakurssimekanismissa ainoastaan Tanskan kruunu on nykyään sidottu euroon. Euroa käytetään arvon säilyttäjänä ja se on toiseksi tärkein varantovaluutta maailman keskuspankeissa. Yhdysvaltain dollarin osuus vuoden 2000 valuuttavarannoista oli 68 prosenttia. Euron osuus on viime vuosina pysynyt lähes muuttumattomana.

Ehdokasvaltiot. Euroopan unioniin liittymistä hakevien valtioiden on saatettava yhteisön säännöstö kokonaisuudessaan osaksi omaa lainsäädäntöään ja osallistuttava EMUun. Valtioiden kohdalla sovelletaan aluksi sopimuksessa määrättyä poikkeusta, kunnes ne täyttävät lähentymisperusteet. Ennen euron käyttöönottoa valtioiden on osallistuttava uuteen valuuttakurssijärjestelmään kahden vuoden ajan.

Maailmanlaajuinen yhteensovittaminen. Raha- ja valuuttakurssipolitiikat kuuluvat yhteisön yksinomaisen toimivallan piiriin. Politiikkojen sisäisen yhteensovittamisen suhteen voidaan todeta, että yhteisön edustamisesta kansainvälisellä tasolla päättää neuvosto (euron käyttöönottaneiden jäsenvaltioiden osalta). Euroryhmässä määritetään yhteisiä kantoja. Ministerineuvosto ei ole tähän mennessä tehnyt päätöksiä, jotka koskisivat toimintaa yhteisön ulkopuolella, esimerkiksi Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssä tai G7-ryhmässä. Euroopan keskuspankille on annettu tarkkailija-asema kansainvälisessä valuuttarahastossa ja tietyissä G7-ryhmän työryhmissä. EMUn suhde muuhun maailmaan on siis vasta muotoutumassa.

Viimeisin päivitys 25.08.2005