ESDP

1) TAVOITE

Määritellä unionin tasolla aluesuunnittelun ja -kehityksen poliittiset tavoitteet ja yleiset periaatteet Euroopan alueen tasapainoisen ja kestävän kehityksen sekä sen monimuotoisuuden turvaamiseksi.

2) ASIAKIRJA

ESDP - Euroopan aluesuunnittelun ja aluekehityksen suuntaviivat. Kohti Euroopan unionin alueen tasapainoista ja kestävää kehitystä.

3) TIIVISTELMÄ

Aluesuunnittelupolitiikan tarkoituksena on varmistaa unionin alueen tasapainoinen ja kestävä kehitys yhteisön politiikan perustavoitteiden mukaisesti. Näitä tavoitteita ovat taloudellinen ja sosiaalinen koheesio, osaamiseen perustuva ja kestävän kehityksen periaatteita noudattava taloudellinen kilpailukyky sekä luonnon- ja kulttuurivarojen monimuotoisuuden säilyttäminen.

Euroopan aluekehityssuunnitelma (Euroopan aluesuunnittelun ja aluekehityksen suuntaviivat, ESDP) ei anna perusteita lisätä yhteisön toimivaltaa aluesuunnittelun alalla, vaan se muodostaa poliittisen kehyksen alueisiin merkittävästi vaikuttavien yhteisön alakohtaisten politiikkojen koordinoinnin parantamiseksi. Lähtökohtana sitä laadittaessa oli, että jäsenvaltioiden toimet täydentävät toisiaan paremmin, jos ne perustuvat samoihin yhteisesti määritettyihin aluesuunnittelun ja -kehityksen tavoitteisiin. Asiakirja on hallitusten välinen, ohjeellinen, eikä oikeudellisesti sitova. Toissijaisuusperiaatteen mukaan sitä sovelletaan sopivimmalla tasolla ja aluesuunnittelun ja -kehityksen alan toimijoiden toiveiden mukaan.

ESDP on intensiivisten keskustelujen tulos. Ensimmäiset aluesuunnittelua ja -kehitystä koskeneet ehdotukset, joihin kuului etenkin Euroopan parlamentin aluekehityssuunnitelma, tehtiin 1960-1970-luvulla. Euroopan komission asiakirjat Europe 2000 [KOM(90) 544 - ei julkaistu EYVL:ssä] ja Europe 2000+ [KOM(94) 354 - ei julkaistu EYVL:ssä] antoivat lopullisen sysäyksen yhtenäisen politiikan kehittämiseen. Varsinaisen Euroopan aluekehityssuunnitelman laatiminen aloitettiin Liègen Eurooppa-neuvostosta vuonna 1993. Myöhemmin eri puheenjohtajuuskausien aikana laadittiin komission edustajista ja kansallisista virkamiehistä koostuvan aluesuunnittelukomitean avulla useita luonnoksia, kunnes lopullinen ESDP hyväksyttiin aluesuunnittelusta ja -kehityksestä vastaavien ministerien epävirallisessa kokouksessa Potsdamissa toukokuussa 1999.

ESDP:ssä on kaksi osaa: I) aluesuunnittelu- ja aluekehityspolitiikan panos ja II) EU:n alue: kehityssuunnat, tulevaisuudennäkymät ja haasteet. Tässä tiivistelmässä käsitellään vain ensimmäistä osaa. Muissa asiakirjoissa (Toinen taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus (esdeenfr) ja ensimmäinen väliraportti (esdeenfr)) esitellään jo ajankohtaisempia tietoja yhteisön alueeseen vaikuttavista suuntauksista.

ALUESUUNNITTELUN JA -KEHITYKSEN TARKASTELU EUROOPAN TASOLLA

ESDP:n perusajatus on, että talouskasvu ja joidenkin taloudellisten indikaattoreiden lähentyminen ei riitä taloudellisen ja sosiaalisen koheesion tavoitteen saavuttamiseen. Esiin tulevien erojen korjaamiseksi on toivottavaa toimia yhdennetysti aluesuunnittelun ja -kehityksen alalla. Politiikassa on otettava huomioon seuraavat seikat: jatkuvasti muuttuva taloudellisen integraation tilanne (EMU, sisämarkkinat), paikallis- ja alueviranomaisten merkityksen kasvu, unionin tuleva laajentuminen Keski- ja Itä-Euroopan maihin sekä 15 jäsenvaltion ja niiden naapureiden välisten suhteiden kehitys.

