Euroopan unionin toimielimillä on useita keinoja EU:n lainsäädännön parantamiseksi ja yksinkertaistamiseksi, muun muassa kodifiointi, uudelleenlaatiminen, itsesääntely, yhteissääntely, vaikutusanalyysit ja kuulemiset. Toimielinten välisellä sopimuksella toimielimet sitoutuvat työskentelemään yhdessä lainsäädännön parantamiseksi.

Tässä käsitelty toimielinten välinen sopimus koskee Euroopan parlamenttia, Euroopan unionin (EU) neuvostoa ja komissiota. Sopimuksessa määrätään toimielinten välistä yhteistyötä koskevat yleiset periaatteet ja yksityiskohtaiset säännöt erityisesti lainsäädäntömenettelyssä. Sopimuksen tavoitteena on kehittää unionin lainsäädäntöä ja panna se täytäntöön parhaalla mahdollisella tavalla.

Kyseiset kolme toimielintä sopivat sovittavansa lainsäädäntöprosessin paremmin yhteen. Tämä tarkoittaa sitä, että ne ilmoittavat toisilleen hyvissä ajoin hankkeistaan ja työskentelystään, esimerkiksi vuosittaisen lainsäädäntöaikataulunsa avulla tai varmistamalla yhteisten asiakokonaisuuksien käsittelyn parhaalla tavalla kunkin toimielimen valmistelevissa elimissä.

Kyseiset kolme toimielintä sitoutuvat myös parantamaan avoimuutta ja kansalaisille suunnatun tiedon saatavuutta esimerkiksi lisäämällä julkisten keskustelujen levitystä, käyttämällä järjestelmällisesti uutta viestintäteknologiaa, laajentamalla yleisön mahdollisuuksia tutustua EUR-Lexiin sekä järjestämällä näiden kolmen toimielimen yhteisiä lehdistötilaisuuksia niiden päästyä sopimukseen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Jokaisen ehdotuksen yhteydessä komissio selostaa ja perustelee Euroopan parlamentille ja neuvostolle säädösvälineen ja oikeusperustan valinnan. Se huolehtii siitä, että sen ehdottamat toimenpiteet ovat yksinkertaisia ja tarpeellisia.

EU antaa säädöksiä ainoastaan sikäli kuin on tarpeen. Toisinaan on turvauduttava vaihtoehtoisiin sääntelymekanismeihin kuten yhteissääntelyyn ja itsesääntelyyn.

Yhteissääntely on mekanismi, jolla annetaan säädöksen tavoitteiden toteutus kyseisen alan tunnustettujen osapuolten (taloudelliset toimijat, työmarkkinaosapuolet, valtioista riippumattomat järjestöt jne.) tehtäväksi. Perussäädöksessä määritellään yhteissääntelyn puitteet ja laajuus. Asianomaiset osapuolet voivat sen jälkeen tehdä keskenään vapaaehtoisia sopimuksia säädöksen tavoitteiden toteuttamiseksi.

Itsesääntelyllä tarkoitetaan taloudellisten toimijoiden, työmarkkinaosapuolten, valtioista riippumattomien järjestöjen tai yhdistysten mahdollisuutta hyväksyä keskenään itseään varten yhteisiä Euroopan tason toimintalinjoja. Toimintalinjat voivat olla esimerkiksi käytännesääntöjä tai alakohtaisia sopimuksia. Ne eivät pääsääntöisesti edellytä EU:n toimielinten kannanottoa. Toimielimillä on kuitenkin mahdollisuus antaa säädöksiä EU:n toimivaltaan kuuluvilla aloilla.

Kyseiset kolme toimielintä sitoutuvat tuottamaan selkeää, yksinkertaista ja tehokasta lainsäädäntöä. Komissiota kehotetaan toteuttamaan lainsäädäntöä edeltäviä kuulemisia ja julkaisemaan niiden tulokset. Komissio jatkaa vaikutusanalyysien tekemistä merkittävistä lainsäädäntöehdotuksista niiden taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristönäkökohtien arvioimiseksi. Jos Euroopan parlamentti tai neuvosto hyväksyy merkittävän tarkistuksen, on myös toivottavaa teettää vaikutusanalyysi tästä tarkistuksesta. Tekstien yhdenmukaisuuden parantamiseksi on tarpeen toteuttaa oikeudellinen tarkastus ennen säädöksen lopullista hyväksymistä.

EU:n lainsäädännön osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamisen ja soveltamisen parantaminen

Jotta jäsenvaltiot saattaisivat unionin lainsäädännön oikein ja määräaikojen puitteissa osaksi kansallista lainsäädäntöä, direktiiveissä on oltava sitova määräaika niiden saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Määräaika on enintään kaksi vuotta. Komissio voi aloittaa rikkomismenettelyn, jos täytäntöönpano laiminlyödään. Se laatii vuosikertomuksia, joiden perusteella voidaan arvioida direktiivien saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä eri jäsenvaltioissa.

Lisäksi lainsäädäntöä voidaan yksinkertaistaa monin tavoin: kumoamalla säädöksiä, joita ei enää sovelleta, ja kodifioimalla tai laatimalla uudelleen säädöksiä. Kodifiointi on menettely, jossa kumotaan kodifioinnin kohteena olevat säädökset ja korvataan ne yhdellä säädöksellä ilman että mainittujen säädösten sisältöä muutetaan. Uudelleenlaatimisessa hyväksytään uusi säädös, jonka tekstiin sisällytetään sekä sillä aikaisempaan säädökseen tehtävät sisältömuutokset että aikaisemman säädöksen muuttumattomana pysyvät säännökset. Uusi säädös korvaa ja kumoaa aikaisemman säädöksen.

Viitteet

Säädös	Voimaantulo	Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa	EUVL
Toimielinten välinen sopimus	16.12.2003	-	EUVL C 321, 31.12.2003

Toimielinten välinen sopimus, tehty 22 päivänä joulukuuta 1998, yhteisön lainsäädännön valmistelun laatua koskevista yhteisistä suuntaviivoista [EYVL C 73, 17.3.1999]. Tällä toimielinten välisellä sopimuksella määrätään yhteisön lainsäädännön valmistelun laatua koskevat suuntaviivat. Kaikki säädökset esimerkiksi laaditaan vakiorakenteen mukaisesti (otsikko, johdanto-osa, artiklaosa ja liitteet). Säädösten sisällön on oltava lyhyt ja ytimekäs sekä yhtenäinen.

Toimielinten välinen sopimus, tehty 20 päivänä joulukuuta 1994, nopeutetusta menetelmästä säädöstekstien viralliseksi kodifioimiseksi [EYVL C 102, 4.4.1996]. Tässä toimielinten välisessä sopimuksessa muistutetaan, ettei kodifioinnin kohteena olevien asiakirjojen sisältöä muuteta millään tavalla. Komission kodifiointiehdotusta käsitellään nopeutettua menettelyä noudattaen Euroopan parlamentissa ja neuvostossa.

Toimielinten välinen sopimus, tehty 28 päivänä marraskuuta 2001, säädösten uudelleenlaatimistekniikan järjestelmällisestä käytöstä [EYVL C 77, 28.3.2002]. Tällä toimielinten välisellä sopimuksella määrätään säädösten uudelleenlaatimisen yksityiskohtaisista säännöistä. Uudelleenlaatimisen on perustuttava ehdotuksen perusteluissa nimenomaisesti mainittuihin syihin. Aikaisemman säädöksen muuttumattomina säilyvät säännökset on yksilöitävä tarkasti.