Internetin käyttöturvallisuuden parantamista koskeva ohjelma 2009–2013 (Safer Internet ‑ohjelma)

Verkkoympäristö on yhä helpommin saatavilla, ja sen tuomien etujen lisäksi sen käyttäjät altistuvat erilaisille riskeille. Lapset ja nuoret, joista on tulossa yhä aktiivisempia internetin käyttäjiä, ovat myös erityisen haavoittuvia. Safer Internet ‑ohjelman tavoitteena on parantaa lasten turvallisuutta verkkoympäristössä torjumalla laittoman sisällön lisäksi myös haitallista käyttäytymistä.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 1351/2008/EY, tehty 16 päivänä joulukuuta 2008, internetiä ja muita viestintäteknologioita käyttävien lasten suojelua koskevan monivuotisen yhteisön ohjelman perustamisesta.

TIIVISTELMÄ

Internetin käyttöturvallisuuden parantamista koskeva yhteisön ohjelma 2009–2013 (Safer internet) perustetaan tällä päätöksellä. Se jatkaa vuonna 2005 aloitetun Safer Internet Plus ‑ohjelman tavoitteita.

Ohjelman tavoitteena on parantaa lasten turvallisuutta verkkoympäristössä, ja siinä on kaksi keskeistä tavoitetta:

Ohjelmalla torjutaan laittoman ja haitallisen sisällön lisäksi myös haitallista käyttäytymistä.

Toimet

Ohjelman toteuttamisessa hyödynnetään seuraavia neljää toimintalinjaa:

Toteuttaminen

Ohjelmaan voivat osallistua seuraavat oikeussubjektit:

Komissio vastaa ohjelman yleisestä toteuttamisesta ja vuosittaisten työohjelmien valmistelusta. Näissä tehtävissä sitä avustaa hallintokomitea.

Ohjelmalle myönnetty kokonaistalousarvio vuosina 2009–2013 on 55 miljoonaa euroa.

Taustaa

Internetin käyttöturvallisuuden parantamista koskeva ohjelma tukee ja täydentää muita yhteisön politiikkoja, ohjelmia ja toimia, erityisesti i2010 – kasvua ja työllisyyttä edistävä eurooppalainen tietoyhteiskunta ‑aloitetta, yhteisön tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen ohjelmia ja Daphne III ‑ohjelmaa.

Viitteet

Säädös

Voimaantulo – Voimassaolon päättymispäivä

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Päätös N:o 1351/2008/EY

24.12.2008 – 31.12.2013

-

EUVL L 348, 24.12.2008

Viimeisin päivitys 26.05.2009