Euroopan unioni, jossa on yli 370 miljoonaa asukasta 3,2 miljoonan km2:n alueella ja jonka bruttokansantuote (BKT) on 6800 miljardia euroa (1996), kuuluu maailman merkittävimpiin ja vahvimpiin talousalueisiin. Huomattavat taloudelliset erot vaarantavat kuitenkin tasapainoisen ja kestävän kehityksen mallin toteutuksen. Lontoon, Pariisin, Milanon, Münchenin ja Hampurin suurkaupunkeihin rajoittuva Euroopan ydinalue kattaa vain 20 % yhteisön pinta-alasta ja 40 % sen väestöstä, mutta sen osuus Euroopan BKT:stä on 50 %. Ja vaikka taloudelliset erot "rikkaiden" ja "köyhien" alueiden välillä ovatkin jonkin verran vähentyneet, alueelliset erot useimpien jäsenvaltioiden sisällä kasvavat. Vuoden 1998 lopussa aktiiviväestöstä oli työttömänä noin 10 % (puolet näistä pitkäaikaistyöttömiä ja yli 20 % nuoria), mutta tilanne vaihteli suuresti alueittain ja jäsenvaltioittain.

ESDP sisältää seuraavat neljä merkittävää toiminta-alaa, jotka vaikuttavat toisiinsa ja aiheuttavat paineita Euroopan unionin aluesuunnittelussa ja -kehityksessä:

YHTEISÖN POLITIIKKOJEN VAIKUTUS EU:N ALUEESEEN

Vaikka Amsterdamin sopimuksesta löytyykin erityinen osasto taloudellisesta ja sosiaalisesta koheesiosta, unionin alakohtaisissa politiikoissa ei ole selkeästi määritettyjä aluekehitystavoitteita. Monet näistä politiikoista vaikuttavat kuitenkin paljonkin yhteisön alueeseen maantieteellisenä tukialueena. Niiden alueellinen vaikutus riippuu siitä, liittyvätkö tukitoimet rahoitukseen (yhteinen maatalouspolitiikka, aluepolitiikka rakennerahastojen välityksellä, erityistuet tutkimusta ja innovaatiota varten), lainsäädäntöön (kilpailupolitiikka ja ympäristöpolitiikka) tai suunnitteluun (energia- ja liikennepolitiikka). Rahoituksellisesti yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) ja rakennerahastojen osuus oli 83 % vuoden 1997 yhteisön talousarviosta.

Tarkastellaanpa alakohtaisia politiikkoja, joilla on alueellista vaikutusta:

Yhteisön budjetin ulkopuolelta tuleva Euroopan investointipankin (EIP) tuki on myös merkittävää unionin rakennepoliittisten toimien kannalta. Implisiittisen motivoinnin lisäksi EIP:n lainat on mukautettu erityisesti heikommassa asemassa oleville alueille. Tämä on erityisen tärkeää seuraavan laajentumisen yhteydessä pitkäaikaisten hankkeiden kuten infrastruktuuri-investointien rahoitustarpeen vuoksi.

Koordinoimattomina yhteisön politiikat voivat tahtomattaan pahentaa alueellisia kehityseroja, koska niiden vaikutukset voivat kumota toisensa, jos alakohtaisissa tavoitteissa ei oteta alueellista ulottuvuutta huomioon. Jäsenvaltiot ja komissio pitävätkin ESDP:tä yhteisön politiikkojen koordinointia parantavana välineenä. Komission yksiköiden on tältä osin kiireesti lisättävä yhteistyötään aluesuunnittelun ja -kehityksen johdonmukaisuuden varmistamiseksi ja vastuupolitiikkojensa alueellisen vaikutuksen arvioimiseksi.

