Tarttuvat spongiformiset enkefalopatiat (TSE)

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Asetus (EY) N:o 999/2001 tiettyjen tarttuvien spongiformisten enkefalopatioiden ehkäisyä, valvontaa ja hävittämistä koskevista säännöistä

ASETUKSEN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Euroopan komissio asettaa EU:n jäsenvaltiot ja niiden alueet hierarkkiseen järjestykseen niiden BSE-riskin tason mukaisesti:

Jäsenvaltioiden on toteutettava sellaisten eläinten seurantaohjelmaa, joiden epäillään saaneen BSE- tai scrapie-tartunta. Niiden on tehtävä myös postmortem-pikatestejä.

Tartunnan saaneiksi epäiltyjä ja tilan muita eläimiä ei voida siirtää, ennen kuin testien tulokset ovat tiedossa. Jos eläimet ovat voineet saada tartunnan jossain muualla, myös muita tiloja voidaan asettaa seurantaan.

Kun klassinen BSE-tapaus on todettu virallisesti, sovelletaan seuraavia toimenpiteitä:

Lopetetuista eläimistä tai tuhotuista eläinperäisistä tuotteista aiheutuneet menetykset korvataan viipymättä.

Riskejä vähentävät toimenpiteet

Tuotannon ja tarkastuksen alalla työskenteleville on annettava TSE:itä koskevaa perustason koulutusta.

Tieteellisen analyysin yhtenäisyyden ja luotettavien tulosten varmistamiseksi olisi perustettava kansalliset ja yhteisön vertailulaboratoriot.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että TSE-tartunnan saaneeksi epäillyistä eläimistä ilmoitetaan viranomaisille, ja ilmoitettava nämä tapaukset säännöllisesti muille EU-maille ja komissiolle. Niiden on myös tehtävä useita virallisia tarkastuksia sen varmistamiseksi, että sääntöjä noudatetaan.

Näihin sääntöihin voidaan myöntää poikkeuksia uuden tieteellisen tiedon perusteella.

Asetukseen (EY) N:o 999/2001 tehdyt muutokset

MISTÄ ALKAEN ASETUSTA SOVELLETAAN?

Asetusta on sovellettu 1. heinäkuuta 2001 alkaen.

TAUSTAA

KESKEISET TERMIT

Tarttuvat spongiformiset enkefalopatiat (TSE). TSE:t ovat kuolemaan johtavia tauteja, jotka tuhoavat aivokudosta muuttaen sen sienimäiseksi.

Niihin sisältyvät

ASIAKIRJA

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 999/2001, annettu 22 päivänä toukokuuta 2001, tiettyjen tarttuvien spongiformisten enkefalopatioiden ehkäisyä, valvontaa ja hävittämistä koskevista säännöistä (EYVL L 147, 31.5.2001, s. 1–40).

Asetukseen (EY) N:o 999/2001 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: Toinen TSE-suunnitelma tarttuvia spongiformisia enkefalopatioita koskeva strategia-asiakirja vuosiksi 2010–2015 (KOM(2010) 384 lopullinen, 16.7.2010).

Komission päätös 2007/453/EY, tehty 29 päivänä kesäkuuta 2007, jäsenvaltioiden tai kolmansien maiden tai niiden alueiden BSE-aseman vahvistamisesta niiden BSE-riskin perusteella (EUVL L 172, 30.6.2007, s. 84–86).

Ks. konsolidoitu toisinto.

Komission tiedonanto: TSE-suunnitelma (KOM(2005) 322 lopullinen, 15.7.2005).

Komission päätös 2002/1003/EY, tehty 18 päivänä joulukuuta 2002, lammasrotujen prioniproteiinien genotyyppiä koskevan selvityksen vähimmäisvaatimuksista (EYVL L 349, 24.12.2002, s. 105–107).

Viimeisin päivitys: 01.01.2023