Tulli 2013 (2008-2013)

Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden tulliviranomaisilla on tärkeä tehtävä Euroopan yhteisön (EY) etujen suojelemisessa. Ne takaavat myös yhteisön kansalaisille ja taloudellisille toimijoille samanlaisen suojelutason kaikkialla yhteisön alueella. Tällä päätöksellä perustetaan yhteisön tullitoimintaa koskeva toimintaohjelma Tulli 2013 (2008-2013). Ohjelmalla tuetaan yleiseurooppalaisen sähköisen tulliympäristön kehittämistä, jolla taataan, että tullin toiminta vastaa sisämarkkinoiden tarpeita, ja jolla suojellaan yhteisön taloudellisia etuja sekä parannetaan turvallisuutta.

SÄÄDÖS

Yhteisön tullitoimintaa koskevasta toimintaohjelmasta (Tulli 2013) 23 päivänä toukokuuta 2007 tehty Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 624/2007/EY [EUVL L 154, 14.6.2007].

TIIVISTELMÄ

Tulli 2013 -ohjelman tavoitteena on auttaa osallistujamaiden tullihallituksia helpottamaan laillista kaupankäyntiä sekä yksinkertaistamaan ja nopeuttamaan tullimenettelyjä. Ohjelman toteuttaminen alkaa 1 päivänä tammikuuta 2008 ja päättyy 31 päivänä joulukuuta 2013.

Tavoitteet

Tulli 2013 -ohjelman päätavoitteet ovat seuraavat:

Toimet

Tulli 2013 -ohjelmassa on koostuu erityisesti seuraavien alojen toimia: viestintä- ja tietojenvaihtojärjestelmät, vertaileva analyysi, seminaarit, työpajat, hankeryhmät, ohjausryhmät, työpaikkavierailut sekä koulutus- ja seurantatoimet.

Ohjelmaan osallistuminen

Tulli 2013 -ohjelmaan osallistuvat EU:n jäsenvaltiot. Ohjelmaan voivat osallistua myös ehdokasmaat, joihin sovelletaan liittymistä edeltävää strategiaa, mahdolliset ehdokasmaat (sen jälkeen, kun näiden maiden kanssa on tehty puitesopimukset niiden osallistumisesta yhteisön ohjelmiin) ja Euroopan naapuruuspolitiikan tietyt kumppanimaat (sillä ehdolla, että riittävä lähentymistaso on saavutettu ja puitesopimuksia noudatetaan).

Talousarviovaikutukset

Tulli 2013 -ohjelma kestää kuusi vuotta (2008-2013), jotta se vastaisi vuosien 2007-2013 rahoitusnäkymien kestoa. Yhteisön talousarviosta ohjelmaan osoitettava kokonaismäärä on 328,8 miljoonaa euroa.

TAUSTA

Tulli 2013 jatkaa edellisissä tullialan ohjelmissa, erityisesti Tulli 2007 -ohjelmassa, aloitettuja toimia ja muodostaa yhä tärkeämmän pohjan sähköisten tullipalvelujen toteuttamiselle.

Viitteet

Muutosasiakirjat

Voimaantulo

Määräaika täytäntöönpanolle jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Päätös N:o 624/2007/EY

4.7.2007

-

EUVL L 154, 14.6.2007, s. 1.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille, annettu 6 päivänä huhtikuuta 2005, "Yhteisön ohjelmat Tulli 2013 ja Fiscalis 2013" [KOM(2005) 111 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä]. Komissio ehdottaa Tulli 2007 -ohjelman jatkamista ennen kuin se tekee ehdotuksen tulevasta Tulli 2013 -ohjelmasta (2007-2013). Komissio katsoo, että Tulli-ohjelma edistää kestävän talouskasvun saavuttamista. Yksi Tulli 2013 -ohjelman tavoitteista on varmistaa ulkomaankaupan kitkaton sujuminen ja tavaraliikenteen tehokas valvonta. Kuten aiemmissa ohjelmissa toimilla edistetään sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa valmistelemalla yhteisön tullilainsäädäntöä ja panemalla se yhdessä täytäntöön. Lisäksi uudessa ohjelmassa on otettava huomioon turvallisuuteen kohdistuvat uudet haasteet (ulkorajojen ja kansainvälisen toimitusketjun valvonta) ja meneillään olevat muutokset, sähköisen tulliympäristön luominen sekä väärentämisen ja tavaroiden laittoman valmistamisen vastainen toiminta.

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 253/2003/EY, tehty 11 päivänä helmikuuta 2003, yhteisön tullitoimintaa koskevan toimintaohjelman (Tulli 2007) hyväksymisestä. Tulli 2007 -ohjelman (2003-2007) tavoitteena on tukea ja täydentää toimia, jotka jäsenvaltiot toteuttavat tullialalla sisämarkkinoiden toiminnan takaamiseksi. Tämä päätös kumotaan 1 päivästä tammikuuta 2008.

Viimeisin päivitys 14.06.2007