Euroopan unionin direktiivit

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 288 artikla – direktiivit

ARTIKLAN TARKOITUS

Siinä määritellään säädökset, joita Euroopan unioni (EU) voi hyväksyä, direktiivit mukaan lukien.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Direktiivit ovat osa EU:n johdettua oikeutta. Siksi EU:n toimielimet hyväksyvät ne perussopimusten mukaisesti. Kun direktiivit on hyväksytty EU:n tasolla, EU-maat saattavat ne osaksi kansallista lainsäädäntöään
Esimerkiksi työajan järjestämistä koskevassa direktiivissä 2003/88/EY (ks. tiivistelmä) vahvistetaan pakolliset lepoajat ja EU:ssa sallittu viikoittaisen työajan rajoitus.
Jokainen EU-maa saa kuitenkin kehittää omat lakinsa määrittääkseen, kuinka näitä sääntöjä sovelletaan.

Sitova yleisesti sovellettava säädös

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 288 artiklan mukaan direktiivi on tavoitellun lopputuloksen osalta sitova niissä EU-maissa, joille se on osoitettu (yksi, usea tai kaikki), mutta jättää kansallisten viranomaisten valittavaksi muodon ja keinot tuloksen saavuttamiseksi.
Direktiivi eroaa asetuksesta ja päätöksestä:
- toisin kuin asetus, jota on sovellettava EU-maissa suoraan sen voimaantulon jälkeen, direktiiviä ei sovelleta suoraan EU-maissa. Ennen kuin sitä voidaan soveltaa, se on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä,
- toisin kuin päätöstä, direktiiviä sovelletaan yleisesti.

Hyväksyminen

Direktiivi voidaan hyväksyä lainsäädäntömenettelyä noudattaen. Se on säädös, jonka hyväksyvät Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä tai ainoastaan neuvosto erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä; tässä tapauksessa parlamentilta on saatava hyväksyntä tai sitä on kuultava.
Direktiivi voidaan hyväksyä myös muussa kuin lainsäädäntömenettelyssä, kuten direktiivi (EU) 2017/159 kalastusalan työtä koskevan Kansainvälisen työjärjestön vuoden 2007 yleissopimuksen täytäntöönpanosta, joka on muu kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävä säädös.

Pakollinen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

Jotta direktiivi tulee voimaan kansallisella tasolla, EU-maiden on hyväksyttävä laki, jolla se saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Tällä kansallisella toimella tulee saavuttaa direktiivissä asetetut tavoitteet. Kansallisten viranomaisten on ilmoitettava näistä toimista Euroopan komissiolle.
Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä tulee tehdä direktiivin hyväksymisen yhteydessä määrätyssä määräajassa (yleensä kahden vuoden sisällä).
Jos maa ei saata direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöään, komissio voi panna alulle rikkomismenettelyn ja nostaa kanteen kyseistä maata vastaan Euroopan unionin tuomioistuimessa (tuomion täytäntöönpanematta jättäminen voi tässä tapauksessa johtaa uuteen tuomioon, joka voi johtaa sakkoihin).
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 260 artiklan 3 kohdan mukaan jos EU-maa ei ilmoita toimenpiteistä, joilla direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, komissio voi pyytää kyseistä maata maksamaan sakon.

Enimmäis- ja vähimmäistason mukainen yhdenmukaistaminen

On tärkeää tehdä ero direktiivien vähimmäis- ja enimmäistason (tai täyden) yhdenmukaistamisen vaatimusten välille.
Vähimmäistason yhdenmukaistamisen tapauksessa direktiivissä asetetaan vähimmäisvaatimukset ottaen usein huomioon se, että joidenkin EU-maiden oikeusjärjestelmissä on jo asetettu korkeammat standardit. Tässä tapauksessa jäsenvaltioilla on oikeus asettaa direktiivissä asetettua korkeammat standardit.
Enimmäistason yhdenmukaistamisen tapauksessa EU-maiden on otettava käyttöön säännöt, joissa on direktiivissä asetetut vähimmäis- ja enimmäisvaatimukset.

