Tuomioiden täytäntöönpano: velallisen omaisuuden läpinäkyvyys
Velkojen periminen toisesta jäsenvaltiosta voi olla käytännössä hankalaa, vaikka asiassa olisi annettu tuomioistuimen tuomio, jos velkojalla ei ole tietoa velallisen eikä hänen varojensa olinpaikasta. Euroopan komissio onkin käynnistänyt aiheesta vihreän kirjan avulla julkisen kuulemisen, jonka tarkoituksena on selvittää, miten velkojen perintää voitaisiin tehostaa esimerkiksi erilaisten rekisterien ja velallisen omaisuutta koskevien ilmoitusten avulla.
ASIAKIRJA
Vihreä kirja, julkaistu 6. maaliskuuta 2008 - Tuomioiden tehokas täytäntöönpano Euroopan unionissa: velallisen omaisuuden läpinäkyvyys [KOM(2008) 128 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä].
TIIVISTELMÄ
Maksujen viivästyminen ja maksamatta jättäminen vaarantaa sekä yritysten että kuluttajien edut, etenkin silloin kun ei ole tietoa velallisen eikä hänen varojensa olinpaikasta. Ongelma liittyy erityisesti tilanteisiin, joissa velkoja on perittävä toisesta jäsenvaltiosta, ja se saattaa jopa haitata sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Euroopan komissio on käynnistänyt julkisen kuulemisen tällä vihreällä kirjalla, jossa hahmotellaan nykytilanteeseen liittyvät ongelmat ja ehdotetaan niihin ratkaisuvaihtoehtoja. Asiasta kiinnostuneet voivat esittää kommenttinsa 30. syyskuuta 2008 mennessä.
Nykytilanne
Täytäntöönpanomenettelyt aloitetaan yleensä selvittämällä velallisen osoite ja hankkimalla tietoja hänen taloudellisesta tilanteestaan. Useimmissa jäsenvaltioissa on käytössä tätä varten kaksi eri keinoa:
- järjestelmä, jossa velallisen on ilmoitettava joko koko omaisuutensa tai ainakin vaateen täytäntöönpanon kannalta merkityksellinen omaisuus;
- järjestelmä, jossa kyseisiä tietoja haetaan erityisistä rekistereistä.
Euroopan komissio ei esitä tässä vihreässä kirjassa mitään yksittäistä EU:n tason toimenpidettä, vaan ehdottaa harkittavaksi useita toimenpiteitä, joiden avulla velkoja voi saada kohtuullisen ajan kuluessa luotettavia tietoja velallisen ja hänen varojensa olinpaikasta. Tällaisia toimenpiteitä voisivat olla:
-
käsikirjan laatiminen kansallisista täytäntöönpanosäännöksistä ja ‑käytänteistä: EU:n 27 jäsenvaltion täytäntöönpanojärjestelmistä on tähän mennessä julkaistu hyvin vähän tietoja. Käsikirjaan voitaisiin koota kustakin jäsenvaltiosta esimerkiksi kaikki tietolähteet, joista saa tietoja henkilön omaisuudesta, näiden tietolähteiden yhteystiedot sekä menettelyn kustannukset.
-
tietorekistereissä saatavilla olevien tietojen määrän lisääminen ja niiden saatavuuden parantaminen: velallista koskevia tietoja saa pääasiassa erilaisista julkisista lähteistä, kuten kauppa- tai väestörekistereistä. Nämä ovat kuitenkin eri jäsenvaltioissa erilaisia. Komissio kysyy, olisiko kaupparekistereissä olevien tietojen määrää lisättävä ja parannettava samalla niiden saatavuutta, ja miten voitaisiin parantaa nykyisten väestörekisteritietojen saatavuutta. Lisäksi täytäntöönpanoviranomaisille voitaisiin antaa laajempi pääsy sosiaaliturva- ja verorekistereihin, tietosuojasta sekä sosiaaliturva- ja verotietojen luottamuksellisuudesta annettuja säännöksiä luonnollisesti noudattaen.
-
täytäntöönpanoviranomaisten välinen tietojenvaihto: täytäntöönpanoelimet eivät saa nykyään suoraan tietoja muiden jäsenvaltioiden (ei-julkisista) rekistereistä, jotka ovat oman maan täytäntöönpanoelinten käytettävissä. Kansallisten täytäntöönpanoelinten tietojenvaihdosta ei toistaiseksi määrätä myöskään kansainvälisillä säännöksillä tai sopimuksilla. Niin kauan kuin Euroopan laajuisia rekistereitä ei ole, voitaisiin kenties lisätä kansallisten täytäntöönpanoviranomaisten välistä yhteistyötä ja niiden välistä suoraa tietojenvaihtoa.
-
velallisen ilmoitukseen liittyvät toimet: monissa jäsenvaltioissa täytäntöönpanoelimillä on valtuudet esittää suoraan velalliselle tämän omaisuutta koskevia kysymyksiä. Toisissa jäsenvaltioissa taas velallisen on annettava ilmoituksensa täytäntöönpanosta vastaavalle tuomioistuimelle. Eräissä jäsenvaltioissa velallisen on täytettävä pakollisia lomakkeita, toisissa ei ole käytössä minkäänlaista velallisen ilmoitusta. Euroopan komissio pohtii, olisiko otettava käyttöön ns. eurooppalainen omaisuusilmoitus, jossa velallisen olisi ilmoitettava kaikki Euroopan oikeudenkäyttöalueella sijaitsevat varansa. Silloin jäsenvaltioiden täytäntöönpanomenettelyjä koskeva alueperiaate ei rajoittaisi velallisen omaisuuden läpinäkyvyyttä.
See also
Lisätietoja aiheesta on seuraavilla Euroopan komission internetsivuilla:
Viimeisin päivitys 23.05.2008