Tšekki

1) VIITTEET

Komission lausunto [KOM(97) 2009 lopullinen - ei julkaistu EYVL:ssä]Komission kertomus [KOM(98) 708 lopullinen - ei julkaistu EYVL:ssä]Komission kertomus [KOM(1999) 503 lopullinen - ei julkaistu EYVL:ssä]Komission kertomus [KOM(2000) 703 lopullinen - ei julkaistu EYVL:ssä]Komission kertomus [KOM(2001) 700 lopullinen - SEC(2001) 1746 - ei julkaistu EYVL:ssä]Komission kertomus [KOM(2002) 700 lopullinen - SEC(2002) 1402 - ei julkaistu EYVL:ssä]Komission kertomus [KOM(2003) 675 lopullinen - SEC(2003) 1200 - ei julkaistu EUVL:ssä].Euroopan unionin liittymissopimus [EUVL L 236, 23.9.2003]

2) TIIVISTELMÄ

Heinäkuussa 1997 antamassaan lausunnossa Euroopan komissio arvioi, että Tšekki oli edistynyt hyvin mukautumisessaan tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevaan yhteisön säännöstöön, ja totesi lisäksi, että maa oli jo saattanut tärkeimmät direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöään. Eurooppa-sopimuksen ja valkoisen kirjan määräykset oli myös yleensä ottaen pantu tyydyttävästi täytäntöön. Komissio kehotti kuitenkin Tšekkiä jatkamaan joko lainsäädännön tai täytäntöönpanorakenteiden kehittämistä teollisuustuotteiden turvallisuuden alalla.

Marraskuussa 1998 julkaistussa kertomuksessa todettiin, että alalla oli edistytty merkittävästi, erityisesti standardoinnin ja sertifioinnin osalta.

Lokakuussa 1999 julkaistussa kertomuksessa korostettiin alan jatkuvaa kehitystä.

Marraskuussa 2000 julkaistussa kertomuksessa todettiin kehityksen jatkuneen tavaroiden vapaan liikkuvuuden ja tulliliiton aloilla.

Marraskuussa 2001 julkaistussa kertomuksessa kehityksen todettiin jatkuneen vapaan liikkuvuuden alalla, mutta tulliliittoon liittyvissä kysymyksissä edistystä ei ollut tapahtunut lainkaan.

Lokakuussa 2002 julkaisemassaan kertomuksessa komissio arvioi kehityksen olleen jälleen merkittävää.

Marraskuussa 2003 julkaistussa kertomuksessa komissio toteaa Tšekin pääosin täyttävän liittymisvaatimukset.

Liittymissopimus allekirjoitettiin 16. huhtikuuta 2003, ja maa liittyi unioniin 1. toukokuuta 2004.

YHTEISÖN SÄÄNNÖSTÖ

Tavaroiden vapaa liikkuvuus edellyttää kauppaa rajoittavien toimenpiteiden poistamista. Tämä ei siis koske ainoastaan tullimaksuja ja kauppaan liittyviä määrällisiä rajoituksia vaan myös kaikkia muita vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä, joilla on protektionistisia vaikutuksia.

Jos tekniset vaatimukset eivät ole yhdenmukaistettuja, on sovellettava kansallisten säännöstöjen vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta (Cassis de Dijon -tuomioon perustuvan oikeuskäytännön periaatteiden mukaisesti).

Yhdenmukaistamisen saavuttamiseksi Euroopan yhteisö on kehittänyt niin sanotun uuden lähestymistavan. Euroopan yhteisön lainsäädännössä ei niinkään säädetä teknisistä ratkaisuista, vaan siinä ainoastaan vahvistetaan tuotteille asetetut olennaiset vaatimukset.

ARVIOINTI

Lainsäädännön yhdenmukaistamisessa on edistytty hyvin etenkin koneita (es de en fr), yksinkertaisia paineastioita (es de en fr), painelaitteita (es de en fr), rakennusaineita, lääkintälaitteita ja hissejä (es de en fr) koskevien, uuden lähestymistavan mukaisten direktiivien osalta. Samoin kehitystä on tapahtunut tuotekohtaisia erityislainsäädäntöjä sisältävillä aloilla, kuten elin-tarvike-, lääke-, kemikaali- ja tekstiilialoilla.

Uuden lähestymistavan mukaisten direktiivien saattaminen kokonaisuudessaan osaksi kansallista lainsäädäntöä riippuu kuitenkin puitelain voimaantulosta, ja joissakin tapauksissa puitelakia muutetaan kansanterveyden suojelua koskevan uuden lain hyväksymisen mukaan. Vuoden 1997 puitelakiin suunniteltu muutos tuotteisiin sovellettavista teknisistä vaatimuksista ja vaatimustenmukaisuuden arvioinnista odottaa vielä parlamentin hyväksymistä. Huhtikuussa 2000 astui voimaan tuotteiden teknisiä vaatimuksia koskevan lain muutos. Se koskee olennaisia vaatimuksia ja vaatimustenmukaisuuden arviointia koskevia menettelyjä, ja sen ansiosta uuden lähestymistavan mukaiset periaatteet voidaan panna täytäntöön kokonaisuudessaan.