EU:N ALUETTA KOSKEVAT TAVOITTEET JA SUUNTAVIIVAT

Kaikille aluesuunniteluun ja -kehitykseen Euroopan, valtio-, alue- ja paikallistasolla osallistuville toimijoille suunnatun ESDP:n poliittiset tavoitteet ja vaihtoehdot ovat seuraavat: A) monikeskuksisen ja tasapainoisen kaupunkijärjestelmän kehittäminen, B) yhdennettyjen liikenne- ja viestintäjärjestelmien edistäminen niin, että infrastruktuurit ja tieto ovat tasavertaisesti saatavilla kaikilla unionin alueilla, C) luonnon- ja kulttuuriperinnön kehittäminen ja säilyttäminen.

A) Monikeskeinen aluerakenne ja -kehitys ja kaupungin ja maaseudun välisen suhteen uudistaminen

Tällä hetkellä Euroopan ydinalue - Lontooseen, Pariisiin, Milanoon, Müncheniin ja Hampuriin rajoittuva alue - on ainoa maailmantalouteen dynaamisesti yhdentynyt alue. Nykyisille aluekehityssuuntauksille unionissa on tyypillistä merkittävien maailmanlaajuisten toimintojen keskittyminen edelleen tälle ydinalueelle ja joihinkin kasvusaarekkeisiin (Barcelona ja Juutinrauman alue).

Laajentumisnäkymien vuoksi sekä kansallisten talouksien yhdentymisen lisääntyessä sisämarkkinoilla ja maailmantaloudessa suositellulla monikeskuksisella kehitysmallilla voidaan välttää väestön sekä taloudellisten, poliittisten ja rahoituksellisten voimien liiallinen keskittyminen vain yhdelle alueelle. Suhteellisen hajautetun kaupunkirakenteen avulla voidaan hyödyntää kaikkien Euroopan alueiden mahdollisuuksia ja siten jopa vähentää alueellisia eroja.

Sen sijaan, että vanhan mallin mukaan edistettäisiin reuna-alueiden yksinkertaista liittämistä ydinalueeseen uusien infrastruktuurien avulla, monikeskuksisessa aluesuunnittelu ja -kehitysmallissa pyritään:

Kestävän kehityksen mahdollistamiseksi kaupunkien ja kaupunkialueiden kokonaisvaltaisten kehitysstrategioiden on vastattava useisiin suuriin haasteisiin:

Asuminen ja tuottavan toiminnan harjoittaminen maaseudulla ei sinänsä ole este kilpailukykyiselle talouskehitykselle ja työllisyyden kasvulle. Luonteeltaan hyvin monimuotoiset maaseutualueet ovat saaneet uudelleenjärjestelyt tehtyä tai aloittaneet ne korjatakseen rakenteelliset heikkoutensa ja keskittyäkseen omiin voimavaroihin perustuvaan kehittämiseen. Koska maaseutualueilla on harva asutus ja maatalouden osuus alueidenkäytöstä on suuri, maaseutualueiden on itse asiassa monipuolistettava elinkeinotoimintojansa omiin erityispiirteisiinsä ja -tarpeisiinsa perustuvien strategioiden avulla. Ne voivat parhaiten hyödyntää kehitysmahdollisuutensa pyrkimällä laadukkaaseen ja monimuotoiseen maataloustuotantoon (elintarviketurva, perinnetuotteet, vihreä matkailu, kulttuurimaiseman hyödyntäminen, uusiutuvien energialähteiden käyttö), kehittämällä uuteen tietotekniikkaan liittyviä toimintoja ja vaihtamalla kokemuksia rajatuista aiheista.

Kaupunkien ja maaseudun uudenlaista vuorovaikutusta koskevien pohdintojen tavoitteena on edistää yhdennettyä lähestymistapaa aluetasolla ja ratkaista yhdessä ongelmia, joita olisi mahdotonta ratkaista erikseen. Tämän kumppanuuden osana voidaan määritellä omaperäisiä kehitysratkaisuja. Sen avulla voidaan säilyttää palvelujen ja julkisen liikenteen perustaso ja parantaa tehokkaasti alueidenkäytön suunnittelua. Se edistää kokemustenvaihtoa paikallisviranomaisten sekä kaupunki- ja maaseutuyritysten välisissä yhteistyöverkostoissa.

