Yhtenäinen viisumin kaava muille kuin EU:n kansalaisille

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Asetus (EY) N:o 1683/95 – yhtenäisestä viisumin kaavasta

ASETUKSEN TARKOITUS

Vuonna 1995 EU loi yhtenäisen kaavan EU-viisumille. Kyseessä on tarra, joka kiinnitetään viisumivelvollisuuden piiriin kuuluvien muiden kuin EU:n kansalaisten matkustusasiakirjaan.

Tässä asetuksessa säädetään yhtenäistä viisumin kaavaa koskevista säännöistä, jotka koskevat Schengen-maiden* lisäksi myös Irlantia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa (1).

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Yhtenäistä kaavaa sovelletaan:

Schengen-maiden kohdalla esimerkiksi yhden Schengen-maan myöntämä lyhytaikaiseen oleskeluun tarkoitettu viisumi oikeuttaa haltijansa matkustamaan kaikissa 26 maassa korkeintaan 90 päivää 180 päivän jakson aikana.

Tämän määräajan ylittävät viisumit säilyvät kansallisten menettelyiden mukaisina (esim. viisumit, jotka oikeuttavat haltijansa vastaanottamaan töitä tai harjoittamaan liiketoimintaa, kauppaa tai ammattia).

Viisumitarran sisältämät tiedot

Yhtenäisessä viisumitarrassa ilmoitetaan niiden päivien lukumäärä, joiden ajan muu kuin EU:n kansalainen voi oleskella Schengen-alueella sekä Irlannissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (1). Mikäli kyseessä on Schengen-viisumi, päivien lukumäärä lasketaan siitä päivästä lähtien, jona henkilö saapuu Schengen-alueelle (saapumisleima), siihen päivään asti, jona henkilö poistuu Schengen-alueelta (poistumisleima); sekä saapumis- että poistumispäivä lasketaan mukaan oleskeluajan kestoon.

Viisumin tarkka voimassaoloaika on merkitty viisumitarraan otsikon ”oleskelun kesto” alle.

Asetuksessa (EU) 2017/1370 säädetään viisumitarran uudesta mallista, jossa on enemmän turvaominaisuuksia väärentämisen ehkäisemiseksi. Uudet toimenpiteet, jotka tulivat voimaan 17. elokuuta 2017, eivät koske Irlantia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa (1). Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta (1) voivat kuitenkin pyytää Euroopan komissiota toteuttamaan järjestelyjä teknisten tietojen vaihtamiseksi niiden kansallisten viisumeiden malleista.

Tekniset eritelmät

Yhtenäisen viisumin on vastattava:

Kukin EU-maa nimeää vain yhden elimen, jolla on viisumien painatusvastuu. EU-maan on ilmoitettava tämän elimen nimi komissiolle ja muille EU-maille.

Uuden viisumitarran tekniset eritelmät vahvistetaan komission täytäntöönpanopäätöksessä. Asetusta sovelletaan viimeistään 15 kuukauden kuluttua siitä, kun asetuksessa (EY) N:o 1683/95 tarkoitetut tekniset lisäeritelmät on hyväksytty.

MISTÄ ALKAEN ASETUSTA SOVELLETAAN?

Asetusta on sovellettu 3. elokuuta 1995 alkaen.

TAUSTAA

Lisätietoja:

KESKEISET TERMIT

Schengen-maat: Alankomaat, Belgia, Espanja, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro.

ASIAKIRJA

Neuvoston asetus (EY) N:o 1683/95, annettu 29 päivänä toukokuuta 1995, yhtenäisestä viisumin kaavasta (EUVL L 164, 14.7.1995, s. 1–4)

Asetukseen (EY) N:o 1683/95 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 810/2009, annettu 13 päivänä heinäkuuta 2009, yhteisön viisumisäännöstön laatimisesta (viisumisäännöstö) (EUVL L 243, 15.9.2009, s. 1–58).

Katso konsolidoitu toisinto.

Neuvoston asetus (EY) N:o 333/2002, annettu 18 päivänä helmikuuta 2002, sellaisen lomakkeen yhtenäisestä kaavasta, johon kiinnitetään jäsenvaltioiden niille henkilöille myöntämät viisumit, joiden matkustusasiakirjaa lomakkeen laativa jäsenvaltio ei tunnusta (EUVL L 53, 23.2.2002, s. 4–6)

Viimeisin päivitys: 01.02.2018



(1) Yhdistynyt kuningaskunta eroaa Euroopan unionista, ja siitä tulee 1.2.2020 alkaen kolmas maa (EU:n ulkopuolinen maa).