ENIAC

ENIAC-yhteisyritys on käynnistänyt nanoelektroniikka-alan yhteisen tekniikka-aloitteen Euroopan unionin tutkimuksen, teknologisen kehittämisen ja demonstroinnin seitsemänteen puiteohjelmaan kuuluvan erityisen yhteistyöohjelman puitteissa Kyseessä on julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus, jonka tavoitteena on tukea alan investointeja innovoinnin ja kilpailun edistämiseksi.

ASIAKIRJA

Neuvoston asetus (EY) N:o 72/2008, annettu 20 päivänä joulukuuta 2007, ENIAC-yhteisyrityksen perustamisesta.

TIIVISTELMÄ

ENIAC-yhteisyritys, jonka päämaja on Brysselissä, on unionin elin ja sillä on oikeushenkilöllisyys. Se on perustettu ajanjaksolle, joka päättyy 31. joulukuuta 2017. ENIAC-yhteisyrityksen perustajaosakkaina ovat Euroopan unioni, Belgia, Saksa, Viro, Irlanti, Kreikka, Espanja, Ranska, Italia, Alankomaat, Puola, Portugali, Ruotsi, Yhdistynyt kuningaskunta ja AENEAS-järjestö, joka edustaa nanoelektroniikka-alalla toimivia yrityksiä ja T&K-organisaatioita. ENIAC-yhteisyritys on avoin uusille osakkaille. Osakkaiksi ovat tähän mennessä liittyneet Itävalta, Tšekki, Suomi, Unkari, Latvia, Malta, Romania, Slovakia ja Norja. Lisäksi neljä muuta maata osallistuu hankkeisiin olematta yhteisyrityksen jäseniä: Tanska, Israel, Sveitsi ja Turkki.

Tavoitteet

ENIAC-yhteisyritys myötävaikuttaa tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin seitsemännen puiteohjelman täytäntöönpanoon (seitsemäs puiteohjelma) nanoelektroniikka-alalla. Sen tavoitteena on tutkimusohjelman avulla edistää keskeistä osaamista ja tukea ohjelmaan liittyvä toimia. Pyrkimyksenä on näin parantaa Euroopan kilpailukykyä sekä löytää uusia markkinoita ja yhteiskunnallisia sovelluksia. Pieniä ja keskisuuria yrityksiä kannustetaan myös osallistumaan.

Yhteisyrityksen tavoitteena on lisäksi edistää yhteistyötä ja yhteisön ja kansallisen tason julkisten ja yksityisten toimien koordinointia T&K:n ja investointien tukemiseksi: toimien keskittämisellä tuloksia voidaan hyödyntää paremmin.

Toiminta

Yhteisyrityksen toimielimiä ovat

ENIAC saa varansa osakkaiden ja EU:n rahoitusosuuksista ja yhteisyrityksen itsensä tuottamista tuloista. Kaikki sellaiset oikeussubjektit, jotka eivät ole osakkaita, voivat kartuttaa ENIAC-yhteisyrityksen varoja luontaissuorituksin ja rahamääräisin osuuksin.

ENIAC-yhteisyrityksellä on seuraavanlaisia kuluja:

T&K-toimet toteutetaan hankkeina, jotka käynnistetään kilpailuun perustuvien ehdotuspyyntöjen pohjalta. Hankkeita tuetaan sekä unionin että yhteisyritykseen osallistuvien jäsenvaltioiden rahoitusosuuksilla ja yhteisyrityksen hankkeisiin osallistuvien T&K-organisaatioiden luontaissuorituksilla.

Yhteisyritykseen ja sen henkilöstöön sovelletaan EU:n lainsäädäntöä. Yhteisöjen tuomioistuimella on toimivalta kaikissa osakkaiden välisissä riidoissa ja ENIAC-yhteisyritystä vastaan nostetuissa kanteissa. Komissio ja tilintarkastustuomioistuin tekevät tarkastuksia ENIAC-yhteisyrityksen rahoituksen saajien keskuudessa.

Tausta

Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategiassa korostetaan investointeja osaamiseen ja innovointiin. Tästä syystä seitsemännessä puiteohjelmassa on päätetty panna täytäntöön yhteisiä teknologia-aloitteita, jotka ovat yhteisyritysten avulla toteutettavia julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia. Yhteiset teknologia-aloitteet rakentuvat kuudennessa puiteohjelmassa perustettujen eurooppalaisten teknologiayhteisöjen työlle.

Viisi muuta yhteistä teknologia-aloitetta on käynnistetty seuraavilla aloilla: sulautetut tietotekniikkajärjestelmät (ARTEMIS), innovatiiviset lääkkeet (IMI), ilmailu ja lentoliikenne (CLEAN SKY), polttokenno- ja vetyteknologia (FUEL CELLS AND HYDROGEN) sekä ympäristön ja turvallisuuden maailmanlaajuinen seuranta (GMES).

VIITTEET

Asiakirja

Voimaantulo

Määräaika täytäntöönpanolle jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Asetus (EY) N:o 72/2008

7.2.2008

-

EUVL L 30, 4.2.2008.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle: Eurooppalainen strategia mikro- ja nanoelektroniikkakomponentteja ja -järjestelmiä varten [ COM(2013) 298 final - ei julkaistu virallisessa lehdessä].

Tiedonannossa kuvaillaan strategia, jolla on tarkoitus lisätä kilpailua ja kasvuvalmiuksia mikro- ja nanoelektroniikkateollisuudessa Euroopassa.

Komissio toteaa, että vuoden 2013 lopulla ENIAC oli julkisia ja yksityisiä varoja yhdistämällä investoinut tutkimukseen, kehittämiseen ja innovointiin yli 2 miljardia euroa seitsemännessä puiteohjelmassa mikro- ja nanoelektroniikka-alalle suunnattujen miljardin euron lisäksi.

Yhtenä toimenpiteenä tämän uuden strategian toteuttamiseksi komissio aikoo ehdottaa sellaisen yhteisyrityksen perustamista, joka korvaisi kaksi nykyistä eli sulautettujen tietotekniikkajärjestelmien (ARTEMIS) ja nanoelektroniikka-alan (ENIAC) yhteisyritykset. Tämä uusi yhteinen tekniikka-aloite kattaa kolme kattaa kolme suurempaa, toisistaan riippuvaista alaa:

Viimeisin päivitys 03.03.2014