Euroopan vammaisten teemavuosi 2003

Teemavuoden päätavoitteena on edistää vammaisten täysipainoiseen integrointiin tähtäävää poliittista ohjelmaa, joka määriteltiin vuonna 2001 Euroopan komission tiedonannossa "Esteetön Eurooppa vammaisille".

SÄÄDÖS

Neuvoston päätös 2001/903/EY, tehty 3 päivänä joulukuuta 2001, Euroopan vammaisten teemavuodesta 2003.

TIIVISTELMÄ

Tavoitteet ja suunnitellut toimet

1. Euroopan vammaisten teemavuoden tavoitteet ovat seuraavat:

Tavoitteiden saavuttamiseksi toteutetaan erityisesti seuraavia toimia:

Kyseiset toimet esitetään yksityiskohtaisesti ehdotuksen liitteessä.

Rahoitus, talousarvio ja organisaatio

Euroopan vammaisten teemavuodelle on varattu 12 miljoonaa euroa vuosiksi 2002 (valmistelutoimet) ja 2003.

Kuten ehdotuksen liitteessä täsmennetään, Euroopan tason toimille voidaan tapahtumalle varatun talousarvion turvin myöntää 80 prosentin rahoitus, kun taas kansallisten toimien rahoitusosuus on 50 prosenttia. Komissio myöntää kullekin jäsenvaltiolle kokonaistukea jaettavaksi edelleen kansallisille koordinointielimille, jotka vastaavat toimenpiteiden tukemisesta paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla. Tukihakemusten tekemisestä ja osarahoituksesta on erilliset määräykset.

5. Komissio hallinnoi kyseisen teemavuoden yhteydessä toteutettavia toimia apunaan jäsenvaltioiden edustajista koostuva neuvoa-antava komitea. Lisäksi komissio järjestää vammaisyhteisön ja vammaisia edustavien kansalaisjärjestöjen kanssa mielipiteiden vaihtoa eri tapahtumien järjestämisestä.

Komission on määrä esittää parlamentille viimeistään 31. joulukuuta 2004 arviointikertomus, jonka perusteella voidaan arvioida Euroopan teemavuoden todelliset vaikutukset sekä se, miten siitä voidaan ottaa opiksi tulevaisuutta ajatellen.

Viitteet

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Päätös 2001/903/EY

19.12.2001

-

EYVL L 335, 19.2.2001

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto, 13 päivänä lokakuuta 2005, Euroopan vammaisten teemavuoden 2003 täytäntöönpanosta, tuloksista ja yleisestä arvioinnista [KOM(2005) 486 - ei julkaistu EUVL:ssä]

Keskeiset toimet EU:n tasolla

Keskeiset toimet kansallisella tasolla

Euroopan vammaisten teemavuoden kampanjan keskeiset tulokset

Neuvoston päätöslauselma, annettu 6 päivänä toukokuuta 2003, vammaisten mahdollisuuksista päästä kulttuurilaitoksiin ja -tiloihin ja nauttia kulttuuritoiminnasta [EUVL C 134, 7.6.2003] Neuvosto kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota toimivaltuuksiensa mukaisesti toteuttamaan uusia konkreettisia toimenpiteitä, joilla parannetaan vammaisten mahdollisuuksia päästä kulttuurilaitoksiin ja -tiloihin, nauttia kulttuuritoiminnasta ja käyttää viestintävälineitä.

Neuvoston päätöslauselma, annettu 5 päivänä toukokuuta 2003, vammaisten oppilaiden ja opiskelijoiden yhtäläisistä mahdollisuuksista koulutukseen [EUVL C 134, 7.6.2003]

Neuvosto kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota toimivaltuuksiensa mukaisesti toteuttamaan uusia konkreettisia toimenpiteitä, joilla pyritään varmistamaan vammaisille parempi mahdollisuus hakeutua koulutukseen elinikäistä oppimista silmällä pitäen.

Neuvoston päätöslauselma, annettu 6 päivänä helmikuuta 2003, "eAccessibility" - vammaisten tietoyhteiskuntaan osallistumisen helpottamisesta [EUVL C 39, 18.2.2003] Neuvosto kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota hyödyntämään tietoyhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia vammaisten hyväksi ja erityisesti poistamaan tekniset, oikeudelliset ja muut esteet, jotka haittaavat heidän täysipainoista osallistumistaan tietoyhteiskuntaan.

Viimeisin päivitys 31.01.2006