Kolmansien maiden ammattilaisten kanssa toteutettava audiovisuaalialan MEDIA Mundus -yhteistyöohjelma 2011–2013

MEDIA Mundus on eurooppalainen ohjelma, jolla pyritään edistämään yhteistyötä audiovisuaalialalla Euroopan ja kolmansien maiden ammattilaisten välillä. Ohjelmalla pyritään toteuttamaan Lissabonin tavoitteita, ja sillä on keskeinen rooli kulttuurisen monimuotoisuuden ja moniarvoisuuden edistämisessä.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 1041/2009/EY, tehty 21 päivänä lokakuuta 2009, kolmansien maiden ammattilaisten kanssa toteutettavan audiovisuaalialan MEDIA Mundus -yhteistyöohjelman perustamisesta.

TIIVISTELMÄ

Päätöksellä perustetaan MEDIA Mundus -ohjelma audiovisuaalialalla toteutettavien kansainvälisten yhteistyöhankkeiden rahoittamista varten kolmannen maiden audiovisuaalialan ammattilaisten kanssa ajanjaksolle 2011–2013.

Soveltamisala

Ohjelma on tarkoitettu koko maailman ammattilaisille, mutta hankkeen koordinoijan asuinmaan on oltava yksi seuraavista:

Mitkä ovat ehdot ohjelmaan osallistumiselle?

Ehdotettujen hankkeiden on täytettävä seuraavat ehdot:

Mitkä ovat ohjelman tavoitteet?

Ohjelmalla pyritään lisäämään Euroopan audiovisuaalialan monipuolisuutta ja kilpailukykyä sekä kasvattamaan Euroopan roolia kulttuurialalla.

Tiedonvaihto, koulutus ja markkinatuntemus

Eurooppalaiset ja kolmansien maiden ammattilaiset pyrkivät ohjelman puitteissa parantamaan tietämystään toistensa audiovisuaalimarkkinoista ja erityisesti niiden toimintaedellytyksistä, oikeudellisista puitteista, rahoitusjärjestelmistä ja yhteistyömahdollisuuksista.

Ohjelman myötä järjestetään ammatillista koulutusta, jonka pääpaino on

Kilpailukyky ja jakelu

Ohjelman on tarkoitus helpottaa ulkomaalaisten kumppaneiden hakemista eurooppalaisia audiovisuaalialan teoksia varten, ja se suosii yhteistuotantomarkkinoita.

Lisäksi sen on tarkoitus myös edistää audiovisuaalisten teosten kansainvälistä myyntiä.

Levitys

Tällä tasolla ohjelman tavoitteena on

Mikä on ohjelman talousarvio?

Rahoituspuitteet ohjelman toteuttamiseksi kaudeksi 2011–2013 ovat 15 miljoonaa euroa (josta 13,5 miljoonaa on osoitettu hankkeiden tukemiseen).

Taustaa

Teosten tuotantoon ja levitykseen kohdistuvien digitaalisen vallankumouksen vaikutusten takia audiovisuaaliala on kehittynyt viimeisen 20 vuoden aikana huomattavasti. Lisäksi sen rooli kulttuurisen monimuotoisuuden suojelussa kansainvälisellä tasolla jatkaa kasvuaan. Tässä yhteydessä avoin julkinen kuuleminen MEDIA Mundus -ohjelman osalta osoitti, että eurooppalaiset ja kolmansien maiden ammattilaiset ovat halukkaita tekemään yhteistyötä edistääkseen audiovisuaalisten teosten levitystä sekä elokuvatuntemusta.

Viitteet

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Päätös N:o 1041/2009/EY

24.11.2009

-

EUVL L 288, 4.11.2009

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Neuvoston päätös 2010/478/EU, annettu 26 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välisen, audiovisuaalialaa koskevan ja ehdot Sveitsin valaliiton osallistumiselle yhteisön Media 2007 -ohjelmaan vahvistavan sopimuksen sekä päätösasiakirjan tekemisestä [EUVL L 234, 4.9.2010].

Viimeisin päivitys 29.11.2010