B) Infrastruktuurin ja tiedon tasavertainen saatavuus

Liikenne- ja viestintäinfrastruktuurit ovat nykyään merkittäviä välineitä, vaikka ne eivät yksinään riitäkään taloudellisen ja sosiaalisen koheesion tavoitteiden saavuttamiseen. Ne mahdollistavat alueiden liittymisen toisiinsa ja etenkin keskusalueiden ja syrjäisten alueiden liittymisen sekä kaupunkikeskusten ja niitä ympäröivän maaseudun liittymisen toisiinsa.

Euroopan laajuisten verkkojen tulevassa laajennuksessa on otettava huomioon monikeskuksinen kehitys. Ensisijaisesti olisi varmistettava kehitettävien maailmanlaajuisesti merkittävien taloudellisten yhdentymisalueiden syntyminen ja kiinnitettävä enemmän huomiota maantieteellisistä haitoista kärsiviin alueisiin ja yhteyksiin alueiden sisällä. Kaikilta alueilta on oltava tasavertainen pääsy mannertenvälisen liikenteen solmukohtiin (satamat ja lentokentät).

Henkilö- ja tavaraliikenteen kasvusta aiheutuu entistä enemmän haittoja ympäristölle ja liikennejärjestelmien tehokkuudelle. Noudattamalla järkevää aluesuunnittelu- ja aluekehityspolitiikkaa (julkinen liikenne kaupungeissa, intermodaalijärjestelmät, infrastruktuurin jakaminen) liikenteen kasvun, ruuhkien ja alueidenkäytön ympäristökuormitusta voidaan vähentää yhdennetysti.

Tiedon ja infrastruktuurien saatavuus on perusedellytys osaamisyhteiskunnassa. Työmarkkinat ja yritykset tarvitsevat dynaamisia innovaatiojärjestelmiä, tehokasta teknologian siirtoa ja suorituskykyisiä oppilaitoksia. Tiedon saatavuus ja innovaatiomahdollisuudet eivät Euroopan unionissa kuitenkaan ole jakaantuneet tasaisesti, vaan keskittyneet sinne, missä talous on dynaamisinta. Väestön koulutustason parantaminen vaikeuksissa olevilla alueilla varsinkin uuden tietotekniikan levittämisen (peruspalvelut, asianmukainen hintapolitiikka, koulutus ja tietoisuuden lisääminen) avulla voi korjata todettua epätasapainoa.

C) Luonnon- ja kulttuuriperinnön järkevä käyttö ja hoito

Aluesuunnittelulla ja -kehityksellä voi olla tärkeä tehtävä paikallisella ja alueellisella tasolla biologisen monimuotoisuuden säilyttämisessä ja kestävässä käytössä. Vaikka tiukat suojelutoimenpiteet voivat olla toisinaan perusteltuja, on usein järkevämpää sisällyttää uhanalaisten alueiden suojelu ja hoito suurempien alueiden aluesuunnittelu- ja aluekehitysstrategioihin. Hyvin hoidettuna ja hyödynnettynä luonnon- ja kulttuuriperintö muodostavat itse asiassa merkittävän taloudellisen tekijän alueiden kehitykselle.

Euroopan rikas kulttuuriperintö ja -maisemat ilmentävät maanosan identiteettiä ja ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä. Laiminlyöntiin, vahingoittamiseen ja tuhoamiseen johtavien suuntausten kääntämiseksi on toimittava luovasti, jotta perintö voidaan luovuttaa edelleen parhaassa mahdollisessa kunnossa tuleville sukupolville. Tämä edellyttää sitä, että määritellään yhdennettyjä maisemien ja kulttuuriperinnön suojelu- ja kunnostusstrategioita ja lisätään yleisön tietoisuutta aluesuunnittelu ja -kehityspolitiikan vaikutuksesta tulevien sukupolvien perinnön turvaamisessa.

