Elinten luovutus ja elinsiirrot Euroopan unionissa
Elinsiirrot ovat eräiden sairauksien olennainen hoitomuoto. Kyseisessä hoidossa on kuitenkin otettava huomioon useita tekijöitä: tautien leviämisvaara, siirteiden vähäinen tarjonta ja niiden laiton kauppa. Tässä tiedonannossa pyritään esittelemään erilaisia mahdollisuuksia siirteiden laadun ja turvallisuuden varmistamiseksi, parantamaan niiden saatavuutta ja torjumaan niiden laitonta kauppaa.
ASIAKIRJA
Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle, annettu 30 päivänä toukokuuta 2007 – Elinten luovutus ja elinsiirrot: poliittiset toimet EU:n tasolla [KOM(2007) 275 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä].
TIIVISTELMÄ
Elinsiirrot ovat lisääntyneet ja yleistyneet viime vuosikymmeninä. Ne ovat välttämättömäksi osoittautunut menetelmä tiettyjen sairauksien hoidossa, ja tuloksena on monesti lisää elinvuosia ja elämän laadun paraneminen.
Elinten luovutus ja elinsiirrot ovat kuitenkin arkoja kysymyksiä, joihin suhtaudutaan Euroopan unionin (EU) alueella eri tavoin kussakin jäsenvaltiossa vallitsevien kulttuuriarvojen sekä oikeudellisten, hallinnollisten ja organisatoristen näkökohtien mukaan.
Lisäksi näihin kysymyksiin liittyy kolme suurta estettä, jotka komissio pyrkii voittamaan. Kyse on tautien leviämisvaarasta, siirteiden pulasta ja niiden laittomasta kaupasta.
Niinpä komissio harkitsee toimia siirteiden laadun ja turvallisuuden parantamiseksi, niiden saatavuuden lisäämiseksi EU:ssa ja niiden laittoman kaupan torjumiseksi.
Laadun ja turvallisuuden parantaminen
HIV, hepatiitti B ja C, bakteerit, sienet, loiset ja erityyppiset syövät voivat siirtyä elinsiirron yhteydessä. Taudin siirtyminen luovuttajan elimen kautta voi johtaa vastaanottajan kuolemaan.
Elinsiirtoprosessin jokaisessa vaiheessa on siis välttämätöntä ottaa käyttöön toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa siirteiden laatua ja turvallisuutta. Elinsiirron riskit ja hyödyt on kartoitettava, jotta siirteille voidaan löytää sopiva vastaanottaja.
On määriteltävä vastaanottajalle aiheutuvat riskit ottamalla huomioon hänen ominaisuutensa ja luovuttajan ominaisuudet sekä seuraamukset, jos siirrettä ei saada. Analyysin perusteella tehdään elinsiirtoa koskeva rationaalinen päätös.
Lisäksi on varmistettava siirteiden tehokas kuljetus, jotta vältetään mahdolliset vauriot. Siirteen kuljetussäiliö on asianmukaisesti merkittävä ja mukana on oltava tarvittavat asiakirjat, samalla kun huolehditaan lääketieteellisten tietojen luottamuksellisuudesta.
On tärkeää, että varmistetaan jäljitettävyys luovuttajalta vastaanottajalle.
Elimensiirtojärjestelmässä on aina myös oltava valmius hälyttää odottamattomista komplikaatioista, ja vakavat tai odottamattomat vaaratilanteet on voitava paljastaa.
Koska elinluovuttaja on usein myös kudosluovuttaja, elinten laatu- ja turvallisuusvaatimukset on sisällytettävä samaan kudoksia ja soluja koskevaan yhteisön järjestelmään.
On oleellista luoda järjestelmiä, joiden nojalla annettavat luvat elinten luovutuksesta ja hankinnasta vastaaville laitoksille ja asianmukaisille ohjelmille perustuvat yhteisiin laatu- ja turvallisuusvaatimuksiin.
Laatu- ja turvallisuussäännökset ovat kuitenkin erilaiset kussakin jäsenvaltiossa. Potilaille on varmistettava korkea turvallisuustaso kaikkialla EU:ssa.
