Moottoriajoneuvot ja niiden perävaunut: hyötyajoneuvojen tekniset tienvarsitarkastukset (vuoteen 2018 asti)

Tieliikenteen kasvu Euroopan unionissa (EU) aiheuttaa kaikille EU-maille samankaltaisia turvallisuus- ja ympäristöongelmia. Liikenneturvallisuuden, ympäristönsuojelun ja tasapuolisen kilpailun nimissä EU yhdenmukaistaa sen vuoksi EU:ssa liikennöivien hyötyajoneuvojen ja niiden perävaunujen teknisiä tienvarsikatsastuksia. Niitä sovelletaan matkustajien tai tavaroiden kuljettamiseen tarkoitettuihin hyötyajoneuvoihin.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/30/EY, annettu 6 päivänä kesäkuuta 2000, Euroopan yhteisössä liikennöivien hyötyajoneuvojen teknisistä tienvarsitarkastuksista

TIIVISTELMÄ

Direktiivissä vahvistetaan oikeudelliset puitteet ja sillä täydennetään liikennöiville hyötyajoneuvoille testausasemilla tehtäviä pakollisia vuosittaisia tarkastuksia koskevia sääntöjä direktiivin 2009/40/EY (joka kumosi direktiivin 96/96/EY vuonna 2009, ja joka on sittemmin puolestaan kumottu direktiivillä 2014/45/EU, joka tulee voimaan 20 päivänä toukokuuta 2018) mukaisesti.

Tienvarsitarkastukset ovat ilman ennakkoilmoitusta tehtyjä Euroopan unionin (EU) maissa liikennöivien hyötyajoneuvojen tarkastuksia. Viranomaiset suorittavat niitä teillä, satamissa ja muissa aiheellisiksi katsotuissa paikoissa.

Direktiivissä säädetään, että tekninen tienvarsitarkastus muodostuu joko yhdestä, kahdesta tai kaikista seuraavista osista:

tarkastetaan silmämääräisesti tieverkossa liikennöivän hyötyajoneuvon kunto,

tarkastetaan asiakirjat, jotka liittyvät ajoneuvon tienvarsitarkastuksen vaatimustenmukaisuuteen, ja äskettäin laadittu teknistä tienvarsitarkastusta koskeva raportti, jos kuljettajalla on esittää sellainen,

tarkastetaan ajoneuvo huonosta kunnossapidosta johtuvien puutteiden paljastamiseksi (sileät renkaat, viallinen jarrujärjestelmä jne.). Tarkastajan on otettava tässä vaiheessa huomioon viimeisimmät asiakirjat ja mikä tahansa muu turvallisuustodistus.

Direktiivissä säädetään EU-maiden säännöllisten ja asianmukaisten tienvarsitarkastusten käyttöönotosta, jotka suoritetaan ilman kuljettajan kansallisuuteen tai hyötyajoneuvon rekisteröintimaahan perustuvaa syrjintää. Näiden olisi katettava joka vuosi merkittävä ja edustava läpileikkaus kaikkia luokkia edustavista hyötyajoneuvoista.

EU-maiden on lähetettävä komissiolle joka toinen vuosi edellisiltä kahdelta vuodelta kerätyt tiedot tarkastettujen hyötyajoneuvojen lukumäärästä.

Direktiivissä säädetyt tienvarsitarkastukset on suoritettava tarkastettujen kohtien luettelon mukaisesti (liite I). Ajoneuvon kuljettajalle annetaan todistus, jossa eritellään paikalla tehdyn tarkastuksen tulokset. Kuljettajan on kyettävä esittämään se pyydettäessä helpottaakseen tulevia tarkastuksia tai välttyäkseen niiltä.

Jos ajoneuvon huonon kunnon laajuus edellyttää perinpohjaisempaa tarkastusta, ajoneuvo voidaan määrätä perusteellisempaan tarkastukseen hyväksyttyyn katsastuslaitokseen.

Hyötyajoneuvon käyttö yleisillä maanteillä kielletään välittömästi, jos

tienvarsitarkastuksen tulokset osoittavat, että se ei vastaa direktiivissä vahvistettuja standardeja (liite II: jarrujärjestelmät ja pakokaasupäästöt), tai

hyväksytyssä katsastuslaitoksessa suoritetussa myöhemmässä tarkastuksessa todetaan, että se ei ole direktiiviin 2009/40/EY mukainen ja

että se täten aiheuttaa merkittävän vaaran ajoneuvossa oleville henkilöille tai muille tienkäyttäjille.

Henkilölle, jonka asuinpaikka ei ole jäsenmaassa, kuuluvan hyötyajoneuvon vakavista puutteista on ilmoitettava sen EU-maan toimivaltaisille viranomaisille, jossa ajoneuvo on rekisteröity. Se maa, jossa vakava puute on havaittu, voi vaatia, että sääntöjen rikkojaan kohdistetaan toimenpiteitä. Jos toimenpiteisiin ryhdytään, on sen maan, jossa ajoneuvo on rekisteröity, ilmoitettava sääntöjen rikkojaan kohdistetuista toimenpiteistä maalle, jossa puutteet havaittiin.

Komissiolla on valta määritellä tiettyjä vähimmäisstandardeja ja testausmenetelmiä ja mukauttaa niitä tekniikan kehitykseen.

VIITTEET

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Direktiivi 2000/30/EY

10.8.2000

9.8.2002

EUVL L 203, 10.8.2000, s. 1-8.

Direktiiviin 2000/30/EY tehdyt peräkkäiset muutokset ja korjaukset on sisällytetty perussäädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan viitteeksi.

Liitteet I ja II

Direktiivi 2010/47/EU (EUVL L 173, 8.7.2010, s. 33-46).

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/47/EU, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2010, unionissa liikennöivien hyötyajoneuvojen liikennekelpoisuutta koskevista teknisistä tienvarsitarkastuksista ja direktiivin 2000/30/EY kumoamisesta (EUVL L 127, 29.4.2014, s. 134-218).

Komission suositus 2010/379/EU, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/30/EY mukaisissa hyötyajoneuvojen teknisissä tienvarsitarkastuksissa havaittujen puutteiden riskinarvioinnista (EUVL L 173, 8.7.2010, s. 97-105).

Komission kertomus neuvostolle ja Euroopan parlamentille Euroopan yhteisössä liikennöivien hyötyajoneuvojen teknisistä tienvarsitarkastuksista 6 päivänä kesäkuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/30/EY soveltamisesta jäsenvaltioissa - raportointikausi 2009-2010 (COM(2013) 303 final, 24.5.2013).

Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan yhteisössä liikennöivien hyötyajoneuvojen teknisistä tienvarsitarkastuksista 6 päivänä kesäkuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/30/EY soveltamisesta jäsenvaltioissa - raportointikausi 2011-2012 (COM(2014) 569 final, 12.9.2014).

Viimeisin päivitys 13.08.2015