Julkisten hankintojen osalta 1. kesäkuuta 2000 astui voimaan uusi laki, jolla muutetaan vuoden 1994 lakia sen soveltamisalan laajentamiseksi kattamaan yleishyödylliset palvelut (vesi, energia, liikenne ja viestintä). Vuoden 2002 kertomuksessaan komissio arvioi, että julkisia hankintoja koskevan yhteisön säännöstön saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on viivästynyt, ja se on saatettava päätökseen ennen liittymistä. Vuoden 2003 kertomuksessa kehotetaan saattamaan lainsäädännön mukauttaminen päätökseen poistamalla kotimaisia toimittajia suosiva lauseke, jotta kaikki yhteisön yritykset voisivat osallistua hankintamenettelyihin.

Monialaisia toimenpiteitä ja menettelytapoja koskeva puitelainsäädäntö on suurimmaksi osaksi pantu täytäntöön. Tuotteiden teknisiä vaatimuksia koskevaan lakiin tehtiin toukokuussa 2002 muutos, jonka tietyt osat astuvat voimaan liittymisen yhteydessä.

Ponnistelut ovat tarpeen lisäksi tuotevastuun ja turvallisuuden alalla.

Tammikuussa 1999 noin 90 prosenttia eurooppalaisista standardeista oli saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. Erityisesti lääkintälaitteiden alalla standardit on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä hyväksymällä hallituksen asetuksia, joilla määrätään näihin laitteisiin sekä implantoitaviin lääkintälaitteisiin sovellettavista teknisistä vaatimuksista. Elintarvikealalla on hyväksytty uusi määräys, jolla käsittely- ja lisäaineita koskevat yhteisön direktiivit saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Kemikaalialalla on edistytty merkittävästi maan hyväksyttyä kemiallisia aineita ja valmisteita koskevan uuden puitelain sekä sen jälkeen kolmetoista soveltamismääräystä, jotka kattavat suuren osan tätä alaa koskevasta yhteisön lainsäädännöstä. Tekstiilituotteiden alalla on hyväksytty kolme uutta määräystä kuluttajansuojaa koskevan vuoden 1992 lain täytäntöönpanon varmistamiseksi. Nämä määräykset käsittävät kaikki alaa koskevat yhteisön direktiivit. Heinäkuussa 2001 voimaan tullut tuoteturvallisuuslaki on edistänyt Tšekin lainsäädännön mukauttamista yhteisön säännöstöön. Vuoden 2002 kertomuksessa todetaan, että 99 prosenttia yhteisön yhdenmukaistetuista standardeista on pantu täytäntöön.

Tšekki on myös vahvistanut alan hallintorakenteita. Tammikuussa 1999 Tšekin standardoinnista, metrologiasta ja kokeista vastaava virasto perusti keskuksen, jonka tehtävänä on kääntää yhteisön asetukset. Terveysministeriön yhteydessä on kesäkuusta 1999 alkaen toiminut rekisteröintikeskus, joka vastaa Tšekin markkinoille tuotavien kemiallisten aineiden rekisteröinnistä. Tammikuusta 1999 alkaen on toiminut myös kansallinen valvontaviranomainen, joka valvoo kemiallisten aineiden alalla hyvien laboratoriokäytäntöjen noudattamista. Vuoden 2001 kertomuksessa arvioitiin standardoinnista ja tyyppihyväksynnästä vastuussa olevien elinten toimivan hyvin. Kesäkuussa 2002 annetulla päätöslauselmalla varmistetaan jäsenvaltioiden välisestä tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta vastaavien hallintorakenteiden perustaminen sekä vastavuoroista tunnustamista koskevien ehtojen lisääminen uuteen, muutettuun tekniseen lainsäädäntöön.

Vuoden 2003 kertomuksessa todetaan, että horisontaalisia toimia ja menettelytoimia koskeva puitelainsäädäntö, jota tarvitaan uuteen lähestymistapaan perustuvan säännöstön hallinnassa, on nyt valmis. Maahan on nyt myös perustettu yksiköt, jotka vastaavat yhteisön säännösten täytäntöönpanosta standardoinnin, metrologian, akkreditoinnin, vaatimustenmukaisuuden arvioinnin sekä markkinavalvonnan aloilla.

Tätä lukua koskevat neuvottelut on päätetty. Alaa varten ei ole pyydetty siirtymäkauden järjestelyjä.

Tulliliittoa koskevaan säännöstöön mukautumisessa Tšekin tullilainsäädännön ja yhteisön säännöstön vastaavuudessa on jo päästy hyvälle tasolle. Vuonna 2001 Tšekki käynnisti joitakin aloitteita, jotka liittyvät yhteisön säännöstön täytäntöönpanoa edistäviin hallinto- ja toimintavalmiuksiin. Yhteisön tullialan säännöstöön mukautumiseksi heinäkuussa 2002 astui voimaan marraskuussa 2001 hyväksytty tullikoodeksin muutos ja sen soveltamismääräykset.

Vuoden 2003 kertomuksessa huomautetaan, että Tšekin olisi vahvistettava tullin valmiuksia petosten, piratismin, väärennösten (es de en fr) ja talousrikollisuuden torjunnassa. Tšekki täyttää pääosin liittymisneuvotteluissa tulliliiton alalla tehdyt sitoumukset ja vaatimukset, ja sillä pitäisi liittymiseen mennessä olla yhteisön säännöstön täytäntöönpanoon tarvittavat hallinnolliset valmiudet ja toimintavalmiudet.

Tätä lukua koskevat neuvottelut on päätetty joulukuussa 2002. Tšekki ei ole pyytänyt siirtymäkauden järjestelyjä.

Viimeisin päivitys 23.02.2004