Kolmansien maiden kansalaisia koskeva viisumivelvollisuus

Unioni määrittelee yhteisen luettelon EU:n ulkopuolisista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi, kun he ylittävät jäsenvaltioiden ulkorajat. Sen avulla käynnistetään jäsenvaltioiden viisumipolitiikkojen yhdenmukaistaminen.

SÄÄDÖS

Neuvoston asetus (EY) N:o 574/99, annettu 12 päivänä maaliskuuta 1999, kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ylittäessään jäsenvaltioiden ulkorajat. [Muutossäädökset]

TIIVISTELMÄ

Tarkasteltavana olevassa asetuksessa on luettelo 101 maasta, joiden kansalaisilla on oltava viisumi (es de en fr), kun he ylittävät jäsenvaltioiden ulkorajat.

Asetuksessa termillä "viisumi" tarkoitetaan jäsenvaltion myöntämää oleskelulupaa tai tekemää päätöstä, joka vaaditaan sen alueelle saapumista varten

Jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää, vaativatko ne viisumin sellaisten EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisilta, joita ei mainita luettelossa, ja koskeeko viisumipakko kansalaisuudettomia henkilöitä ja pakolaisen aseman saaneita henkilöitä. Järjestelmän mukaisesti toteutettavat toimenpiteet ilmoitetaan komissiolle ja julkaistaan Euroopan Unionin virallisessa lehdessä.

Jäsenvaltio voi säätää viisumipakkoon poikkeuksia, jotka koskevat:

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin yhdenmukaistaa käytäntöjään yhteistä luetteloa laajemmalti.

Myöhemmät muutokset

Maaliskuun 15. päivänä 2001 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 539/2001, luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske, korvasi neuvoston asetuksen (EY) N:o 574/99.

Tästä lähtien asetuksen liitteessä I mainittujen EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisilla on oltava viisumi, kun he ylittävät jäsenvaltioiden ulkorajat. Uudessa asetuksessa luetteloon on lisätty Kolumbia, palestiinalaishallinto ja Itä-Timor.

Tästä lähtien asetuksen liitteessä II mainittujen EU:n ulkopuolisten maiden kansalaiset eivät tarvitse viisumia, kun he ylittävät jäsenvaltioiden ulkorajat. Luettelossa ovat mm. Hongkongin ja Macaon erityishallintoalueet sekä Bulgaria ja Romania.

Seuraavaksi neuvosto hyväksyi 7. joulukuuta 2001 komission 29. kesäkuuta 2001 antaman kertomuksen pohjalta asetuksen (EY) N:o 2414/2001, jolla muutetaan asetusta (EY) N:o 539/2001. Tällä asetuksella neuvosto poisti asetuksesta (EY) N:o 539/2001 säännökset, joilla Romanian kansalaisiin sovellettiin tilapäisesti viisumipakkoa. Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan pöytäkirjan mukaisesti Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta eivät osallistu asetuksen antamiseen.

Maaliskuun 6. päivänä 2003 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 453/2003 muutettiin asetusta (EY) N:o 539/2001 sisällyttämällä Ecuador luetteloon EU:n ulkopuolisista maista, joiden kansalaisilta vaaditaan viisumi.

Kesäkuun 2. päivänä 2005 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 851/2005 muutettiin asetusta (EY) N:o 539/2001 vastavuoroisuusmekanismin osalta. Asetuksen 539/2001 mukainen mekanismi ei sovellu sellaisten vastavuoroisuuden puuttumista ilmentävien tilanteiden ratkaisemiseen, joissa jokin kyseisen asetuksen liitteessä II mainittu kolmas maa, jonka kansalaiset on vapautettu viisumipakosta, pitää voimassa tai ottaa käyttöön viisumipakon yhden tai useamman jäsenvaltion kansalaisten osalta. Solidaarisuus niitä jäsenvaltioita kohtaan, jotka joutuvat tällaiseen vastavuoroisuuden puuttumista ilmentävään tilanteeseen, edellyttää mekanismin mukauttamista, jotta sen tehokkuus voitaisiin varmistaa.

Viitteet

Asiakirja

Voimaantulo - Voimassaolon päättymispäivä

Määräaika täytäntöönpanolle jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Asetus (EY) N:o 574/99

19.3.1999

-

EYVL L 72, 18.3.1999

Muutosasiakirjat

Voimaantulo

Määräaika täytäntöönpanolle jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Asetus (EY) N:o 539/2001

10.4.2001

-

EYVL L 81, 21.3.2001

Asetus (EY) N:o 2414/2001

1.1.2002

-

EYVL L 327, 12.12.2001

Asetus (EY) N:o 453/2003

2.4.2003

-

EUVL L 69, 13.3.2003

Asetus (EY) N:o 851/2005

24.6.2005

-

EUVL L 141, 4.6.2005

Neuvoston päätös (EY) N:o 2006/684

1.11.2006

-

EUVL L 280, 12.10.2006

Asetus (EY) N:o 1932/2006

19.1.2007

-

EUVL L 405, 30.12.2006

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Neuvoston asetus (EY) N:o 539/2001, annettu 15 päivänä maaliskuuta 2001, luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske [EYVL C 363, 19.12.2001].

Neuvoston asetus (EY) N:o 789/2001, annettu 24 päivänä huhtikuuta 2001, täytäntöönpanovallan varaamisesta neuvostolle viisumihakemusten käsittelyä koskevien tiettyjen yksityiskohtaisten määräysten ja käytännön menettelytapojen osalta [EYVL L 116, 26.4.2001].

Neuvoston asetus (EY) N:o 1683/95, annettu 29 päivänä toukokuuta 1995, yhtenäisestä viisumin kaavasta [EYVL L 164, 14.7.1995].

Neuvoston päätös (EY) N:o 2003/585, tehty 28 päivänä heinäkuuta 2003, yhteisen konsuliohjeiston liitteessä 2 olevan luettelon A ja yhteisen käsikirjan liitteessä 5 olevan luettelon A muuttamisesta Pakistanin diplomaattipassin haltijoita koskevan viisumipakon osalta [EUVL L 198, 6.8.2003].

Neuvoston päätös, tehty 5 päivänä lokakuuta 2006, yhteisen konsuliohjeiston liitteessä 2 olevan luettelon A muuttamisesta Indonesian diplomaatti- ja virkapassin haltijoita koskevan viisumipakon osalta [EUVL L 280, 12.10.2006].

Neuvoston asetus (EY) N:o 1932/2006, annettu 21 päivänä joulukuuta 2006, luettelon vahvistamisesta kolmansista maista, joiden kansalaisilla on oltava viisumi ulkorajoja ylittäessään, ja niistä kolmansista maista, joiden kansalaisia tämä vaatimus ei koske, annetun asetuksen (EY) N:o 539/2001 muuttamisesta [EUVL L 405, 30.12.2006].

Asetuksen mukaan Bolivian kansalaiset tarvitsevat viisumin.

Viisumipakosta on vapautettu:

Viimeisin päivitys 01.08.2007