Yhteisön toimintaohjelma sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaa koskevan jäsenvaltioiden yhteistyön edistämiseksi (2002-2006)

Euroopan unioni haluaa edistää merkittävästi syrjäytymisen ja köyhyyden torjuntaa. Unioni sitoutuu vähentämään merkittävästi köyhyyden uhan alle joutuvien henkilöiden määrää vuoteen 2010 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Lissabonin Eurooppa-neuvosto päätti maaliskuussa 2000 ottaa käyttöön avoimen koordinointimenetelmän, jolla asetetaan yhteisön tasolle asianmukaiset tavoitteet ja laaditaan samalla kansallisiin tilanteisiin sovitettuja toimintasuunnitelmia. Parlamentti ja neuvosto ovat tämän menetelmän puitteissa käynnistäneet yhteisön toimintaohjelman kaudelle 2002-2006. Unioni ja jäsenvaltiot voivat ohjelman avulla tehostaa tämän alan politiikkojensa tehokkuutta. Tämä ohjelma on osoitettu EFTA- ja ETA-maille (Euroopan vapaakauppaliitto ja Euroopan talousalue), Keski- ja Itä-Euroopan assosioituneille maille, Kyprokselle, Maltalle ja Turkille.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 50/2002/EY, tehty 7 päivänä joulukuuta 2001, yhteisön toimintaohjelman perustamisesta sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaa koskevan jäsenvaltioiden yhteistyön edistämiseksi (2002-2006) [Muutossäädökset].

TIIVISTELMÄ

1. Tällä päätöksellä perustetaan yhteisön toimintaohjelma jaksolle 2002-2006 sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaa koskevan jäsenvaltioiden yhteistyön edistämiseksi.

Tavoitteet ja keinot

2. Ohjelmalla edistetään avoimen koordinointimenetelmän puitteissa jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä sekä tarjotaan yhteisölle ja jäsenvaltioille mahdollisuus lisätä sosiaalisen syrjäytymisen torjuntapolitiikan tehokkuutta ja vaikuttavuutta.

3. Tämän yhteistyön tavoitteena on edistää sosiaalisen syrjäytymisen ja köyhyyden parempaa ymmärtämistä, alalla sovellettua politiikkaa koskevien tietojen vaihtamista ja toimijoiden kykyä käsitellä näitä asioita tehokkaasti ja luovasti.

Yhteisön toimet

4. Näihin tavoitteisiin pääsemiseksi voidaan ryhtyä tiettyihin yhteisön ylikansallisiin toimiin. Näitä toimia ovat esimerkiksi sosiaalisen syrjäytymisen ja köyhyyden mittareiden tutkiminen ja tietojen vaihto sekä eri toimijoiden välisen vuoropuhelun edistäminen.

5. Komissio varmistaa ohjelman mukaisten yhteisön toimien täytäntöönpanon. Se vaihtaa näkemyksiä ja tietoja säännöllisesti kansalaisjärjestöjen ja työmarkkinaosapuolten kanssa sekä tukee kaikkien ohjelmaan osallistuvien välistä vuoropuhelua. Sen lisäksi komissio ryhtyy yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa tarpeellisiin toimiin varmistaakseen yhteisön toimien onnistumisen ja seurannan.

6. Ohjelman määräraha on 85,04 miljoonaa euroa tekniset ja hallinnolliset menot mukaan luettuina.

7. Komissiota tukee päätöksen täytäntöönpanotoimia varten perustettu komitea. Komitean kanssa yhteistyötä tekevät tarpeen tullen muut asianosaiset komiteat, kuten sosiaalisen suojelun komitea.

Johdonmukaisuus ja täydentävyys

8. Komissio varmistaa yhdessä jäsenvaltioiden kanssa ohjelman johdonmukaisuuden ja täydentävyyden muiden EU:n, kansallisten, alueellisten tai paikallisten politiikkojen kanssa. Sosiaalisen syrjäytymisen estämiseksi toteutettujen toimien on oltava vain täydentäviä suhteessa työllisyyden sekä yhteisöjen rakennerahastojen, erityisesti Equal-aloitteen aloilla täytäntöönpantaviin toimiin.

9. Laajentumisen jälkeen EU:n 25 jäsenvaltiota, EFTA- ja ETA-maat (Euroopan vapaakauppaliitto ja Euroopan talousalue), Keski- ja Itä-Euroopan assosioituneet maat (Bulgaria ja Romania) ja Turkki voivat osallistua sosiaalisen syrjäytymisen estämistä koskevaan ohjelmaan.

10. Komissio selvittää Eurooppa-neuvostolle vuotuisessa yhteenvetokertomuksessaan politiikkojen johdonmukaisuutta sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kanssa. Komissio arvioi ohjelmaa kolmannen vuoden loppuun mennessä sekä ohjelman lopussa riippumattomien asiantuntijoiden avulla. Komissio toimittaa parlamentille, neuvostolle, talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle loppukertomuksen ohjelman toteuttamisesta viimeistään 31. joulukuuta 2006.

Taustaa

11. Neuvosto ehdotti jo suosituksissaan 92/441/ETY ja 92/442/ETY, että jäsenvaltiot tunnustavat ja varmistavat yksilön perusoikeudet riittäviin resursseihin ja etuuksiin (es de en fr) ihmisarvoisen elämän takaamiseksi.

Komissio ehdotti 1. maaliskuuta 2000 tiedonannossaan "Tavoitteena osallisuutta edistävä Eurooppa (es de en fr)" Euroopan unionin yhteistyön edistämistä sosiaalisen syrjäytymisen ja köyhyyden torjunnassa. Lissabonissa 23. ja 24. maaliskuuta 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto sisällytti sosiaalisen vastuuntunnon Euroopan unionin tulevan vuosikymmenen kokonaisvaltaiseen strategiaan ja sopi, että tämän alan politiikat perustuvat avoimeen koordinointimenetelmään.

Viitteet

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Päätös 50/2002/EY [hyväksytty yhteispäätösmenettelyllä COD/2000/0157]

15.1.2002

-

EYVL L 10, 12.1.2002

Muutossäädökset

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Päätös 786/2004/EY [hyväksytty yhteispäätösmenettelyllä COD/2003/0304]

30.4.2004

-

EUVL L 138, 30.4.2004

MUUT OLEELLISET SÄÄDÖKSET

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1177/2003, annettu 16 päivänä kesäkuuta 2003, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) [EUVL L 165, 3.7.2003].

Asetuksen tarkoituksena on luoda yhteiset puitteet yhteisön tulo- ja elinolotilastojen laatimiselle siten, että ne sisältävät vertailukelpoisia ja ajantasaisia tietoja kaikille jäsenvaltioille. Eräs kyseisen asetuksen päätavoitteista on pitää kirjaa tarpeellisista tulotiedoista sekä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen tasosta kansallisella tasolla ja Euroopan unionissa. Näiden tietojen avulla erityisesti Euroopan unioni voi torjua tehokkaammin sosiaalista syrjäytymistä ja köyhyyttä.

See also

Lisätietoja saa Euroopan komission työllisyyden ja sosiaaliasioiden pääosaston www-sivustolta (DE) (EN) (FR).

Viimeisin päivitys 21.11.2004