Luonnonvaroja kehitetään Euroopan unionissa myös laatimalla yhdennettyjä strategioita ympäristötekijöiden (ilma, vesi, maaperä) kestävän käytön varmistamiseksi ja suojelemalla erityisalueita:

ESDP:N SOVELTAMINEN JA TOTEUTTAMINEN

Vaikka ESDP ei olekaan sitova asiakirja, jäsenvaltiot toivovat sen tuottavan pitkän aikavälin tuloksia. Aluesuunnitteluun ja -kehitykseen eri tasoilla osallistuvien välisellä yhteistyöllä voidaan välttää ristiriitaisuudet tai se, että toimet kumoaisivat toisensa.

Jäsenvaltiot antavat joitakin suosituksia:

EU:N LAAJENEMINEN JA EUROOPAN ALUESUUNNITTELU- JA ALUEKEHITYSPOLITIIKKA

Laajentumisella, joka on unionille todellinen haaste, tulee olemaan ennennäkemätön sosioekonominen ja alueellinen vaikutus. Kymmenen Keski- ja Itä-Euroopan maan (KIE) sekä Kyproksen ja Maltan liittyessä jäseniksi unionin väestö ja pinta-ala kasvaa noin kolmanneksen, mutta BKT vain viisi prosenttia.

Laajentuminen vaikuttaa ESDP:n erilaisiin viitealoihin.

Talousmuutokseen liittyviin haasteisiin vastaamista pidetään KIE-maissa lähinnä kansallisena tehtävänä. Aluepolitiikalla ja aluesuunnittelulla ja -kehityksellä ei ole perinteitä, mikä näkyy välineiden ja rakenteiden puutteena sekä usein esiintyvänä hallinnollisen aluejaon mukaisesti toimivan itsenäisen alueellisen tason puutteena. Lähimmäksi yhteisön nykymallin mukaista aluepolitiikkaa (alueellinen strategia, ohjelmatyö, kumppanuus, täytäntöönpano, seuranta ja arviointi) ovat uudistuksissaan päässeet Puola, Slovenia ja Unkari. Katso alustavat täydentävät suuntaviivat tulevia jäsenvaltioita varten (esdeenfr) sekä tulevien jäsenvaltioiden valmistaminen aluepolitiikan täytäntöönpanoon kaudella 2004-2006 (esdeenfr).

Laajentumisen vuoksi alue- ja maatalouspolitiikka on uudistettava. Komissio teki tätä koskevat ehdotuksensa Agenda 2000 (esdeenfr):ssa ja keskustelu aluepolitiikan tulevaisuudesta vuoden 2006 jälkeen on myös aloitettu. Aikaisemmista laajentumisista voidaan kuitenkin päätellä, että vauraiden jäsenvaltioiden mahdollisuudet soveltaa eurooppalaista aluepolitiikkaa heikkenevät, kun heikossa taloudellisessa asemassa olevien jäsenvaltioiden määrä lisääntyy. Mitkä ovat siis tulevan koheesiopolitiikan painopisteet? Laajentumisen alueellista vaikutusta onkin odotettaessa tutkittava syvällisemmin. Lisäksi ehdokasmaat ja niiden alue- ja paikallisviranomaiset on otettava mahdollisimman pian mukaan yhteisövarojen hoitoon. Tältä osin yhteisön aluepoliittiset rahoitusvälineet (Interreg III) ja ulkopoliittiset rahoitusvälineet (Phare-, Tacis-, Meda- ja Cards-ohjelmat) tukevat ehdokasmaiden kansallisten ja alueellisten virkamiesten koulutusta sekä temaattisten verkostojen luomista valtioiden välisen yhteistyön osana.

Lisätietoja ESDP:stä ja suunnitelma kokonaisuudessaan löytyy aluepolitiikan Inforegio-sivustosta (DE, EN, FR).

4) täytäntöönpanotoimet

5) jatkotoimet

Euroopan parlamentin päätöslauselma aiheesta "Aluesuunnittelu ja yhteisön aluekehityssuunnitelma" [EYVL C 226, 20.7.1998].

Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Euroopan aluekehityssuunnitelma - Ensimmäinen virallinen luonnos" [EYVL C 407, 28.12.1998].

Alueiden komitean lausunto aiheesta "Euroopan aluekehityssuunnitelma" [EYVL C 93, 6.4.1999].

Viimeisin päivitys 05.01.2004