Euroopan maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus

Tämän sopimuksen tarkoituksena on muodostaa perusta Euroopan unionin maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikalle. Sopimus on tehty EU-maiden välisen yhteisvastuun ja solidaarisuuden hengessä ja osana EU:n ulkopuolisten maiden kanssa solmittua uutta kumppanuutta.

SÄÄDÖS

Euroopan maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus, tehty 24. syyskuuta 2008 (Ei julkaistu EUVL:ssä).

TIIVISTELMÄ

EU-maat ovat tehneet työtä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkojensa yhtenäistämisen hyväksi monen vuoden ajan. Huomattavaa edistystä on jo tapahtunutkin useissa kysymyksissä, erityisesti Tampereen, Haagin ja ennen kaikkea Tukholman ohjelmanpuitteissa.

Sopimuksella on yleisesti ottaen seuraavat tavoitteet:

TÄRKEIMMÄT SAAVUTUKSET

Turvapaikka-asiat

Vuoden 2008 jälkeen on tapahtunut merkittävää edistymistä maahanmuutto-, turvapaikka- ja rajaturvallisuuskysymyksissä. Yksi keskeinen saavutus on ollut Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän valmistuminen. Se sisältää yhteisiä vaatimuksia ja tehokkaampaa yhteistyötä, jotta turvapaikanhakijoille voidaan taata yhdenvertainen kohtelu koko Euroopan unionin kattavassa avoimessa ja oikeudenmukaisessa järjestelmässä.

Myös rajaturvallisuudessa on saatu aikaan tärkeitä muutoksia, joilla on etenkin vahvistettu Schengen-järjestelmän ohjausta ja perustettu Euroopan rajavalvontajärjestelmä (Eurosur) maiden rajat ylittävän rikollisuuden ehkäisemiseksi. Frontex-virasto on lisäksi saanut uusia tehtäviä ja resursseja.

Palauttamispolitiikkakin on edistynyt, kun siinä on hyödynnetty EU-maiden hyviä käytäntöjä ja koko EU:n kattavaa operatiivista yhteistyötä ja torjuttu lisäksi maahanmuuttajien hyväksikäyttöä.

EU:n ulkopuolisten maiden kanssa solmituissa kumppanuuksissa käydään parhaillaan vuoropuhelua varsinkin maahanmuuttoa koskevan kokonaisvaltaisen lähestymistavan yhteydessä. Eteläisen Välimeren maiden ja itäisten kumppanimaiden kanssa on lisäksi tehty kahdenvälisiä sopimuksia, joiden tarkoituksena on poistaa laittoman ja pakkomuuton perimmäisiä syitä.

Laillinen maahanmuutto

Laillisen maahanmuuton alalla on hyväksytty useita tärkeitä säädöksiä, kuten yhdistelmälupadirektiivi, joka tarjoaa EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisille mahdollisuuden asua ja työskennellä kaikkialla EU:ssa yhdistelmäluvan turvin, ja EU:n sinistä korttia koskeva direktiivi, jolla turvataan heidän liikkuvuutensa. On hyväksytty muutakin lainsäädäntöä, jolla helpotetaan paitsi EU:n ulkopuolisten opiskelijoiden ja tutkijoiden myös kausityöntekijöiden, EU:n ulkopuolelta yrityksen sisäisten siirtojen yhteydessä tulevien johtajien ja asiantuntijoiden ja EU:n ulkopuolelta palvelujen tarjoamista koskevan direktiivin perusteella lähetettyjen työntekijöiden tuloa EU:hun.

Kaikki EU-maat soveltavat nykyisin myös lainsäädäntöä, jossa säädetään laitonta työvoimaa käyttäville työnantajille määrättävistä seuraamuksista.

SEURAAVAT VAIHEET

Nyt tarvitaan määrätietoisia toimia, jotta siirtolaiset eivät menettäisi henkeään yrittäessään päästä Euroopan rannikkovaltioihin. Myös järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa on tehostettava ja kotoutumista edistettävä.

Vuosina 2014-2020 toteutettavia toimia rahoitetaan kahdesta uudesta rahastosta

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle - Viides vuosikertomus muuttoliike- ja turvapaikkakysymyksistä (2013) (COM(2014) 288 final - ei julkaistu EUVL:ssä).

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle - Neljäs vuosikertomus muuttoliike- ja turvapaikkakysymyksistä (2012) (COM(2013) 422 final - ei julkaistu EUVL:ssä).

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle - Kolmas maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita koskeva vuosikertomus (2012) (COM(2012) 250 final - ei julkaistu EUVL:ssä).

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle - Muuttoliike- ja turvapaikkakysymykset vuonna 2010 (KOM(2011) 291 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä).

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle - Ensimmäinen maahanmuutto- ja turvapaikka-asioita koskeva vuosikertomus (2009) (KOM(2010) 214 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä).

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille - Euroopan maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen täytäntöönpanon seurantajärjestelmä (KOM(2009) 266 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä).

Viimeisin päivitys 11.09.2014