Yksityishenkilöiden suojelu tilanteissa, joissa direktiivit on pantu täytäntöön virheellisesti tai niitä ei ole pantu täytäntöön

Periaatteessa direktiivi tulee voimaan vasta, kun se on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. Euroopan unionin tuomioistuin katsoo kuitenkin, että direktiivillä, jota ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, voi olla suoria vaikutuksia, kun
- direktiiviä ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä tai se on tehty puutteellisesti,
- direktiivin määräykset ovat ehdottomia ja riittävän selkeitä ja täsmällisiä,
- direktiivin määräyksissä säädetään yksityishenkilöiden oikeuksista.
Jos nämä ehdot täyttyvät, luonnolliset henkilöt voivat vedota direktiiviin kansallisessa tuomioistuimessa EU-maata vastaan. Luonnollinen henkilö ei kuitenkaan voi vedota direktiivin välittömään oikeusvaikutukseen esittäessään vaateita muita luonnollisia henkilöitä vastaan, jos direktiiviä ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä (tuomio asiassa C-41/74 Yvonne van Duyn vastaan Home Office on esimerkki vertikaalisesta välittömästä oikeusvaikutuksesta*, ja tuomio asiassa C-152/84, M. H. Marshall vastaan Southampton and South-West Hampshire Area Health Authority (Teaching), on esimerkki horisontaalisen välittömän oikeusvaikutuksen* puutteesta).
Unionin tuomioistuin on myös myöntänyt luonnollisille henkilöille tietyin ehdoin mahdollisuuden saada valtiolta korvauksia, jos direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä puutteellisesti tai määräajan päättymisen jälkeen (esimerkiksi tuomio asiassa C-6/90 Francovich).

Viivästykset saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä

Varmistaakseen, että EU:n lainsäädäntöä sovelletaan asianmukaisesti kansalaisten ja yritysten hyväksi, komissio valvoo sen saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja varmistaa, että se on toteutettu, että se on tehty oikein ja täysimääräisesti, jotta aiotut tulokset saavutetaan, ja että se on toteutettu vaadittuun määräaikaan mennessä.
EU on asettanut tavoitteeksi vähentää täytäntöönpanovajeen – EU:n hyväksymien direktiivien määrän ja jäsenvaltioiden osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamien direktiivien määrän välisen kuilun – yhteen prosenttiin. Direktiivien saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä koskeva tulostaulu päivitetään vuosittain osana sisämarkkinoiden tulostaulua, ja se on saatavilla hallinnointivälinekohtaista tuloksellisuutta käsittelevässä osiossa, jossa tiedot ovat saatavilla koko EU:sta ja jaoteltuina jäsenvaltioittain.

TAUSTAA

Ks. lisätietoja:

Lainsäädäntö (Euroopan unionin verkkosivusto).

KESKEISET TERMIT

Vertikaalinen välitön oikeusvaikutus. Tämä koskee EU:n lainsäädännön ja kansallisen lainsäädännön välistä suhdetta ja sitä, miten EU-maiden on varmistettava, että niiden kansallinen lainsäädäntö on EU:n lainsäädännön mukainen.

Horisontaalinen välitön oikeusvaikutus. Tässä opissa kuvataan tilanne, jossa luonnolliset henkilöt voivat vedota EU:n perussopimuksen artikloissa määrättyjen yksilön oikeuksien välittömiin vaikutuksiin esittäessään kanteita muita luonnollisia henkilöitä vastaan kansallisissa tuomioistuimissa. Siksi ei ole tarpeen, että direktiivi olisi pantu täytäntöön kansallisella lainsäädännöllä.

ASIAKIRJA

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen konsolidoitu toisinto – Kuudes osa – Toimielinjärjestelmää ja varainhoitoa koskevat määräykset – I osasto – Institutionaaliset määräykset – 2 luku – Unionin säädökset, hyväksymismenettelyt ja muita määräyksiä – 1 jakso – Unionin säädökset – 288 artikla (aiempi EY-sopimuksen 249 artikla) (EUVL C 202, 7.6.2016, s. 171–172)

Viimeisin päivitys: 16.03.2022