Euroopan unioni ja lasten oikeudet

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Lapsen oikeuksia koskeva EU:n toimintasuunnitelma – KOM(2011) 60 lopullinen

TIIVISTELMÄ

TIEDONANNON TARKOITUS

Tiedonannossa esitellään toimintasuunnitelma lasten oikeuksien vahvistamiseksi ja suojelemiseksi EU:n perusoikeuskirjan ja Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteiden mukaisesti. Kaikissa lapsiin vaikuttavissa EU:n toimissa olisi kunnioitettava heidän oikeuksiaan.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Lapsen oikeuksien on oltava keskeisellä sijalla EU:n päätöksenteossa. Tämä tarkoittaa, että kaikki lainsäädäntöluonnokset laaditaan perusoikeuksien tarkistuslistan ohjeiden mukaisesti.

EU:n erilaisia oikeusjärjestelmiä on muutettava lapsiystävällisemmiksi. Tämä koskee seuraavia:

perheoikeudelliset riita-asiat

asiakirjojen rekisteröinti

huoltajuus

rikosoikeudenkäyntimenettelyt ja vankeusrangaistukset

väestörekisteri ja

lasten kohtelu haavoittuvassa asemassa olevina todistajina.

Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset tarvitsevat suojelua. Tällä ryhmällä tarkoitetaan

vammaisia

köyhyysriskin uhkaamia

seksuaalisen hyväksikäytön tai ihmiskaupan uhreja

turvapaikanhakijoita tai

ilman huoltajaa olevia lapsia.

Kokeneille ja koulutetuille ammattilaisille olisi annettava neuvontaa, jotta he voivat auttaa lapsia käsittelemään traumojaan ja ymmärtää eri-ikäisten lasten oikeuksia ja tarpeita.

Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä romanilapsiin EU:ssa, sillä he ovat erityisen haavoittuvia ja alttiita ongelmille.

EU:lla on kadonneita lapsia koskeva vihjepuhelin (numero: 116 000).

EU on sitoutunut valvomaan maailmanlaajuisesti lasten oikeuksia ja suojelemaan heitä väkivallan, lapsityövoiman, aseellisten konfliktien ja seksiturismin kaltaisilta uhkilta.

EU varmistaa, että lapset

tuntevat oikeutensa

voivat kertoa mielipiteensä

tulevat kuulluksi ja

saavat tietoa heihin vaikuttavista EU:n toimista.

TAUSTAA

Lasten oikeuksien suojeleminen tunnustetaan Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa (3 artiklan 3 kohta) ja EU:n perusoikeuskirjassa (24 artikla).

SÄÄDÖS

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle: Lapsen oikeuksia koskeva EU:n toimintasuunnitelma (KOM(2011) 60 lopullinen, 15.2.2011)

Viimeisin päivitys: 25.01.2016