Kohti kilpailukykyistä ja kestävää metsäteollisuutta

Komissio esittelee toimintasuunnitelman, jonka tavoitteena on vahvistaa metsäteollisuuden kilpailukykyä ja kestävyyttä, jotta voidaan vastata taloudellisiin ja ympäristöön liittyviin haasteisiin, joita Euroopan unioni tulevaisuudessa kohtaa. Tällaisia haasteita ovat muun muassa ilmastonmuutos, innovointi, maailmanlaajuisen kilpailun vahvistaminen sekä puun ja energian hankinta.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille innovatiivisesta ja kestävästä EU:n metsäteollisuudesta – EU:n kasvu- ja työllisyysstrategiaan liittyvä tiedonanto, annettu 27. helmikuuta 2008 [KOM(2008) 113 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Euroopan unionin (EU) metsäteollisuus on kilpailukykyistä. Metsäteollisuuden tuotantoarvo on 365 miljardia euroa ja lisäarvo noin 120 miljardia euroa. Alalla on yli kolme miljoonaa työpaikkaa 344 000 eri yrityksessä, joista monet sijaitsevat maaseudulla. Pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset) ovat metsä- ja painoteollisuudessa avainasemassa.

Metsäteollisuuden on säilytettävä kilpailukykynsä myös, kun siirrytään kohti taloutta, joka tuottaa niukasti hiilidioksidipäästöjä. Alan on jatkossakin kukoistettava, samalla kun vastataan haasteisiin, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, innovointiin, Euroopan ulkopuolisille markkinoille pääsyyn ja kallistuvaan energiaan.

Komissio ehdottaa useita toimia, joiden tavoitteena on parantaa metsäteollisuuden kilpailukykyä. Toimet koskevat seuraavia aloja:

Raaka-aineen saatavuus

Puun lisääntynyt kysyntä uusiutuvan energian tuottamiseksi sekä luonnon monimuotoisuuteen ja metsien virkistyskäyttöön liittyvät tarpeet ovat lisänneet kilpailua puuraaka-aineesta. Tarjonnan ja kysynnän välinen ero aiheuttaa kustannusten kohoamista. On tärkeää edistää puuraaka-aineen sisäistä tarjontaa, jotta taataan sen saatavuus. Puu on monien metsäteollisuuden alojen suurin kustannuserä. Puun osuus kokonaiskustannuksista on paperiteollisuudessa yli 30 prosenttia ja sahateollisuudessa lähes 70 prosenttia.

Komissio suosittaa kestävää metsänhoitoa. Se kannustaa jäsenvaltioita, teollisuutta ja metsänomistajia

Ilmastonmuutoksen torjunta

Metsät ja metsäteollisuuden tuotteet sitovat hiilidioksidia, joten tämä ala osallistuu ilmastonmuutoksen torjuntaan hiilen sitoutumisen kautta. Puutuotteet pystyvät säilyttämään hiiltä pitempään, jos paperin ja puun kierrätystä lisätään sen sijaan, että ne sijoitettaisiin kaatopaikalle. Komissio tutkii, mitä etuja ja haittoja liittyy ehdotukseen, jonka mukaan hiilen sitoutuminen metsäteollisuuden tuotteisiin sisällytetään unionin politiikkaan.

Kaasun ja sähkön hinnannousu uhkaa metsäteollisuuden kilpailukykyä. Vaikka tietyt metsäteollisuuden haarat ovat energian nettotuottajia (kemialliset sellutehtaat), toiset haarat kuluttavat runsaasti energiaa (paperitehtaat). Komissio korostaa Euroopan energiapolitiikkaa koskevan toimintasuunnitelman (2007–2009) tärkeyttä, jotta voidaan luoda kaasun ja sähkön sisämarkkinat, joilla on todellista kilpailua.

Komissio painottaa ilmastonmuutoksen torjunnassa tulevia toimia ja aikoo jatkossakin yhteisön päästökauppajärjestelmän yhteydessä arvioida energiaintensiivisten teollisuudenalojen tilannetta ja riskejä tuotannon siirtymisestä maihin, joissa päästörajoitukset ovat lievempiä (ns. hiilivuoto).

Innovointi

Komissio muistuttaa innovoinnin, tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen olevan tärkeitä, jotta voidaan tukea kilpailukykyä ja taata kestävä metsänhoito. Tutkimuksen seitsemäs puiteohjelma tarjoaa mahdollisuuden tutkia biopolttoaineiden ja puusta saatavien biotekniikkaan perustuvien kemikaalien tuotantomenetelmiä. Innovointiin liittyvien toimintakeskusten perustamisella pyritään lisäämään kilpailukykyä metsän tuotantoketjussa.

Kauppa ja yhteistyö unionin ulkopuolisten maiden kanssa

Komissio pyrkii jatkossakin takaamaan raaka-aineiden saatavuuden maailmanmarkkinoilla ja poistamaan tulliesteet ja aloittaa unionin ulkopuolisten maiden kanssa tätä koskevan vuoropuhelun.

Tiedotus ja viestintä

Metsätuotteiden ja -teollisuuden tuntemusta on parannettava. Jäsenvaltioita, alueellisia viranomaisia, yliopistoja ja muita oppilaitoksia kehotetaan tekemään yhteistyötä monikansallisissa verkostoissa, jotta pitkäaikaisia muutoksia metsäteollisuudessa voidaan analysoida ja selvittää.

Tausta

Kaikista ehdotetuista toimista on järjestetty julkinen kuuleminen (EN). Tämä tiedonanto merkitsee uutta vaihetta EU:n yhtenäisen teollisuuspolitiikan täytäntöönpanossa. Se täydentää myös metsiä koskevaa EU:n toimintasuunnitelmaa.

Viimeisin päivitys 10.06.2008