Siirteiden saatavuuden parantaminen
Jäsenvaltioiden on ratkaistava toisaalta kysymys siirteiden luovuttajien vakavasta puutteesta ja toisaalta lisääntyneestä siirteiden kysynnästä.
Luovuttajien suhteellinen määrä vaihtelee jäsenvaltioittain. Eroavuudet voivat johtua kunkin maan kulttuurisista, yhteiskunnallisista ja historiallisista tekijöistä sekä niiden luovutusjärjestelmän organisointiin ja terveydenhuoltopalveluihin liittyvistä näkökohdista.
Lisäksi luovutusmahdollisuudesta ei aina ole kerrottu perheenjäsenille ja monia luovuttajia on menetetty puutteellisen rekisteröinnin takia. Luovutusten määrän lisäämiseksi on oleellista luoda tehokas järjestelmä niiden henkilöiden kartoittamiseksi, joilta voidaan saada siirteitä heidän kuoltuaan. Järjestelmällä on voitava taata, että siirteet ovat todella saatavissa luovuttajiksi lupautuneilta henkilöiltä.
Monissa jäsenvaltioissa on voitu lisätä elinten luovutusta kouluttamalla ja käyttämällä terveydenhuoltoalan ammattilaisia, jotka vastaavat luovutusprosessin organisoinnista ja sellaisten henkilöiden kartoittamisesta, jotka voisivat toimia luovuttajina kuolemansa jälkeen.
Toinen tapa lisätä luovuttajien määrää on elävien luovuttajien kannustaminen. Heidän määränsä on viime vuosina kasvanut etenkin siksi, että luovuttajille aiheutuva vaara on vähäinen ja elinsiirtojen tulokset ovat osoittautuneet myönteisiksi.
Erityistapauksissa lisävaihtoehtona on harkita muita mahdollisia luovuttajia ("marginaalisia luovuttajia"), jotka eivät ole ihanteellisia ehdokkaita heillä olleiden sairauksien tai pahanlaatuisten kasvainten vuoksi.
Luovutusten määrän kasvua edistää myös yleisön valveuttaminen. Yhteiskunnan käsitys elinten luovutuksesta ei aina ole ollut myönteinen, ja on perheitä, jotka kieltävät kuolleiden läheistensä elinten luovutuksen. Kansalaisten päätöksiin voidaan kuitenkin vaikuttaa viestinnällä. Asian edistämiseksi on siis tiedotettava tehokkaasti. Tiedotusalan asiantuntijoiden apu on näin ollen tärkeää, ja tiedotuselimissä ja terveysalan ammattilaisten keskuudessa on parannettava elinsiirtoa koskevien ongelmien tuntemusta.
Toinen tapa yleisön valveuttamiseksi on luoda eurooppalainen elinluovutuskortti, jossa ilmoitetaan kortin haltijan halukkuus luovuttaa elimiään.
Siirteiden laittoman kaupan torjunta
Rikollisjärjestöt ovat varmasti ymmärtäneet, että elinten tarjonnan ja kysynnän välinen epäsuhde voi tarjota tuottoisia mahdollisuuksia. Näin ollen kyseiset järjestöt saattavat painostaa köyhissä oloissa eläviä ihmisiä myymään elimiään.
Siirteiden laiton kauppa tuomitaan ja kriminalisoidaan monissa kansainvälisissä ja eurooppalaisissa oikeudellisissa välineissä, joista mainittakoon Euroopan unionin perusoikeuskirja ja Oviedon yleissopimus ihmisoikeuksista ja biolääketieteestä sekä sen lisäpöytäkirja, joka koskee ihmisestä peräisin olevien elinten ja kudosten siirtoa.
Komissio käyttää säännöllisesti hyväkseen näiden oikeusvälineiden tarjoamia mahdollisuuksia.
Seurantatoimet
Komissio pyrkii siihen, että elinsiirtojärjestelmiä tehostetaan ja niiden käyttöä helpotetaan. Tehokkaimmat EU:ssa sovelletut järjestelmät on siis kartoitettava, parhaita toimintatapoja on kannustettava ja maita, joiden järjestelmät ovat jääneet jälkeen, on autettava eteenpäin.
