Euroopan paluurahasto (2008–2013)

Päätöksellä perustetaan Euroopan paluurahasto vuosiksi 2008–2013. Rahaston määrärahat ovat kyseisellä ajanjaksolla yhteensä 676 miljoonaa euroa, ja se on osa yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevaa yleisohjelmaa.

ASIAKIRJA

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 575/2007/EY, tehty 23 päivänä toukokuuta 2007, Euroopan paluurahaston perustamisesta vuosiksi 2008–2013 osana yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevaa yleisohjelmaa.

TIIVISTELMÄ

Päätöksellä määritellään paluurahaston tavoitteet ja sen hallinnointia koskevat säännöt. Siinä vahvistetaan myös rahaston rahoituspuitteet ja varojen jakamisperusteet.

Paluurahasto on suunnattu henkilöille, joille on myönnetty kansainvälinen suojelu tai tilapäinen suojelu (tai jotka ovat hakeneet sitä), sekä henkilöille, jotka oleskelevat laittomasti jonkin Euroopan unioniin (EU) kuuluvan maan alueella.

Tukikelpoiset toimet

Paluurahastosta voidaan rahoittaa kansallisia ja valtioiden välisiä toimia tai EU:n tason toimia.

Kansallisten toimien tarkoituksena on luoda EU-maihin yhdenmukainen palauttamismenettelyjen hallinnointitapa * ja auttaa EU-maita tekemään yhteistyötä yhdenmukaisen palauttamismenettelyn edistämiseksi. Kansallisten toimien tarkoituksena on myös auttaa jäsenvaltioita soveltamaan yhtenäisellä tavalla yhdenmukaista palauttamismenettelyjen hallinnointia koskevaa Euroopan unionin lainsäädäntöä.

Valtioiden välisten toimien tai EU:n edun mukaisten toimien osalta tämä merkitsee toimenpiteitä, jotka

Paluurahaston toimintaperiaatteet

EU:n määrittelemien painopistealueiden ja tavoitteiden mukaisesti paluurahastosta tuetaan avustuksia myöntämällä voittoa tavoittelemattomia hankkeita, joita julkiset tai yksityiset tahot jo rahoittavat. Paluurahaston antama taloudellinen tuki voi olla enintään puolet kansallisten toimenpiteiden kokonaiskustannuksista. EU:n rahoitusosuus nousee 75 prosenttiin koheesiorahastosta tukea saavissa maissa tai kun hanke koskee strategisissa suuntaviivoissa määriteltyjä painopistealueita.

Komissio hyväksyy ohjelmakautta 2008–2013 koskevat strategiset suuntaviivat, joissa määritellään EU:n tason painopistealueet rahaston kunkin tavoitteen osalta.

Kukin EU-maa hyväksyy strategisten suuntaviivojen perusteella monivuotisen ohjelman, jossa kuvataan tavoitteiden saavuttamiseksi toteutettavia toimia ja esitetään niiden toutettamista koskeva strategia sekä annetaan lisätietoja hankkeiden rahoittamisesta. Ne laativat myös vuosiohjelmat, joilla toteutetaan monivuotinen ohjelma.

Komitea, uudelleentarkastelu ja kumoaminen

Komissiota avustaa yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa käsittelevä yhteinen komitea. Euroopan parlamentti ja neuvosto tarkastelevat päätöstä uudelleen viimeistään 30. kesäkuuta 2013.

Taustaa

Tämä päätös on osa valmistelevia rahoitustoimia, jotka käynnistettiin Haagin ohjelman mukaisesti. Nämä toimenpiteet toteuttavat osaltaan EU:n palauttamispolitiikkaa, joka perustettiin 28. marraskuuta 2002 laaditulla palauttamisen toimintaohjelmalla. Euroopan paluurahasto, jonka varat ovat yhteensä 676 miljoonaa euroa, on perustettu osana yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevaa yleisohjelmaa. Ohjelma perustuu 6. huhtikuuta 2005 annettuun tiedonantoon.

Keskeiset termit

Viitteet

Asiakirja

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Päätös N:o 575/2007/EY

7.6.2007

-

EUVL L 144, 6.6.2007

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission päätös 2008/458/EY, tehty 5 päivänä maaliskuuta 2008, Euroopan paluurahaston perustamisesta vuosiksi 2008–2013 osana yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevaa yleisohjelmaa tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 575/2007/EY soveltamissäännöistä jäsenvaltioiden hallinnointi- ja valvontajärjestelmien, rahastosta myönnetyn yhteisrahoituksen avulla täytäntöön pantavien hankkeiden yleis- ja taloushallintoa koskevien sääntöjen sekä menojen tukikelpoisuuden osalta [EUVL L 167, 27.6.2008].

Komission päätös 2007/837/EY, tehty 30 päivänä marraskuuta 2007, strategisten suuntaviivojen hyväksymisestä vuosiksi 2008–2013 osana Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 575/2007/EY täytäntöönpanoa [EUVL L 330, 15.12.2007]. Tässä päätöksessä asetetaan strategiset suuntaviivat vuosiksi 2008–2013 ja määritetään EU:n tason painopisteet ja EU-maiden ensisijaiset tavoitteet, joiden toteuttaminen on edellytyksenä paluurahastosta myönnettävän rahoituksen lisäämiselle.

Päätöksessä asetetaan neljä painopistettä, joista kutakin vastaa yksi tai useampi ensisijainen tavoite:

Viimeisin päivitys 06.08.2010