Vuoden 2007 ympäristöpoliittinen katsaus

Vuoden 2007 ympäristöpoliittisessa katsauksessa annetaan selvitys Euroopan unionin (EU) politiikan edistymisestä vuoden 2007 aikana ja analysoidaan tulevia haasteita.

SÄÄDÖS

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille, annettu 2 päivänä heinäkuuta 2008, "Vuoden 2007 ympäristöpoliittinen katsaus" [KOM(2008) 409 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Komissio korostaa, että vuonna 2007 tehtiin useita ratkaisevia päätöksiä Euroopan unionin ympäristöpolitiikan alalla, kun Eurooppa-neuvosto muun muassa hyväksyi energia- ja ilmastonmuutospaketin. Komissio pani sitoumukset konkreettisesti täytäntöön antamalla tammikuussa 2008 ilmastotoimia ja uusiutuvaa energiaa koskevan ehdotuspaketin, johon sisältyvät ehdotukset koskevat seuraavia aiheita: kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän parantaminen, jäsenvaltioiden osallistuminen toimiin järjestelmään kuulumattomien alojen päästöjen vähentämiseksi, uusiutuvan energian edistäminen ja hiilen geologinen varastointi. Komissio on lisäksi julkaissut ympäristönsuojeluun myönnettävää valtiontukea koskevat uudet suuntaviivat.

Muilla aloilla lähes kaikki kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman yhteydessä annetut sitoumukset on pantu täytäntöön. Komissio on esittänyt seitsemän teemakohtaista strategiaa (ilman pilaantuminen, jätteiden syntymisen torjunta ja kierrätys, meriympäristö, maaperän suojelu, kasvimyrkkyjen järkevä käyttö, luonnonvarojen kestävä käyttö ja kaupunkiympäristö, ja niihin liittyvät säädösehdotukset on hyväksytty tai niiden hyväksyminen on käynnissä. Lisäksi annettiin teollisuuden päästöjä koskeva direktiivi. REACH-asetus, ympäristövastuudirektiivi ja vaarallisten jätteiden siirtoa koskeva direktiivi tulivat voimaan.

Rahoitusvälineet

Vuonna 2007 tuli käyttöön uusia ympäristöpolitiikan rahoitusvälineitä: LIFE+, temaattinen ohjelma ympäristöalan ja luonnonvarojen, energia mukaan luettuna, kestävää hoitoa varten ja pelastuspalvelun rahoitusväline.

Sääntelyn parantaminen

Komissio on lisäksi jatkanut toimia lainsäädännön yksinkertaistamiseksi ja tehostamiseksi muun muassa laatimalla vihreän kirjan markkinaperusteisista ohjausvälineistä sekä ohjeet kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailua ja raportointia koskevien standardien selventämiseksi.

Ympäristönäkökohdat muilla politiikan aloilla

Ympäristönäkökohtien sisällyttäminen muihin politiikan aloihin edistyi vuonna 2007 muun muassa liikenteen alalla, kun kevyiden ajoneuvojen päästöjen vähentämistä koskeva asetus (Euro 5- ja Euro 6 ‑standardit) sekä uusien ajoneuvojen ja raskaiden tavarankuljetusajoneuvojen uusia CO2‑päästönormeja ja polttoaineiden laatua koskevat ehdotukset tulivat voimaan. Ympäristönäkökohtien sisällyttämistä on jatkettu myös maatalous-, koheesio-, kehitys-, terveys-, teollisuus-, tutkimus- ja kauppapolitiikan aloilla.

Kansainvälisyys

Kansainvälisiä toimia vuonna 2007 olivat muun muassa Balilla tehty päätös laatia vuoden 2012 jälkeistä aikaa koskeva ilmastonmuutosyleissopimus, uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten 14. konferenssissa tehty päätös norsunluukauppaa koskevan yhdeksän vuoden moratorion julistamisesta sekä metsien hyödyntämistä koskevien neuvottelujen aloittaminen komission, Indonesian, Ghanan ja Kamerunin välillä.

Haasteet vuodesta 2008 alkaen

Komissio korostaa, että vuonna 2007 saavutetusta edistyksestä huolimatta ponnisteluja on jatkettava, sillä ratkaistavia haasteita on vielä paljon. Se haluaa näin ollen ehdottomasti tehostaa ympäristöpolitiikan täytäntöönpanoa, joka on jäsenvaltioissa usein hidasta tai vain osittaista. Tätä varten se tehostaa jäsenvaltioille suunnattuja tukitoimia parantamalla tietojenvaihtoa, ohjausta ja koulutusta.

Vuonna 2008 komission on määrä esittää muun muassa kestävän kulutuksen ja tuotannon toimintasuunnitelma, tarkastella uudelleen yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmää (EMAS) ja ympäristömerkkijärjestelmää sekä julkaista valkoinen kirja sopeutumisesta ilmastonmuutokseen.

Taustaa

Vuotuisen toimintakertomuksen tarkoituksena on varmistaa kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman seuranta. Tarkoituksena on myös edistää Lissabonin prosessia ja EU:n kestävän kehityksen strategiaa.

Viimeisin päivitys 09.10.2008