Komissio kannustaa jäsenvaltioita niin ikään yhteistyöhön sellaisten tehokkaiden järjestelmien luomiseksi, joiden avulla voidaan löytää kuoltuaan luovuttajiksi mahdollisesti halukkaat henkilöt. Edelleen yhteistyöhön olisi ryhdyttävä alan ammattilaisten kouluttamiseksi, elävien luovuttajien elinluovutusten kannustamiseksi sekä "marginaalisilta luovuttajilta" saatujen elinten käyttökelpoisuuden arvioimiseksi.
Komissio ehdottaa kahta toimintalinjaa: jäsenvaltioiden välisen yhteistyön tiivistämiseen tähtäävää toimintaohjelmaa ja elinten luovutuksen ja elinsiirtojen laatua ja turvallisuutta koskevaa säädöstä.
Toimintasuunnitelman ansiosta jäsenmaat voivat kasvattaa elinluovutusten määrää, yhdenmukaistaa siirteiden saatavuutta sekä vaihtaa kokemuksiaan ja parantaa organisatorisia näkökohtia.
Oikeusvälineeksi voitaisiin säätää yhteisön direktiivi siirteitä koskevien laatu- ja turvallisuusvaatimusten asettamisesta. Kyseinen säädös voisi sisältää etenkin elinluovutusta ja -hankintaa suorittavien laitosten ja asiaa koskevien ohjelmien hyväksymiselle asetettavat laatu- ja turvallisuusvaatimukset sekä määräykset siirteen ominaisuuksien varmistamisesta ja lupajärjestelmien käyttöönotosta.
MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT
Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi elinsiirtoa varten tarkoitettujen ihmiselinten laatu- ja turvallisuusvaatimuksista [KOM(2008) 818 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä].
Ehdotuksessa direktiiviksi elinsiirtoa varten tarkoitettujen ihmiselinten laatu- ja turvallisuusvaatimuksista annetaan säännöt ihmiseen siirrettäväksi tarkoitettujen elinten korkean laadun ja turvallisuuden varmistamiseksi.
Direktiiviä sovelletaan elinten
Tavoitteen saavuttamiseksi ehdotuksessa aiotaan turvautua kansallisiin laatuohjelmiin, joilla varmistetaan elimen jäljitettävyys kaikissa luovutuksesta elinsiirtoon tai hävittämiseen ulottuvan ketjun vaiheissa.
Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että elinten talteenotto suoritetaan talteenotto‑organisaatioissa ja siihen tarkoitetuissa tiloissa. Kaikista elimistä on annettava kuvaus ennen elinsiirtoa.
Jäsenvaltiot huolehtivat myös elinten kuljetusolosuhteista ja varmistavat elinten jäljitettävyyden luovuttajalta vastaanottajaan. Niiden vastuu ulottuu myös henkilöstöön ja vakaviin vaaratilanteisiin ja haittavaikutuksiin liittyviin raportointijärjestelmiin.
Lisäksi muistutetaan, että elinsiirrot perustuvat vapaaehtoisiin ja maksutta tapahtuviin luovutuksiin. Jäsenvaltioiden on annettava luovuttajille kaikki tarvittavat tiedot ja taattava heille nimettömyyssuoja.
Jäsenvaltiot nimeävät asiasta vastaavat toimivaltaiset viranomaiset. Niiden tehtävänä on muun muassa valvoa talteenotto‑organisaatioita tai elinsiirtokeskuksia ja valvoa muiden valtioiden kanssa harjoitettavaa elinten välitystä.
Yhteispäätösmenettely (COD 2008/0238)
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/23/EY, annettu 31 päivänä maaliskuuta 2004, ihmiskudosten ja -solujen luovuttamista, hankintaa, testausta, käsittelyä, säilömistä, säilytystä ja jakelua koskevien laatu- ja turvallisuusvaatimusten vahvistamisesta [EUVL L 102, 7.4.2004].
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/98/EY, annettu 27 päivänä tammikuuta 2003, laatu- ja turvallisuusvaatimusten asettamisesta ihmisveren ja veren komponenttien keräämistä, tutkimista, käsittelyä, säilytystä ja jakelua varten sekä direktiivin 2001/83/EY muuttamisesta [EUVL L 33, 8.2.2003].
Viimeisin päivitys 06.02.2009