Euroopan työntekijöiden liikkuvuuden teemavuosi (2006)

1. Euroopan komissio on julistanut vuoden 2006 Euroopan työntekijöiden liikkuvuuden teemavuodeksi. Se tarjoaa asiaankuuluville kohderyhmille runsaasti mahdollisuuksia vaihtaa tietoa ja käydä vuoropuhelua liikkuvuutta koskevista kysymyksistä Lissabonin strategiaan liittyen.

2. Komissio kannustaa kaikkia toimijoita kehittämään uusia aloitteita, joilla voidaan lisätä sekä maantieteellistä että ammatillista liikkuvuutta osana ammattitaitotarpeiden ennakoivaa hallintaa ja parantaa eurooppalaisten työntekijöiden kykyä sopeutua maanosassa tapahtuviin rakenteellisiin ja taloudellisiin muutoksiin.

Tarkoitus

3. Eurooppalaisella teemavuodella on kolme tavoitetta:

Toimet

4. Eurooppalaisen teemavuoden viralliset avajaiset järjestettiin Brysselissä 20. ja 21. helmikuuta 2006. Konferenssissa, jonka nimenä oli "Työntekijöiden liikkuvuus: oikeus, vaihtoehto vai mahdollisuus?", keskityttiin tarkastelemaan globalisaation vaikutusta Euroopan työmarkkinoihin, tilapäisestä liikkuvuudesta saatavaa hyötyä sekä pätevyysvaatimusten selkeyttämistä valtioiden välillä. Samassa yhteydessä avattiin myös uusi EURES-foorumi, jonka kautta kansalaiset pääsevät tarkastelemaan suoraan yli miljoonaa työpaikkailmoitusta 28 maassa (Euroopan talousalue ja Sveitsi). EURES-verkoston portaalissa käy kuukausittain yli 500 000 tiedonhakijaa.

5. Konferenssi aloitti pitkin vuotta järjestettävien tapahtumien sarjan:

6. Lisäksi on tarkoitus toteuttaa useita tutkimuksia liikkuvuuden vaikutuksista sekä alan tilastotietojen kehittämishankkeita. Organisaatiolle, joka onnistuu parhaiten ammatillisen liikkuvuuden edistämisessä, myönnetään eurooppalainen palkinto.

Talousarvio

7. Kokonaistalousarvio on 10 miljoonaa euroa, josta 4 miljoonaa on varattu tiedotushankkeisiin, minkä lisäksi pilottitoimiin on osoitettu 2 miljoonaa.

Tausta

8. Työntekijöiden liikkuvuus, joko maantieteellinen tai ammatillinen, on nimetty yhdeksi niistä keinoista, joilla voidaan edistää uudistetun Lissabonin strategian mukaisia tavoitteita. Työntekijöiden vapaa liikkuvuus on oikeus, joka sisältyy myös perustamissopimuksessa tunnustettuihin perusperiaatteisiin.

9. Liikkuvuutta korostetaan myös työllisyyden suuntaviivoissa (2005-2008) Euroopan työmarkkinoiden infrastruktuuria vahvistavana tekijänä ja välineenä, jonka avulla voidaan paremmin ennakoida talouden rakenneuudistusten vaikutuksia.

10. Tämänhetkiset tilastot osoittavat, että hyvin harvat eurooppalaiset työskentelevät ulkomailla. Muussa EU-maassa kuin alkuperämaassaan asuvien eurooppalaisten osuus on viimeisten 30 vuoden ajan pysytellyt 1,5 prosentin tuntumassa. Ammatillisen liikkuvuuden osalta käy ilmi, että 9:ssä Euroopan unionin maassa 40 prosenttia työntekijöistä on pysynyt samassa työpaikassa yli 10 vuotta.

11. Euroopan unioni on kuitenkin pyrkinyt voimakkaasti luomaan työntekijöiden liikkuvuudelle suosiolliset olosuhteet:

12. Eurooppalaisen teemavuoden puitteissa voidaan määritellä uusia poliittisia suuntaviivoja liikkuvuuden edistämiseksi ja sen esteiden poistamiseksi.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 2241/2004/EY, tehty 15. joulukuuta 2004, yhteisön yhteisistä puitteista tutkintojen ja pätevyyksien selkeyttämiseksi (Europass).

Neuvoston päätöslauselma, annettu 3. kesäkuuta 2002, ammattitaidosta ja liikkuvuudesta (es de en fr)[EYVL C 162, 6.7.2002].

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, annettu 13. helmikuuta 2002: Ammattitaitoa ja liikkuvuutta koskeva komission toimintasuunnitelma [KOM(2002) 72 lopullinen, ei julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä].

See also

Lisätietoja on saatavissa Euroopan työntekijöiden liikkuvuuden teemavuoden verkkosivuilla .

Viimeisin päivitys 26.04.2006